Miten kauan kirkko vaikenee jäseniinsä kohdistuneesta hengellisestä väkivallasta ja painostuksesta?
Miten kauan kirkko vaikenee siitä että sen omat, vanhoillislestadiolaisuuteen lukeutuvat työntekijät harjoittavat tätä väkivaltaa tavallisia vl-uskovaisia kohtaan?
Ev.-lut. kirkkomme tulee vaatia SRK:lta selvitys hoitokokousmenettelyistä. Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon sisällä hengellistä työtä harjoittava herätysliike. Kirkon tulee puuttua piirissään rehottavaan mielivaltaan.
Satoja kirkon viroissa toimivia teologeja ja muita kirkon työntekijöitä toimii aktiivisesti myös rauhanyhdistyksissä ja SRK:ssa. He syyllistyivät SRK:n ja rauhanyhdistysten hoitokokouksissa julmaan hengelliseen väkivaltaan. He syyllistyivtä tähän sitä itse harjoittaen hoitokokousten vetäjinä ja saarnamiehinä, sekä hyväksyessään hoitokokouksissa vaieten SRK:n johdon menettelyt.
Kirkon työntekijöinä ja varsinkin itse sielunhoidosta vastuullisina vl-papeilta tulee edellyttää muita suuremman vastuun ottamista hoitokokouksista. Heillä olisi ollut tietoa ja taitoa puuttua tilanteeseen ja katkaista tavallisiin uskovaisiin kohdistunut väkivallan ja kiusaamisen aalto. He eivät tätä tehneet.
SRK ja rauhanyhdistykset järjestivät yöllisiä hoitokokouksia vuosien ajan, ja ne aiheuttivat tuhasille ihmisille mittaamattomia kärsimyksiä, pelkoa ja ahdistusta, puhumattakaan rikkoutuneiden ihmissuhteiden aiheuttamasta murheesta ja mielenterveysongelmista.
Ev.-lut. kirkkomme on hiljattain päättänyt puuttua tiukasti sielunhoitotyössä ja yleensäkin kristillisessä toiminnassa esiintyvään hengelliseen väkivaltaan.
Mikä sitten on hengellistä väkivaltaa ja torjuttavaa? Kirkon piirissä on tämä määritelty seuraavasti: (sanaston Aamenesta öylättiin mukaan):
”Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. - - Hengellistä väkivaltaa voi olla myös perheissä. Vanhemmat saattavat estää lasten terveen uskonnollisen kehityksen ahdasmielisellä kasvatuksella, jolloin lapsen kyky saada aikuisena uskonnosta tukea elämälleen voi heikentyä.”
Hoitokokousten menettelytavoissa on esiintynyt runsaasti toimintakäytäntöjä, jotka täyttävät hengellisen väkivallan tunnusmerkit täysin; esim. seurakunnan jäsenen painostaminen julkirippiin erottamisen uhalla, uskovaisen syyllistäminen teoista, joita asianomainen ei ollut tehnyt, synninpäästön epääminen, yhteisöstä erottamisella uhkaaminen ja ”saatanan lapseksi” julistaminen sekä sosiaalinen eristäminen (jolloin kukaan uskonystävistä ei saanut olla asianomaisen eristämisen kohteen eli ”sidotun” henkilön kanssa missään tekemisissä arkipäivänkään tasolla).
Nämä ovat vakavia rikkomuksia mille hyvänsä hengelliselle yhteisölle.
Kansankirkkomme ei voi sallia, että sen palkkalistoilla olevat työntekijät harjoittavat hengellistä väkivaltaa muita kirkon jäseniä kohtaan.
Miten kauan kirkko vaikenee siitä että sen omat, vanhoillislestadiolaisuuteen lukeutuvat työntekijät harjoittavat tätä väkivaltaa tavallisia vl-uskovaisia kohtaan?
Ev.-lut. kirkkomme tulee vaatia SRK:lta selvitys hoitokokousmenettelyistä. Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon sisällä hengellistä työtä harjoittava herätysliike. Kirkon tulee puuttua piirissään rehottavaan mielivaltaan.
Satoja kirkon viroissa toimivia teologeja ja muita kirkon työntekijöitä toimii aktiivisesti myös rauhanyhdistyksissä ja SRK:ssa. He syyllistyivät SRK:n ja rauhanyhdistysten hoitokokouksissa julmaan hengelliseen väkivaltaan. He syyllistyivtä tähän sitä itse harjoittaen hoitokokousten vetäjinä ja saarnamiehinä, sekä hyväksyessään hoitokokouksissa vaieten SRK:n johdon menettelyt.
Kirkon työntekijöinä ja varsinkin itse sielunhoidosta vastuullisina vl-papeilta tulee edellyttää muita suuremman vastuun ottamista hoitokokouksista. Heillä olisi ollut tietoa ja taitoa puuttua tilanteeseen ja katkaista tavallisiin uskovaisiin kohdistunut väkivallan ja kiusaamisen aalto. He eivät tätä tehneet.
SRK ja rauhanyhdistykset järjestivät yöllisiä hoitokokouksia vuosien ajan, ja ne aiheuttivat tuhasille ihmisille mittaamattomia kärsimyksiä, pelkoa ja ahdistusta, puhumattakaan rikkoutuneiden ihmissuhteiden aiheuttamasta murheesta ja mielenterveysongelmista.
Ev.-lut. kirkkomme on hiljattain päättänyt puuttua tiukasti sielunhoitotyössä ja yleensäkin kristillisessä toiminnassa esiintyvään hengelliseen väkivaltaan.
Mikä sitten on hengellistä väkivaltaa ja torjuttavaa? Kirkon piirissä on tämä määritelty seuraavasti: (sanaston Aamenesta öylättiin mukaan):
”Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. - - Hengellistä väkivaltaa voi olla myös perheissä. Vanhemmat saattavat estää lasten terveen uskonnollisen kehityksen ahdasmielisellä kasvatuksella, jolloin lapsen kyky saada aikuisena uskonnosta tukea elämälleen voi heikentyä.”
Hoitokokousten menettelytavoissa on esiintynyt runsaasti toimintakäytäntöjä, jotka täyttävät hengellisen väkivallan tunnusmerkit täysin; esim. seurakunnan jäsenen painostaminen julkirippiin erottamisen uhalla, uskovaisen syyllistäminen teoista, joita asianomainen ei ollut tehnyt, synninpäästön epääminen, yhteisöstä erottamisella uhkaaminen ja ”saatanan lapseksi” julistaminen sekä sosiaalinen eristäminen (jolloin kukaan uskonystävistä ei saanut olla asianomaisen eristämisen kohteen eli ”sidotun” henkilön kanssa missään tekemisissä arkipäivänkään tasolla).
Nämä ovat vakavia rikkomuksia mille hyvänsä hengelliselle yhteisölle.
Kansankirkkomme ei voi sallia, että sen palkkalistoilla olevat työntekijät harjoittavat hengellistä väkivaltaa muita kirkon jäseniä kohtaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tekojen oppiahan se vankoillislestadiolaisuus tänä päivänä on. On joukko kieltoja, ns. "rakkauden neuvoja" ja "vuosikokousten päätöksiä", joita on uskovaisen noudatettava käydäkseen uskovaisesta.
Mutta suhteessa lähimmäisiinsä saa sitten elää kuin tahtoo ja sortaa toisia mielihalujensa jälkeen. Itsekkyys, saalistus ja ahneus on sallittua kun vaan et osta kotiin televisiota... Mammonan keruu ja sillämahtailu on vanhoillislestadiolaiselle luontaista ja sallittua.
Nyky-lestadiolainen opetus on outoa kristinuskon todellisen sanoman rinnalla.
Vääryyksiä saa tehdä lähimmäisille oikein saarnaajan ominaisuudessa, mutta jälkiään ei tarvitse nousta korjaamaan eikä heiltä tarvitse pyytää anteeksi, joille on kärsimystä aiheuttanut!! Ei vastaa henkeen, ei tuo ole Kristuksen mielellä elämistä!
Täällä on tapauskuvaus siitä miten kirjoittaja on yrittänyt noudattaa SRK:n pääsihteerin Aimo Hautamäen neuvoa:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolai suudesta/viewtopic.php?t=549