Olen miespuolinen, 19v ja tunnen taas itseni helvetin yksinäiseksi näin kesäaikaan!
Koko lyhyen ikäni olen tuntenut itseni erilaiseksi, oudoksi arvottomaksi hylkiöksi. Perheeni on ollut epätavallinen ja sairas niin kauan kuin muistan. Pelkkää vihaa, riitelyä, sekoilua. Omaa kotia sai aina hävetä, kun muilla lapsilla oli niin erilaista. Minusta on kasvanut epäluuloinen, arka hylkiö, kaiken lisäksi vielä ruma ja hiljainen. Itsetunto nolla. Kavereita nolla.
Tulevaisuus näyttää todella synkältä. Olen paranoiani vanki.
MIKSEI KUKAAN OSANNUT AUTTAA SILLOIN KUN OLI JOTAIN TEHTÄVISSÄ!!? Ai niin, olisihan LAPSEN pitänyt tajuta hakea apua? Suunnitella omaa elämää 10v etukäteen? Kunpa löytyisi joku yhtä kurja kaveri, jolle ei tarvitse selitellä mitään!
Koko lyhyen ikäni olen tuntenut itseni erilaiseksi, oudoksi arvottomaksi hylkiöksi. Perheeni on ollut epätavallinen ja sairas niin kauan kuin muistan. Pelkkää vihaa, riitelyä, sekoilua. Omaa kotia sai aina hävetä, kun muilla lapsilla oli niin erilaista. Minusta on kasvanut epäluuloinen, arka hylkiö, kaiken lisäksi vielä ruma ja hiljainen. Itsetunto nolla. Kavereita nolla.
Tulevaisuus näyttää todella synkältä. Olen paranoiani vanki.
MIKSEI KUKAAN OSANNUT AUTTAA SILLOIN KUN OLI JOTAIN TEHTÄVISSÄ!!? Ai niin, olisihan LAPSEN pitänyt tajuta hakea apua? Suunnitella omaa elämää 10v etukäteen? Kunpa löytyisi joku yhtä kurja kaveri, jolle ei tarvitse selitellä mitään!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tiedän hyvin miltä susta tuntuu..
itse olen vaan naispuolinen ja hieman yli parikymppinen.
Mulla on myös ollut hyvin vaikeaa
jo ihan lapsuudesta alkaen,mutta puhumattakaan
muista vaikeuksista elämässä.Perheeni myös
on jollakin tavalla outo ja sairas..
melko yksinäistä elämää tässä vietetään ja olen
ns.hylkiö..
mutta annan neuvon.. :älä ikinä luovuta.
Olen monta kertaa miettinyt mitä tässä elämässä
voisi enää tehdä kun näin pohjalla jo ollaan.
Kyllä joskus on meidänkin aikamme.Luota siihen.
Jos kaipaat keskustelu kummpania niin
voidaan vaihtaa s-postiakin.
Joo, mailia voit mulle lähettää, jos haluat.
Osoitteeni: [email protected]
Olet yhtä arvokas,kuin ketä tahansa.Mene paikkoihin joissa porukat liikkuu,niin tutustumis mahdollisuudet kasvavat.Meitä kaltaisia on paljon.Minä olen oppinut nauttimaan yksinäisyydestä.jos haluan menen ihmisten joukkoon.
Tuttu tunne,yksinäisyys ja erilaisuuden tunne.Ikää vaan on muutama vuosi enemmän,miespuolinen minäkin.Aika lailla samoja ajatuksia tulee pyöriteltyä päivästä toiseen.Toisinaan tuntuu, että jokaisen risteyksen jälkeen on umpikuja.No on tässä kumminkin aina jotenkin eteenpäin päästy.Yksinään en haluaisi kylläkään tätä taivalta kulkea.
mä olen aina tuntenut itseni erilaiseksi ja hyvä niin eikö olisi KAUHEETA kun ihmiset olisivat SAMANLAISIA.
Lukekaa ihmiset erillisyyden tunteesta.
kuuluu aikuisuuteen hyvinkin useasti
Lukekaa asiantuntioiden kirjoja
kohta huomaat et on ihan kiva kun ihmiset ovat kuitenkin YKSILÖITÄ,
MASSASSA on mukamas hyä olla EI OLE massaihmiset ovat useasti PELKUREITA.
tässä sieltä täältä NUORUUS ON IHANA SEIKKAILU USKO JA HÄMMÄSTY .
PITÄNYT OSATA HOITAA SUHTEET ISO-VANHEMPIIN
TODELLAKO
AI, NIIN LAPSENHAN SEN OLISI PITÄNYT OSATA SOITTAA MUMMOILLE KUMMITÄDEILLE JNE
Kyllä on ollut julmat vaatimukset
ai niin lapsihan on syyllinen kaikkeen, EIKÖ NIIN eikö niin KOKOOMUSÄITI.
kun vanhemat eivät pidä yhteyttä vaikka lapsi sitten nuori ja nyt aikuinen on YKSIPUOLISESTI YRITTÄNYT TEHDÄ PARHAANSA.
kyllä on äiti sulla pokkaa, on sun uudestaliitosta "hienoilla lapsillasi jotka ILMAISEKSI MATKUSTAA
arvaatko kuka ja arvaa SATOJATUHANSIA IHMISIÄ.
Mulla oli lapsuudessa kanssa yhtä riitelyä, vanhempien ongelmat tuntu kasaantuvan mun niskaan! nyt osaan hymyillä elämälle, toivoa on. Yksinäisyys ei kyllä ole kivaa.. perustetaan joku outojen salaseura?
mutta tosiaan ois kiva vaihtaa ajatuksia teidän muiden kanssa, tutustua? :) vaikka tuntuukin, että pidätte mua jo nyt outona ja typeränä, ettekä kaipaa mun seuraa... HYVIN MENEE!
Hyvin menee mut menköön.
outojen otusten kerho (mut pitää kysyy kundeilta saadaanko käytää tuota nimeä) se on yks piisi.
mihin me tää outoilu kerho perustetaan, vai jääkö vaan haaveeksi..
toisaalta haluaisin ihan oikeita näkyviä ihmisiä elämääni. ristiriita.
sietokyky,jossain on varmasti paikka missä ihmiset kohtaa ristiriitaisia ihmisiä
Ristiriitaisuudessa oppii myös elämään,onhan päiviä että tuota tunnetta ei ole.
Nyt on muuten aika häipyy täältä suomi 24, taidan leipoo jotain.Leipokaapa jotain, kuuntele hyvää musikkia itse seuraan lintujen, oravien,jänisten,siilien,fsaanien touhua kun ne kuikuilee pihassani.
kaikki kestää ja jaksaa tänäänkin.
minä kyllä nautin suuresti luonnosta ja "pienestä asioista", kahvista ja musiikista.. ja olen kyllä onnellinen. mutta ei varmaan ole väärin kaivata ihmisiä tän "yksinäisyyden" keskelle.. Kaikkihan täällä on yksin jos nyt ihan tosissana tää otetaan.. mutta saan kai silti toivoa että joskus joku olisi kanssani.
jos laittasit vaikkapa mailiosoitteesi muiden nähtäväksi. Ei täällä ketään mestata...
Monelle täällä varmasti seura kelpaisi, olipa kaverin historia millainen tahansa.
Tiedätkö, ihan kuin olisit kirjoittanut minun elämästäni. En nyt tarkoita tätä sillä teennäisellä tavalla, millä ihmiset yleensä noin täällä sanoo, vaan tarkoitan, että elämäni on jokaista kuvailemaasi asiaa myöten samanlainen.
Minulla on aina ollut sama juttu perheeni suhteen, että on joutunut häpeämään silmät päästä. Ketään ei koskaan ole pystynyt kutsumaan himaan kun ei tiedä mitä hulluuksia tapahtuu ja saa sekopääperheen äpärän leiman.
Erilaisuuden tiedostaminen on juuri se mikä syö pientä miehen alkua. Aina sai seurata kun muiden perheet kävi lomilla ja olivat onnellisia, ja oma perheeni vietti lomat vain riidellen kotona. Mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholismi ja perheväkivalta (henkinen sekä fyysinen), you name it. kaikki löytyy mun perheestäni.
Ei ainakaan tarvitse ihmetellä miksi tässä ollaan yksin. Olen kokemuksieni takia erialainen kuin suomaisen hyvinvointiyhteiskunnan hedelmistä nauttineet pullamössönuoret, enkä näiden "noramaalien" ihmisten kanssa siksi osaa olla.
taisin olla ihan oikeassa, että puheeksi taas jää kaikki.. valittamisen sijasta (sitä teen liikaa) voisi yrittää tätäkautta etsiä mukavia ihmisiä kuitenkin..
no kumminkin, jos joku kiva ihminen haluaa tutustua, niin olen 18v tyttö etelä-suomesta. sähköposti, [email protected]
Heippa!
Monet täällä kaipaavat edes jonkilaista kontaktia ihmisiin, joten ajattelin, että laittaisin sähköpostilistan alulle. Ei tiedä vaikka mihin johtaisi yksinäisten sähköpostilista.
Sähköpostiosoitteeni on: [email protected]
Mikäli haluat mukaan, niin laita minulle viestiä. Odottelen jonkun aikaa vastauksia ja laitan sitten aloitusviestin kaikille.
Hyvää Juhannusta!
Kasvoin itse maalla köyhässä perheessä. Kotini oli paikkakunnan Ryysyranta. Vanhempani eivät ryypänneet. Olivat vain muuten vähän erilaisia. Rahat oli tiukassa ja molempien hampaat oli hoitamatta nelikymppisinä ja pukeutuminen tosi rähjäistä ja autona oli joku ruostunut Lada tai Mosse. Vanhempani olivat myös melko iäkkäitä. Meillä lapsilla vaatteet oli myös mitä sattuu ja tavaroita, kuten Barbie-nukkeja tms. emme osanneet edes olla vailla. Pahinta kodissa oli kuitenkin ahtaus ja oman rauhan puute. Se vaikutti keskittymiseen ja myös koulumenestykseen. Vanhemmille ei tullut mieleenkään tukea meitä lapsia harrastusten pariin.Jotenkin hyväntahtoiset vanhemmat olivat vain yksinkertaisesti tosi avuttomia. äidillä taisi tulla kokkailtua ehkä kerran viikossa ja asunto oli aina siivoton. Koskaan en viettänyt synttäreitä kotona ja yritin välttää kaikki vierailuyritykset. muut lapset eivät aina häpeäämme kodistamme ymmärtäneet. Kiusaaminen oli osa kouluvuosia.
Myöhemmin opiskelin ja lähdin toiselle puolelle Suomea töihin. Lapsuuden arvet on vieläkin olemassa ja tuntuu, että kaikki näkevät jakkupuvun alla sen juntin. Pahinta on se, että en itsekkään uskonut itseeni aiemmin. Esimerkiksi yliopisto tuntui nuorena täysin saavuttamattomalta minulle. Eipä tunnut enää. Hain ja pääsin. Onhan opintojen aloitus paluu lähtöruutuun,mutta nyt vasta yksinkertaisesti sain rohkeutta hakeutua sinnen,mihin oikeasti halusin.
Suosittelen sinulle Kreeta Onkelin kirjaa "Iloinen talo". Itse olen saanut siitä voimaa. Se on selviytymistarina siitä,kuinka tässä elämässä löytää oman tiensä surusta ja häpeästä huolimatta.
Olen miettinyt paljon sitä, että jotenkin tätä asiaa pitää itsensä kanssa selvittää ja hyväksyä omat olosuhteet sellaisina kuin nen on. Nyt on kuitenkin niin helppo olla etäällä ja uusien tuttavien kanssa tulee kotioloista maalailtua varsin ruusuista kuvaa vaikka en tietenkään valehtele. En vain kerro. Minulle olisi hirveä hetki mennä vaikka seurustelukumppanin kanssa käymään kotonani. Ehkä tällaiset esteet onkin tehneet minusta yksinäisen suden ja oman tieni kulkian. Olsikohan oikeasti tällainen jos olisin kasvanut erilaisissa oloissa. Välillä tuntuu, että onni on yksinkertaisesti sitä, että saa olla rauhassa ja yksin. Pelkoko tätä elämää pyörittää?