Laittaessani päiväunille tänään en halunnut uneksia merkityksettömiä ulkoisten vaikutelmien luomia unia joita normaalisti näen.
Näin unta missä olin saarella jossain merellä. Parin kilometrin
päässä rannikolta. Saarella oli talo. Varmasti ollut ihan hienokin,
ehkä hieman naisellisen kaunis talo. Vaaleansininen. Menin sisään,
ulkona oli pari vanhahkoa ihmistä, mies ja nainen. Nousin kuistille ja
menin sisään. Matala mutta leveä alakerta ja yläkerta, joka oli tosi
matala, kuin lapsille tehty ja sinne johti yhdet portaat keskeltä
taloa jotka olivat puoliksi nostettu sohvan päälle. Vintti oli täynnä
tavaraa. Vaatteita, sarjakuvia, mitä vain leluja joita en tarkemmin
katsonut. Siellä leikki myös kaksi lasta polvillaan selin minuun,
tyttö ja poika eivätkä he katsoneet vaan siirtelivät jotain edessään,
arvelin heidän olevan pitkästyneitä. Seinät ja katto oli maalattu
valkoisella. Portaat myös. Ajattelin että "Ohhoh, täälläkö oli
lapsiakin, kenenkähän lapsia nämä ovat." Nainen tuli sisään. Huomasin
myös ihmeekseni että kun katsoin portaiden välistä sinne ylös, kaiken
rojun seasta näkyin iso vihkon tai jonkin sivu, mihin oli kissan
kokoisella kaunolla kirjoitettu etunimeni. Ihmettelin miten se voi olla
mahdollista sellainen sattuma ja kokeilin portaita kädellä, mutten
tunkeutunut yläkertaan koska en olisi mahtunut siellä olemaan ja
lehtiä ja vaatteita oli tiellä ja portaat oli nostettu sohvan päälle
ja ne olivat huonosti kiinni ylhäältä.
Katselin yhtenäistä alakertaa ovea vastapäätä, toiselta seinustalta.
Talo oli aika hämärän ja vanhan oloinen. Ehkä kunnolla valoisa vain
kaikkein kirkkaimpina päivinä. Siellä oli myös kiintoisan näköinen
iso kirjahylly oven vasemmalla puolella jossa oli myös paljon video
kasetteja, parissa kasetissa näkyin uhkea rintavarustus.
Nainen teki lähtöä miehen kanssa. Kysyin minne he menevät? He
sanoivat, rannikolle veneellä. Kysyivät lähdenkö minä? En minä
halunnut lähteä. Kysyin milloin he tulevat. He puhuivat että tämä
iltana ja parin päivän päästä, en ymmärtänyt. Nainen sanoi että
joskus saattaa mennä kaksikin viikkoa.. Sanoin että saanhan illalla
kyydin pois? Nainen sanoi että he tulevat kyllä illalla takaisin. Oli
iltapäivä. Olin ulkona, siellä alkoi sataa kunnolla tympeää, kovaa,
kylmää räntäsohjoa. He poistuivat veneelle. Kuulin naisen sanovan,
että ei se halunnut lähteä..
Kiiruhdin sisälle, ajattelin mennä
katsomaan videoita yksin. Huomasin lähistöllä oikealla metsässä
siniseen haalariin pukeutuneen miehen joka kaatoi puuta
moottorisahalla. Ajattelin hänen selvästikin kuuluvan talon väkeen, ja
minua ärsytti kun en saisikaan olla rauhassa, mutta menin silti
sisälle. Moottorisahan ääni loppui heti ja kuulin miehen tulevan
talolle päin. Minua ahdisti koska arvelin miehen olevan vihainen.
Pistin oven lukkoon. Sisällä oli hyvin hämärää. Ikkunoissa oli
harsokankaiset verhot. Katselin ikkunoihin, miestä ei näkynyt. Sisällä
oli pimeää kuin yöllä. Kirjahyllyä vastapäätä oleva leveä vanha kiikku
heilui ees taas nykien ja vimmattua vauhtia. Ajattelin miehen kiskovan
jotain narua pelotellakseen. Menin ja nostin sen ilmaan ja laskin
toiseen nurkkaan ylösalaisin. Ajattelin että siinä ei heilu. Se ei
minua paljoa pelottanut. Arvelin tässä vaiheessa ettei tämä ole aivan
todellista. Pian olin herännyt. Makasin sängyssä vähän aikaa ja mietin
ahdistavaa untani. Sitten tajusin. Se oli minun sisäinen maailmani. Talo
oli minun taloni. Minun mieleni.
Näin unta missä olin saarella jossain merellä. Parin kilometrin
päässä rannikolta. Saarella oli talo. Varmasti ollut ihan hienokin,
ehkä hieman naisellisen kaunis talo. Vaaleansininen. Menin sisään,
ulkona oli pari vanhahkoa ihmistä, mies ja nainen. Nousin kuistille ja
menin sisään. Matala mutta leveä alakerta ja yläkerta, joka oli tosi
matala, kuin lapsille tehty ja sinne johti yhdet portaat keskeltä
taloa jotka olivat puoliksi nostettu sohvan päälle. Vintti oli täynnä
tavaraa. Vaatteita, sarjakuvia, mitä vain leluja joita en tarkemmin
katsonut. Siellä leikki myös kaksi lasta polvillaan selin minuun,
tyttö ja poika eivätkä he katsoneet vaan siirtelivät jotain edessään,
arvelin heidän olevan pitkästyneitä. Seinät ja katto oli maalattu
valkoisella. Portaat myös. Ajattelin että "Ohhoh, täälläkö oli
lapsiakin, kenenkähän lapsia nämä ovat." Nainen tuli sisään. Huomasin
myös ihmeekseni että kun katsoin portaiden välistä sinne ylös, kaiken
rojun seasta näkyin iso vihkon tai jonkin sivu, mihin oli kissan
kokoisella kaunolla kirjoitettu etunimeni. Ihmettelin miten se voi olla
mahdollista sellainen sattuma ja kokeilin portaita kädellä, mutten
tunkeutunut yläkertaan koska en olisi mahtunut siellä olemaan ja
lehtiä ja vaatteita oli tiellä ja portaat oli nostettu sohvan päälle
ja ne olivat huonosti kiinni ylhäältä.
Katselin yhtenäistä alakertaa ovea vastapäätä, toiselta seinustalta.
Talo oli aika hämärän ja vanhan oloinen. Ehkä kunnolla valoisa vain
kaikkein kirkkaimpina päivinä. Siellä oli myös kiintoisan näköinen
iso kirjahylly oven vasemmalla puolella jossa oli myös paljon video
kasetteja, parissa kasetissa näkyin uhkea rintavarustus.
Nainen teki lähtöä miehen kanssa. Kysyin minne he menevät? He
sanoivat, rannikolle veneellä. Kysyivät lähdenkö minä? En minä
halunnut lähteä. Kysyin milloin he tulevat. He puhuivat että tämä
iltana ja parin päivän päästä, en ymmärtänyt. Nainen sanoi että
joskus saattaa mennä kaksikin viikkoa.. Sanoin että saanhan illalla
kyydin pois? Nainen sanoi että he tulevat kyllä illalla takaisin. Oli
iltapäivä. Olin ulkona, siellä alkoi sataa kunnolla tympeää, kovaa,
kylmää räntäsohjoa. He poistuivat veneelle. Kuulin naisen sanovan,
että ei se halunnut lähteä..
Kiiruhdin sisälle, ajattelin mennä
katsomaan videoita yksin. Huomasin lähistöllä oikealla metsässä
siniseen haalariin pukeutuneen miehen joka kaatoi puuta
moottorisahalla. Ajattelin hänen selvästikin kuuluvan talon väkeen, ja
minua ärsytti kun en saisikaan olla rauhassa, mutta menin silti
sisälle. Moottorisahan ääni loppui heti ja kuulin miehen tulevan
talolle päin. Minua ahdisti koska arvelin miehen olevan vihainen.
Pistin oven lukkoon. Sisällä oli hyvin hämärää. Ikkunoissa oli
harsokankaiset verhot. Katselin ikkunoihin, miestä ei näkynyt. Sisällä
oli pimeää kuin yöllä. Kirjahyllyä vastapäätä oleva leveä vanha kiikku
heilui ees taas nykien ja vimmattua vauhtia. Ajattelin miehen kiskovan
jotain narua pelotellakseen. Menin ja nostin sen ilmaan ja laskin
toiseen nurkkaan ylösalaisin. Ajattelin että siinä ei heilu. Se ei
minua paljoa pelottanut. Arvelin tässä vaiheessa ettei tämä ole aivan
todellista. Pian olin herännyt. Makasin sängyssä vähän aikaa ja mietin
ahdistavaa untani. Sitten tajusin. Se oli minun sisäinen maailmani. Talo
oli minun taloni. Minun mieleni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
talo kuvastaa ihmistä itseään