Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Help!

Olen ymmärtänyt että genitaaliherpes tarttuu vain aktiivivaiheen aikana eli milloin esiintyy mahdollisetsi rakkuloita ynm. onko asia näin? ja jos asia mahdollisesti menee näin ja harrastat mm. yhden illan juttuja silloin kun herpes ei ole aktiivivaiheessa onko kumpanille kerrottava kuitenkin asiasta?
14730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hmmm...jotkut kaverit ja lekuri sanoo et pitää kertoa. Mut eräs vanhempi ihminen ja muutama kaveri sitä mieltä et KAIKKI sukupuoli yhteydessä olevat ihmiset tietävät riskin. Kortsunki kanssa(itse en ENÄÄ harrasta ilman kortsua MITÄÄN). Enkä ole tilivelvollinen omista sairauksistani ihan senkään takia, että juttu kiertää ja siinä vähän itseäni nolaisin. KAIKKI TIETÄVÄT RISKIT! (nyt kenenkään ei herpestä omistavan tai sellaisen joka EI TIEDÄ sitä omistavansa on ihan turha tulla saarnaamaan)
Niin, jostakin minäki olen tämän saanut, kukaan ei ole ilmoittanut tai tunnustanut asiaa. En nyt kuitenkaan tarkoita et kostetaan eteenpäin, mut enköhän tuossa jo aikasemmin asian perustellut.

Äänestä

Kumilla tai ilman siinä on kuitenkin riski. Koska kuitenkin herpes voi tarttua myös vaikkei juuri sillä hetkellä olisikaan aktiivinen. Mieti nyt omalle kohdallesi, kyllä sinäkin varmasti eläisit mieluummin ilman herpestä ja on jokaisen oma valinta ottaako sen riskin vai ei, jos on mahdollisuus saada se kumppaniltaan. Ei seksin pitäisi olla noin itsekästä.

Äänestä

ehdottomasti!! Herpes voi tarttua myös silloin, kun se ei ole aktiivinen. Toisaalta huomaatko itse välttämättä, jos sulla on vaikka yksi pikku näppylä jossain? Siitä se voi kuitenkin tarttua.

Äänestä
  • Yhden illan jutulle en tilitä. Kuten aikaisemmin kerroin en enää harrasta seksiä ilman kortsua(enään). Joten siinä teen jo sen minkä voin. Elämä on riskiä. Ja kaikki jotka baarista panon mukaan ottaa, on siinä jo riskiä tarpeeksi, myös minulle. En halua jutuillani saada aikaan tunnetta etten välittäis tai ei kiinnosta, mutta en myöskään halua kaikkien tietävän asioitani...
    Pienet on piirit.
    Ja kyllä huomaan jos patti ilmestyy...siitä olen varma!

    Äänestä

  • väite... kirjoitti:

    Yhden illan jutulle en tilitä. Kuten aikaisemmin kerroin en enää harrasta seksiä ilman kortsua(enään). Joten siinä teen jo sen minkä voin. Elämä on riskiä. Ja kaikki jotka baarista panon mukaan ottaa, on siinä jo riskiä tarpeeksi, myös minulle. En halua jutuillani saada aikaan tunnetta etten välittäis tai ei kiinnosta, mutta en myöskään halua kaikkien tietävän asioitani...
    Pienet on piirit.
    Ja kyllä huomaan jos patti ilmestyy...siitä olen varma!

    välttämättä herpestartunnalta,sinne kondomiin kun ei saa tungetuksi esim. kivespusseja! Herpestä voi olla muuallakin kuin ainoastaan peniksesssä...
    Mielestäni teet väärin kun et kerro, kaikille, niille yhden yön jutuillekin, niin ne taudit sitten leviävät...
    Ja ei, ei välttämättä huomaa että herpes on AKTIVOITUNUT, se aktivoituu jo ENNEN sitä rakkulan tuloa!!!!

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    välttämättä herpestartunnalta,sinne kondomiin kun ei saa tungetuksi esim. kivespusseja! Herpestä voi olla muuallakin kuin ainoastaan peniksesssä...
    Mielestäni teet väärin kun et kerro, kaikille, niille yhden yön jutuillekin, niin ne taudit sitten leviävät...
    Ja ei, ei välttämättä huomaa että herpes on AKTIVOITUNUT, se aktivoituu jo ENNEN sitä rakkulan tuloa!!!!

    Oon naispuoleinen henkilö. :)
    Ehkä tästä asiasta on turha väitellä.
    Enhän kerro kaikille yhdenyön jutuille välttämättä edes nimeäni ni miksi taudistani...
    Ok, kondomi ei suojaa, mut kukaan ei voi väittää ettei tietäis riskejä. Ja jos siihen menee et kaikille pitäs kertoa, kohta tietää koko asuinpaikka ja mua arvostellaan siksi, ei siinä mun luonteenpiirteet paljo auta ku kukaan ei edes halua tulla tutustumaan.
    Kuten aikaisemmin kerroin käytän kortsua ja huomaan jos patteja tulee ulkopuolelle.

    Äänestä

  • riitaa, mut... kirjoitti:

    Oon naispuoleinen henkilö. :)
    Ehkä tästä asiasta on turha väitellä.
    Enhän kerro kaikille yhdenyön jutuille välttämättä edes nimeäni ni miksi taudistani...
    Ok, kondomi ei suojaa, mut kukaan ei voi väittää ettei tietäis riskejä. Ja jos siihen menee et kaikille pitäs kertoa, kohta tietää koko asuinpaikka ja mua arvostellaan siksi, ei siinä mun luonteenpiirteet paljo auta ku kukaan ei edes halua tulla tutustumaan.
    Kuten aikaisemmin kerroin käytän kortsua ja huomaan jos patteja tulee ulkopuolelle.

    ihmiset sitten täällä katkerina ja itku silmässä valittavat, kun koko elämä on mennyt pilalla. Minä ainakin odotan sekä yhden illan että monen illan kumppaneilta, että he kertovat mahdollisista riskeistä. Entä jos yhden illan kumppanisi saa tartunnan, on oireeton ja levittää sen vaikka vakituiselle tai seuraavalle pitkäaikaiselle kumppanilleen? Vaikka syy ei olisi varsinaisesti sinun (ainakaan ilmeisesti omasta mielestäsi), voisit sinä sen ainakin estää. Toivottavasti muutat mielipidettäsi tässä asiassa.

    Äänestä

Olet ymmärtänyt täysin väärin. Herpes tarttuu myös silloin, kun ei ole aktiivivaiheessa. Kysy lääkäriltä, mikäli et usko!!!

Sukupuolitaudeista on AINA kerrottava, sillä tietoinen levittäminen on suomen rikoslaissa tuomittavaa. Jos tiedät, että sinulla on herpes, etkä kerro siitä kumppanillesi, olet syyllistynyt rikokseen. Voit joutua maksamaan huomattaviakin summia vastapuolelle, mikäli tietoisesti pimität häneltä tiedon ja hän saa tartunnan.



Herpeslääkkeet ovat lisäksi aika kalliita ja herpes on ikuinen seuralainen, joten voi tulla kallis potti, mikäli oikeus määräisi sinut maksamaan "uhrin" lääkehoidonhoidon ym. sairauden aiheuttamat kulut.

Äänestä
  • Lääkäritkään ei tiedä välttämättä totuutta. Usko sinä se! Mulla oli selvät rakkulat ku lääkäri sanoi TUSKIN on herpestä. Miksi tiedän ihmisiä joilla toisella tartunta eikä ikinä ole tarttunu toiselle, on lapsiakin...
    En herpestä ole tahallaan levittämässä.

    Äänestä

  • Sukupuoliherpes ei kuulu ilmoitettaviin tartuntatauteihin. Älä pelottele ihmisiä!

    Äänestä

  • puppua kirjoitti:

    Sukupuoliherpes ei kuulu ilmoitettaviin tartuntatauteihin. Älä pelottele ihmisiä!

    Joo kyllä se on niin että HIVn tietoinen levittäminen on rangaistavaa, onhan siitä häkki heilunutkin muutamalle mokkahepille. Mutta muuten laki ei sano asiasta mitään. Ja milläs perkeleellä sen todistat että tartuttaja oli taudistaan tietoinen, tai että kummalla se herpes (huono esimerkki, kun ei ole rangaistavaa levittää) ennen oli?
    Olisi tietysti toivottavaa että kaikki pelaisivat avoimin kortein ja puhuisivat kantamistaan taudeista, plus käyttäisivät kumeja. Mutta kun itsekin tässä testien tuloksia odotan, jotakin tautia satavarmasti sairastaen (oireita on), niin vähän on vitunkoväliä fiilis tällä hetkellä. Että hyvin voisin mennä baariin panemaan ketä vaan, itse asiassa voisin vaikka kävellä rekan alle. No, ehkä se tästä vielä paremmaksi kääntyy...

    Äänestä

  • että se ei tartu kuin aktiivi vaiheessa, koska se ei ole iholla kuin silloin kun aktiivi vaiheessa. Toinen juttu on huomaatko milloin se on aktiivi tilassa. Jotkut kyllä huomaavat, mutta toisilla oireet eivät ole selkeät.

    Äänestä

  • sanoi kirjoitti:

    että se ei tartu kuin aktiivi vaiheessa, koska se ei ole iholla kuin silloin kun aktiivi vaiheessa. Toinen juttu on huomaatko milloin se on aktiivi tilassa. Jotkut kyllä huomaavat, mutta toisilla oireet eivät ole selkeät.

    Lääkärisi on opiskellut hieman huonosti sukupuolitaudeista kirjoitettua kirjallisuutta.

    Herpes voi tarttua myös oireettomana, KOSKA virusta erittyy aika ajoin iholle hermosoluista (jossa herpes-virus on lepovaiheessa). Tämä erittyminen on usein oireeton ja siinä syy, miksi herpes on niin yleinen.

    Äänestä

  • laboraattori kirjoitti:

    Lääkärisi on opiskellut hieman huonosti sukupuolitaudeista kirjoitettua kirjallisuutta.

    Herpes voi tarttua myös oireettomana, KOSKA virusta erittyy aika ajoin iholle hermosoluista (jossa herpes-virus on lepovaiheessa). Tämä erittyminen on usein oireeton ja siinä syy, miksi herpes on niin yleinen.

    ihan saman kuin mäkin! Virusta erittyy aika ajoin iholle hermosoluista, eli silloin se on AKTIIVINEN!
    Ja lääkärini opiskeluista en tiedä, mutta sukopuolitautien poliklinikalla oli kuulemma ollut 20 vuotta, ja oli iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*pisara* kirjoitti:

Olen ymmärtänyt että genitaaliherpes tarttuu vain aktiivivaiheen aikana eli milloin esiintyy mahdollisetsi rakkuloita ynm. onko asia näin? ja jos asia mahdollisesti menee näin ja harrastat mm. yhden illan juttuja silloin kun herpes ei ole aktiivivaiheessa onko kumpanille kerrottava kuitenkin asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu