Kanavapujottelin kolmoselle hakiessani jotakin taustahöpinää ja sielläpä olikin Sonja jota on miellyttävä kuunnella,ei toki paha katsoakaan.
Harmikseni ruutuun pläjähti piankin se ruokoton navettapiika,eikä tässä vielä kaikki.
Vieraina taas kerran tuntemattomia suuruuksia pändeineen,demoineen ja keikkoineen.
Ja hermostuksissaan huutavat toistensa päälle mittarini punaiselle.
Kenelle tuo örvellys lienee tarkoitettu ?
Harmikseni ruutuun pläjähti piankin se ruokoton navettapiika,eikä tässä vielä kaikki.
Vieraina taas kerran tuntemattomia suuruuksia pändeineen,demoineen ja keikkoineen.
Ja hermostuksissaan huutavat toistensa päälle mittarini punaiselle.
Kenelle tuo örvellys lienee tarkoitettu ?
Vastaukset 21
Vanhimmat
En tiedä vastausta kysymykseesi, mutta minuakin on tuo eläimellisyys alkanut ottaa päähän.
Onkohan se hyvä juttu lainkaan laittaa eri ihmisiä vuorotellen juontamaan kun harvoin osuu oman maun mukaista paria?
Sonja ja Miika olisivat kivat, onhan siellä muitakin hyviä, mutta tuo Elina on jollain kumman tavalla niin erilainen ja vastenmielinen.
Vaikka vähän huutaisikin, mutta kun ei hänen jutuissaan ole juuri järkeäkään.
Ei jaksa, kuitenkin monena yönä availen taas toosaa kun ei nukuta.
Jää noihin chatteihin jollainlailla kiinni.
Mitä mieltä olette niistä kahdesta jotka juontavat torstaiyönä?
Vaalea nainen ja se mieshenkilö?
Siinä taas pehmeäänisen kaveriksi laitettu karjuvanpuoleinen neito.
Torstaiyön koko kansan puhekumppanit ovat
Tessi&Juska.
http://www.bsgpromotions.fi/index.php?module_id=6&person=nsaarela
Tuo typsy joka juontaa noita SubTV:n aamupäivächatteja on kyllä nainen vailla vertaa.
Tai on Maikkarin pääkanavan chattien Sonjakin kivankuuloinen ja Suvi myöskin (ja ilo silmällekin). Ja se Jenni (ei Jenny) on kanssa ihan kiva.
Essistä en diggaa kun se mongertaa niin epäselvästi ja Eltsusta myös samaa mieltä kuin aiemmat kirjoittajat tässä ketjussa.
Jaaha, pitää vaan sitten sijoittaa rahaa siihen poksiin että saa taas arvostella.
Jennin puolesta liputan, Essiä en tunne, enkä taida Suviakaan.
Viime yönä en päässyt kärryille ollenkaan kun nukuin, mutta Matiaksesta näin naaman vaan ja sitten hän poistui sillaaikaa ruudusta kun kävin veskissä.
Epistä :) mihin valittaisi :).
Yhdellä koulukaverillani Helillä, on samanlaiset kauniit silmät tosin kiharat hiukset kuten TV-sarja Emmerdalen Dawn:nin näyttelijällä Julia Mallam:illa.
http://www.donny.co.uk/Doncaster/news/images/juliamallam.jpg
Nättejä on molemmat naiset Nanna Saarela kuin Julia Mallam.
Mutta SUBTV kanavalla tyttö joka juontaa AAMUPALA ja Brunssi-chatteja hänen jutusteluaan on kiva kuunnella jos olen telkkarin lähellä noiden ohjelmien aikoihin. Usein tosin en ole. Mutta paras oli chatti silloin kun Oona, Niko ja Jonna olivat chat piipöleinä siellä. Nämä uudet eivät ole niin hyviä samalla tavalla. Matias ei siis korvaa Niko juontajaa muistakaa se legendaarinen Kirkaaaa! Aikaa ennen kuin saimme uutisen kirkan poismenosta.
chatteja tehtiin kaikenlaisia pläjäyksiä webkamera-kuvan laadulla tosin ja livenä autosta. Mentiin hiekkarannalle ja puhua pälpätettiin niitä ja näitä. Joku muistaa varmaan sen Maidon juontikisan, kun juontaja silloin kehui voivansa juoda litran maitoa hetkessä...kun juonsivat jostain kesäteranssilta. Joku pikkupoika oli tuonut sinne 1litran punaista maitoa jonka tuo maidon hetkessä juomista uhonnut juontaja siis myös joi.
jo aivan kaiken?
ADHD vai mikä sen vian nimi nyt onkaan, vaivaa tuota Krisua, heh.
Mäölinäädulinaa.....lippa silmillä kun ei kehtaa olla omalla aamalla.
Jos se luulee olevansa SUURI STARA?
Ettei tunnisteta kaupungilla, hahaaaaa.
Vaikka ei miehestä saa sanoa söpö, mutta kumminkin niin lutuinen.
mikä on viime perjantaiyönä voittopottipelin juontaneen kaunottaren nimi? meni ihan ohi...
oli mun koulukaveri ja muistankin hyvin kun hän huusi yhdelle lealle kuvaamataidon luokassa,että
"mä haluun munaa"..
sonja oli kyllä yksi näteimmistä tytöistä mun luokassa mutta hän on toisinaan epäkorrekti ja junttimainen.
ehkä siksi miesten mieleen..
suviin mä oon ihan p*..tuntuu että mun sydän alkaa pamppaa kahtasataa kun näen hänet..
en ole kenelläkään nähnyt ikinä niin kauniita silmiä kun hänellä..
suvi on mielestäni chatin kaunein juontaja.
"oli mun koulukaveri ja muistankin hyvin kun hän huusi yhdelle lealle kuvaamataidon luokassa,että
"mä haluun munaa"..
Pitäisikköhän tuota asiaa kysyä Sonjalta itseltään. Niille chatjuontajille saa nimittäin lähettää palautetta. Suomen lain mukaan toisista ihmisistä ei saa levittää perättömiä juttuja ja jos levittää niin on vissiinkin uhrilla oikeus haastaa oikeuteen.
Kuka näistä henkilöistä on huonoin chat-juontaja ja vastaus pitää perustella?
1. Miika
2. Kerkko
3. Kristian
4. Sonja
Naukuu ja niukuu epäselvästi eikä mitään asiaa,pelkkä palloileva ADHD,ja lätsä tai pipo päässä aina, ryhditön nolla sivari.
Aivan kelvoton julkisuuteen.
Sen kummemmin ottamatta kantaa Kristianin juontajan taitoihin ja sopivuuteen tv-työskentelyyn, kysyn sinulta etenkin nimimerkki nahkakuula, että miksi haukut sivari ja adhd nimityksin? Vaikka Kristian olisi sivari, onko siinä jotain pahaa? Vaikka Kristian olisi adhd, onko siinä jotain pahaa? Muista että adhd ei ole itse valittu tie, se on diagnoosi jolle itse ei kukaan voi mitään! Jos alat haukkumaan adhd-ihmisiä niin olet todella itse nolla! Ja sivareitakaan sun ei kannattaisi haukkua, vaikka se on itse valittu niin kyllä useimmilla on siihen perusteet, sivarit ei ole ihmisinä sen huonompia kuin muutkaan. Sen sijaan tiedän monta täysin idioottia intin käynyttä tapausta joille on kaikki helvetin mustavalkoista, ovat lapsellisia ja typeriä vaikka intin pitäisi, siis huom! pitäisi, kouluttaa pojista miehiä!
tunnin.Näin kauheaa painajaista ja heräsin hiestä märkänä.Onneksi se ei ollutkaan totta mitä näin.
Nyt olo tasaantuu kun ruudussa onkin oikeasti taas Sonja.
Miksi ihmeessä te katsotte keskellä yötä jotain tv-chattia? Tai mihinkään vuorokaudenaikaan?
Tämä kysymys on tarkoitettu kaikille, kyse ei siis ole teitittelystä. :)
Digiboksin äänet tulee stereoitten kautta ja olen tottunut jättämään yöksi jonkin puheohjelman hiljaisesti kuulumaan.
Siksi olisi suotavaa että äänen tasossa ei esiintyisi amatöörimäistä vaihtelua,mikkien krohistelua ja epäselvää muminaa/kiekaisuja.
Yleensä heräilen joskus jo neljän aikaan enkä ihan vielä viitsi nousta kun työt alkaa vasta kymmeneltä.
Sinänsä mälsää, mutta olen aina ollut aamukukkuja ja olen ihan tyytyväinen kun tälläinen chat on keksitty.
Mutta toosa pysyy visusti kiinni kun Kristian siellä mökeltää.
No tänä yönä oli tuo kiva Sonja mutta petyin kun se Eltsu tulikin siihen ja häivyinkin kuuntelemaan nelosen Matiasta.
Onneksi Terhiä ei ole ollut pitkään aikaan missään.
Miika ja Sonja on parhaimmat, Peurastakin pidin yhteen aikaan mutta tuntuu kuin hän olisi alkanut puhua nopeampaan ja kimeämmällä äänellä kuin ennen.
Kuinka joku voi puhua niin nopeasti?
Silti kyllä saa selvää.
Miksi kukaan haluaa, että tv-chatit tulevat alitajunnan kautta omiin uniin?
Toiseksi, miksi kuunnella chat-juontajan hölinää? Tämä ei minulle avaudu. Sen sijaan voisi tehdä niin montaa muuta asiaa. Ja taustameluksikin voisi valita vaikka mitä muuta kehittävämpää.
hölisisivätkin,tekevät sen tyylillä.Sonjan pöpinä on rauhoittavaa kuin mustarastaan viheltely,Miikan asiallinen uutistenlukijatyyli taas vakuuttaa konsensuksen jatkuvan maassamme.
Fakta on tietty näin,että juontajan pitääkin olla jossain määrin ärsyttävä pitääkseen yleisönsä hereillä,mutta ei sinne mitä tahansa sivistymätöntä Kotkan satamaruusua pidä päästää möykkäämään.
Mitähän muuta sitten taustameluksi valitsisi kun soittolistapaskaa en siedä ? Löytyyhän näitä toki netistä mutta käyttö ei ole niin helppoa kuin kaukosäätimellä.