Vuotoksella

Oikeuskansleri Paavo Nikulan toimien lainmukaisuuden tutkiminen juontaa valtioneuvoston istuntoon helmikuussa 2004.

Hallitus pui tuolloin kiistanalaisten Kemihaaran ja Koitelaisen alueiden liittämistä Natura-suojeluverkostoon.

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen olisi halunnut joko poistaa Kemihaaran Naturasta tai vielä selvityttää Kemihaaran luontoarvoja.

Oikeuskanslerille tämä ei käynyt.

Oikeuskansleri Nikula ilmoitti jo päivää ennen hallituksen kokousta, että mikäli Kemihaaran suoalueita ei liitetä Naturaan, on päätös oikeudellisesti kestämätön sekä taloudellisestikin ristialtis. Hän antoi ministerien ymmärtää, että EY:n tuomioistuin olisi tuominnut Suomen siitä, ettei Kemihaaraa ole liitetty Naturaan.

Edunvalvontapäällikkö Jaakko Ylitalo, Lapin liitto: Tuo virheellisen kuvan antaminen tästä EY-tuomioistuimen päätöksestä oli todellakin tahallinen ja se näkyy tekstistä… tosiasiassa EY-tuomioistuin antoi vapauttavan päätöksen Suomelle nimenomaan tätä aluetta koskien, koska EY-tuomioistuin ei ottanut lainkaan käsiteltäväkseen Kemihaaran suot -aluetta.

Nikulan ärhentely johti joka tapauksessa siihen, että ministeri Manninen perääntyi. Kemihaara ja Koitelainen liitettiin Naturaan.

Mutta miksi Kemihaarasta ja Koitelaisesta piti taistella valtioneuvostossa asti?

Siksi, että niihiin liittyy huomattavia taloudellisia arvoja: Kemihaaran liittäminen Naturaan estää Vuotoksen tekojärven rakentamisen.

Koitelaisen liittäminen suojeluverkostoon puolestaan estää tai ainakin vaikeuttaa Keivitsan kaivoksen rakentamista.

Pohjoisessa on oma käsityksensä siitä, miksei oikeuskansleri, entinen vihreiden poliitikko, halunnut enää avata Kemihaaraa ja Koitelaista luontoarvojen tutkimiselle.

Ylitalo: Lapin liiton käsitys on se, että jos näiden kiistanalaisten alueiden luontoarvot olisi selvitetty, niin lopputulos olisi voinut olla se, että näiden alueiden osalta, toinen on Koitelainen, toinen Kemihaara, olisi todettu, että näiden alueiden liittäminen Naturaan on huijausta. Että siellä todellakaan ei ole niitä luontoarvoja.

Oikeuskanslerin toimet tutkinut eduskunnan perustuslakivaliokunta julkaisi asiasta mietinnön tänään.

Valiokunta löysi oikeuskanslerin toimista - liittyen Kemihaaran soihin - moitittavaa. Oikeuskanslerin lausunto helmikuussa 2004 oli valiokunnan mukaan hämmentänyt ministereitä.

Varapuheenjohtaja Arja Alho, perustuslakivaliokunta: Tältä osin me katsoimme, että se oikeuskanslerin kannanotto on ollut aiheettoman vahva toimenpide, mutta ei kuitenkaan virkatoimien näkökulmasta katsottuna lainvastainen.

Nikula vetosi Natura -lausunnossaan virheellisesti EY-tuomioistuimen päätökseen. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan rohjennut ottaa kantaa siihen, oliko oikeuskanslerin toiminta tahallista vai ei?

http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id23256.html
5292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jokiyhtiön renkipoika siinä taas yrittää tienata kaljarahoja, mutta eipä taida tippua enää kolikoita isänniltä tuosta aiheesta.

Nuole jo välillä muitakin saappaita, ääliö!

Äänestä
  • Eikö tosiaan voida kuunnella järjen ääntä ja kumota tollot Nikula-direktiivit. Kun joku vihreä pöpö alkoi aivan ÖÖÖÖÖÖttelemään tuskissaan, että jos se järki sitenkin voittaa huuuh ! Ja kyllä se järki voittaam siitä olemme me lapin ihmiset aivan saletti!

    Äänestä

Korkein hallinto-oikeus teki jo aikaisemmin päätökset, että aikoinaan Kemihaaran soiden poisjättämisestä Naturasta ei esitetty riittäviä perusteita (2000) ja Vuotoksen tekoallas olisi nykyisellään vesiensuojelulain vastainen (2002) ja 2005 tehtiin päätös, että suojelualueiden liittäminen perustui riittävään tieteelliseen tietämykseen.

Eu komissio nimenomaan hiillosti Suomea Kemihaaran poisjättämisestä. Riski EY-tuomioistuimeen joutumisesta oli olemassa. Nikula hoiti vain tehtäväänsä valtioneuvoston päätösten laillisuuden valvojana.

Se, että liioitteliko Nikula erityisesti EU komission aiheuttamaa uhkaa, menee saivartelun ja semantiikalla kikkailun puolelle.

Vielä varmuuden vuoksi kerrottakoon, että oikeuskanslerilla ei ole osaa KHO:n päätöksenteossa.

Äänestä
  • Ei se noin ollut, että KHO olisi ollut aloitteellinen.

    Muistan tapauksen erittäin hyvin, ja mitkä siihen johti. Ensinnäkin ihmisiä olemme kaikki, ja omine vaateineenkin olemme asioitamme ajamassa.

    Hassi, apunaan Nikula, maksaessaan vihreästä mukanaolosta. Kuitenkin Ministeri ja Oikeuskansleri jo sitä tasoa, että saavat asiansa kuuluviin, kuten nähtiin Vuotos ja Kemihaaran suo asioissa.
    --------
    Ilmanmuuta allas tulee, siitä ei liene edes kahta sanaa piakkoin. Kun joku vain asian oikein kertoo, kuten asia on.

    Mitä ovat sähkövoimalat jotka toimii yksinomaan vedellä. Millä ne pyörii, ei liene edes epäselvää. Mistä ottavat vetensä! Silloin kun ei taivas anna , tai ei sulamisvesiä ole. Ei riitä enään esim. turbiinin siipien muotoilu, siinä aletaan jo olla useiden laitosten kohdalla huipussaan.

    Nythän laitettu siivet(turbiini) uuteen mallin, keskiosaa pienenetty ja siipia muotoiltu viimeisen päälle. Itse aukkoonkin tehtu parannuksia veden liukkaammin kulkemiseksi.

    Niin...mitä pahaa vesivoimassa !

    Äänestä

Poliitikkojen tehtävä on säätää lakeja, ei toimia tuomareina. Tämä sen takia, että päätösten riippumattomuus ja puolueettomuus olisi taattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämättiin kirjoitti:

Oikeuskansleri Paavo Nikulan toimien lainmukaisuuden tutkiminen juontaa valtioneuvoston istuntoon helmikuussa 2004.

Hallitus pui tuolloin kiistanalaisten Kemihaaran ja Koitelaisen alueiden liittämistä Natura-suojeluverkostoon.

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen olisi halunnut joko poistaa Kemihaaran Naturasta tai vielä selvityttää Kemihaaran luontoarvoja.

Oikeuskanslerille tämä ei käynyt.

Oikeuskansleri Nikula ilmoitti jo päivää ennen hallituksen kokousta, että mikäli Kemihaaran suoalueita ei liitetä Naturaan, on päätös oikeudellisesti kestämätön sekä taloudellisestikin ristialtis. Hän antoi ministerien ymmärtää, että EY:n tuomioistuin olisi tuominnut Suomen siitä, ettei Kemihaaraa ole liitetty Naturaan.

Edunvalvontapäällikkö Jaakko Ylitalo, Lapin liitto: Tuo virheellisen kuvan antaminen tästä EY-tuomioistuimen päätöksestä oli todellakin tahallinen ja se näkyy tekstistä… tosiasiassa EY-tuomioistuin antoi vapauttavan päätöksen Suomelle nimenomaan tätä aluetta koskien, koska EY-tuomioistuin ei ottanut lainkaan käsiteltäväkseen Kemihaaran suot -aluetta.

Nikulan ärhentely johti joka tapauksessa siihen, että ministeri Manninen perääntyi. Kemihaara ja Koitelainen liitettiin Naturaan.

Mutta miksi Kemihaarasta ja Koitelaisesta piti taistella valtioneuvostossa asti?

Siksi, että niihiin liittyy huomattavia taloudellisia arvoja: Kemihaaran liittäminen Naturaan estää Vuotoksen tekojärven rakentamisen.

Koitelaisen liittäminen suojeluverkostoon puolestaan estää tai ainakin vaikeuttaa Keivitsan kaivoksen rakentamista.

Pohjoisessa on oma käsityksensä siitä, miksei oikeuskansleri, entinen vihreiden poliitikko, halunnut enää avata Kemihaaraa ja Koitelaista luontoarvojen tutkimiselle.

Ylitalo: Lapin liiton käsitys on se, että jos näiden kiistanalaisten alueiden luontoarvot olisi selvitetty, niin lopputulos olisi voinut olla se, että näiden alueiden osalta, toinen on Koitelainen, toinen Kemihaara, olisi todettu, että näiden alueiden liittäminen Naturaan on huijausta. Että siellä todellakaan ei ole niitä luontoarvoja.

Oikeuskanslerin toimet tutkinut eduskunnan perustuslakivaliokunta julkaisi asiasta mietinnön tänään.

Valiokunta löysi oikeuskanslerin toimista - liittyen Kemihaaran soihin - moitittavaa. Oikeuskanslerin lausunto helmikuussa 2004 oli valiokunnan mukaan hämmentänyt ministereitä.

Varapuheenjohtaja Arja Alho, perustuslakivaliokunta: Tältä osin me katsoimme, että se oikeuskanslerin kannanotto on ollut aiheettoman vahva toimenpide, mutta ei kuitenkaan virkatoimien näkökulmasta katsottuna lainvastainen.

Nikula vetosi Natura -lausunnossaan virheellisesti EY-tuomioistuimen päätökseen. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan rohjennut ottaa kantaa siihen, oliko oikeuskanslerin toiminta tahallista vai ei?

http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id23256.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu