Verkostot

TÄNNE KOKOOMUS ILMEISESTI HALUAA KIIHKEÄSTI MUKAAN. Ei siinä ehdikään sairaanhoitajien palkkoja ajatella! Kyllä verkostotalous on sitten fiksua.

--------
Suuri armeija ja tukikohtaverkosto pyörittää isoa osaa Yhdysvaltojen taloudesta.
???????????????????????????????
Useimmat yhdysvaltalaiset ovat itsekin tietämättömiä siitä, että maan armeijan tukikohdat ja varuskunnat kattavat käytännössä koko planeettamme. Etelänapamannerta lukuun ottamatta kaikialle levinnyt tukikohtien massiivinen verkosto muodostaa itse asiassa uudenlaisen imperiumin.

VÄHINTÄÄN 700 TUKIKOHTAA
YHDYSVALTOJEN ULKOPUOLELLA

Yhdysvaltojen tukikohtien laajuudesta on vaikea saada tarkkaa kuvaa. Viralliset luvut ovat vain suuntaa-antavia. Maan puolustusministeriön julkaiseman Base Structure Report for Fiscal Year 2003 (suomeksi Tukikohtien rakenneraportti verovuodelle 2003) mukaan Pentagon omistaa tai on vuokralla 702 tukikohdassa noin 130 eri maassa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tämä tietysti niiden 6 000 tukikohdan lisäksi, jotka USA:lla on omilla alueillaan.

Vaikka luvut ovat suuria, ne eivät anna koko kuvaa Yhdysvaltojen tukikohtien laajuudesta. Puolustusministeriön raportti ei mainitse Kosovon tukikohtia, eikä myöskään syyskuun yhdennentoista jälkeen Irakiin, Israeliin, Afganistaniin, Kuwaitiin, Kirgisiaan, Qatariin ja Uzbekistaniin – niin sanotun epävakauden kaaren alueelle – pystytettyjä tukikohtia. Esimerkiksi Camp Anacondaa raportti ei mainitse
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikea tuota on yhdistää mitenkään Kokoomukseen, vaikka yrittäisi käyttää mitä tahansa kommareiden propaganda menetelmääkin.
Onko tuo tieto edes jotenkin yllättävä kaikkien saatavissa olevana? Vastaavat tiedot voi kaivaa muista valtioista ja yrittää kikkailla niillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nassen Serkku kirjoitti:

TÄNNE KOKOOMUS ILMEISESTI HALUAA KIIHKEÄSTI MUKAAN. Ei siinä ehdikään sairaanhoitajien palkkoja ajatella! Kyllä verkostotalous on sitten fiksua.

--------
Suuri armeija ja tukikohtaverkosto pyörittää isoa osaa Yhdysvaltojen taloudesta.
???????????????????????????????
Useimmat yhdysvaltalaiset ovat itsekin tietämättömiä siitä, että maan armeijan tukikohdat ja varuskunnat kattavat käytännössä koko planeettamme. Etelänapamannerta lukuun ottamatta kaikialle levinnyt tukikohtien massiivinen verkosto muodostaa itse asiassa uudenlaisen imperiumin.

VÄHINTÄÄN 700 TUKIKOHTAA
YHDYSVALTOJEN ULKOPUOLELLA

Yhdysvaltojen tukikohtien laajuudesta on vaikea saada tarkkaa kuvaa. Viralliset luvut ovat vain suuntaa-antavia. Maan puolustusministeriön julkaiseman Base Structure Report for Fiscal Year 2003 (suomeksi Tukikohtien rakenneraportti verovuodelle 2003) mukaan Pentagon omistaa tai on vuokralla 702 tukikohdassa noin 130 eri maassa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tämä tietysti niiden 6 000 tukikohdan lisäksi, jotka USA:lla on omilla alueillaan.

Vaikka luvut ovat suuria, ne eivät anna koko kuvaa Yhdysvaltojen tukikohtien laajuudesta. Puolustusministeriön raportti ei mainitse Kosovon tukikohtia, eikä myöskään syyskuun yhdennentoista jälkeen Irakiin, Israeliin, Afganistaniin, Kuwaitiin, Kirgisiaan, Qatariin ja Uzbekistaniin – niin sanotun epävakauden kaaren alueelle – pystytettyjä tukikohtia. Esimerkiksi Camp Anacondaa raportti ei mainitse

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu