Sain ystävältäni nettisivun osoitteen tänään http://www.markkinapiste.fi/edustajaksi/index.php ja tutkiskelin hieman ja heräsi epäilys olisiko joku huijaus kyseessä. Kaveri oli saanut sähköpostia ko. lafkalta MOL:lin kautta.
Minua ainaki epäilyttää, koska aloitusmaksu on 360 euroa, joka on myös kolmen kuukauden vuokra yhdestä "markkinapisteestä", eli jos on kaksi pistettä niin joutuu maksamaan vuokraa 720 euroa jne. Lisäksi en löytänyt mitään kunnollisia yhteystietoja.
Minua ainaki epäilyttää, koska aloitusmaksu on 360 euroa, joka on myös kolmen kuukauden vuokra yhdestä "markkinapisteestä", eli jos on kaksi pistettä niin joutuu maksamaan vuokraa 720 euroa jne. Lisäksi en löytänyt mitään kunnollisia yhteystietoja.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vaikuttaa ihan hyvältä, mutta muutama sudenkuoppa löytyy.
"Jakelutaulu ei vaadi muuta säännöllistä huoltoa kuin puhtaana pidon."
Kannattaa selvittää ennen liittymistä, onko asia todellakin näin ja vastaako Markkinapiste rikkoontuneen tai tahallaan töhrityn taulun kunnostamisesta. Jos näin ei ole, 360 euron vuokra on melko suuri.
Toinen asia selvitettäväksi on, miten Markkinapiste valvoo, että kaikille edustajille on riittävät markkinat. Senhän periaatteessa kannattaisi hankkia vain mahdollisimman paljon edustajia välittämättä siitä, onko kaikille edustajille riittävästi liikkeitä alueellaan. Tuo vaatii siis selvityksen oman alueen tilanteesta ja soittelua liikkeisiin jo ennen liittymistä, jos Markkinapiste ei määrää aluetta.
Kolmas asia on irtisanoutuminen ja sen ehdot. Ei ole kiva maksaa 120 euroa kuussa, jos ei hommaa enää haluakaan jatkaa.
Joo, yrityksellä on ilkivallan varalta vakuutukset, joten ilkivallan aiheuttamien vaurioiden kunnostuksen hoitaa Markkinapiste.
Alueet varataan, ettei tule päällekkäisyyttä. Joka hommaan haluua ryhtyä, hän nimee alueet, joita hän hoitaa. Jos alueita ei ole vielä toiselle nimetty, asia on ok. Päällekkäin ei alueita nimetä.
Kerrotko vielä, miten sopimuksesta sanoudutaan irti. Tuo homma kyllä kuullostaa siltä, että se on terveellä pohjalla.
Niin onkin ja malli on itse-asiassa hyvä, tosin isohko liiketoimintariski kaatuu edustajan harteille, maksat nimittäin vuokraa laatikoistasi, vaikkei niissä olisi ilmoittajan ilmoittajaa - jotka itse siis joudut hankkimaan. 16 korttia per laatikko ei nimittäin ole mitenkään aivan vähän minnekään kyläkaupan seinälle löytää.
Laatikkovuokra päämiehelle juoksee koko ajan.
Mikä tuo MOL on, jota kautta ystäväsi sai tästä tiedot ?
www.mol.fi
Heh, et löytänyt kunnollisia yhteystietoja. Oletko todella noin avuton, vai muuten vain pahansuopainen? Tuohon pahansuopiaisuuteen oli viitteitä ilmaisussasi.
Katso kaikki viralliset tiedot tästä:
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=533854&tarkiste=W/jG1EI gdnZTd6C1fai3w==&path=1547;1631;1678
Jos ohjelma heittää välejä, poista välit osoiteriviltä. Kyllä löytyy tietoja. Laita seuraavaksi googleen vielä haut, niin eikö ala riittää kunnolliset tiedot?
Sivusto vaan ei ollut tarkoitettu tässä vaiheessa muille, kuin edustuksesta kiinnostuneille.
Tarkoitin vaan sitä, että itse sivustolla oli minusta sellaiset yhteystiedot, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä. Kaikille ei tule mieleen katsoa tietoja Yritys- ja yhteisörekisteristä :D (uskaltaisin jopa väittää, etteivät kaikki moista paikkaa edes tiedä). Enkä minä nyt niin pahansuopainen omasta mielestäni ollut, vaikutti vain epäilyttävältä koko sivusto (tuottolaskurit sun muut). Mutta toki, ei ole omakohtaista kokemusta mutta kertokaa ihmeessä, jos jollain on.
Kyseessä on vakavastiotettava sivusto. Esim. tuo "tuottolaskuri" on aika ovela juttu. Kuukaudessa tienaa 4380 eur ja kun laskuriin syöttää esim. 4 kk niin se kertoo luvun neljällä!
Sinänsä kätevä juttu koska monessakaan perheesä ei ole nykyään ns. kalkulaattoria...eli kerroinvälinettä.
Tuottolaskuri kertoo tulevaisuutesi *niih*
Mulle se kyl näytti vuoden tuloksen, milläs ilveellä Sinä kuukausia saat? Ovatko ne haavekuviasi ?
Moi!
Tarkoitin tietysti että vuodessa tienaa tuon summan ja 4 taulua myymällä 4 kertaa kyseisen summan.
Mutta tuommoisen laskurin laittaminen on äärimmäisen lapsellista sillä osaahan jo lapsikin itse käyttää taskulaskinta....Vaikka tietysti tajusit ideani mutta pääsit kuin pääsitkin kuittailemaan typerillä kirjoitus/ajatusvirheilläni!
Mitään muuta kuittailtavaa tuskin löydät....ja kuten JXXX tuossa totesi ei idea ihan pöllö ole mutta tuo laskuri herättää hilpeyttä....
ehdit lisää kuittailla niin jxxx ei puhunut laskurista vaan toinen kirjoittaja...*korjaus*
Mua alko heti kiinnostaa, ku tutustuin tuohon. Isi vain sanoi, että ei ehkä kannata lähteä, koska tuo aloitusmaksu on sen verran kova. Ja kuka vastaa siitä, jos tuo "markkinapiste" töhritään tai tuhotaan. Aion ottaa selvää. Tähän mun pitäs lainata vähän äitiltä rahaa. Isi tuskin antais. Jos yhellä "markkinapisteellä" lähtis liikkeelle. Mut sehän riippuu tietenkin siitä, antaako äitikään rahaa tätä varten.
Syötin taulumäärän:
Laske tuottosi!
Laske laskurilla kuinka
paljon voisit saada
tuottoa Markkinapiste-
jakelutauluilla.
Taulujen lukumäärä
Vuosiansio
438000000 euroa
Jos todella tuon summan saa 438 miljoonaa vuodessa, lähden mukaan...
Saathan sen, kun hankit jokaiseen unelmatauluusi 16 asiakasta, ei se tulos muuten tule.
Uudet tuulet ja poikkeavat tyylit on hatunnoston arvoista. Miksi kulkea aina samaa ojaa kun sieltä voi löytää tien poiskin?
Ajattelulla ja luovuuden käytöllä se voi löytyä helpostikin.
Jos joku haluaa ojastaan nousta kovalla työllä ja ”pienellä” panoksella ei muuta kuin mainostauluja myymään.
Näppärä tilaa jostakin muualta korttitaulunsa ja säästyy tältä ”pieneltä” kuukausi panokselta. Edelleenkään yrittäjyys ei maksa kuin muutaman kympin rekisteröintimaksun.
En kritisoi toisten yrittäjyyttä, mutta otan kärkkäästi kantaa jos joku väittää että yrityksen perustaminen on kallista ja ”pienen” summan maksamalla tyhmäkin tienaa.
Nyt jos joku väittää että eihän tässä tyhmille ja laiskoille mitään kaupatakaan, kysyn miksi sivuilla on laskuri, johon vain tyhmä voi syöttää lukuja tajuamatta että tätä pidetään idioottina?
Miksi maksaa vuokraa 146 euroa(alvi lisätty, sillä sen se maksaa tälle ajattelemattomalle) kuukaudessa taulusta, jonka saisi omaksi varmasti alle sadalla eurolla?
Kuudentoista korttipaikan myyminen vuodeksi ei ole helppoa, vaikka voisi kuvitella että ”euro per päivä” yrityksille ei tunnu missään. Näitä ”euron” pummijoita on maailma pullollaan (netin syöpänä kaikenmaailman yritysinfot).
Osa meistä kulkee kauppojen ilmoitustauluja katselemassa myynti-ilmoituksia, mutta kuinka moni tutkisi korttitaulua? Toki taulu aluksi herättäisi uteliaisuutta erilaisuudellaan, mutta toista kertaa voi olla samaa henkilöä vaikea saada taululle.
Entä kuinka moni jäisi taululle tutkimaan kortteja, kun kahvikupin ääressä olisi mukavampi lukea mainoksia? Ainut varteenotettava taulunpaikka olisi sellainen jossa ihmiset joutuvat jonottamaan ja odottelemaan ja siksi tutkivat kaikkea turhaakin. Yritys joka haluaa korttinsa tauluun, haluaa että se on tällaisella paikalla ja näkyy. Paikka on tämän bisneksen tärkein edellytys menestykseen. Sen etsii kyvykäs jälleenmyyjä.
Miksi tämä kyvykäs markkinoija haksahtaisi tällaiseen loukkuun, kun omat siivet kantavat pienemmällä panoksella pidemmälle?
Särki on tyhmä kala ja nappaa koukkuun ilman matoakin.
Itse-asiassa touhu ja business-idea ei vaikuta mahdottomalta, olen samaa mieltä, että tässä onkin jotain ideaa, mutta miksi tuollaista laatikkoa sitten kukaan vuokraisi, kun voi omankin laatikon perustaa on suurin ihmettelyni aihe. Omilleenhan tuossa edustaja pääsee vasta 4 käyntikorttia myytyään. Mielestäni kohtuullisen työläs ja sitova per laatikko, kun ottaa huomioon painatukset, laatikon täytöt, kontaktit, asiakkaiden hankinta ja laatikkopaikan omistajakin voi alkaa vaatimaan vuokraa.
Niin kuin huomataan niin selvitettävää löytyy vaikka kuinka. Suurimmat kysymykset liittyvät juuri tuohon, mitä Markkinapiste maksaa ja mitä maksaa edustaja. Markkinapiste voi yrittää saada suurimmat kuluerät juuri edustajan maksettaviksi. Kaikki kivet on käännettävä ennen kuin tuohon ryhtyy.
ja ennakkoasenteiselle tuohi ei syty ollenkaan tai liian myöhään.
Mua henkilökohtaisesti arveluttaa, et millä innolla mikään paikka ottaa tota toosaa tiloihinsa? Ilmaiseksi ei varmasti kukaan! Toki jos annat tilanomistajalle yhden mainospaikan tms. Se onkin se pääongelma. Et voi oikein myydä niitä korttejakaan ennen kuin tiedät paikan? Mun mielestä tossa on mahdollisuuksia, mutta ei asuntovelalliselle;). Mä opiskelijana olisin kiinnostunut. Sit se irtisanoutuminen kannattaa tosiaan selvittää! Tuskin ne tekee alle vuoden soppareita!
Ostatko autosikin näkemättä ja koeajamatta? Väittääkö myyjä sinua ennakkoasenteiseksi, jos haluat koeajaa auton ennen ostoa ja selvittää sen historian? Selkeissä vedätyksissä huonolta uunottajalta pettää pokka ja hän alkaa haukkua pelkuriksi tai ennakkoluuloiseksi ja osoittaa täten oman heikkoutensa ja paljastaa itsensä uunottajaksi.
Heippa
Olen samaa mieltä MarkkinaPisteen mainoksesta ja itse sain myös viestin Mollin sivujen kautta. Ei voi olla "firmalla" puhtaat jauhot pussissa jos ei missään ole esim. postiosoitetta. Tai jonkin henkilön nimeä... Ei hyvältä vaikuta. Työkkäri patistaa laittamaan yhteystietoja ja tarjouksia nettiin ja tällaiset "epätodelliset" firmat pommittavat sen jälkeen, eipä ole mukavaa. Haluaisin rehellistä ja normaalia työtä, en mitään epämääräistä "mainostaulujen" putsausta...