Normaalia uhmaako?

ja kaikki empatiat Sinulle. Toivottavasti joku "viisas" ja tietävä vastaisi, sillä olen (ilmeisesti ilkeänä) äitipuolena 3v. pojalle. Ja hänellä ns. peruskiukku. Hän puree, potkii, raapii isäänsä,kun hermostuu jostain. Ja se kiukkuraivo saattaa usein lähteä ns. ei mistään. Heittelee esim. hiekkaa toisten lasten päälle, ei pysty leikkimään tasavertaisesti heidän kanssaan. Kiljuu, itkee ja huutaa ja ränkättää jatkuvasti. Usein heittäytyy maahan aivan raivona potkii ja hakkaa päätään lattiaan jne. Isänsä hyssyttelee jne.
Viikonloppuna kummilapseni rippijuhlat hän melkein terrorisoi mm. kivellä 9v. tyttöä silmään. Isä ei sano mitään. Aluksi mietin, että olenko itse jotenkin hermoheikko, kun en kestä, mutta nyt sanoivat jo muut äidit, että tuollainen ei ole normaalia. Tässä tapauksessa lapsi ei tiedä mikä on oikein ja väärin. Periksi annetaan kaikessa, ei on hetken päästä kyllä.
Ja nyt minuakin jo kiellettiin aina kieltämästä.
Sinä vaikutat kypsältä ja järkevältä ihmiseltä, mutta miesystäväni on täysin sokea lapsen suhteen ja varsinkin viikonloppuisänä lapsi laatii säännöt.
Ymmärrän nyt älyttömän hyvin uusperheiden ongelmia, koska meidänkin suhteemme menee katkolle, koska minä en anna lapsen laatia sääntöjä, enkä terrorisoida. Mutta mielenkiintoista olisi tosiaan tietää mikä on uhmaa ja mikä jotain muuta. Ja milloin tämä uhma mahdollisesti päättyy.

että lapsi kannattisi nyt tutkia hieman tarkemmin.
Tietysti kysymys on kaksivuotiaasta,mutta tuo käyttäytyminen ja ärtyisyys ei kuulosta normaalilta uhmalta ja kaikkien rutiinien muuttaminen tai sekoittuminen normaalista päivärytmistä opn hieman huolestuttavaa.
Omalla pojallani oli aikoinaan samanlaista oirehdintaa ja neuvolantädit hyssyttelivät asiaa ja sanoivat kaiken menevän ohi ajallaa....no eipä mennyt.

Alkoi päiväkotiaika kolmevuotiaana ja ongelmat vain pahenivat,edelleen neuvolassa hyssyteltiin ja päiväkodissa olivat ihan helisemässä lapseni kanssa.
Esikoulu aikaan muutimme toiselle asuinalueellle ja näin ollen pk:kin muuttui ja vaikeudet jatkuivat ja voimistuivat.
Silloin esikoulunopetteja kirjoitti meille lausonnon jonka kanssa menimme omalääkärillemme ja saimme lähetteen paikalliseen sairaalaan lastenneuronpolille.
Selvisi,että pojallamme on ADHD,ja olimme diagnoosista tyytyväisiä ja otimme kaikesta siihen liittyvästä selvää ja kuinka pitää toimia.
Saimme myös pojallemme lausunnon jonka perusteella hän pääsi Evy luokalle.
Mutta mutta,ongelmat jatkuivat aina vain pienryhmässäkin ja opettajalla paloivat yksinkertaisesti hihat lapsemme kanssa.
Pulpetit lensivät,opettajalle näytettiin peppua,poikani oli yksin monesti jossain nurkassa tekemässä omia juttujaan,hän kävi muiden lasten päälle,n.4xviikossa jouduimme hakemaan lapsen poissa koulusta keskenpäivän.

Tässä vaiheessa aloin olla itsekin jo ihan loppu,sillä olisi pitänyt hoitaa työ,koti,jossa olivat myös poikamme kolme sisarusta....aloin oikeasti vihata lastani,en voinut ajatellakkaan,että olisin ottanut poikani lahelleni.Näin jälkikäteen tiedän kuinka kamalalta lapsesta on täytynyt tämä kaikki tuntua.

Koululääkärimme sitten soitti ja laittoi lähetteen lasten Psykiatriselle poliklinikalle,jonne onneksemme pääsimme heti seuraavalla viikolla ns.kriisiajalla.
Poikamme otettiin sairaalaan kahdeksi viikoksi sisälle ns.kriisijaksolle,että hänet saataisiin hieman rauhoitettua ja että me perheenä saamme hieman hengähtää.
Kaiken kaikkiaan lapsemme oli lasten psykiatrisella osastolla kolmevuotta ja hänellä todettiin loppujen lopuksi Touretten oireyhtymä,nyt lapsemme on ollut puolivuotta kotona ja hänellä on jatkuva lääkityspäällä,mutta vaikeaa on,todella vaikeaa.
Minun itseni on edelleen todella vaikeaa ymmärtää miksi lapseni käyttäytyy kuin kaksivuotias vaikka on 11v...hän on tunne-elämältään kaksivuotiiaan tasolla.
Pelkään jokaista kaupparetkeä,jokaista yleistäpaikkaa muutenkin jossa liikumme,sillä kohtaukset ovat ihan kamalia.
Jaksettava on eteenpäin päivä kerrallaan,mutta neuvoisin kaikkia,jotka epäilevät,että omalla lapsella ei ole kaikki hyvin hakeutumaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tutkimuksiin.
Se on pieni hinta,jos saa tietää,että lapsi on terve tai mikäli ei ole niin saa tarvittavan avun ajoissa ja sen kanssa oppii elämään.

ei osaa suhtautua ollenkaan päivärytmin muutoksiin.

Saahan lapsi enemmän huomiota silloin, kun tekee jotain oikein ja hyvin? Kyllä kaksivuotias osaa jo hakea huomiota tekemällä kiellettyjä asioita.

Saako poika huutaa huutonsa loppuun omassa rauhassa kun on vanhempi tarkastanut, että mitään fyysistä hätää ei ole? Monet lapset rauhoittuvat nopeammin omissa oloissaan, jos perusturvallisuus on kuitenkin kehittynyt.

Kaksivuotiaat ovat kuitenkin vasta opettelemassa erilaisia tunteita, eikä heidän voi vielä olettaa hallitsevan niitä. Lisäksi kaksivuotiaan sosiaaliset taidot ovat vielä kehityksen alkuvaiheissa, joten kaverin kanssa leikkiminen on vasta harjoittelua. Joudutte joka tapauksessa odottamaan vielä vuoden-puolitoista, ennen kuin kognitiivisten taitojen voidaan olettaa olevan sellaisella kehitystasolla, että mahdollista häiriötä voidaan alkaa tutkia, jos kehitys (esim. kielellinen, motorinen, sosiaalinen, ruumiintoimintojen hallinta) on muuten edennyt tavanomaista tahtia. Joskus vanhempien ja lasten temperamentit eroavat toisistaan huomattavasti, ja tällöin on tärkeää omasta väsymyksestä huolimatta jaksaa muistaa, että lapsi on lapsi, eikä hänen kehitystään voi poppakonstein nopeuttaa.