Työttömyys laskee
hyvä kokoomus!
6245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Matti Vanhasen I hallitus oli ensimmäinen vuosikymmeniin, joka onnistui työllisyystavoitteessaan.
Rahan vallan lehdykät uutisoivat tänään tilastokeskuksen kuukautisiin sumutuksiin viitaten, että suomalaisten työllisyysaste olisi ylittänyt peräti 70 %. Samaan aikaan, kun työvoimatoimistoissa on n. 300 000 työtöntä tai toimenpiteillä olevaa.
No, puppua mika puppua: Keskimääräinen eläköitymisikä suomessa on tännään noin 58-59 vuotta. Työvoimaksi kuitenkin luetaan väestö ikäryhmässä 15-65 -vuotiaat. Kun eläkkeelle käy kova virta jo 58-vuotiaissa, on selvää, että "työvoiman" määrä pienenee. Kun työvoimaa pienennetään keinotekoisesti ja työllisiksi lasketaan yhden tunninkin viikossa töitä tehneet, saatetaan päästä em. työllisyysasteeseen.
Paremman kuvan työllisyydestä saat, kun muistat, että:
- tehdyt työtunnit eivät ole lamavuosista juuri nousseet.
- Säännöllisessä kokoaikatyössä on enää noin miljoona työntekijää noin 3 miljoonan työvoimasta, siis niistä 15-65 -vuotiaista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000027134552
Voi perkele. Nyt täytys tehdä jotain. Kohta Suomessa ei ole edes työttömiä.
kyllä täällä niitä riittää ja vajaatyöllisiä, eli pätkätyöläisiä, niitä on vielä jokunen satatuhatta jäljellä.
Nythän on kesä ja opiskelijat on töissä. Katsotaan syksyllä. Liian aikaista röyhistellä.
Työllisyys ei laske, mutta hinnat nousee!
Melko varmasti syksyllä alkaa lakko aalto.