Onko kokoomuslainen?

Ruotsin porvarihallituksen ministereistä jälleen yksi on joutunut myrskynsilmään. Työministeri Sven Otto Littorinin yliopistotutkinnossa on ilmennyt epäselvyyksiä. Littorin on hankkinut yliopistotutkintonsa yhdysvaltalaisesta oppilaitoksesta, joka on jäänyt kiinni tutkintotodistusten myymisestä.
7319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitäs tuosta. Onhan noita todistuksia ostettu Suomessakin. Ei ole kauaankaan kun yks kroisos kehu ostaneensa jälkikasvulleen ylioppilastodistukset. Kyllä täälläkin on aina rahalla saanut ja hevosella päässyt - ja päästään edelleen. Viratkin vain korruption muotoja. Tietyillä vaatimuksilla oikeasti kyvykkäät pidetään ulkona kaikesta.

Äänestä

Aivan uskomatonta sekoilua! Ihan Suomen kannalta täytyy toivoa, että kotoiset kokkarit olisivat edes hieman tarkempia asioissaan. Merkit kyllä vaikuttavat pahalta: ministereiltä löytyy pahoinpitelyjä, rattijuopumuksia, poytäkirjojen väärentämistä, muistamattomuutta poliisikuulusteluissa jne.

Äänestä
  • punikkipressamme on sentään ollut saksassa stasivakoojana ja suomea liittämässä neuvostoliittoon, sekä poisti itseltään ja muilta sossuilta varallisuusveron ja hyysää pedoviilihomoja!ym. ym.!

    Äänestä

  • Porvarit arvostavat tätä käsitettä self-made-man muussa paitsi perintöveroon liittyvissä asioissa.

    Tässähän onkin oikea kykypuolueen mannekiini: jos ei kykyjä omasta takaa ole, niin ostetutkin käyvät. Porvareiden koulutuspolitiikkaa parhaimmillaan.

    Äänestä

  • pientä on kun kirjoitti:

    punikkipressamme on sentään ollut saksassa stasivakoojana ja suomea liittämässä neuvostoliittoon, sekä poisti itseltään ja muilta sossuilta varallisuusveron ja hyysää pedoviilihomoja!ym. ym.!

    joitakin perusteluja. Puratko omaa pahaa oloasi herjaamalla vaaleissa valittua presidenttiä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-toivottavasti ei taas. kirjoitti:

Ruotsin porvarihallituksen ministereistä jälleen yksi on joutunut myrskynsilmään. Työministeri Sven Otto Littorinin yliopistotutkinnossa on ilmennyt epäselvyyksiä. Littorin on hankkinut yliopistotutkintonsa yhdysvaltalaisesta oppilaitoksesta, joka on jäänyt kiinni tutkintotodistusten myymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu