Ajattelin kertoa teille pienen pätkän tarinaa elämästäni.Tämä liittyy ikuisiin ja vaikeisiin kysymyksiin,ihmissuhteisiin ja tunteisiin.Mikäpä sen vaikeampaa kuin ihmissuhteet ja ne tunteet? Huh Ja jos jollakin samanlaisia kokemuksia tai hyviä neuvoja tmv.niin otan ilolla vastaan.Tai jos vaikka joku osaisi ennustaa?
Noniin.3 vuotta sitten tapasin miehen, jota aloin kutsumaan "piikkilihassa-tyypiksi".Samoihin aikoihin tapasin myös nykyisen rakkaan avopuolisoni. "Piikkiliha"-tyyppi veti multa jalat alta ja sukat pyöri vinhaan.Meidän välillä oli tajuttoman voimakas energialataus...käsinkosketeltava suorastaan.Sellaista en muista kokeneeni kenenkään muun kanssa
.Avopuolisoni kanssa tosiaan aloimme kuitenkin seurustelemaan-vietimme vain paljon aikaa yhdessä ja siitä se lähti.Hitsauduimme yhteen ja roihumme oli tasainen ja turvallinen,mutta roihu se oli sekin smitten ! Piikkilihassa jäi...mutta hän asui samoilla kulmilla kuin mekin(kohtalon ivaako?!) ja väkisinkin törmäilimme tuon tuostakin koiralenkillä tai kauppareissulla ja hillittömät kipinät vain sinkoilivat jo katseesta Cheesy ! Meni aina tovin toipua noista ihan pienistäkin kohtaamisista kun masussa oli perhosia.
Sitten muutimme avopuolisoni kanssa ja en (onnekseni?) törmännyt enää "piikkiin."No välillä hän kyseli kuulumisia,mutta ei kummempaa ollut ja rakkaani kanssa oltiin onnellisia ja roihu oli ihanan tasainen ja lämmin.Ajattelin jo,että vihdoin pääsin "piikin"lumouksesta pois.
Pari vuotta tässä meni mukavasti,kunnes kohtasin tuon "piikin lihassani" ja eihän se piikki ollut lihastani minnekään poistunut! Shocked
Se hillitön,voimakas energialataus,vetovoima,kuin oltaisiin magneetteja oli edelleen välillämme.Ei tarvinnut kuin katsoa toista tai vahingossa hipaista...huhhuh...!Juttelimme pitkään...Mutta ei kumpikaan uskaltanut avautua juttelemaan näistä tuntemuksista vaikka selvästi molemmat sen tuntee.
Tiedän kuitenkin,etten halua muita kuin rakkaan avopuolisoni!Mutta sitten tulee joku joka tökkäisee mun turvallisen kuplan rikki!Sain kuitenkin tietää,että "piikkini" olisi halunnut silloin reilut 3 vuotta sitten enemmänkin...mutta seurustelinkin jo toisen kanssa.Itse taas ymmärsin silloin,ettei piikki halua minusta sen kummempaa...ehkä vain intohimoa...ei vakavampaa.(En usko että olisin silti valinnut toisin,jos olisin tiennyt...)Silti asia vaivaa nyt minua.Ajatus on ihan sekaisin.Joskus tuntuu,että se on se vetovoima,mihin olen koukussa...siihen energiaan...!?En oikein osaa paremmin selittää ja ent iedä onko tässä mitään pointtia.Mutta ihminenhän se minäkin vain olen!Ja lupa olla sekaisin...Mielipiteitä?Kokemuksia?
Noniin.3 vuotta sitten tapasin miehen, jota aloin kutsumaan "piikkilihassa-tyypiksi".Samoihin aikoihin tapasin myös nykyisen rakkaan avopuolisoni. "Piikkiliha"-tyyppi veti multa jalat alta ja sukat pyöri vinhaan.Meidän välillä oli tajuttoman voimakas energialataus...käsinkosketeltava suorastaan.Sellaista en muista kokeneeni kenenkään muun kanssa
.Avopuolisoni kanssa tosiaan aloimme kuitenkin seurustelemaan-vietimme vain paljon aikaa yhdessä ja siitä se lähti.Hitsauduimme yhteen ja roihumme oli tasainen ja turvallinen,mutta roihu se oli sekin smitten ! Piikkilihassa jäi...mutta hän asui samoilla kulmilla kuin mekin(kohtalon ivaako?!) ja väkisinkin törmäilimme tuon tuostakin koiralenkillä tai kauppareissulla ja hillittömät kipinät vain sinkoilivat jo katseesta Cheesy ! Meni aina tovin toipua noista ihan pienistäkin kohtaamisista kun masussa oli perhosia.
Sitten muutimme avopuolisoni kanssa ja en (onnekseni?) törmännyt enää "piikkiin."No välillä hän kyseli kuulumisia,mutta ei kummempaa ollut ja rakkaani kanssa oltiin onnellisia ja roihu oli ihanan tasainen ja lämmin.Ajattelin jo,että vihdoin pääsin "piikin"lumouksesta pois.
Pari vuotta tässä meni mukavasti,kunnes kohtasin tuon "piikin lihassani" ja eihän se piikki ollut lihastani minnekään poistunut! Shocked
Se hillitön,voimakas energialataus,vetovoima,kuin oltaisiin magneetteja oli edelleen välillämme.Ei tarvinnut kuin katsoa toista tai vahingossa hipaista...huhhuh...!Juttelimme pitkään...Mutta ei kumpikaan uskaltanut avautua juttelemaan näistä tuntemuksista vaikka selvästi molemmat sen tuntee.
Tiedän kuitenkin,etten halua muita kuin rakkaan avopuolisoni!Mutta sitten tulee joku joka tökkäisee mun turvallisen kuplan rikki!Sain kuitenkin tietää,että "piikkini" olisi halunnut silloin reilut 3 vuotta sitten enemmänkin...mutta seurustelinkin jo toisen kanssa.Itse taas ymmärsin silloin,ettei piikki halua minusta sen kummempaa...ehkä vain intohimoa...ei vakavampaa.(En usko että olisin silti valinnut toisin,jos olisin tiennyt...)Silti asia vaivaa nyt minua.Ajatus on ihan sekaisin.Joskus tuntuu,että se on se vetovoima,mihin olen koukussa...siihen energiaan...!?En oikein osaa paremmin selittää ja ent iedä onko tässä mitään pointtia.Mutta ihminenhän se minäkin vain olen!Ja lupa olla sekaisin...Mielipiteitä?Kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tunnistus. Silti tarvitaan valinta.
sielunveljen. Se on taivaan räjäyttävä tunne. Olen kokenut sen.
Mulla on ollut aloittajan kuvailema "piikki lihassa" kokemus erään miehen kanssa. Hänestä tuli miesystäväni, heti ensimmäisestä kerrasta kun tapasimme sen vaan tiesi. Välillämme oleva kemia täytti huoneen ja muutkin sen huomasivat. Ja seksi oli taivaallista, parasta ikinä kokemaani. Sikäli suosittelen piikin sängyttämistä jos vain mahdollista!!!
Mutta. Meillä meni hyvin pian poikki. Kävi ilmi, että mies on vakavasti masentunut (tai niin hän sanoi, must merkit viittaa maanis-depressiivisyyteen enemmänkin) enkä valitettavasti voinut elää hänen kanssaan. Suosituksestani hän kuitenkin aloitti terapian, onneksi ja sai uudet lääkkeet. Meni melkein 2 vuotta, ja silloin tällöin törmäsimme ja se vanha kemia oli aina vaan siellä, vaikka hän asuikin jo siinä vaiheessa toisen kanssa. (Tämän tyyppinen mies ei saa elää ilman kumppania, ja mun jälkeen hänellä ehti ollakin monta ennen tätä avovaimoa). Emme menneet sänkyyn, mutta aina kun törmäsimme tuntui todella voimakkaasti kuin olisin sen sielunkumppanin löytänyt jälleen. Kukaan ei ikinä ole ymmärtänyt minua, niin kuin tämä mies.
Luulin, että tämä kemia ja yhteys hänen kanssaan jatkuisi ainiaan, mutta eipäs vaan jatkunut. Talvella valehtelin miehelle. Hän oli aina väittänyt, kokeiltuaan jo monia, että ei ikinä tule seksi kummallekaan olemaan niin ihanaa, kuin mitä meidän välillä oli. Mua alkoi kyllästyttää se saman hokeminen (plus että pelkäsin hänen olevan oikeassa!) joten päätin sanoa valkoisen valheen: väitin tavanneeni miehen, jonka kanssa meillä on "mielettömästi kemiaa". Piikki lihassani hajos siihen paikkaan, hän oli kuin olisin lyönyt päin näköä.
Sen jälkeen kun näimme, hän hädin tuskin tervehti edes. Ei ollut enää sitä yhteyttä, ei tarvetta olla toisen iholla. Viimeksi kun näin miehen pari viikkoa sitten, hänellä ja tällä avovaimolla (joka muuten inhoaa mua) oli mennyt poikki. Ja silti, vaikka mies olisi nyt vihdoin vapaa, en tunne sitä piikkiä enää. Jotain pientä kemiaa toki, mutta ei mitään sellaista ettenkö voisi elää ilman häntä koko elämäni. Vihdoin mies myös puhui siitä, kuinka häntä oli sattunut se kun sanoin, että ON mahdollista löytää joku jonka kanssa seksi on vielä parempaa kuin meillä. Hänelle minä olin ollut se piikki lihassa koko tämän ajan...
touhua sanon minä. Mies parka.
hyvän kuvaavan sanan kuin "piikki" :D !!!
Minulla on täysin samanlainen juttu meneillään ja se on ihan hurjaa. Kipinät sinkoilevat ja todella voimakas energiakenttä tuntuu olevan väillämme.
Elän avoliitossa ja meillä on hyvin tasainen suhde, mutta en ole yhtään sen tyyppinen, että lähtisin seikkailemaan johonkin sivusuhteeseen. Pois se minusta!
Koita pitää mielesi kurissa on mun mielipide. Mun "piikki" ei millään lähde lihasta(lainatakseni sun hyvää termiä:)) Tavattiin nuorena ja rakastuttiin, en ole koskaan sellaista intohimoa tuntenut.Erottiin sitten monen vuoden yrittämisen jälkeen kun huomattiin että Meidän vetovoima, sielunkumppanuus on pelkästään fyysistä. Perhoset vatsassa ei koskaan laannu. Muuten ei ymmärretä toisiamme tippaakaan. Ei suoranaisesti olla edes puheväleissä mutta jo monta vuotta ollaan "nähty".Seksi sen kanssa on mulle huumetta, se tuntee samoin. kumpikaan ei ole onnellinen. Tuntuu että se estää mua koskaan rakastumasta oikeasti. Silti vetovoima meidän välillä on uskomatonta..meistä ei koskaan tule ystäviä
Täälläkin yksi joka kokenut saman...Olen ollut avoliitossa melkein 20 vuotta ja ihan turvallista mukavaa elämää.Nyt työn merkeissä kohtasin miehen,josta tuli ensin ystäväni.Ja lisäksi tunnen häntä kohtaan tätä "kemiaa" eli sanoisin sitä intohimoksi.Kai se on molemminpuoleista ja kyllä tosi pökerryttävää...Miten tästä pääsee eroon?Vai pääseekö koskaan?
Täysin kielletty suhde: molemmat perheellisiä ja perheet paljon tekemisissä keskenään. Omalta puoleltani pelissä on myös vahvoja tunteita, vaikka tiedän ettei halujeni kohde vedä vertoja omalle miehelleni. Intohimo on säilynyt yhdeksän vuotta, yksi täysin molemmat yllättänyt salainen suudelma herätti sen taas eloon. Nyt tuntuu, että on pakko pistää välit poikki. Oma pää hajoaa joka kerran jälkeen kun olemme tekemisissä. Se, että lähellä on joku, jonka tietää haluavan ja jota haluaa koskettaa niin paljon että sattuu, eikä kuitenkaan voi.. Ihana kuulla, että täällä on kohtalotovereita.
Itse olen kokenut myös samanmoisen "piikin". Toisaalta olen todella onnellinen, että tämä "piikki" löytyy, koska onhan se kokemuksena aivan uskomaton. Tällä hetkellä se kyllä rasittaa omaa suhdettani todella kovin, mutta siltikään en kiroa mennyttä ja "piikkiä lihassani". Vielä kun pelkän intohimon lisäksi välillämme on vahva henkinen yhteys ja toistemme kunnioitus...
Kun tämän kirjoitan, mietin heti miksi ihmeessä en sitten lopeta nykyistä suhdettani ja katso voisiko "piikistä" ja minusta tulla jotain. Vaan onhan siinä omassa kumppanissakin paljon niitä hyviä puolia, jonka vuoksi hänen kanssaan voisi elää vaikka koko elämänsä. Miksei tällainen "piikki" voisi ilmestyä elämään silloin kun on itse vapaalla jalalla tai huonossa parisuhteessa, josta irtautuminen ei olisi vaikea päätös!? No nyt ehkä vähän kiroan... ;P Mutta en "piikkiä" vaan tilannetta.