Miten järkevä, tasainen ja luotettava vakiintuneessa parisuhteessa elävä yli kolmekymppinen nainen voi yhtäkkiä ihastua päättömästi ja taantua teinivuosien tasolle? Tässä minun tarinani, joka vielä odottaa päätöstään.
Tapasin muutamia viikkoja sitten baarissa erään tuttavan tuttavan, jonka olen aiemmin tiennyt vain ulkonäöltä. Emme ole koskaan vaihtaneet sanaakaan. Osuimme samaan seurueeseen, ja jotenkin päädyimme juttelemaan keskenämme. Juttelimme yhteensä varmaan pari tuntia, ja koko muu maailma katosi ympäriltämme täysin. Illan päätteeksi tanssimme yhden hitaan, jonka jälkeen sanoimme heipat ja palasimme kumpikin omaan maailmaamme, puolisojemme luokse.
Tuon illan jälkeen en kuitenkaan ole voinut ajatella mitään muuta kuin Häntä. Ensimmäinen ja viimeinen ajatus päivän aikana koskee Häntä. Kun olen mieheni käsivarsilla, ajattelen Häntä. Kun rakastelemme, ajattelen Häntä. Töissä en pysty keskittymään, kun ajatukseni pyörivät vain Hänessä. Analysoin mielessäni päivittäin puhki jokaisen sanan, lauseen, eleen ja katseen yhdessä viettämästämme illasta. Olen sydänjuuriani myöten ihastunut Häneen, enkä muista kokeneeni tällaista sitten teinivuosien. En edes mieheni kanssa.
Miksi siten olen näin hullaantunut? Koska Hän on juuri sellainen mies, jonka kanssa kuvittelin päätyväni yhteen. Älykäs, hauska, keskustelutaitoinen, hyväkäytöksinen, kohtelias, huomioonottava, kunnianhimoinen, päämäärätietoinen, urheilullinen... ja aivan järkyttävän komea. Ainoa, mikä ei tästää fantasioihini unelmien miehestä, on hiusten väri. Oma mieheni jää vertailussa auttamattomasti toiseksi. Olen alkanut ihmetellä syvästi, miten olen päätynyt yhteen niin paljon unelmieni miehestä poikkeavan yksilön kanssa.
Parisuhteeni on tasainen ja tylsä. Olen jo pitkään tiennyt, että tarinamme vetelee viimeisiään. On vain niin vaikeaa päästää irti, varsinkin, kun toinen selvästi rakastaa edelleen. Kuinka voi sanoa, ettei itse enää rakasta niin kuin miestään pitäisi rakastaa? Että omat tunteet ovat muuttuneet ystävyydeksi ja hellyydeksi?
Yksinäisyyskin pelottaa ja kauhistuttaa. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kuusi vuotta, ja asuneet yhdessä viisi. Tuntuu pahalta ajatella yksinäisiä iltoja ja sitä, ettei joku ole jakamassa elämän pieniä iloja ja suruja. Mutta toisaalta tuntuu ahdistavalta ajatella, että olisin mieheni kanssa vielä vaikkapa viiden vuoden päästä yhdessä.
En usko, että tarinasta ihastukseni kanssa tulee mitään. Hän on mennyt viime kesänä naimisiin, ja on varmaankin onnellinen. En myöskään usko, että kiinnostus on molemminpuolista, vaikka luulen Hänenkin viihtyneen seurassani. Ihastumiseni Häneen on kuitenkin saanut minut levottomaksi ja miettimään lopullisen ratkaisun tekemistä. Nyt kun tiedän, että maailmassa on sellaisia miehiä, en usko enää pystyväni jatkamaan nykyistä suhdettani.
Minun on pian tehtävä päätös: yritänkö vielä paikata väljähtynyttä parisuhdettani vai lyönkö yksinkertaisesti hanskat tiskiin?
Olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka muut ovat selviytyneet vastaavista tilanteista.
Tapasin muutamia viikkoja sitten baarissa erään tuttavan tuttavan, jonka olen aiemmin tiennyt vain ulkonäöltä. Emme ole koskaan vaihtaneet sanaakaan. Osuimme samaan seurueeseen, ja jotenkin päädyimme juttelemaan keskenämme. Juttelimme yhteensä varmaan pari tuntia, ja koko muu maailma katosi ympäriltämme täysin. Illan päätteeksi tanssimme yhden hitaan, jonka jälkeen sanoimme heipat ja palasimme kumpikin omaan maailmaamme, puolisojemme luokse.
Tuon illan jälkeen en kuitenkaan ole voinut ajatella mitään muuta kuin Häntä. Ensimmäinen ja viimeinen ajatus päivän aikana koskee Häntä. Kun olen mieheni käsivarsilla, ajattelen Häntä. Kun rakastelemme, ajattelen Häntä. Töissä en pysty keskittymään, kun ajatukseni pyörivät vain Hänessä. Analysoin mielessäni päivittäin puhki jokaisen sanan, lauseen, eleen ja katseen yhdessä viettämästämme illasta. Olen sydänjuuriani myöten ihastunut Häneen, enkä muista kokeneeni tällaista sitten teinivuosien. En edes mieheni kanssa.
Miksi siten olen näin hullaantunut? Koska Hän on juuri sellainen mies, jonka kanssa kuvittelin päätyväni yhteen. Älykäs, hauska, keskustelutaitoinen, hyväkäytöksinen, kohtelias, huomioonottava, kunnianhimoinen, päämäärätietoinen, urheilullinen... ja aivan järkyttävän komea. Ainoa, mikä ei tästää fantasioihini unelmien miehestä, on hiusten väri. Oma mieheni jää vertailussa auttamattomasti toiseksi. Olen alkanut ihmetellä syvästi, miten olen päätynyt yhteen niin paljon unelmieni miehestä poikkeavan yksilön kanssa.
Parisuhteeni on tasainen ja tylsä. Olen jo pitkään tiennyt, että tarinamme vetelee viimeisiään. On vain niin vaikeaa päästää irti, varsinkin, kun toinen selvästi rakastaa edelleen. Kuinka voi sanoa, ettei itse enää rakasta niin kuin miestään pitäisi rakastaa? Että omat tunteet ovat muuttuneet ystävyydeksi ja hellyydeksi?
Yksinäisyyskin pelottaa ja kauhistuttaa. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kuusi vuotta, ja asuneet yhdessä viisi. Tuntuu pahalta ajatella yksinäisiä iltoja ja sitä, ettei joku ole jakamassa elämän pieniä iloja ja suruja. Mutta toisaalta tuntuu ahdistavalta ajatella, että olisin mieheni kanssa vielä vaikkapa viiden vuoden päästä yhdessä.
En usko, että tarinasta ihastukseni kanssa tulee mitään. Hän on mennyt viime kesänä naimisiin, ja on varmaankin onnellinen. En myöskään usko, että kiinnostus on molemminpuolista, vaikka luulen Hänenkin viihtyneen seurassani. Ihastumiseni Häneen on kuitenkin saanut minut levottomaksi ja miettimään lopullisen ratkaisun tekemistä. Nyt kun tiedän, että maailmassa on sellaisia miehiä, en usko enää pystyväni jatkamaan nykyistä suhdettani.
Minun on pian tehtävä päätös: yritänkö vielä paikata väljähtynyttä parisuhdettani vai lyönkö yksinkertaisesti hanskat tiskiin?
Olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka muut ovat selviytyneet vastaavista tilanteista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hyi helv. pari tuntia keskustelua vieraan miehen kanssa ja mitätöit oman miehesi ja hänen kanssan vietetyt vuodet.
Kuuden vuoden jälkeen huomaatkin, että oma mies on tyhmä tuppisuutosikko, huonokäytöksinen epäurheilumainen moukka, rumakin lisäksi. -Vastakohta?!
Jos teillä ei ole lapsia, suosittelen totisesti miehellesi jotain toista naista, mielellään täysin sinun vastakohtaa.
Suosittelen pikaista eroa! Mutta jätä viime kesänä avioitunut mies laskuista, tunnet mitä tahansa häntä kohtaan.
Sinua varten on tarjolla tuhansia vähemmän tylsiä sinkkumiehiä, niitä joilla menee kovaa ja korkealla.
Oletkohan sittenkään järkevä, tasainen ja luotettava parisuhteessa?
Miehesi mitätöinti kertoo toista.
Sorry vaan!
Itse olen kanssa naimisissa ja tasaisessa parisuhteessa. Viime aikoina (pari vuotta) olen vähän väliä tuntenut voimakkaita ihastumisia. Vaimoni rakastaa minua voimakkaasti jonka hänestä näen. Itse en löydä mitään vastaavaa sisältäni. Olen ottanut etäisyyttä vaimooni selvitääkseni todelliset tunteeni. Yritämme vielä pariterapiaa mutta sydämeni taitaa vaan päästää irti. Tuskinpa vaimollenikaan on lopulta elää suhteessa jossa rakkaus on lopulta yksipuolista. Älä tee mitään hätäköityä. Tutki sisintäsi ja löydettyäsi vastauksen älä petä itseäsi. Uuteen parisuhteeseen en usko että kannattaa syöksyä. Siinä sattuu liian moneen. Jos päädyt eroon niin opettele ensin elämään taas yksin ja itsenäisesti.
suo ei ole huolinut kukaan. ;(
En voi muuta päätellä kuin että vastauksen kirjoittanut ihminen on joko katkeroitunut vanhapiika tai elää itse huonossa parisuhteessa, jota ei ole rohjennut lopettaa.
En käsittääkseni kirjoituksessani väittänyt, että tuo parin tunnin keskustelu olisi syy siihen, että harkitsen eroamista miehestäni. Syitä on monia, ja kuten jo aloituksessa kirjoitin, olen jo pitkään tiennyt suhteemme olevan lopussa. Rohkeus lopettamiseen on puuttunut. Keskusteluni tuon upean miehen kanssa ainoastaan vahvisti jo aiemmin hauduttelemaani ajatusta erosta. Ihastuksen tunne taas sai minut ajattelemaan, että ehkä todellinen rakkaus ja onni on vielä löydettävissä jostain.
Minulla ei myöskään ole pienintäkään aikomusta edes yrittää ottaa yhteyttä ihastukseni kohteeseen. Hän on naimisissa ja sillä siisti. Jos päätän oman parisuhteeni, pysyttelen vapaissa miehissä.
Jos tunnet jatkossa pakottavaa tarvetta vastata muiden kirjoittajien viesteihin, kehottaisin ensin laskemaan kymmeneen, sitten lukemaan viestin uudestaan, ja senkin jälkeen vielä harkitsemaan, avaatko sanaisen arkkusi. Kirjoituksesi oli mielestäni loukkaava ja asiaton.
Inhimillinen rakkaus pyrkii kestävyyteen, ei hetkellisyyteen.
Parisuhteelle asetetaan mahtavat odotukset, niin mahtavat, ettei kukaan inhimillinen ihminen kykene niitä odotuksia täyttämään.
Tuntuu todella pahalta mitätöidä noin pitkä suhde ja mies. Olet oikeassa, olen katkera, mutta olen katkera lähinnä ihmisille, kuinka he rikkovat pienten ihmisalkujen turvallisen elinympäristön.
Teillä ei todennäköisesti ole lapsia, hyvä niin, sillä sinä olet päätöksesi tehnyt ja etsit täältä vertaistukea.
Hetkellisyydelle saat täältä täyden tuen, mutta kuka tukisi kestävyyttä?
Ajan kanssa voit päästä eroon uudesta ihastumisesta, jos todella tahdot olla nkyisen kanssa. Kuulostaa vaan et haluaisit jotain uutta, eli olisko ero parasta! jos taas jäät vanhaan suhteeseen niin alkaako alamäki pikkuhiljaa kuka tietää,omapäätös näissä asioissa paras!!
Muutenkin vaihtakaa heti uuteen kun alkaa tylsimään. Lasten suunnittelu ei tosin sovi sellasille ihmisille, joita alkaa tylsimään suhteissa. Jokaisessa pitkässä suhteessa on aallon harjoja ja pohjia, ketä niitä voi vaatia kestämään? Miksi muutenkaan nähdä suhteen eteen vaivaa, uusia jänniä tyyppejä on saatavilla jatkuvasti, onhan ne vähän käytössä kulahtaneet, mutta uutuudenviehätys on aina yhtä jännää, vaikkakin nopeasti ohimenevää.
Ihmisellä ei ole koskaan hyvä, arkea on mahdoton kestää, miksi kuluttaa elämä tylsästi saman ihmisen kanssa.