Kaikki epärehellistä

Tällä hetkellä liikaa tunteita. Ensin olin, että hyvä muuttakaa vaan kauas pois, nyt ajattelen ekaa kertaa, että ei sentään, en haluakaan, että muuttavat. He ovat vanhempani, joihin mulla ei ole rehelliset välit mutta silti. Sitten mun vähemmän heteroelämä aiheuttaa monenlaisia mielipiteitä ja kiistojakin "ystävien" kesken. Löytyy entistä kumppania, poikapuolta joka ei ikinä saa mua, pieniäsäätöjä, kaikki soittelee mulle enkä tiedä todellisuudessa mitä ne musta haluaa. Ja sitten pari ihastustakin, onneksi toinen lähti rapakon taa, mutta toinen tuoreempi tapaus on liian lähellä. Mulla on nyt kaikki materia mitä tarvitsen, en havittele mitään enempää. En ole mitenkään masentunut, päinvastoin, mutta tää pyörä vois lopettaa pyörimisensä. Pitää ajatella niitä asioita mitkä on päin persettä esim. opiskelusta tulleet velat ja takaisinmaksu-ukaasit, silloin en tiedä ollako raivoissani tai itkisinkö. Mä elän epärehellisyydessä ja ristiriidoissa, silti mä koen osaavani auttaa edes jotenkin muita ja saan siitä hyvän mielen. Omien asioiden hoitamisen suhteen olen uuba, en osaa mitään, en hahmota kokonaisuuksia, säntäilen sinne tänne sanon sitätätä, annan väärän kuvan, en osaa puhua, en kirjoittaakaan sitä kaikkea. Pitäisikö sittenkin palata jonkun uskonnon kelkkaan, joka viitoittaisi munikin tien, ei tarvitse ajatella mtn, kaikki ajateltaisiin sun puolesta, sut hyväksyttäisiin kunhan vain pysyt kaidalla polulla. Vapaa elämä antaa liikaa vapauksia, enkä tiedä jaksaako tällaista kukaan kuitenkaan. Koen iloa ja onnentunteita joka päivä mutta en taida elää todellisuudessa ja siksi tämä huono-omatunto.