Synnytyskertomuksia

mun synnytys kesti 20h ja ponnistus 1/2h. Menin siaraalaan edellissenä aamuna k. 07 mutta palasin vielä kotiin kun supistukset pysyivät kurissa. sitten olin ja kamppailin kotona k. 16 asti jonka jälkeen supistuksia tuli 3min välein joten lähdin sairaalaan ja jäin sisälle koska en enää halunnut kotiin panikoimaan. kohdunsuu oli auki 4cm. siellä sitten odottelimme mieheni kanssa. olin suihkussa miltein koko ajan.kävelin hieman ja makasin sängyssä. k.20 sain epiduraalin joka poisti kaiken kivun ja sain maattua ja levättyä rauhassa.
sitten alkoi ponnistamisen tarve n.00.30 ja menin vessaan, ja pinnistelyn tuloksena meni lapsivedet ja siitä sitten ponnistamaan. ponnistelin, ja voimani olivat aivan lopussa, minuun ei sattunut lainkaan, muuta olin aivan raatona väsymyksestä. onneksi mieheni tsemppasi aivan hirveästi vieressä.
sieltä sitten syntyi tasan k.01 täyden kympin, iso poika. niin rakas. sitten isä lähti pesemään ja pukemaan äijää. minä tunsin että alapäästäni valui jotakin, ja huomautin siitä kätilölle joka sanoi sen olevan ehkä lapsivettä, ja me siinä hetken kinastelimme kun sanoin ettei varmasti ole. sitten hän tarkisti asian ja huomasi että se olikin verta. istukka oli revennyt. menetin yli 3 litraa verta ja juoksujalkaa lähdimme kaavintaan, mukana monta lääkäriä. sain 4 punasolu pussia. jouduin jäämään sairaalaan joksikin aikaan, mutta lähdin kuitenkin 4pv kuluttua. sitten n.05 heräsin nukutuksesta ja sain pojan syliini. aamulla k.08 osastolle ja siä lähti kotiin nukkumaan. siitä alkoi sitten meidän taival kohti kasvua ja kehitystä.

Ensimäiseni meni yli kaksi viikkoa lasketusta ajasta. Sairaalassa koitettiin käynistää kahdenpäiväajan tiputuksella.. ei mitään tapahtunut. Kolmantena päiväna puhkastiin kalvot vaikka kohdunsuu oli auki sellaisen kolme milliä... iikk.. siitä alkoi kipu joka kesti yhtäputkea 23 tuntia... mikään kipulääke ei auttanut. kokeiltiin.. kohdunkaulapuudutusta.. ei tehoa.. ebituraalipuudutusta.. (lääkäri tökkäs hermoon.. jalka edelleen heikkona..). ei apua kuin hetkeksi.. Huoneessa ranppas 20 opiskelijaa tutkimuksiaan tekemässä... kamalaa
Sitten melkein 24 tunnin ponnistelujen jälkeen kohdunsuun oltua auki 10 senttiä jo puolivuorokautta hoksattiin että lapsihan kärsii hapenpuutteesta... ja minut leikattiin kiireesti..poika tuli jonka minä näin vasta tunnin päästä kun heräsin nukutuksesta.. ihana nappisilmä tummat ruskeat silmät heti syntymän jälkeen. Kärsii nykyään ahdh oireista.. johtuen pitkittyneestä vaikeasta synnytyksestä. syy siihen lienee ainakin osittain se ettei poikani päässä ollut näkyviä aukileita....

Keskimäiseni synnytys oli sitten toinen lukunsa..
hän meni yli 4 viikkoa koska en antanut käynistää häntä muistaen edellisen kauhukokemuksen.
Kieltäydyin tiputuksesta ja sain lääkärit kauhuun..
kävin viikottain kahdesti tai kolmesti sairaalassa polilla tutkimuksissa ja koska lapsella ei ollut mitään hätää.. pidin pääni.
olin jo valmiiksi kirjoittanut ohjeet tulevaa synnytystä varten..
ei laumaa opiskelijoita huoneeseen.. yksi voi kerrallaan tulla...ja silleen
ja jos synnytys pitkittyy.. on leikattava välittömästi eikä viivytettävä sitä.
Lapsivedet meni kotona aamuyöllä juuri silloin kun aamulla olis pitänyt mennä käynnistykseen...
ambulanssilla sairaalaan ja petiin. lapsi voi hyvin samoin minä .. edellisestä muistaen kielsin ehdottomasti minkään kipulääkkeen käytön.
synnytys eteni hitaasti vaikka kohdunsuuo oli auki täysin.. pelkäsin että käy huonosti.. mutta onneksi se lääkäri oli fiksu ja kertoi että kokeillaan imukuppia... pelkäsin... mutta turhaan
tytär syntyi terveenä tosi pikkasen kylmänä..
sain lapsen ihan hetkeksi rintani päälle enenen kuin hänet vietiin lämpökaappiin..
minä olin revennyt pahoin... monta kerrosta ja kymmeniä tikkejä. Mutta kaikista pahinta oli että minut jouduttiin nukuttamaan.. koska istukka ei irronnutkaan.. eli se poistettiin nukutuksessa.
kun tyttäreni lähti osastolle minut vietiin leikkausaliin.. näin hänet vasta iltasella seuraavan kerran....

Kolmas kerta toden sanoo..
kaikista päätöksistäni huolimatta tahdoin vielä yhden lapsen (ja taas yhden)
vaikka synnytyspelotti..
hänkin meni yli.. kaksi viikkoa
synnytys alko taas päivää ennen kuin käynistykseen olis pitänyt mennä.... aamulla vartin yli seitsemän alko supistukset lievinä.. mutta vakaina...
siinä päivän aikaan kerkesin avata yhden tukkeutuneen viemärin.. säikyttää pari putkimistä.. ja hoitaa lapsetkin... iltasella soittelin sairaalaan että milloinkas sitä pitääkään saapua synnyttämään.. sain ohjeeksi tulla kun kipu pistää liikkelle.. kiersin sohvaa puristaen sitä nyrkeilläni... kiersin huoneesta toiseen... ja päätin vielä keretä saunaan ennen lähtöä.
tilasin lapsenvahdin kotiini puoli yhdeksäksi..
sauna piti olla puoli kahdeksan...
mutta suunitelma muuttui heti seittemän jälkeen supistukset koveni ja tiheni..
eli isä lähti hakemaan lapsenvahtia heti.. ja minä valmisteli kotona olevat lapset yöpuulle.. ja sitten mentiin...
sairaalaan oli viidenminuutin ajomatka...
ja sillä matkalla supisteli kahdesti.. aika tiheetä...
sairaalassa piti pysähtyä ovelta saliin monta kertaa supistuksen tullessa... mutta omin jaloin menin...peräruisketta ei enää annettu.. sanoivat että syntyy vielä vessanpönttöön.. muistaakseni oli auki jotain 8 senttiä kun menin sairaalaan..
kello oli puoli yhdeksän kun olin salissa..
ovella tuli vastaan yksi mies. joka kysyi saisiko hän seurata synnytystäni alusta loppuun. oli viittä vaille valmis synnytyslääkäri..annoin luvan
ja siinä minä sitten odottelen synnytystä kahden miehen hellässä huomassa.. mieheni silitti minua hiuksista ja tämä lääkäri nilkasta.
Jos synnytyksessä voi sanoa olleen mukavaa.. silloin oli.. kipeä olin ja supistukset oli tosi rajuja.
22.15 lääkäri totesi ettei lapsi laskeudu ja synnyttäminen saattaa venyä aamuun.. pelkäsin taas että edelliset toistuu...
kätilö alkoi tyhjentämään pissarakkoa ja totesi että eiiii.. tää lapsi tulee nyt.
ja 22.24 sain 10 pisteen tyttären.. ei paljon edes sattunut.
sanoisin että tämä viimeinen oli kaikista kaunein.. luonnollinen ja herkkä... ei jäänyt kammoa kuten edellisistä.
Sain lapsen heti viereeni.. ja ei tarvinnut antaa sitä lämpökaappiin kuten vanhemmat lapset..
yhtäaikaa me siitä osastolle sitten mentiin puolentyön jälkeen..

Kaiken kaikkiaan.. karmeudestaan huolimatta yhtään synnytystä en jättäs pois.. kun lapsi on syntynyt ja sen saa rinnoileen.. kaikki kipu unohtuu(keskimäiseltä ei ihan hetkessä.. en istunut vielä 3 kk kuluttuakaan kuin puolella kankulla) ja lapsesta nauttii täysin siemauksin

Toivottavasti en pelästyttänyt ketään tarinoillani...koska kuitenkin joka synnytys on erilainen....

Ensimmäinen, esikoispoika, 1993
10 päivää yli lasketun ajan, olin jo iso ja väsynyt koko odottamiseen. Illalla oltiin oltu kavereiden luona, kotimatkalla ystävä totesi, että hän vähän kaahii, jos saataisiin tuo sinun synnytyksesi käyntiin :) Nukkumaan klo 24, klo 02 heräsin supisteluihin. Seurailin niitä reilun parin tunnin ajan, tulivat epäsäännöllisesti 5-8 min välein. Herätin miehen ja lähdimme sairaalaan (meillä ei ollut puhelinta, joten en voinut soittaa etukäteen). Sairaalassa todettiin että pikkuisen oli auennut, annettiin peräruuiske, otettiin käyrää ja pistettiin saliin lepäilemään. Meni tunteja. Välillä otettiin käyrää, kävin välillä kylvyssä, etenemistä ei juurikaan tapahtunut. klo 13 vaihtui kätilö (tosi tympeä tyyppi, jolla oli ihana opiskelija mukanaan), päätti vähän pistää vauhtia hommaan. Kalvot puhkaistiin (synnytys katsottiin alkaneeksi tästä), sain ilokaasun kaveriksi. Parin tunnin kuluttua pistettiin oksitosiinitippaan, kun eteneminen oli kuulemma edelleen hidasta. Tämä sai aikaiseksi niin h***tilliset poltot etten enää sängystä päässyt ylös. Siihen asti olin hallinnut kivun olemalla pystyssä. Sain aqua- rakkulat- ei mitään hyötyä. Jossain vaiheessa kätilö totesi että saa alkaa ponnistamaan. Tein työtä käskettyä, väliliha leikattiin (huusin kuin pieni eläin, eivät varoittaneet etukateen, ja jos puuduttivatkin, niin sattui silti) ja 9 min kuluttua oli pieni suuri miehemme maailmassa, klo 16. Synnytyksen virallinen kesto 3 tuntia.

Toinen synnytys, 1995
Laskettuna päivänä supisteli heti aamusta lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti. Vein esikoisen päivähoitoon kävellen, toivoin saavani lisää suppareita. Miehen tullessa kotiin esikoisen kera lähdimme sairaalaan tarkistukselle. En oikeastaan ollut kipeä, mutta supisteluja oli ollut jo tuntien ajan lähes säännöllisesti. Synnärillä todettiin että vaikuttaisi homma olevan käynnissä. Menimme saliin lepäilemään. Jossain vaiheessa tuntui että homma hyytyy. Oli jo ilta, lähetin miehen vapauttamaan lapsenvahtia, minulle tarjottiin unilääkettä (jota en kuitenkaan ottanut). Hoitajilla oli vuoro vaihtumassa, minut kytkettiin piuhoihin, ja ilmeisesti "unohdettiin" siihen. Tunnin kuluttua olo oli jo niin tuskainen että soitin hoitajan paikalle. Hän totesi että auettu ollaan, olisiko ollut 6 sentissä tuolloin. Soitin miehen takaisin, totesin että jos tunnissa pääset niin ehdit varmasti... Itse menin suihkuun, kylpyyn eivät enää päästäneet. Pääsin suohkuhuoneeseen ja sain vaatteet pois päältä, kun tuntui "humps" ja luulin että vauva tippuu :) Soitin hoitajan paikella, joka ei ilmeisesti ollut kaukana. Oli kuulemma arvannut tämän. Hänen avustuksellaan kipusin sängylle ja 1 min kuluttua oli maailmassa toinen poikamme. Mies tuli paikalle pojan ollessa 15 min ikäinen. Kestoksi merkittiin 1 tunti 50 min.

Kuopus, 1998
Viikkoja oli kasassa 36 3. Heräsin aamulla ja tuntui että sänky oli kostea.Omituista. Haistelin ja ihmettelin. Vein miehen töihin, vanhemmat lapset hoitoon ja lähdin sairaalaan tarkistukselle. Ultrassa vauvalla kaikki ok, yksi testi näyttää että kohdun suulta olisi tihkunut lapsivettä, toinen testi ei sitä näyttänyt. Vettä oli kuitenkin vielä tallessakin. Ottivat minut tarkkailun. Koko illan tiputteli siteeseen vaaleanpunertavaa nestettä. Yöllä klo 2 alkoivat supistukset. Heti 5 min välein, napakkoina. Tarkkailin aikani, soitin hoitajan joka otti käyrää. Siirsivät minut saliin, soitin miehen paikalle. Seuraavat 11 tuntia oli pelkkää käyrää ja odottelua. Supistukset tekivät kipeää, mutta en halunnut ilokaasua (siitä tuli huono olo ekassa synnytyksessä), en rakkuloita enkä missään nimessä epiduraalia. Halusin synnyttää omilla supistuksillani, en halunnut ottaa sitä riskiä että supparit olisivat loppuneet ja olisin joutunut taas tippaan. Halusin ehdottomasti kävellä enkä olla sidottuna mihinkään. Olin jo aika väsynyt. Tein ktilön kanssa sopimuksen, jos ei mitään ole klo 14 mennessä tapahtunut, saavat laittaa tipan. Klo 13.30 ehdotti kätilö petidiiniä. Sen otin vastaa. Mikä autuus, jännittynyt kroppa pystyi rentoutumaan! Muutaman minuutin kuluttua tarkistetiin tilanne, sain alkaa ponnistamaan. 2 min kuluttua klo 13.40 syntyi suloinen tyttö. Synnytyksen kesto 11 tuntia 40 min.
2 tunnin ikäisenä lapsi vietiin keskolaan, hän ei hapettunut kunnolla ja veren sokerit laskivat liikaa. Ihan tavallisia juttuja keskoselle, vuorokauden hän oli kaapissa, 3 vuorokautta tarkkailussa. Minulle jäi kohtuun kalvon riekaleita, jotka kuitenkin saatiin pois ilman kaapimista.

Nyt on syksyllä edessä 4. koitos.. saa nähdä miten nyt menee!

meni jokseenkin näin..
laitokselle lähdettiin kun vettä alkoi tihkumaan (vkon yli lasketun ajan)..n.klo00.00.. ajomatka kesti vajaa tunnin,vedin siinä hermosavut(muuten en polttanut raskaus/imetysaikana).. laitoksen ovella tuli suurin osa lapsivettä. höpinöitten ja sydänkäyräsysteemin jälkeen meidät ohjattiin nukkuman kun kipeitä supistuksia ei vielä tullut. No,mies nukkui,minä en! ne kipeet supistukset alkoivat heti kun yritin käydä makuulle. tuskailin siinä sitten jokusen tunnin MIELETTÖMIEN selkäkipujenkanssa! sitten kysyttiin haluanko kivunliev. otin ilokaasua,ei tuntunut auttavan tippaakaan,sitten huomattiin että se letku ei ollut seinässä (kiitos vaan niille..).. sitten ne saivat mut suostuteltua aqua-rakkuloihin, en suosittele!!! Auttoivat vähän ehkä 1/2tunniksi.. sitten suostuin lopulta epiduraaliin kun ilokaasu ei enää oikein auttanut. se auttoi sinänsä että tunto katosi kokonaan ja siinä sivussa supistukset! sitten tipalla saatiin taas supistuksia tulemaan, tunto palautui TOISELTA PUOLELTA,toinen puoli oli edelleen tunnoton/puutunut,en pystynyt jalkaa liikuttamaan sinä pvänä.. eli siis toisella puolella tunsin ne kamalat kivut.. sanoin siinä miehelleni että jos tästä selviän,en IKINÄ enää synnytä! sitten piti ponnistaa, tuntui että voimia ei ole yhtään.yritin ja yritin mutta ei. sitten autettiin imukupilla,painettiin mahasta ja leikattiin välilih.kunnolla! sieltä se pörröpää tyttö sitten putkahti,viimeinkin! Minä kuulun niihin,jotka sanovat että synnytys OLI kamala! Ei ollut helppo ainakaan!! Mutta mikään ei korvaa sitä tunnetta kun vauva nostetaan vatsanpäälle! En ole edes tiennyt sellaista onnellisuutta olevankaan!! Itkusta ei meinannut tulla loppua. Kuitenkin pahempana kipuna,kuin itse synnytystä (kesti muuten n.13h),pidin episiotomia-haavaa!! Oli tuskasta ensimmäiset päivät/vkot synnyt.jälkeen! Tikitkin vähän vielä aukesivat kotona ja paraneminen kesti yli kuukauden. tällaista meillä,kivut unohtuvat kyllä nopeasti,mutta vieläkin sanoisin että en hetkeen halua kokea tuota uusiksi.. ehkä muutaman vuoden päästä sitten..

Minun synnytys kesti vain 3 tuntia. Polttoja oli mutta supistuksia ei ollut yhtään, mikä teki ponnistuksen vaikeammaksi. Myöhemmin kuulin että olisin saanut ottaa "tipan" mikä voimistaa supistuksia. Menin niin myöhään sairaalaan että en kerinnyt ottaa kuin ilokaasua. Mutta ei se ollut niin kivulias kuin pelkäsin. Se oli maailman ihanin kokemus.

Tervehdys! Minulla synnytys käynnistettiin. Oli verenpainetta, turvotusta jne. Synnytyksen kesto oli 14 tuntia. Ja poika syntyi loppujen lopuksi sektiolla. Siis kiireellinen leikkaus. Säännöllisiä supistuksia oli ollut jo yli 12 tuntia ennenkun sain epiduraalin, se auttoi kyllä todella hyvin. Paikat ei auenneet kun kolmeen senttiin ja lapsella alkoi olla jo hätä, siis sydänäänet heikkenivät ym. Joten päätettiin leikata, supistukset olivat tosi kivuliaita ja kovia. Tosin olen kuullut että kun käynnistetään niin voivat olla kovempia kun jos synnytys lähtee normaalisti käyntiin. Eikä avopuolisoni päässyt leikkaukseen mukaan. Kyllä hieman pelotti. Hän joutui odottamaan ulkopuolella. Tosin meidän poika täyttää elokuussa jo 2v. Paraneminen kestää vaan varmaankin kauemmin kun alatiesynnytyksestä toipuminen, luulisin. Pääasia on että on terve poika.