Mieheni sairastaan crohnin tautia. Välillä tauti on todella pahana, joskus hieman parempana. Tauti on kuitenkin aina suuri osa jokapäiväistä elämäämme.
Minulla on vaikeuksia jaksaa eteenpäin parisuhteessa juuri tämän taudin vuoksi. Miten saisin voimia ymmärtää miestäni paremmin? Lähes aina mies on kärttyinen ja todella väsynyt työpäivän jälkeen. Ilta ja aamu menevät tiuskiessa ja normaalia juttelua esim. kuulumisista, työpäivästä jne jne ei ole juuri ollenkaan tai minä saan puhua yksinäni ilman vastausta. Kun yritän kysyä voinnista, minulle ei vastata/tiuskaistaan jotain epämääräistä. Olen sanonut miehelleni, ettei hän työntäisi minua pois luoltaan ja että kertoisi miltä asiat tuntuu ja mikä on olo (hyvä/huono päivä).
Olen huolissani mieheni jaksamisesta ja terveydestä. Huomaan, että postista tulee erilaisia kirjeitä sairaalasta (kutsuja tutkimuksiin?!), mutta niistä ei puhuta eikä mies tykkää tekemistäni uteluista. Mies myös syyllistää minua aika ajoin, että en ymmärrä hänen kipujaan ym vaivoja tai tue tarpeeksi. Miten minä voisinkaan ymmärtää sellaista, mistä minulle ei kerrota juuri mitään (teoria tietoa sairaudesta on, mutta en tiedä mitä ko.sairaus merkitsee juuri omalle miehelleni)?! Arjen pöyrittäminen tuntuu hankalalle kun tuo sairaus on niin iso osa elämää ja minun pitäisi olla aina se vahvempi osapuoli, joka oman työpäivän lisäksi käy aina kaupassa ja tekee kaikki kotiaskareet ja on sen lisäksi hiiren hiljaa viimeistään klo 20 joka ilta, kun mies menee nukkumaan. Tuntuu, ettei yksi hyvä päivä korvaa kymmentä huonoa päivää, jolloin saan kuulla vain tiuskimista jokaisesta asiasta. Ja hyvän päivän koittaessa saan taas kuulla syyttelyä siitä, ettei minua enää kiinnosta hommat makuuhuoneenpuolella. Miksi ihmeessä kiinnostaisikaan, kun oma mies alkaa olla jo niin vieras, että olisi ihan sama kun makaisi naapurin äijän kanssa. Itse kun tykkäisin jakaa puolison kanssa niin ilot kuin surutkin...ja ennenkaikkea olla lähekkäin useammin ihan muuten vain ja jakaa asioita hänen kanssaan. Tuntea, että elää jonkinlaisessa parisuhteessa.
Yritän ymmärtää ja tukea miestäni niin paljon kuin osaan. En voi kieltää, ettenkö tuntisi myös katkeruutta vaikeina päivinä...usein myös epätoivo ja uupumus näitä asioita miettiessä ovat päällimäisinä tunteina. Siispä, miten saada voimia jatkaa eteenpäin? Tuntuu mahdottomalle, että tilanne vain jatkuisi samana mutta myös eroaminenkin tuntuu poissuljetulta vaihtoehdolta.
Minulla on vaikeuksia jaksaa eteenpäin parisuhteessa juuri tämän taudin vuoksi. Miten saisin voimia ymmärtää miestäni paremmin? Lähes aina mies on kärttyinen ja todella väsynyt työpäivän jälkeen. Ilta ja aamu menevät tiuskiessa ja normaalia juttelua esim. kuulumisista, työpäivästä jne jne ei ole juuri ollenkaan tai minä saan puhua yksinäni ilman vastausta. Kun yritän kysyä voinnista, minulle ei vastata/tiuskaistaan jotain epämääräistä. Olen sanonut miehelleni, ettei hän työntäisi minua pois luoltaan ja että kertoisi miltä asiat tuntuu ja mikä on olo (hyvä/huono päivä).
Olen huolissani mieheni jaksamisesta ja terveydestä. Huomaan, että postista tulee erilaisia kirjeitä sairaalasta (kutsuja tutkimuksiin?!), mutta niistä ei puhuta eikä mies tykkää tekemistäni uteluista. Mies myös syyllistää minua aika ajoin, että en ymmärrä hänen kipujaan ym vaivoja tai tue tarpeeksi. Miten minä voisinkaan ymmärtää sellaista, mistä minulle ei kerrota juuri mitään (teoria tietoa sairaudesta on, mutta en tiedä mitä ko.sairaus merkitsee juuri omalle miehelleni)?! Arjen pöyrittäminen tuntuu hankalalle kun tuo sairaus on niin iso osa elämää ja minun pitäisi olla aina se vahvempi osapuoli, joka oman työpäivän lisäksi käy aina kaupassa ja tekee kaikki kotiaskareet ja on sen lisäksi hiiren hiljaa viimeistään klo 20 joka ilta, kun mies menee nukkumaan. Tuntuu, ettei yksi hyvä päivä korvaa kymmentä huonoa päivää, jolloin saan kuulla vain tiuskimista jokaisesta asiasta. Ja hyvän päivän koittaessa saan taas kuulla syyttelyä siitä, ettei minua enää kiinnosta hommat makuuhuoneenpuolella. Miksi ihmeessä kiinnostaisikaan, kun oma mies alkaa olla jo niin vieras, että olisi ihan sama kun makaisi naapurin äijän kanssa. Itse kun tykkäisin jakaa puolison kanssa niin ilot kuin surutkin...ja ennenkaikkea olla lähekkäin useammin ihan muuten vain ja jakaa asioita hänen kanssaan. Tuntea, että elää jonkinlaisessa parisuhteessa.
Yritän ymmärtää ja tukea miestäni niin paljon kuin osaan. En voi kieltää, ettenkö tuntisi myös katkeruutta vaikeina päivinä...usein myös epätoivo ja uupumus näitä asioita miettiessä ovat päällimäisinä tunteina. Siispä, miten saada voimia jatkaa eteenpäin? Tuntuu mahdottomalle, että tilanne vain jatkuisi samana mutta myös eroaminenkin tuntuu poissuljetulta vaihtoehdolta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
rakenteissa muhiva kosteusvauriohome, tarkemmin sanottuna Streptomyces griseus-bakteerin tuottama valinomysiini-toksiini (=myrkky), joka aiheuttaa nimen'omaan tuota ärtyisyyttä, josta hän pääsee eroon pysymällä pois tuolta työmaalta!
Eli kyse Ei ole refluksitaudista, vaan kosteusvauriohomealtistumasta, jonka hoitomuodot ovat: 1.Altistuksen välitön/pysyvä loppuminen ja 2.maitohapobakteerit! Lue tuo koko sivu niin sieltä löytyy testi em altistuksen tason määrittämiseen. Mikäli lääkäri kyseen'alaistaa tietoni, niin tämä varmaan valaisee asiaa: Lääkärii saa tälle alueelle kolmen päivän koulutuksen, kun minä olen tutkinut tätä aihe-aluetta kuusi ja puoli vuotta!!!
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Maitohappobakteeri
Miehesi ei ole oma itsensä tuon valinomysiini- altistuksen vuoksi!!!
kaikki-vaivat-johtuvat-tästä-yhdestä-asiasta-ja-ovat parannettavissa-ja-lääkärit-eivät-ymmärrä-mitään -juttu! Tavallista hauskempi tällä kertaa, kiitos vain hyvistä nauruista :D Ennen kuin alat tällaisia kuitenkaan alkup kysyjälle suoltaa, niin lukisit hänen viestinsä tarkemmin. Kyse ei edes ollut lainkaan mistään refluksitaudista, vaan Crohnin taudista.
Alkup kysyjälle, todella vaikea tilanne. Eikä minulla mitään hyviä neuvoja tuohon ole. Jotenkin sinun pitäisi saada miehesi ymmärtämään, että välität ja tajuat kyllä hänen vaikean sairautensa tuomat vaivat, mutta et vaan mitenkään jaksa pidemmän päälle pyörittää koko arkea yksin. Ja olla vielä parisuhteenne kantava voima siinä samalla. Ehkä hän ymmärtäisi, ettet ole mikään kaikesta suoriutuva yli-ihminen. Olisiko teillä mahdollisuutta hankkia vaikka jotain siivousapua?
Mene vaikka tuonne aku-ankka osastolle heittämään herjaa. Sitten JOS TAPAHTUU IHME, ETTÄ PYSTYT OMAKSUMAAN UUTTA TIETOA, NIIN LUE NUO SIVUNI!!!
Ihmettelen kauhiasti että sä oot noin tyhmä ja avuton, että pystyt ainoastaan vittuilemaan!!! Jos millään ymmärrät, niin kaikkea ei ole keksitty ja emme elä enää 1980-lukua. Tule sinäkin 2007-luvulle ja kuivaa jo korvantaustasi poju! Katoppa poju tuohon alle - pystytkö koskaan tähän?????
Oiva Rutanen
eipä noikaan ole kovin häävit sivut.
oikein luulet nyt sinulle vittuilevan. Viestistäsi käsitän, että joku miespuolinen lääkäri on ilmeisesti kritisoinut aiempia viestejäsi. Luulet siis, että täällä netissä on vain yksi ainoa ihminen, joka pitää väitteitäsi hölmöinä! Väärä luulo.
Tuskin vika on ainoastaan sairaudessa... Chronin tauti on kyllä erittäin paha ja haitallinen, jos olotila on muutenkin huono niin se saattaa vaikuttaa muihinkin asioihin. Näen kuitenkin ettei kyse taida olla pelkästään tästä taudistakaan, vaan pikemminkin jostakin muusta.
Tottakai tässä taustalla on mieheni perusluonne, joka ei tykkää puhua asioistaan muiden kanssa ja joka on enemmän luonteeltaan ehkä yksineläjä. Mies itsekin aina hyvinä päivinä katuu kaikkia tiuskaisuja mitä huonossa olossa on tullut sanottua. Miehellä oli myös taudin tuomaa jonkin asteista masennusta taustalla muutama vuosi sitten. Olemme perusluonteeltamme suhteellisen erilaisia: minä tykkään puhua kaikista asioista ja kertoa omista jutuista kumppaanille. Mulla on yleensäkin tarve kertoa asioita eikä vatvoa niitä yksinäni. Mies on taas täysin vastakohta.
Muuten tämä ei olisikaan niin uuvuttavaa, mutta kun näkee vierestä kärsimyksen, että mies esim. oksentaa aamuisin, nivelet on kipeänä, kuumeilua, helkkarinmoinen määrä lääkkeitä... jne... ja koskaan ei sitten tiedä, että mikä on tilanne. Kestäisin monesta muusta "normaalista" asiasta vaikenemisen, mutta kun tämä asia vaikuttaa niin monella tavalla meidän arkeen. Itse kun lukee juttuja netistä...syövästä ja kaikesta muusta kivasta mitä tauti voi tuoda tullessaan, niin olo on joskus yön pimeinä tunteina aika jännittynyt. Tottakai mies on käynyt tähystyksissä säännöllisesti, mutta mitään syöpään viittaavaa ei ole löytynyt. Tai ainakaan minulle ei ole kerrottu muutoksista... Kaikki mahdollinen tulee mieleen kun näitä asioita alkaa miettimään.
..jospa se tästä taas...
Juu, hankala tilannehan tuo on. Ainoana vaihtoehtona näkisin, että "hyvänä päivänä" sanot miehelle suoraan kuinka paljon vaivaa kun ei tiedä missä mennään ja kuinka paljon helpottaisi jos tietäisi miten voisi auttaa ja niin edelleen.
Koita piristää miestäsi jotenkin, esim. makuuhuoneen puolella. Tukena olet yrittänyt jo ollakin ja sympatiaa sinulta ei puutu! :) Toivottavasti tilanne menee paremmaksi.