Suomen pääomavero on tällä hetkellä 29%,osinkojen kaksinkertainen verotus alkanee tänä vuonna,progressiivinen tulovero estää osaamisen jalostumista...Toisaalta ongelmanuorille rakennetaan kalliita,jopa 700euroa/nuori/päivä,hoitokoteja,narkkareita autetaan antamalla puhtaita neuloja,ilmainen asunto,ruoka ym.,rikollisille rakennetaan toinen toistaan hienompia vankiloita,ihmisiä passivoidaan mittavilla sosiaalituilla... Aion muuttaa Viroon,sillä siellä ei ole pääomaveroa,Tulovero on kaikille 20%,rikolliset lyödään pimeään kopiin ja pistetään tekemään työtä oman ruokansa ym.rahoittamiseksi. Jättämällä Kokoomus oppositioon lyödään rakas leijonamme raunioiksi,sillä Keskusta luovutti vallan demareille ja näin paapomis/lellittely-yhteiskuntamme tuhoutuu omaan surkeuteensa.Tekisi mieleni itkeä isänmaani puolesta.Tätäkö varten isoisäni taisteli leijonamme puolesta...?
Rappio-yhteiskunta
Porvari
23534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muuta pian Viroon!
Kokoomus on kieltämättä vaikuttanut merkittävästi suomalaisessa yhteiskunnassa viimeisten kuudentoista vuoden aikana.
Talousasiantuntijat vapauttivat rahamarkkinat, joka johti ylikuumenemiseen ja ns. kuplan syntymiseen. Tässä noususuhdanteessa vielä kevennettiin verotusta!
Kuplan puhjettua kansa pantiin maksumieheksi kahta kautta: Kiristämällä veroja huikeasti pankkitukien maksamiseksi, lisäksi pankit kurittivat poliitikoilta saamansa avoimen valtakirjan avulla yrittäjiä, tavallisia asuntovelkaisia jne.
Talouden nousun alettua varoja ei tietoisesti ohjattu julkisen terveydenhuollon tarpeisiin, vaan sen annettiin rappeutua, jotta syntyisi kysyntää ideologisesti "oikealle" yksityiselle sektorille. Siinäkin kokoomus on onnistunut varsin hyvin.
Tilanne johti tietysti siihen, että ihmiset joilla ei ole varaa yksityisiin palveluihin joutuivat pitkiin jonoihin ja sairauksien hoito viivästyi.
Nyt on sitten pienituloisten ihmisten keski-ikä laskussa, joten kokoomuksen "tervehdyttämistoimet" väestörakenteessa alkavat näkyä. Nähtäväksi jää, jatkaako nykyhallitus tätä kokoomukselta opittua pankkitilin perusteella ihmisarvon määrittävää politiikkaa.
On ehkä ihan hyvä, että kokoomus on välillä oppositiossa miettimässä uusia "tervehdyttämistoimia" ettei vauhtisokeus pääse yllättämään enää pahemmin. Toisaalta, saattaahan olla, että hautausalakin on piristysruiskeensa ansainnut.
Mene vain Viroon, mutta älä vie täältä rahaa mukanasi, niin näet miten sikäläisillä tuloilla pärjää.
Palstalla "yleistä politiikasta" käytiin muutama päivä sitten kuuma keskustelu hautausalasta; saatiin kuulla jopa muutamia uhkailuja! Keskustelun otsikko oli "rahastus", ja se solahti melko pitkäksi.
pienellä veroprosentilla, jos bruttopalkka on euron tunnissa?
sai kansan tuomion. Tieto on levinnyt osakepelureiden kasinopuolueesta, joka vihaa palkansaajia ja suojelee talousrikollisia.
Näillä palstoilla keskustelevat ihmiset ovat älyltään melko köyhiä.On todella sääli,että muita kokoomuslaisia ei täällä näy eikä kuulu.Taitaa vain osoittaa sitä,että täällä on vain valittavia ja katkeroituneita pikkusieluja,jotka kateellisina haukkuvat yhteiskuntamme tukijalkoja.
Mitä te ihmiset luulette parjauksellanne saavuttavan?Eikö kannattaisi harjoittaa kehittävää keskustelua ja rakentavia päätelmiä?
Oikein kuten itse yllä väität,täälä ei todellakaan ole muita kokoomuslaisia kuin älyltään melko köyhiä ja valittavia sekä katkeroituneita pikkusieluja.
Keskustelun avauksesi oli "rakentava ja kehittävä"
jos ei kiinnittänyt suurempaa huomiota kritisointiisi.
Kasinopeluritko yhteiskunnan tukijalkoja?
Kokoomus vastustaa rakentavaa lainsäädäntöä talousrikollisuuden vähentämiseksi.
Tosiasiahan on, että kokoomuksella ei ole juuri ollut sanomista sodanjälkeisen Suomen politiikassa ennen vuotta 1987.
Lapin jälleenrakentaminen, evakoiden asuttaminen, sotakorvausten maksuun tarvittava teollistuminen ovat kaikki asioita jotka ratkaistiin pääosin muiden kuin kokoomuksen toimesta.
Suomi asutettiin laajalti, kyettiin rakentamaan tarvittava tieverkosto, sähköistys sekä kohtuullisen hyvä sosiaaliturva ja terveyspalvelut.
Kaikki tämä toteutettiin punamultapuolueiden ollessa päävastuussa politiikasta.
Mitä on tapahtunut vuoden 1987 jälkeen?
Palveluiden heikennyksiä varsinkin harvaanasutuilla alueilla, työttömyyden räjähdysmäinen kasvu, muhkea valtionvelka, pääomien karkaaminen ulkomaille jne.
Kyky- ja talouspuolueeksi itsensä nimittäneellä kokoomuksella ei ole juurikaan muuta kuin huonoa näyttöä toimimisestaan hallituspuolueena.
Edes sitä ei ole pystytty säilyttämään, mikä muiden puolueiden ollessa päättämässä asioista pystyttiin sotakorvausahdingosta ylös rakentamaan.
Sitäkin työtä olivat tekemässä vuosia rintamalla olleet sotiemme veteraanit.
Juho Kusti Paasikivi presidenttinä on mielestäni ainoa kokoomuslainen sodanjälkeisessä Suomessa jonka nimen perään asetan vahvan plusmerkin.
Se lähinnä ulkopolitiikasta.
Ylläolevaa ei ole tarkoitettu miksikään pottuiluksi, vaan osin historiasta luettuun, suuremmalta osalta itse koettuun elämään.
se Suomi rakennettiin kun kirjoitit.Sodan jälkeen Suomi rakennettiin aivan toisenlaisessa ilmapiirissä kun mitä nyt on eletty.Tässä käytiin lopuksi kuitenkin niin ettei Neuosto tekoinen moottori enää jaksanut Punamultaa vetää,Punamulta rupesi riitelemään,tarvittiin Kokoomus mukaan.Maailma muuttui nopeasti myös,suljetut taloudet kävi vanhanaikaisiksi,rahamarkkinat vapautui.Ongelmia tuli,pankit esim..eivät ymmärtäneet vastuutaan.Nyt monet käsittävät asiat väärin ja ajattelevat Kokoomuksen olevan syyllinen,mitä se ei ole enempää kun muutkaan.Kokoomuksen kunniaksi on pitkälti luettava nykyinen aika hyvä tilanne.Viro kyllä voi tulla kovaksi kilpailijaksi Suomelle,jos pitävät rakenteet sopivan kokoisina muuhun talouteen nähden.Kumma juttu on se että palkasaajan olo kävi epävarmemmaksi sen jälkeen kun Holkerin hallituksen aikana esim..irtisanomiset tehtiin vaikeimmiksi,Demarien vaatimuksesta.
Ennen oli työ arvossaan. Nyt kokoomuksen arvona on spekulointi ja kasinopeli. Veroja ei tarvitsisi maksaa pääomatuloista jne...
Tähän suuntaan on maamme valitettavasti mennytkin. Bruttokansantuote on kasvanut, mutta palkkatulot eivät samassa suhteessa. Milläs työllistät palvelusekstoria kun palkatulot laskevat ja vain pääomatulojen osuus kasvaa.
Roistojen ja ketkujen peliä on kokoomuksen politiikka. Räksyttäjiä ei tarvita, kun maata rakennetaan.
niin, että mitä laajempaa kierrosta raha yhteiskunnassa tekee, sitä enemmän se luo vaurautta ja hyvinvointia työtilaisuuksien kautta.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana rahatalous on keskittynyt merkittävästi, eikä työllistävää rahavirtaa tule kansalle kuten ennen.
Sitten vielä ihmetellään, ettei yrittäjyyttä saada elpymään! Ei yrittäjäkään pyhästä hengestä elä, vaan maksukykyistä asiakaskuntaa pitää olla.
Suuryhtiöiden osakkeilla pelaavat pörssihait ja heidän suosimisensa eivät auta tässä asiassa tippaakaan.
johtuu siitä että työt tehdään nykyisellä tekniikalla paljon pienemmällä työntekijä määrällä kuin ennen.Kyllä Kokoomus pitää edelleen työtä arvossa.Vahva yritys on ennenkaikkea työntekijän turva,pääomaveroa ei ole syytä nostaa.Viime vuosina on palkasaajan veroja aika voimakkaasti pyritty pienentämään,se on ollut Kokoomuksen linja.Kyllähän Kokoomuslaiset taitavat olla niitä pienimpiä räksyttäjiä.Opposition tehtävä on arvostella hallitusta.
Suomen pääomavaltaisten yritysten voitot ovat lisääntyneet. Näistä voitoista yhä suurempi osa jaetaan pääomatulona. Palkkatulon osuus on laskenut. Eli palkat ovat laskeneet suhteessa tuottavuuteen. Siksi Suomessa ei raha kierrä, eikä pienyrittäjyys kannata, kun kuluttajilla ei ole tarpeeksi rahaa.
Pieniä on puheenaiheet. Markkinataloudessa rahan pitää kiertää ja tavaroiden ja palveluiden kulkea toiseen suuntaan. Jos ei palkat ole riittävän korkeat, ei se duunari osta palveluita ja palvelusektori näivettyy.
Suomessa kansantuote on kasvanut, mutta pääomatulot sitäkin nopammin. Pääomatulojen kasvun nopeutuminen on pois työntekijöiden palkkojen osuudesta. Siksi duunarilla ei ole varaa ostaa palveluita.
kansantalouden tekohengitystä, jolla jaetaan ihmisille niukkuutta jatkuvasti pienenevästä osasta tulokakussa.
Kun tämä tie on käyty loppuun, niin piru meidät perii, jos ei suurpääomalta saada vaikka verotuksen kautta suurempaa osuutta kansantalouden käyttöön.
Edelläoleva sanottuna supistetun kansakoulun antamalla oppimäärällä. Saattaa olla, että ekonomistit eivät suuresta oppineisuudesta huolimatta ymmärrä tuota vieläkään.
koulupohjastasi,minulla on aivan sama.Monikohan tietää mikä oli supistettu kansakoulu.Veroalennuksista meillä on kuitenkin eri käsitys,kyllä niillä kulutusta lisätään,ei siitä pääse yli eikä ympäri.Suurpääomalta perityt verot vaikuttavat aivan samalla tavalla.Totta on tietysti sekin että verorahoilla myös kunnat ja valtio työllistää.
Taloustieteen lyhytkurssi.
Taloudessa rahan pitää kiertää. Tavarat ja palvelut kulkevat toiseen suuntaan. Jos raha lakkaa kiertämästä ja kasaantuu, systeemi lakkaa toimimasta.
Erilaiset leikkaukset ja säästöt vaikuttavat erittäin tehokkaasti jonkun yksikön toimintaan, mutta kokonaisuuden kannalta on huono, jos raha ei kierrä.
Jos työpanoksesta duunareille ei kulje rahaa riittävästi, ei duunarilla ole varaa kuluttaa. Se tekee myös tuotannon tarpeettomaksi. Seuraava tarpeeton on duunari, kun tuotanto ei enää toimi.Sen ymmärtäminen on vaikeaa myös eräille taloustieteilijöille.
Merkittäviä pääomatuloja Suomessa niin harvat ihminen, että kulutuksen kannalta se ei ole huomionarvoista.
KILPAILUA VÄÄRISTÄVÄÄ TOIMINTAA!
Liituraitapukuisten päätöksistä kärsii tavallinen kansa, vankiraitapukuisten työstä yrittäjät.
Ainakin Turussa vangit tekevät duunia yksityiselle firmalle. Mikä on palkkataso?
Tämän maan hyvinvointi rakennettiin sodan jälkeen. Siinä ei kokoomusta tarvittu.
Kun kokoomus tuli hallitukseen alkoi kasinopelureiden aika, yhä enemmän rahaa suomalasiten tekemästä työstä päätyi niille, jotka eivät tee työtä. Pääomatulojen osuus kasvoi.
Nyt se on ohi. Kokoomuksen hallitustaival, joka merkitsi lamoja ja taloudellisia kriisejä. Pienituloiset saivat maksaa herrojen pankkisotkut.
Nyt kansa tietää mitä on kokoomus. Roistoille rahaa. Eikä edes rehellisesti vaan ulkomaiden kautta veropakolaisina.
Hyvästi ja pitkää oppositiokautta.
Toivottavasti olet jo Virossa !!