Turhauttaa elää ahdistushäiriön kanssa. Kärsin sos. tilanteiden pelosta, tunnen usein itseni sos. tilanteissa ahdistuneeksi ja hermostuneeksi. Eli ihmisten seura ahdistaa, mutta toisaalta niin tekee liika yksinäisyyskin. Vituttaa. Lisäksi mulla on usein sellainen tunne, että kohta tapahtuu jotain todella pahaa. Siihen liittyy usein myös tunne, että en ole ihan järjissäni. Lisäksi painajaiset vaivaavat, ne ovat mulla joka öisenä seuralaisena. Lääkkeet eivät ole ratkaisevasti koskaan auttaneet, bentsoihin en enää koske.
Pelot ja ahdistus
Herra Ahdistus
61203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juu, tiiän, olen itse ahdistushäiriöinen ja sitä on perheessä ja suvussa suvussa monella. ja se on ainaski Suomessa todella yleistä. Että voi "lohduttautua", että ahdistus ei ole omaa syytä. Siihen vaikuttavat myös kertyneet negatiiviset kokemukset, just tohon oloon, että koska tahansa voi tapahtua mitä hirveää tahansa. Ahdistusta ei voi vähätellä eikä ehkä koskaan kokonaan poistaa, mut ehkä sitä vois vähitellen "siedättää", että tekis jotain ihan pientä, mitä pelkää ja joskus taas lisää. Mua on auttanut kirjat aiheesta. Voisit kirjastohausta etsiä aiheella ahdistushäiriö. Ahdistus on vaikeeta juuri siksi, kun se on kohteetonta toisin kuin jokin konkreettinen pelko ja saattaa jysähtää päälle milloin tahansa tai riipoa koko ajan. Nykyaikaisista lääkkeistä löytyy kyllä apua, kunhan vaan löytyy se oikea ja niihin ei jää koukkuun kuten bentsoihin. Esim. Seroquel ( alunperin skitsofrenialääke, ei pidä pelästyä ) on auttanut mielialan tasaamisessa monia, samoin oikea antidepressiivinen,koska monet niistä auttavat myös ahdistukseen. ja näistä uusista ei tuu riippuvaiseksi kuten bentsoista ja käytön voi lopettaa ilman vieroitusoireita, ovat vaan valitet. kalliita. Ahdistuneena pelkää ihmisiä ja jää kotiin kököttämään, mutta kokemuksesta suosittelen, että lähde ulos joka päivä ees vähäksi aikaa, käy vaikka kirjastossa, istu ja katsele ympärillesi. Multa on tän sairauden vuoksi yst.suhteet kutistuneet minimiin, mutta olen ollut atk-kurssilla nyt ja piristynyt, kun olenkin oppinut käyttään konetta, vaikka en olisi ikänä uskonut ja on ihmisiä ympärillä. Ahdistuneena luulee, että muut tarkkailevat sua, mutta totuus on se, että kaikki ajattelee itseään ja omia asioitaan. Meillä on eräs toinenkin sos.tilanteissa jännittävä, mutta ei se ketään haittaa. Eräs tuttu kävi ryhmämuotoisessa terapiassa ja se auttoi, koska opeteltiin sietämään ahdistusta muiden nähden. Eli kyllä sä vielä selviät, pienin askaelin vaan eteenpäin ja päivä kerrallaan. Ja luonto ja eläimet, leffat ja hyvät kirjat ja musa ovat hyvää terapiaa. Yritä nauttia kesästä.
Kun ahdistuneisuuteen liittyy fobioita, ni lueppas huvikseen toi hypokondriasta keskustelu, siinä aika kattavasti keskustelevat fobioista nuo kaksi... Huomaa seon kaksi osainen !
Viel suosittelisin Antero Toskalan kirjaa Pelot ja niiden voittaminen ja tutustumista Viktor Franklin kehittämään logoterapiaan, jossa pelkoja selätetään ns. paradoksaalisella intentiolla: erästä änkyttäjää vaadittiin änkyttämään mahdollisimman paljon, niin ettei enää kyennyt ja erästä tärinästä ja hikoilusta ihmisten parissa tärisevää kehotettiin tekemään maailmanennätys tärisemisessä ja hikoilemaan litroittain, että ämpärit saataisiin täyteen. Potilaat alkoivat usein nauraa hervottomasti ja pelot katosivat. Tähän tarvitaan tietysti asiaan perehtynyttä vierellä kulkijaa. Eikä tämä ole pelkojen vähättelyä, vaan esitän asian, josta jotkut ovat hyötyneet. Esim. Franklin teos Olemisen tarkoitus. Hän kehitti teorian ollessaan keskitysleirillä, teoksessa Ihmisyyden rajalla, suosittelen paljon hyviä ajatuksia.
Mutta ahdistus on kauheaa, kuin puukko repisi sisintä. Koeta jaksaa hakea apua jostakin.
Toskala on ymmärtääkseni ns. "oppimisterapan" kannattaja. Oppimisterapia perustuu Pavlovin tunnettuun "koirakokeeseen" (samalla kun koiralle annettiin ruokaa, soitettiin kelloa - lopulta koiran sylkirauhaset toimivat pelkästä kellonsoitosta).
Ihmisen käyttäytyminen ei ole näin yksinkertaista! Ihmisen motiivit ovat piilotajuisia ja niiden penkominen on mielestäni ainoa oikea tapa hoitaa ihmisen henkisiä ongelmia.
tuesta. Olen itse asiassa lukenut tuon Ihmisyyden rajalla. Olen muutenkin kiinnostunut psykologiasta (ehkä juuri tämän sairauden kautta). Kyllä pyrin tekemään asioita, jotka tuottavat hyvää oloa (lukeminen, urheilu, mm.). Välillä ahdistus vaivaa enemmän, välillä vähemmän, mutta päivittäin tiedän, että minulla on se. Paniikkikohtauksien jälkeen voi olla useita päiviä epämiellyttävä olo. Olen kokeillut kaikenlaisia lääkkeitä, mutta etenkin SSRI-masennuslääkkeistä tulee ikäviä sivuoireita. Bentsojen vieroitusoireet olen käynyt läpi, joten niihin en enää koske, paitsi ehkä hätätapauksessa. Ehkä tämä ajan kanssa lievittyy, siihen haluan uskoa..
Tuttavani, jolla on nimenomaan paniikkihäiriö, sai siitä Toskalan kirjasta hyviä ajatuksia. Olen myös itse silti sitä mieltä, että ahdistuksen parantaminen ei ole temppu ja kuinka se tehdään. Jokaisen ahdistus on vielä yksilöllinen, eli ulkoapän on vaikea jaella parannusohjeita.
Tämä tuttavani on hyötynyt suuresti ryhmämuotoisesta jännittäjien psykoterapiaryhmästä.Terapiaa on tosi vaikeaa saada ja on kallista, mutta olen miettinyt näitä ilmaisia vertaisryhmiä, joista ilmoitetaan psykiatrian poliklinikalla ja ilmaisissa kaupunkilehdissä, esim. Metro ja 100. En osaa sanoa, olisiko sinulle yksilö-vai ryhmämuotoinen parempi.Mutta täytyisi olla joku, jolle puhua, jos ystäviä ei ole tai eivät jaksa. Itse olen käynyt juttelemass myös oman srk:n papin kanssa, jolta sain käytännöllisiä neuvoja. Psykiatrian poliklinikalla ( = terveyskeskuksen mielenterveysyksikkö, pääsee terv.kesk.lääkärin lähetteellä)saa aikoja niin harvoin. Helsingissä sain Nuorten kriisipisteestä kuulla, että toimii joku miesten kriisipiste ja heillä on netissä keskustelufoorumi, onhan sekin vertaistukea. Tarvitset varmaan lääkityksen lisäksi jonkun keskustelumuotoisen tuen. Harmi, jos ne serotoniinilääkkeet eivät auta. Zoloft ja Seronil auttavat sosiaalisiin pelkoihin. Remeronista sain itse sellaiset huimaus- ja näkökenttähäiriöharhat, että luulin seonneeni . Eli jokainen reagoi yksil. Buspar on auttanut sosiaalisis. peloissa joitakin tai sitten beetasalpaajat,mutta en oo lääkäri. Netissä voi etsiä tietoa lääkkeistä. Voimia sulle, ota yksi pieni hetki kerrallaan. Mutta paniikkikohtauksilla on aina syynsä ja ne varmaan kantsis selvittää