Minulla on ollut koko ikäni tapana se, että olen alkanut liikaa ihailla jotakin ihmistä. minä löydän jostakin aina mielenkiintoisen henkilön, johon miellyn ja alan luomaan siitä erilaisia mielikuvia, että millainen ihminen se on ym ja sitten alan ihailla ja palvoa sitä ja jos mahdollista, pyrin sen ihmisen kaveriksi ja kirjoittelen hänestä tarinoita. mitä luulet, että mistähän tämä voisi johtua? onkohan tämä jostakin lapsuuden traumoista johtuva sairaus vai jotain muuta vai kuuluukohan tämä Aspergerin syndroomaan? kun tätä on ollut minulla suunnilleen siitä asti kun opin puhumaan ja kävelemään, jopa sitä ennenkin tätä oli. ja jo kuulemma silloin kun olin vauva, minua tietyntyyppiset ihmiset kiehtoivat ja kun opin kävelemään 1v iässä, niin saatoin lähteä jonkun perään mitä en tuntenut mutta joka kiinnosti. ja samoin 3-6-vuotiaana kaupoissa oli vaikea käydä minun kanssa kun saatoin lähteä jonkun erikoisen ja kiehtovan ihmisen perään ja yllättäin pitää sitä vierasta ihmistä tuttuna ihmisenä ja hyppiä sen ihmisen edessä ja puhua sille ja kertoa mitä vaan asioita. ja kun menin kouluun, opettajista tuli tämmöisiä kohteita. ja kun aloin yksin käymään kirjastossa, niin kirjastonhoitajastakin tuli semmoinen kohde jonka perässä olla ja jota pitää tuttunakin ihmisenä ja pyrkiä sen kanssa läheisemmäksikin. ja joskus tämmöisiä kohteita alkoi olla poliitikot, minulle ennestään tuntemattomatkin poliitikot kun 19v iässä löysin politiikan.
ja on milloin kenellekin ollut minusta harmia. minusta on ollut harmia mm poliitikoille, valtuuston puheenjohtajalle, kirjastonhoitajalle ja vaikka kenelle.
Se kohdehomma alkaa ihan viattomasti
siten, että huomaan jonkun "jännän" ihmisen,
josta minulle sitten alkaa syntyä mielikuvia,
että millainenkohan se olisi. ja sitten tekee
mieli olla sen kaveri ja alan kuvittelemaan, että
siitä ihmisestä olisi iloa minulle ja alan kehittelemään
ihmisestä tarinoita ja minulla menee mielikuvitus
ja todellisuus sekaisin. minä alan itsekin
uskomaan todeksi ne minun tarinat ja sen, että
näin todella tapahtuisi, jos tuntisin sen ihmisen.
on tullut kehiteltyä, että ihminen joka kiinnostaa
olisi mm tukihenkilö, henkilökohtainen avustaja,
pizzallakäyntikaveri ja kaikkea muutakin
kivaa. Ja sitten alan yrittää toteuttaa niitä
mielikuvia kun minä itsekin uskon niihin ja siihen,
että ne minun mielikuvat on totta. ja kirjoitan niitä
nettiin ihan totena. ja niiden juttujen kohde suuttuu. näin on käynyt monesti ennenkin
ja olen mielisairaalassakin ollut tämmösten asioitten takia.
ja olen minä terapiassakin ollut moneen otteeseen mutta sekään ei ole auttanut tuohon minun innostukseeni.
Olen kuullut, että juuri tällaiset häiriköt ovat monen julkkiksen mieliharmina ja kuuluvat julkisuuden lieveilmiöihin. mikä on tämmöisen sairauden nimi on mitä hoitoa tämmöiseen on olemassa? mistä nettisivuilta voi löytää tästä asiasta tietoa?
Järki sanoo, että minä ihastun julkkiksessa vain siihen kuvaan, mitä minun mielikuvitukseni hänestä kehittää. Mutta tunteet ja ajatukset sanovat, että se ihminen on minun kaverini ja se lähtee minun kanssa pizzalle ja siitä ihmisestä on iloa minulle ja elämä muuttuu paremmaksi kun saan sen ihmisen kaverikseni. ja jos minua joku on kiusannu, niin minä uskon, että kertomalla tuolle idolille mikä se nyt milloinkin sattuu olemaan, kiusaaminen loppuu kun se idoli tulee ojentamaan sitä kiusaajaa. ja minä aina sillä hetkellä kun niitä tarinoita kehitän, uskon omaan mielikuvitukseeni ja todellisuus ja mielikuvitus menee sekaisin. elän omassa sisäisessä maailmassani ota en erota todellisuudesta enkä tajua todellisuuden ja oman maailmani eroa, sillä minulle ne on yksi ja sama asia.
ja on milloin kenellekin ollut minusta harmia. minusta on ollut harmia mm poliitikoille, valtuuston puheenjohtajalle, kirjastonhoitajalle ja vaikka kenelle.
Se kohdehomma alkaa ihan viattomasti
siten, että huomaan jonkun "jännän" ihmisen,
josta minulle sitten alkaa syntyä mielikuvia,
että millainenkohan se olisi. ja sitten tekee
mieli olla sen kaveri ja alan kuvittelemaan, että
siitä ihmisestä olisi iloa minulle ja alan kehittelemään
ihmisestä tarinoita ja minulla menee mielikuvitus
ja todellisuus sekaisin. minä alan itsekin
uskomaan todeksi ne minun tarinat ja sen, että
näin todella tapahtuisi, jos tuntisin sen ihmisen.
on tullut kehiteltyä, että ihminen joka kiinnostaa
olisi mm tukihenkilö, henkilökohtainen avustaja,
pizzallakäyntikaveri ja kaikkea muutakin
kivaa. Ja sitten alan yrittää toteuttaa niitä
mielikuvia kun minä itsekin uskon niihin ja siihen,
että ne minun mielikuvat on totta. ja kirjoitan niitä
nettiin ihan totena. ja niiden juttujen kohde suuttuu. näin on käynyt monesti ennenkin
ja olen mielisairaalassakin ollut tämmösten asioitten takia.
ja olen minä terapiassakin ollut moneen otteeseen mutta sekään ei ole auttanut tuohon minun innostukseeni.
Olen kuullut, että juuri tällaiset häiriköt ovat monen julkkiksen mieliharmina ja kuuluvat julkisuuden lieveilmiöihin. mikä on tämmöisen sairauden nimi on mitä hoitoa tämmöiseen on olemassa? mistä nettisivuilta voi löytää tästä asiasta tietoa?
Järki sanoo, että minä ihastun julkkiksessa vain siihen kuvaan, mitä minun mielikuvitukseni hänestä kehittää. Mutta tunteet ja ajatukset sanovat, että se ihminen on minun kaverini ja se lähtee minun kanssa pizzalle ja siitä ihmisestä on iloa minulle ja elämä muuttuu paremmaksi kun saan sen ihmisen kaverikseni. ja jos minua joku on kiusannu, niin minä uskon, että kertomalla tuolle idolille mikä se nyt milloinkin sattuu olemaan, kiusaaminen loppuu kun se idoli tulee ojentamaan sitä kiusaajaa. ja minä aina sillä hetkellä kun niitä tarinoita kehitän, uskon omaan mielikuvitukseeni ja todellisuus ja mielikuvitus menee sekaisin. elän omassa sisäisessä maailmassani ota en erota todellisuudesta enkä tajua todellisuuden ja oman maailmani eroa, sillä minulle ne on yksi ja sama asia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
.
9. I D E A L I S A A T I O
__________________________________________________
Idealisaatiossa (arvottamisessa, ihannoimisessa) objektin arvo suurentuu ja korottuu.
Freud kirjoittaa 1914 (Zur Einfuhrung des Narzissmus):
Tämä ideaali-minä on nyt kohde sille itserakkaudelle, josta todellinen minä lapsuudessa nautti. (- -) Se minkä hän [ihminen] projisioi eteensä ideaalikseen, on menetetyn narsimin korvike hänen omasta lapsuudestaan, jolloin hän itse oli oma ideaalinsa.
(- -)
Idealisaatio on prosessi joka koskee objektia; idealisoinnin kautta, ilman että kohteen ominaisuudet mitenkään muuttuvat, se suurentuu ja korottuu subjektin mielessä. (- -) (S.E. XIV: 94.) (Suomennos Luukkosen.)
Freud täten kuvaa minä-ihanteen (ego-ideaalin) syntymistä: Itsekritiikin kehittyessä lapsi ei enää pysty ylläpitämään illuusiota omasta narsistisesta täydellisyydestä. Seuraavassa vaiheessa ei hän itse – vaan vanhemmat – ovat täydellisiä ja kaiken osaavia. Näistä sisäistetyistä objekteista ja konstellaatioista ihmisen psyykkiseen organisaatioon kehittyy minä-ihanne, jota kohti eri tavoin ja eri asteiseksi puutteellinen minä (ego) pyrkii. – Vrt. *narsismi.
Kun ihminen aina kokee itsensä puutteelliseksi, hakee hän kernaasti täydellisyyttä muista. Tällöin kohteiksi tarjoutuvat luontevasti maan isät ja myös erilaiset pienemmät poliittiset ym. johtajat ja eri alojen keulakuvat. Myös *ihastuessa tai rakastuessa idealisaatio on toiminnassa. Kun mukana on tavallisesti myös *identifikaatiota, merkitsee idealisaatio myös suojaa: "Kun olen samanmielinen tai jopa yhteydessä tuohon täydelliseen, pääsen itsekin osalliseksi hänen täydellisyydestään, ehkä jopa itse muutun täydelliseksi."
Välillä idealisaatio voi olla yksinkertaista oman fiksuuden *siirtämistä tai *projisioimista toiseen. Sitten tuleekin pettymys, kun toinen ei olekaan niin fiksu.
Varsinkin *kleiniläisessä psykoanalyysissä on kiinnitetty huomiota idealisaation defensiiviseen luonteeseen: On tapahtunut *split ideaali-objektin suhteen, jolloin 'hyvät' ominaisuudet ovat jääneet siihen, kun taas 'pahat' kvaliteetit on ulkoistettu. Tämä luo illuusion objektin täydellisyydestä, joka myös suojaa idealisoijaa *ambivalenssilta sekä myös heikkouden ja kateuden tunteilta ym.
Idealisaatioon pohjaava suhde on kuitenkin piilotajuisesti ambivalentti ja epävakaa: Pettymysten tullessa idealisoituihin objekteihin liitetyt piilotajuisesti 'pahat' kvaliteetit ryöstäytyvät esiin, ja entiset ihannoidut johtajat häpäistään ja rakastavaiset ovat tukkanuottasilla, välillä jopa vainoharhaiseen tyyliin.
Kansanjohtajien arvostuksen muutokset heidän kuolemansa jälkeen selittyvät idealisaatiolla: Kuoleman jälkeen idealisaatio purkautuu, ja seuraa kriittinen vaihe, jota taas seuraa uusi realistinen arvostus (jos seuraa). Kun psykoanalyytikot tiesivät tämän, kävi heidän keskuudessaan toisin Freudin kuoleman jälkeen: Seurasi jopa *devaluaatio ja vasta sitten uusi arvostus! (Simmel'in muistokirjoitus [1946?] Fenichelistä).
Myös utopia-yhteisöt pohjaavat paljolti *kieltämiseen ja idealisaatioon. Suomalaisista tunnetuin on kalevalaisuu-teen, sosialismiin ja teosofiaan uskovan Matti Kurikan (1863–1915) Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan perustama Sointula (1901–1905), joka hajosi sisäisiin riitoihin.
Pienenä poika totesi missi-kisoja katsottaessa, että "kyllä äiti on kauniimpi". (Ja lapsethan eivät pysty *valehtelemaan!)
Pertti Luukkonen> 50 defenssia
.
.