Hävettää.
Suurin odotuksin veimme kesämökillemme saapuneet vieraat tutustumaan Suomen Juhannuskaupungin juhlintaan. Pettymys oli melkoinen. Hävetti Virtain puolesta. Ohjelmat eivät kiinnostaneet oikeastaan ketään 12-henkisestä, eri ikäisistä ihmisistä koostuneessa porukassamme. Esim nuorisolle ja lapsille ei ollut mitään. Lasten ehdoillahan sitä yleensä tehdään lomailupäätöksiä.
Virtain juhannus ei ole poikennut mitenkään tavanomaisista, missä tahansa Suomessa järjestettävästä. Monella paikkakunnalla voisin sanoa olevan jopa enemmän ruutia toteutuksissa. Idea on hyvä ja siihen voisi ammentaa paljon kaupungin historiastakin, mutta tuntuu kuin toteutukselle oli asetettu raamit. Ihan kuin ei oltaisi sallittu kaikkien kukkien kukkia.
"Huvilakaupunki Virrat" ja "Suomen Juhannuskaupunki Virrat"... kampanjat kääntyvät itseään vastaan, jos noiden keksittyjen imagopyrkimysten taustalla ei ole mitään todellisuutta. Miten esim mökkiläisten asiat on hoidettu Virroilla paremmin kuin muualla? Missä asioissa Virrat on edelläkävijä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Harvinaisen asiallinen ja oikeaanosunut kannanotto. Rakentavassa hengessä ammattilaisiin tukeutuen tulevaan juhannukseen.
kovasti moititaan muttei sanota mitään.JUHANNUS mitä/mikä se on KERTOKAA kun niin hyvin sen tiedätte.
Ehkäpä asiaa vähän selventää tuolla aiemmin käyty keskustelu otsikon "Juhannus peruutettu" alla. Ja sieltä erityisesti tämä viesti, jonka kanssa olen täsmälleen samaa mieltä:
"Sanoit juuri sen, mistä kaikki kiikastaa: kaupungin virkamiesten ja muutaman poliitikon järjestämänä tapahtumista ei tule mitään. Kaikki on niin sisäänpäin kääntynyttä. Pitää olla niin maan perusteellisen konservatiivista, hajutonta ja mautonta, ettei ketään loukata. Tuntuu kuin kaikki juhannuskaupunkiin liittyvä järjestetään itselle eikä koko Suomelle. Siitä kertoo ulkoisen mainonnan ja muun viestinnän puuttuminen.
Aito, reilu, iloinen tekemisen meininki puuttuu.
Ehdotan, että ensi juhannusta varten palkataan kokenut ammattilainen koko homman veturiksi tai ostetaan kokonaisuuden hoito tapahtumajärjestämiseen erikoistuneelta yrittäjältä. Eikä tapahtumaa valvovaan organisaation nimetä sitten kuin yksi tai kaksi kunnan edustajaa, pääosa Juhannuskaupungin ohjausryhmän jäsenistä oltava yrittäjiä ja topakoita järjestöihmisiä."
Koko perheen juhannus on näihin vuosikymmeniin
saakka ollut siistiä juhlimista juhannuskokon ja
leikkien ja tanssien / tanhujen merkeissä, paljon
myös hengellisiä tilaisuuksia.
Missään nimessä ei Virroille enää Rantarokkia
juhannuksena. Tänä vuonna tapahtui muualla Ranta-
rokkitapahtumassa paljon onnettomuuksia ja surua
Kyllä kostea nuoriso mäyräkoiransa ulkoiluttaa
missä vain pienenkin yhteisen tilan löytää. Lava-
tansseissa sitä ennenkin elämäntovereita saatiin ilman mäyräkoiria ja örveltämisiä.
"Lavatansseissa sitä ennenkin elämäntovereita saatiin ilman mäyräkoiria ja örveltämisiä."
Niin, ennenhän sitä vain käytiin auton takakontilla nappaamassa mäyräköiraa vahvempaa....
Että haistas vaan kakki sinäkin sen mäyräkoiran ulkoiluttamisen kanssa. Kyllä "kostea nuoriso" voi elämäntoverinsa löytää juhlassa kuin juhlassa, SELVINPÄIN. Mutta kun ei, "ennen vanhaan kun kaikki oli niin paljon paremmin....."