alkanut murehduttamaan tai oikeastaan pelottamaan päivä päivältä enemmän se, että olen koko tämän sairauden ajan suhtautunut hoitoihin jotenkin turtana ja myös turhana, mitään auttamattomana. Johtuu varmaan osaksi tästä olotilasta, joka on enemmän ja vähemmän masentunut ja lamaantunut.
Nyt viime aikoina, kun olen alkanut ikään kuin heräämään tästä lamaannuksesta, olen alkanut pelkäämään, että olenko asenteellani aiheuttanut itselleni haittaa?
Oikeasti mietin tätä asenteen vaikutusta ja voimaa.. onhan niin paljon puhuttu asenteen merkityksestä paranemisissa. Toisaalta olen aina ollut aika pessimistinen, joten eipä minulal sen perusteella paljon toivoa ole,kun usein luiskahdan sille miinus puolelle.
Onkohan tästä mitään tutkimuksia?
Nyt viime aikoina, kun olen alkanut ikään kuin heräämään tästä lamaannuksesta, olen alkanut pelkäämään, että olenko asenteellani aiheuttanut itselleni haittaa?
Oikeasti mietin tätä asenteen vaikutusta ja voimaa.. onhan niin paljon puhuttu asenteen merkityksestä paranemisissa. Toisaalta olen aina ollut aika pessimistinen, joten eipä minulal sen perusteella paljon toivoa ole,kun usein luiskahdan sille miinus puolelle.
Onkohan tästä mitään tutkimuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mieliala lääkkeihin.On tämä sen verran rankka sairaus,ja hoidot.Kun sanotaan,että ajattele positiivisesti se ei aina onnistu.Tietty on helpompaa,jos ajattelet hoitojen tappavan mahdolliset syöpäsolut.Hae itsellesi apua psykologilta,jollei masennus helpota.Kaikkea hyvää toivon sinulle.
Heippa!
Minä otin heti sen asenteen, että tämä on vain osa elämäni kulkua. Minulla on kaksi poikaa 17 ja 5 veet sekä itse ole nelivitonen. En aio vielä kuolla, vaikka rintasyöpä levisi luustoon ja maksaan. En toivo muuta kuin tsemppiä sulle ja hae jotain tukihenkilöitä ympärille!
"Minä otin heti sen asenteen, että tämä on vain osa elämäni kulkua." kirjoitit. Minä jotenkin olen lukevani noista sanoista, että ikään kuin hyväksyit tämän sairauden omanasi - ymmärsinkö ihan väärin?
Tässä onkin itselläni ongelma, en nimittäin osaa millään hyväksyä tätä sairautta. Pitäisikö se hyväksyä?
Ihana, että olet noin rohkea. Sinulla on ainakin kaksi hyvää kannustinta... Hyvää jatkoa sinulle.
SULPJOK,upea asenne, tuohon pitää pyrkiä. Voimia!
vaikeaa. Kun ennen kaikkea haluan, ettei se olisi minussa, haluaisin vain siitä eroon. En kykene minä ainakaan hyväksymään. Toisaalta jos hyväksyisi voi olla, että enenrgian voisi kanavoida parantumiseen. Vaikeaa vain sekin.
Hei!
Minusta on tässä vuosien (45) varrella vain kehittynyt tällainen fatalisti, sillä olen kaksikymppisenä sairastunut epilepsiaan yms. sairauksiin.
Jos tämä syöpä on vähän niin kuin "ennalta määrätty" juttu, aion joka päivä elää täyttä elämää. Nytkin tulin kylpylälomalta Kuopion kupeesta kotiin, vaikka kulkeminen luuston etäpesäkkeiden vuoksi onkin sauvojen varassa. Siitäpä tulikin mieleeni, onko teille muille annettu elinikäennusteita? Minulle ei, vaikka syöpä teki etäpesäkkeitä vuoden kuluttua rintasyöpäleikkauksesta
kommentoin sen verran ,että itse suhtauduin syöpääni ikäänkuin se olisi paha flunssa, joka pitää parantaa! - ja nyt hoidot on ohi. Enpä juurikaan ajattele asiaa enää ( paitsi vuosittaiset kontrollit).
minusta kuin sanoisin: Ok, sopii, että olet tässä ja pysyt, tms. Tiedän, ettei se sitä tarkoita, mutta en vain osaa suhtautua syövän kanssa sitä hyväksyen. Tunteeni sitä kohtaan on täysin eri.
haittaakan ole ja sanotaan, ettei koskaan ole liian myöhäistä joten nyt ILOISTA MIELTÄ!