Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Herpeksestä

Minulla on ollut sukuelinherpes 1,5 vuotta. Rakkuloita tulee n. kerran kuussa. "Kunnon" oireiden lisäksi peniksessä on kuitenkin pientä "elämää" lähes koko ajan, mitä ei ollut ennen herpestä. Eli limakalvot punottaa aina vähän väliä ja tuntuisi että useita kertoja päivässä pesu auttaisi silloin vähän. Mistä punoitus johtuu? Ja erittyykö virusta sillon, eli onko tauti erityisen tarttuva silloin? Ok, tiedän että se voi tarttua milloin vain, mutta onko punoitus yhtä kuin rakkulat tarttumismielessä? Ja mikä mahtaisi auttaa, kun terskan juuressa, kohdassa johon rakkulat yleensä tulevat, iho on normaalia heikempi? Eli vaikka oireita ei ole, niin kun on sukupuoliyhteydessä tai vain sormin venyttää kohtaa se repeää vähän ja siihen tulee pieni haava, joka kyllä umpeutuu nopeasti jos sen antaa olla (ei seksiä). Olen käyttänyt ceridal voidetta joskus, mutta se ei varsinaisesti ole auttanut ihon kestävyyteen. Ja vaikuttaako haava tarttumisherkkyyteen? Tyttöystävän kanssa on käytetty kondomia vain silloin kun ns. kunnon oireita.
4735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onks sulla myös kutinaa siin limakalvolla? Ja sattuuks se seksi?
Mulla on nimittäin sama tilanne et mul oli 4kk sit eka herppari, tosi paha oli ja limakalvoilla oli todella syvät haavat.. ja nyt ne limakalvot on jääny sellasiks helakan punasiks.. oon kans käyttäny ceridalii ja välil bepanthen voidetta eikä oo auttanu.. vähän pelottaa toi seksi et miten se tulee onnistuu jos mun limakalvot jää tällasiks.. en oo viel päässy kokeilee ku elän ns. kaukosuhteessa.. oon nyt syksyllä taas lähdös sinne ulkomaille.. tää on ihan hirveetä ku toi punotus ei lähde :( en varmaa ikinä enää palaa täysin normaaliks.. ei mullakaan niit rakkuloit oo enää ollu ku aina joskus menkkojen yhteydes tulee pari, mut ne lähtee aika nopsaa pois..
mä oon jotenki helpottunu nyt ku on olemas joku joka on samas tilantees.. tuntuu et tää herpparin jälkeinen punotus on aika harvinaista kuitenki..

Äänestä

Jos jollain on tietoa niin please auttakaa tietämätöntä:

1. Onko asikloviiri antibiootti?
2. Onko siitä jotain haittaa terveydelle jos sitä syö koko ajan esim. estolääkityksenä? (tietysti maksaa, mutta..)
3. Onko limakalvoille olemassa jotain hyvää voidetta tms. kun iho ei kestä kohdassa johon herpesrakkulat yleensä tulevat? Ja välillä iho myös punoittaa "oireetomana" aikana.

Äänestä
  • 2. no, rasittaahan se esim. maksaa ja munuaisia.
    3. kysäiseppäs lekurilta

    Äänestä

  • antibiootti......... kirjoitti:

    2. no, rasittaahan se esim. maksaa ja munuaisia.
    3. kysäiseppäs lekurilta

    käytännössä vain herpes-viruksiin vaikuttava aine. Asikloviiri poistuu munuaisten kautta, joten maksaa se ei rasita - tosin hyvin harvinaisena haittana voi olla tilapäiatä maksan toiminnan vajausta, joka menee ohi. Pisimmät yhtäkestoiset raportoidut hoidot ovat tällä hetkellä noin 17 vuotta ja jos merkittäviä haittoja olisi, niin kuka söisi lääkettä näin kauaa...
    Kuitenkin - ota yhteys lääkäriin ja keskustele asiasta kunnolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..apua.. kirjoitti:

Minulla on ollut sukuelinherpes 1,5 vuotta. Rakkuloita tulee n. kerran kuussa. "Kunnon" oireiden lisäksi peniksessä on kuitenkin pientä "elämää" lähes koko ajan, mitä ei ollut ennen herpestä. Eli limakalvot punottaa aina vähän väliä ja tuntuisi että useita kertoja päivässä pesu auttaisi silloin vähän. Mistä punoitus johtuu? Ja erittyykö virusta sillon, eli onko tauti erityisen tarttuva silloin? Ok, tiedän että se voi tarttua milloin vain, mutta onko punoitus yhtä kuin rakkulat tarttumismielessä? Ja mikä mahtaisi auttaa, kun terskan juuressa, kohdassa johon rakkulat yleensä tulevat, iho on normaalia heikempi? Eli vaikka oireita ei ole, niin kun on sukupuoliyhteydessä tai vain sormin venyttää kohtaa se repeää vähän ja siihen tulee pieni haava, joka kyllä umpeutuu nopeasti jos sen antaa olla (ei seksiä). Olen käyttänyt ceridal voidetta joskus, mutta se ei varsinaisesti ole auttanut ihon kestävyyteen. Ja vaikuttaako haava tarttumisherkkyyteen? Tyttöystävän kanssa on käytetty kondomia vain silloin kun ns. kunnon oireita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu