Pitkin vuotta ollut stressiä.
Muutto, remonttia, parisuhteessa huonoja vaiheita ym.
Kolmisen vuotta sitten kärsin lääkärin diagnoosin mukaan paniikkihäiriöstä, josta selvisin terapialla, vaikka zoloftiin resepti olikin takataskussa.
Oireet helpottivat pikku hiljaa ja reilut 2v. olin ns. "terve", mitä nyt ylihuolehtivaisuutta ja sairauksien pelkoja(niiden kans tuli kuitenkin toimeen)
Sain tuolloin terveenä aikana lapsenkin. :)
Nyt sitten alkoi oireilu n. 3viikkoa sitten.
Sydän hakkasi, huimasi, epätodellinen olo jne.
Myös heräilin yöllä kesken unien sydän hakaten hullunlailla.
Otin vanhemmiltani opamoxia pienen murusen 4 yönä ja sain nukuttua.
Sitten olo oli jo aika hyvä, enkä ottanut yöksi tuota lääkettä, päivä oli ollut tosi stressaava, ja tästä se varsinainen kuahutarina alkaa...
En nukkunut kunnolla koko yönä, levottomia unia ja sydämen hakkaamista.
Seuraava päivä koht.normaali, mutta yrittäessäni päiväunille, en voinut sydämen hakkaamise´ltä nukkua.
Sitten seuraavana yönä alkoi illalla 10 aikaan tulla sellaisia epätodellisen olon tuntemuksia,s ydän hakkasi, meni sellainen kuuma tuntemus päästä varpaisiin ja IHAN KAMALA levottomuuden tunne pään sisälle, ihan hirveä sekoamisen pelko!!
En voinut olla missään paikallani.
PElkäsin että tulen hulluksi, joudun sairaalaan ja kaikkein eniten pelkäsin että menen psykoosiin.
Jouduin kutsumaan vanhemmat paikalle ja otin 25mg opamoxin, kesti kauan ennenkuin alkoi yhtään auttamaan.
Lopulta sain unen niin että äitini nukkui vieressä. Uni ei kuitenkaan ollut hyvää.
Sama psykoosin ja sekoamisen pelko olo jatkui aamulla, kuin myös sydän hakkasi ja oli PAHA ja levoton olo päässä.
Kaikki meni päässä sellasena yhtenä mylläkkänä.
No mentiin päivystykseen, sydänfilmi ok, verenpainen ok.
Pulssi nopea ja happisaturaatio korkea.
Lääkäri oli nuori ja tosi epävarman tuntuinen, kyseli oireitani ja yritin parhaani mukaan selostaa itkien oloani.
Hän sanoi että olisiko siinä paniikki hommaa.
Mutta missään vaiheessa minulle ei tullut vakuuttunut olo, että en ole menossa sekaisin, enkä menossa psykoosiin.
Sain 15mg opamoxia 3 x päivään. Ja resetin Cipramilia.
Ja ajan mtt, ennestään tutulle psykologille.
Nyt sitten olen tuota opamoxia säännöllisesti ottanut, pahimman olon vienyt pois, mutta kyllä se huono "kohtaus "olo välillä yrittää pintaan pyrkiä.
Ongelma tässä on se että lääkäri ei saanut minua tosiaan vakuuttuneeksi ettei kyseessä ole sekoaminen tmv.
Nyt pelkään koko ajan tuota psykoosiin menemistä.
Olisiko ketään kohtalotoveria.
Muutto, remonttia, parisuhteessa huonoja vaiheita ym.
Kolmisen vuotta sitten kärsin lääkärin diagnoosin mukaan paniikkihäiriöstä, josta selvisin terapialla, vaikka zoloftiin resepti olikin takataskussa.
Oireet helpottivat pikku hiljaa ja reilut 2v. olin ns. "terve", mitä nyt ylihuolehtivaisuutta ja sairauksien pelkoja(niiden kans tuli kuitenkin toimeen)
Sain tuolloin terveenä aikana lapsenkin. :)
Nyt sitten alkoi oireilu n. 3viikkoa sitten.
Sydän hakkasi, huimasi, epätodellinen olo jne.
Myös heräilin yöllä kesken unien sydän hakaten hullunlailla.
Otin vanhemmiltani opamoxia pienen murusen 4 yönä ja sain nukuttua.
Sitten olo oli jo aika hyvä, enkä ottanut yöksi tuota lääkettä, päivä oli ollut tosi stressaava, ja tästä se varsinainen kuahutarina alkaa...
En nukkunut kunnolla koko yönä, levottomia unia ja sydämen hakkaamista.
Seuraava päivä koht.normaali, mutta yrittäessäni päiväunille, en voinut sydämen hakkaamise´ltä nukkua.
Sitten seuraavana yönä alkoi illalla 10 aikaan tulla sellaisia epätodellisen olon tuntemuksia,s ydän hakkasi, meni sellainen kuuma tuntemus päästä varpaisiin ja IHAN KAMALA levottomuuden tunne pään sisälle, ihan hirveä sekoamisen pelko!!
En voinut olla missään paikallani.
PElkäsin että tulen hulluksi, joudun sairaalaan ja kaikkein eniten pelkäsin että menen psykoosiin.
Jouduin kutsumaan vanhemmat paikalle ja otin 25mg opamoxin, kesti kauan ennenkuin alkoi yhtään auttamaan.
Lopulta sain unen niin että äitini nukkui vieressä. Uni ei kuitenkaan ollut hyvää.
Sama psykoosin ja sekoamisen pelko olo jatkui aamulla, kuin myös sydän hakkasi ja oli PAHA ja levoton olo päässä.
Kaikki meni päässä sellasena yhtenä mylläkkänä.
No mentiin päivystykseen, sydänfilmi ok, verenpainen ok.
Pulssi nopea ja happisaturaatio korkea.
Lääkäri oli nuori ja tosi epävarman tuntuinen, kyseli oireitani ja yritin parhaani mukaan selostaa itkien oloani.
Hän sanoi että olisiko siinä paniikki hommaa.
Mutta missään vaiheessa minulle ei tullut vakuuttunut olo, että en ole menossa sekaisin, enkä menossa psykoosiin.
Sain 15mg opamoxia 3 x päivään. Ja resetin Cipramilia.
Ja ajan mtt, ennestään tutulle psykologille.
Nyt sitten olen tuota opamoxia säännöllisesti ottanut, pahimman olon vienyt pois, mutta kyllä se huono "kohtaus "olo välillä yrittää pintaan pyrkiä.
Ongelma tässä on se että lääkäri ei saanut minua tosiaan vakuuttuneeksi ettei kyseessä ole sekoaminen tmv.
Nyt pelkään koko ajan tuota psykoosiin menemistä.
Olisiko ketään kohtalotoveria.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän itse mistä puhun, sillä sairastin psykoosin pari vuotta takaperin. Psykoosin oireet ovat aika eri tyyppisiä. Uskoisin paniikkihäiriön olevan kohdallasi oikeampi diagnoosi.
Itselläni psykoosi alkoi burn-outin, parisuhdekriisin ja valvomisen yhteisvaikutuksesta. En missään vaiheessa edes osannut pelätä sekoamistani. Toisin kuin sinä. Tunnut olevan vahvasti realiteettitajuinen eikä sinulla ole harhoja. Itselläni oireet (harhat) alkoivat pikkuhiljaa. Esim. lukiessani lehteä, aloin yhtäkkiä kokea, että siinä on minulle tarkoitettuja henkilökohtaisia viestejä. Samoin radiosta ja tv:stä koin minulle tulevan viestejä. Alkuvaiheessa ajattelin vain, että onpas outoa kun kaikki medioista kuulemani tuntuu koskevan minua. En oikeastaan edes tajunnut sairastuneeni. Tajusin kyllä että olotilani tuntuu jotenkin oudolta, ja että kaikki ympärilläni on muuttunut. En vain tajunnut että minussa voisi olla jotain vikaa. Kuulin myös pari kertaa ääniä. Vaikka järkeni välillä sanoi, että harhani ovat vain harhoja, tunnepuoleni uskoi niihin täysin. Pahimmillaan harhat menivät siihen, että pelkäsin muiden ihmisten pystyvän lukea ajatuksiani. Nyt kun olen tervehtynyt, nämä harhat tuntuvat todella hassuilta, mutta silloin olivat minulle täyttä totta.
Lopulta miesystäväni pakotti minut kanssaan lääkärin vastaanotolle. Siinä vaiheessa olin jo niin sairas, etten olisi ymmärtänyt itse apua hakea.
Psykoosissa - varsinkin kun se on edennyt pidemmälle - ihmiseltä usein katoaa varsinainen sairaudentunto, koska todellisuus ja harhat sekoittuvat eikä ihminen enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Jos pelkäät sekoavasi, todennäköisesti et sitä kuitenkaan tee :)
Sinuna olisin huoletta. Vaikkei paniikkihäiriökään ole mikään mukava riesa, en kuitenkaan usko sinun olevan millään tavalla psykoottinen tai ajautumassa psykoosiin.
Hyvää jatkoa sinulle!
tekstisi ihan kuin omani, juuri samallalailla alkoi minullakin nuo oireet 4 vuotta takaperin, tosin kaikki fyysiset oireet on helpottanut mutta psyykkiset on ja pysyy =( On nekin tosin helpottanut, itse en ole lääkityksellä tms, vaikka välillä tuntuu että ehkäpä pitäisi jollekkin mennä juttelemaan... Uskon vaan täysin rinnoin vielä toistaiseksi paranemiseeni että joku päivä tämä on ohi, niin en haluaisi itseäni "sairaaksi" leimata