Pelkään että menetin ystävän

Raskausaika ja ensimmäinen vuosi on sitä totuttelua puolin ja toisin, ja sitten kun ystäväsi saa arjen kulumaan vauvan kanssa niin varmasti sinä tulet olemaan tärkeä hänelle.
Äiti saattaa alkuun pyöriä vauvan ympärillä ja hän on vauvassa kaiken aikaa kiinni, mutta varsinaisen äitiysloman jälkeen alkaa ajat muuttumaan, ja haluaahan äitikin sitten varmaan jo silloin tällöin omaa aikaa, näin ainakin minulla.
Sano ystävälle nämä ajatuksesi, ja se että välität vauvasta, mutta et tiedä kuinka toimia. Näin hän tietää että jos joskus sammakko pääsee suustasi tai vastaavaa niin se on vain vahinko ja tahatonta.
Kyllä asiat menee vielä parhaiden päin, mutta tämä muutos vaihe kaipaa aikaa ja hermoja. Loppujen lopuksi olette taas parempia ystäviä kun saatte jakaa tälläisenkin asian yhdessä. Ties vaikka iskisi sinullekkin sitten vauvakuume ;)

no kun minä sain lapsen tarvitsin ystäviä enemmän kuin koskaan. niin fyysiseksi tueksi kuin henkisesti. ne jotka tulivat auttamaan minua (esim imuroinnissa ja koiran ulkoilutuksessa tikkieni takia ja vauvan hoidossa) tutustuivat myös lapseeni. ja he eivät ole mitään lapsi ihmisiä.mutta oppivat pitämään lapsestani ja rakastamaan häntä. ei lapseni ollut ystävyydelle este. hidaste ehkä koska olin sidottu kotia niinkuin vielä nyt puolentoista vuodenkin päästä.

enemmän minä heitä tarvitsen kuin he minua. saan purkaa kotona syntyvät patoutumat tai iloita lapseni uusista taidoista heille. osaan myös keskustella heille tärkeistä asioista kuten miehistä/naisista, suhteista, tapahtumista.

me olemme tietysti vielä aika nuoria 20-30 vuotiaita. en tiedä miten käy vanhemmalla iällä kun pariskunta saa lapsen.

ole ystäväsi tukena. ota vastaan kaikki mitä saat koska nyt saat paljon enemmän kuin ennen.näet ystäväsi naisena ja äitinä. saat myös olla lapsen kanssa ja nähdä kuinka hän kasvaa ja oppii. se on sinullekkin kasvun paikka.

Mun paras ystävätär sai lapsen 36v ja hän halusi lapsen ennenkun olisi liian muöhäistä.Olimme hyvin samalla lailla ajattelevia. Nuorempana hänkään ei halunnut lasta. Minä olen häntä 3½v vanhempi. Minä en lapsia halunnut enkä ollut kiinnostunut ja mulle oli sanottukin etten ehkä edes saisikaan. Minä asuin avoliitossa ja ystävätär oli juuri eronnut tulevan lapsensa isästä. Minä ajattelin ettei meillä enää ole mitään yhteistä. Hänen elämänsä oli nyt lapsen ympärillä,kyllähän sen tietysti ymmärsi,että se on niin. Tuntui jopa katkeralta miksi juuri minä olen lapseton vaikken ollut koskaan ajatellut itseäni äitinä.Pidimme kyllä yhteyttä mutta mikään ei ollut kuin ennen, en osannut enää puhella niitä näitä niikuin ennen. Tuntui että elämme tyystin eri maailmassa ja niinhän se vähän onkin lapsi muuttaa elämän ja tärkeysjärjestyksen täysin.Mutta mulle kävi niin ennalta arvaamatta asia jota en ollut odottanut tulin raskaaksi, ihan täys vahinko mutta pois en voinut ajtellakaan otattaa. Vaikka raskaus oli riskiraskaus kun olin jo 42v.Kaikki meni odotettua paremmin ja tänään mulla on tyttö 10v ja ystävättärellä poika 13v. Ja yhteistä on myös yksinhuoltajuus. Lapseni isä ei halunnut lasta ja siirtyi seuraavaan suhteeseen. Tosin nyt on kehittynyt hyväksi isäksi ottaa luokseen aina kun voi ja maksaa elatusmaksun aina ajallaan.Ystävättären kanssa emme asu samalla paikkakunnalla mutta tuli eilenkin puhuttua puhelimessa varmaan 2h (1€sunnuntait). Ollaan ystäviä varmaan niinkauan kun eletään.Tuli juuri 30v täyteen ystävyyttä. Kyllähän sitä voi ystävä olla vaikka toisella ei lasta olekkaan mutta muuttuuhan se erilaiseksi ystävyys kun yhteistä puhuttavaa ei niin paljon ole.Jos olet nuori niin todennäköisesti haluat lapsen jossain vaiheessa vaikkei siltä nyt tunnukkaan. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Minä sen tiedän jos joku.

mula oli vähän samallaisia kokemuksia.. paras ystäväni kun ilmoitti asiasta että hän on raskaana ajattelin että nyt tää riittää.. mutta ku se lapsi tuli se oli ehkä parasta mitä on taphtunut.. enää ene pelkää laspia.. =)

jos olette paljon tekemisissä niin tutustut lapseen heti nyytistä alken jolloin kanssakäyminen sen kanssa on ihan luontevaa jatkossakin lapsen kasvaessa.

Jos taas pyritte pitämään ystävyytenne erillään lapsesta niin vaikeaa tulee. Toisaalta vaikka et innolla lapsen hoidoss aolisikaan mukana niin kyllä se tutuksi tulee silti siinä ohessa.

Tarvitaan vaan nyt joustoa puoleltasi että jaksat kuunnella vauvajuttujakin välillä. Tosin ystävän luulisi tietävän ettei ne sinua kamalasti innosta ja rajoittavan niitä siinä mielessä. Kuitenkin kyllä ystävyys muuttuu kun toisella on lapsi. Se millaiseksi se muuttuu on teistä kiinni ja jopa siitä kuinka oikeasti tunnette toisenne ja kommunikoitte.

Eräs tuttavani sai vauvan kymmenen vuoden uurastamisen jälkeen. Bestis joka nuoruudesta asti ollut tiiviisti mukana elämässä ei oma alasta vieläkään. Nämä ovat oikeastaan kaveripariskunta eli pareina menossa ympäriinsä. Lapsi muutti suhdetta, mutta ystävyys on ja pysyy heillä edelleen ja sitä tietoisestikin pidetään yllä lapsen kasvettua mm tyttöjen illalla jne.

minä olen tällä hetkellä ainoa kaveriorukastamme kellä on lapsi...porukassa on ihmisiä ketkä aikovat ja eivät aio hankkia /saada lapsia...näiden kanssa ketkä eivät aio lapsia hankkia, ei mikään ole muuttunut..ihan samalla lailla kyläillään ja soitellaan, heille en vaan puhu lapsestani paljon mitään elleivät kysy...kun en viitsi heitä vaivata kun ei heitä taida pahemmin kiinnostaa...vaikeaa se välillä on, kun on kotona 24/7 ja ainoa asia mitä tapahtuu on pojan temmellykset..:)toki osa bäistä ystävistä on jopa joskus hoitanut meidän pikkuista..ihan itse kysyneet että voivatko ottaa hoitoon.. ne ketkä ovat lapsia joskus yrittämässä..noh, osan kanssa olemme edelleen tiiviisti yhteydessä ja he kyselevät lapsesta ja ovat yhtä innoissaan siitä kuin meidän perhe..mutta osa taas on jättäytynyt sivuun(jopa KUMMI)eikä paljon soittele tai kysele..tai käy..en tiedä mikä siinä on..ihan samalla lailla ollaan menty ja tehty kuin ennen vaavia, nyt vaan otetaan pikkuinen mukaan..
Jos ystäväsi tietää ettet ehkä koskaan aioa hankkia omia lapsia, niin en usko että hän sillä sinun päätäsi vaivaa, ja jos edes yrität olla lapsen kanssa ja HALUAT olla lapsen kanssa, niin uskoisin että ystäväsi arvostaa sitä, vaikka tietäisikin ettet pahemmin lapsista pidä...

Raskaaksi tuleminen kääntää naisen ajatukset usein sinne mahan suuntaan. Totesin itsekin ystävilleni ajatusteni liikkuvan vain oman navan ympärillä kun masussa potki pieni asukki. Syntymän jälkeen päässä pyöri vaikea synnytys ja huoli vauvan voinnista pitkään. Kaverit joutuivat jatkamaan paitsiossa. Hyvä kun mies sai huomioita ja hänkin vähemmän kuin ennen. Nyt kun lapsonen uhmäiässä olen onnellinen kaikista mahdollisuuksista päästä joskus tuulettumaan ystävieni kanssa, ne mahdollisuudet ovat vain rajalliset ja kiinostuksen kohteeni erilaiset kuin ennen. Kapakassa istuminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, nyt vielä vähemmän kun elän kotihoidon tuella.

Monet kaverit ovat jääneet, ne jotka ovat pysyneet olivat niitä joiden kanssa juttua riitti puhelimessa vauvan ollessa pieni ja jotka tulivat käymään omasta aloitteestaan päivisin, siirtäen pyykit pois sohvalta saadakseen tilaa itselleen. (HUOM! Edellinen lause on vinkki/toive kaikille lapsettomille) Ne ovat niitä ystävistäni, jotka eivät ehkä koskaan halua omia lapsia, mutta ovat ymmärtäneet, etten ole heitä siihen pakottamassakaan, vaan halusin itse lapsen. Minun ei tarvitse puolustella lapsen saantia eikä heidän lapsettomuuttaan. Pystyn myös tuntemaan sympatiaa jatkuvaan uteluun kyllästyneitä ystäviäni kohtaan. Kyllä minä edelleen muistan miten paljon vitutti ikäloppujen tanttojen (lue anoppi ja isovanhemmat molemmin puolin) jatkuva urputus biologisesta kellosta ja (tahalliset?) väärinymmärrykset joka asiasta, tyyliin "ai sä lopetit polttamisen, no kuinkas pitkällä sitä ollaan??".

Tietenkin olen saanut myös uusia ystäviä leikkipuistosta. Kahden taaperon äidillä riittää helposti juttua ja puhuminenkin on helpompaa kun lapset viihtyvät keskenään. En silti ole valmis luopumaan tyttövuosien ystävistäni, meillä on parhaimmillaan yhteistä historiaa ala-asteelta saakka. Ei se lopu avioliittoon ja lasten saantiin.

Muistan kun kaverini sai lapsen (ei suunniteltu) aikoinaan. Minä olin jo pitkälle yli 20 ja hän oli 18.

Ei ollut yhtä helppo pitää telkkari-iltoja ja tilailla pitsoja kun vauva tietenkin vaati hoitoa. Saati sitten, että oltaisiin lähdetty baariin tai muuten vain kauppoihin tms. Asiaan vaikutti paljon se, etten minäkään ollut mikään lapsirakas ihminen. En osannut olla tai jutella lasten kanssa.

Kaverini myös puhui tietenkin paljon vauvasta (sittemmin vauvoista) ja eihän minua kiinnostanut semmoiset jutut pätkääkään. Sitkeästi kuitenkin oltiin tekemisissä ja minä kävin kylässä jne. Olen hänen toisen lapsensa kummikin :)

Mutta siis, täytyy ymmärtää se, että tämä äiti on varmaankin suurimman osan päivästä vauvan kanssa ja suunnilleen kaikki mitä hänelle tapahtuu päivän aikana liittyy jotenkin vauvaan. Eli suotakoon hänelle niistä asioista puhuminen. Toisaalta, sinä voit olla hänelle myös henkireikä, jonka avulla kuulee juttuja työmaailmasta, yhteisistä tutuista ja yleensäkin "aikuisten asioista". Se voi olla hänelle ensisijaisen tärkeää, vaikka hänen omat juttunsa olisivatkin vauvapainotteisia.

Sitten se kanssakäyminen niiden lasten kanssa. Itse en aikaisemmin tiennyt ollenkaan mitä esimerkiksi puhua lapselle. Oletko ollut tekemisissä koirien kanssa? Niillehän on ihana lässyttää aivan joutavanpäiväisyyksiä. Samalla tavalla voi höpöttää pikkuvauvalle. Ei se kuitenkaan tajua ;) Tärkeintä on ilmeet ja äänensävy ja -painot. Itselleni on edelleen vaikeaa jutella pikkulapsen kanssa, joka jo vastailee jne. En keksi sanomista ja en saa selvää mitä toinen sanoo... mutta oletan että sekin luontuu sitten kun oma tyttö on sen ikäinen. Aivan kuten eräs tähän ketjuun vastannut sanoi, että on se tavallaan kasvun (tai oppimisen) paikka. Oppia ikä kaikki.

viiletä niin ne viilenevät!!!! noinkohan monien ihmisten kaverit kaikkoavat?! kun tuntevat että "välit viilenee toisen saatua lapsen" monet äidit juuri pohtivat että miksi kaverit on heidät jättäneet.. tossa on sinulla hyvä pointti kun luulet välien viilenneen. (ei pahalla).

itsekkin aluksi ajattelin että lapsia en hanki:D ikää nyt 24v sitten tulinkin viime vuonna toisiin aatoksiin. ja mukulahan minulla nyt on. mutta parahin kaverinikin on kuvioissa vielläkin:D (kuten jo 11vuotta on ollut). eikä hänkään lapsia ole hankkinut ja silti menee hyvin ja jutellaan ihan niitä näitä välillä lapsesta välillä niistä kun ennenkin:D olen jopa kaveriani sylikummiksi pyytänyt lapselle;D

että pidä vain kaveristasi kiinni koska lapsille kyllä riittää kun jutustelee niitä näitä:) ja on sellainen ystävällinen eipä siinä juurikaan ystävän tädin tms tarvitse sellainen höpölöpö olla!!;D (itse en tätinä näet siskoni lapsille mitään höpölöpö juttuja ladellut mutta jutustelin vauvana niitä näitä ja kun kasvoivat niin ihan tuollain kommentoin kysymyksiin selitin joitain juttuja jne..) en oikein osaa omalle lapsellekkaan sellainen (äidin kultamuru jaade jaade jaa;D olla). mutta ihan perusturvallisuudesta kumminkin huolehdin. koska kumminkin haluan että lapsesta tulee myöskin itsenäinen eikä "hemmoteltu lahkeessa roikkuja" niinkun nykyään ihmiset tuntuu olevan... (osa ainankin).

että eipä sitä lapselle ihan niin vaikea ole puhua tai olla seurana kunhan olonsa turvalliseksi tuntee:D

Kun saa lapsen se muuttaa ARKEA tosi paljon. Jos vauva on vaativa, voi olla, ettei äiti saa nukuttua pariin vuoteen. Myös hormonit jyllää. Yritä siinä sitten olla sosiaalinen. Ei jaksa puhua eikä oikein kuunnellakaan. On paineita hoitaa vauvaa, itseään ja vielä miestäkin, mikäli sellainen on.

Mutta ystävät ovat tositositosi tärkeitä! Joskus tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että tätäkö tämä nyt on, loppu elämä menee vaunuja työnnellessä ja keinua kiikuttaessa kun muut pitää hauskaa. Missä on kaikki ystävät?

Äidiksi tulo on jonkinlainen sokki, myöskin positiivisessa mielessä. Anna ystävällesi aikaa olla sulkeutunut itseensä ja vauvaan. Olet varmasti hänelle kuitenkin tärkeä! Jos yhteydenpito hänen puoleltaan on tahmeaa, älä välitä. Et ehkä ole kiinnostunut kuuntelemaan alituisia vauva-juttuja, mutta kyllä äidistäkin on kiva keskustella asioista, jotka muistuttavat, että kodin ulkopuolella on muutakin elämää. Sähköposti on älyttömän hyvä viestintäkanava. Jos et uskalla soittaa (milloin vauva ja äiti nukkuvat?) kannattaa laittaa tekstari. Vauva-aikana äidin on melko helppo lähteä liikkeelle lapsen kanssa, järkkäilkää lapsi-ystävällisiä menoja esim. shoppailua ja lenkkeilyä, baarissa istuminen ei välttämättä jaksa kiinnostaa. Vaikka kyllä äitikin välillä kaipaa päästä tuulettumaan!

Onko sillä väliä, osaatko olla lapsen kanssa? Olet hänen äitinsä ystävä, lapset hommaavat kyllä omat kaverinsa!

Itse tulin ns vahingossa raskaaksi, silloinen paras ystäväni kun kuuli että olen raskaana sanoi heti ensimmäiseksi että teet tietysti abortin, olihan hän itsekkin tehnyt sen puoli vuotta sitten ja ollaan nuoria eikä silloin lasiin syljetty. Sanoin että ei, aiomme tehdä tämän lapsen. Jep niin tehtiin, ja tuossahan tuo puoli vuotias pallero äheltää lattialla. Ystävät rupesi kaikkoamaan jo raskausaikana, koska hilluivat paljon baareissaan ja elivät nuoruttaan. Itse en tietenkään baareissa ollut mahani kanssa ja yksinäistähän se oli, onneksi kuitenkin mies tukena aina. Eipä noita paljoa kiinnosta minun eikä lapseni kuulumiset. Pistää välillä vihaksi ja olen oikeastaan loukkantunut että ystäviä ei yhtäkkiä enää kiinnosta yhteydenotto. Olkoot sitten keskenään ja pitäkööt hauskaa, minä kasvatan lapseni aikuseksi sitten vaikka "yksin" ilman ystäviä. Ehkäpä tajuavat kun saavat omat lapsensa! Turha sitten enää minun perään ruikuttaa.