Pienestä se on kiinni.

Metallicaptain

Kaikki ottelun tuomarivirheet meni Sylvesterin eduksi.
Eka erän lopun iskusta olisi kuulunut ottaa luvunlasku
Sylvesterille ja 2 pisteen etu Asikaiselle. Tuomari
luvunlaskun sijaan otti kaatuvan Sylvesterin ilmasta
kiinni ja talutti tämän erätauolle.
Kahdeksanne erän luvunlasku oli virhe. Tilanteessa
Asikainen kyllä kaatui, mutta kyseessä ei ollut tyrmäävä
lyönti, polvet ei notkahtanut. Sylester sai väärin perustein
tilanteesta 2 pisteen edun.
11. erän lyönnistä sen sijaan olisi kuulunut ottaa
luvunlasku jonka seurauksena erä olisi päättynyt
ja Asikainen olisi päässyt erätauolle samaan tapaan
kuin Sylvester eka erän tilanteessa.
Lopputulos olisi toinen jos nämä tilanteet olisi tuomittu
sääntöjen mukaan. Tällaiset tuomarivirheet ovat aivan
ratkaisevassa roolissa näin huipputasaisessa ottelussa.
Ottelu oli itsessään hyvä esitys Asikaiselta vastustajan
kotikentällä.

8

667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienestä kiinni kyllä

      Ei mahda mitään, mutta todella harmittavaa ja sääli Asikaisen uran kannalta että näin kävi. No ei auta kuin oottaa 3-4 voittoa ja sitten jos saataisiin sylvester Suomeen, tosin sillo sakemanni ois kanveesissa jo 1. erässä, kuten eilen tosin ilman että kukaan on ottamassa kiinni. Noh eiköhän tästä opittu ja syksyllä Asikainen tulee entistäkin vahvempana.

    • iska

      ...Ja tahallisesta niskaanlyönnistä olisi pitänyt vähentää
      Sylvesterin pisteitä.

    • ensiksikin polvien ei tartte notkahtaa kun laskettaan lukua (Asikaiselle),eikä lukua lasketa kun kongi tulee vastaan,silloin kun tuomari talutti Sylvesterin tauolle,olisiko tuomarin pitäny siirtää erätaukoa ja laskea Sylvesterille lukua?todellisuudessa Asikainen hallitsi vain alkupään matsista,Sylvesterin taktiikan muutos,eli hyvä liikkuvuus teki hallaa Asikaiselle,ja osumatarkkuus oli parempi Sylvesterillä loppupäässä.olisitte kuunnellu selostajaa ja Merosta.

      • ytrewq

        Kun KATSELEN tv:stä nyrkkeilyä, perustan mielipiteeni siihen mitä näen, en siihen mitä selostajat ja kommentaattorit puhuvat. Asia on toisin, jos kuuntelen urheilua radiosta.

      • ytrewq kirjoitti:

        Kun KATSELEN tv:stä nyrkkeilyä, perustan mielipiteeni siihen mitä näen, en siihen mitä selostajat ja kommentaattorit puhuvat. Asia on toisin, jos kuuntelen urheilua radiosta.

        En minäkään katso ottelua silmät kiinni,kuuntelen asiantuntijoita ja tietysti katson samalla.Eihän sitä tiedä kuin Sylvester itse löikö se tahallaan niinkuin väitetään.perustan mielipiteeni nyrkkeilyn nopeuteen,että tilanteet vaihtuu sekunnissa,ratkaisut joutuu tekeen selkäytimeen taottujen tuhansien treeniminuuttien hiomana.Oli miten oli,uusintahan ei olisi pahitteeksi,onhan monet huiput sen tehneet,kolmas kerta toden sanoo.Tuomari ei tätä matsia ratkaissut,Asikainenhan itse sen totesi.

      • keijof
        kynäilijä kirjoitti:

        Tottakai Asikainen sanoo noin, kun on vaatimaton kaveri. Eikä hänen tapoihinsa muutenkaan kuulu tuomarin arvostelu.

        Katsojat nyt kuitenkin näkivät itse omilla silmillään, että saksalainen käytti vääriä otteita. Niskaanlyönti olisi ollut helppo välttää. Sen lyönnin motiiveista en osaa sanoa. Ehkä sakulta vain meni hermot.

      • asia
        keijof kirjoitti:

        kaikki nämä virheet vaikuttivat pisteisiin.Mitä luulet oisko tarvinnu rynniä selvässä pistevoitossa 8 erän jälkeen kun ois laskettu luku 1 erässä ja 8 erässä vähenettty piste se tekee 3 erän voiton ja ne alku erät voitti amin se ois ollu 7 erää voitolla varmasti ei ois tarvinnu kun peruutella voitto kotiiin.

      • asia kirjoitti:

        Amin sanoi itse,että olisi pitänyt käyttää sääntöjen sallima 5 min.niskalaakista palautumiseen,mutta ei sitä ottelun tuoksinassa halunnut.(kuuntele haastattelu)miksi ei halunnut?eikö niskaanlyönti sitten vaikuttanutkaan niin pahasti?Olen edelleen samoilla linjoilla ottelun selostajien kanssa,että Sylvester osui tarkemmin.Ottelun käännekohta oli 7 erä jossa Sylvester löi lähitilanteessa vasemmalla Asikaisen luvunlaskuun,josta Asikainen selvisi kohtuu hyvin,10 erän jälkeen Sylvester hallitsi hyvällä liikkuvuudella ja tarkoilla etukäden suorilla.Näin on,vaikka katsoisi kuinka sinivalkoisten rillien läpi.Nyt painotetaan vaan enempi ja enempi sitä niskalaakia joka olisi ratkaissut kaiken.Väärin se oli,ja Asikaiselle olisi kuulunut siitä hyvitystä.ARD-kanavalle Amin sanoi Sylvesterin olleen tällä kertaa parempi,ei se ole mitään alinöyryyttä,hän tämän parhaiten tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1025
    Aihe