Terapiaa olen nyt jo yli vuoden saanut masennukseeni ja muihin ahdistuksiini. Kaikista lääkkeistä mulle tulee inhottavia sivuvaikutuksia, jonka takia mulla vaihdetaan lääkitystä kokoajan. Lääkkeitä en viitsi kuitenkaan kauaa syödä vaan jätän ne ottamatta, kun tulee sellainen olo, että lääkkeet vain tuhoaa mun ruumistani ja välillä epäilen lääkkeitä lumelääkkeiksi.
Nyt viimeaikoina on taas ruvennut olemaan unen saanti vaikeaa ja nukahtaminen on yhtä helvettiä. Kehoni menee aina unta yrittäessäni unta johonkin ihme halvaustilaan jolloin kuulen ääniä kuten musiikkia ja askeleita ja muutenkin pelottaa. Kyllä se uni sitten lopulta tulee, mutta on katkonaista.
Itsemurha on joka toinen päivä mielessä ja viilsin ranteitani taas monen vuoden tauon jälkeen. Aikuinen ihminen tällä tavalla teineilee, mutta tuli jotenkin niin pakottava tarve.
Kevät mennyt pirin ja alkoholin sekaisissa merkeissä. Onneksi piriä nyt en putkeen vedä montaakaan päivää ja nyt olen päättänyt ja lopettanutkin kokonaan.
Aivoissakin jokin outo tunne niinkuin ne "kipristelisivät". Onneksi tuo vaiva jo melko hyvin mennyt ohi..
Rahaa olen tuhlannut yli varojeni ja asuntoni on kuin kaatopaikka. Täällä ei mahdu edes kunnolla liikkumaan, joten suurimmaksi osaksi vietän aikaa sängyssäni. Ruakaa en ole itselleni valmistanut moniin aikoihin ja laihtunutkin taas olen, mutta sillä nyt ei ole niin väliä.
Ehkä mun pitäisi myöntyä siihen sairaalahoitoon, mutta MITÄ SIELÄ SAIRAALASSA TAPAHTUU? Tuntuu vain että veisin paikan joltakulta, joka tarvitsee apua paljon enemmään ja on hyödyllisempi tälle maailmalle. Minä paska kun en edes itseäni tappamaan pysty. Enintään haahuilemaan junaradalla ja hyppäämään sitten ajoissa pois.
Lisäksi luulen etteivät vanhempani enään koskaan hyväksyisi minua jos kuulisivat minun olevan sairaalassa..
Nyt viimeaikoina on taas ruvennut olemaan unen saanti vaikeaa ja nukahtaminen on yhtä helvettiä. Kehoni menee aina unta yrittäessäni unta johonkin ihme halvaustilaan jolloin kuulen ääniä kuten musiikkia ja askeleita ja muutenkin pelottaa. Kyllä se uni sitten lopulta tulee, mutta on katkonaista.
Itsemurha on joka toinen päivä mielessä ja viilsin ranteitani taas monen vuoden tauon jälkeen. Aikuinen ihminen tällä tavalla teineilee, mutta tuli jotenkin niin pakottava tarve.
Kevät mennyt pirin ja alkoholin sekaisissa merkeissä. Onneksi piriä nyt en putkeen vedä montaakaan päivää ja nyt olen päättänyt ja lopettanutkin kokonaan.
Aivoissakin jokin outo tunne niinkuin ne "kipristelisivät". Onneksi tuo vaiva jo melko hyvin mennyt ohi..
Rahaa olen tuhlannut yli varojeni ja asuntoni on kuin kaatopaikka. Täällä ei mahdu edes kunnolla liikkumaan, joten suurimmaksi osaksi vietän aikaa sängyssäni. Ruakaa en ole itselleni valmistanut moniin aikoihin ja laihtunutkin taas olen, mutta sillä nyt ei ole niin väliä.
Ehkä mun pitäisi myöntyä siihen sairaalahoitoon, mutta MITÄ SIELÄ SAIRAALASSA TAPAHTUU? Tuntuu vain että veisin paikan joltakulta, joka tarvitsee apua paljon enemmään ja on hyödyllisempi tälle maailmalle. Minä paska kun en edes itseäni tappamaan pysty. Enintään haahuilemaan junaradalla ja hyppäämään sitten ajoissa pois.
Lisäksi luulen etteivät vanhempani enään koskaan hyväksyisi minua jos kuulisivat minun olevan sairaalassa..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varaa aika lääkäriin ja kerro tilanteestasi, myös viiltelystäsi, itsemurha-ajatuksistasi ja univaikeuksistasi. Juttele lääkärin kanssa mitä hän on mieltä, olisiko sairaalajaksosta sinulle apua. Sairaala ei ole hassumpi toipumispaikka. Sitä, että veisit paikan sitä enemmän tarvitsevalta, sinun ei kannata ajatella. Sinä todella kuvaustesi perusteella tarvitset paikkaa.
Lääkkeitäsi kehoittaisin sinua kuitenkin syömään lääkärin ohjeen mukaan, sillä tilanteesi voi ajautua paljon pahemmaksi ilman asianmukaista hoitoa. Itse sain aikoinani apua pitkäänkin psyykelääkityksestä, mutta tällä hetkellä lääkitykseen ei ole tarvetta. Me ihmiset olemme erilaisia, toiset herkempiä kuin toiset ja taipuvaisempia masennukseen. Tämä heikkous ei auta muu kuin hyväksyä itsessään, ja yrittää elää sen mukaan ja hoitaa itsensä kuntoon.
Alkoholi ja piri tuskin ainakaan auttavat tilannettasi. Hyvä jos olet lopettanut pirin. Alkoholi voi lisätä masennusoireitasi entisestään, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin helpottavan.
Mikseivät vanhempasi hyväksyisi sinua jos olisit hetken sairaalassa? Omat vanhempani (vaikka minulla on heihin etäiset välit) suhtautuivat sairaalassa olooni ymmärtäväisesti. Masennus on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin.
Hyvä kuitenkin että olet päässyt terapiaan. Toivottavasti sinulla on ammattitaitoinen terapeutti. Mutta sanoisin että varaa aika lääkärille ja puhu mietteistäsi sairaalajaksosta.
Jaksamista!
Kyllä sairaalahoito kuullostaisi tuossa sinun tilanteessasi olevan paikallaan. Ei siellä sairaalassa mitään pelottavaa tapahdu, päinvastoin.
Sairaala on turvallinen ympäristö, jossa luodaan päivittäiset rutiinit, joka taas helpottaa toipumista. Toki siellä on tietenkin pääasiallisesti tarkoitus levätäkin, mutta samalla saa vertaistukea muista potilaista ja voi jutella hoitajien/lääkärin kanssa.
Lääkkeesi sinun olisi todellakin syytä ottaa säännöllisesti, koska juuri se tuo sekavuutta oloosi, kun ei kehosi tiedä miten toimia kun välillä se saa lääkeannoksensa ja välillä taas ei. Toki lääkärin kanssa on syytä jutella asiasta jos todella tuntuu ettei lääke sinulle sovi.
Jätä ehdottomasti kaikki päihteet ja alkoholi pois, koska se vain lääkkeiden yhteisvaikutuksessa sekoittaa oloasi entisestään.
Ja sitä sinun ei todellakaan pidä ajatella, että veisit paikan joltain sellaiselta, joka sitä enemmän tarvitsisi. Siellä on nimittäin välillä parempikuntoisiakin tapauksia kuin sinä. Joten suotta murehdit moista.
Varaat vain aikaa lääkäriin ja juttelet asiasta tai sitten juttelet terapeuttisi kanssa asiasta. Mielestäni olisi myös tärkeää, että puhuisit vanhemmillesi. Jos he eivät voi asiaa ymmärtää se on heidän asiansa, ainakin sinä olet yrittänyt.
Voimia sinulle ja lupaathan soittaa lääkäriin? :)