Itsepuolustus

Monta vuotta turhaan

Treenasin Tae Kwondoa kuusi vuotta ja suoritin punaisen vyön, menihän vuodet hukkaan, treeni oli melekein pelkkää potkimista ja matsaamista, kun lähdin kokeilemaan jujutsukoitten kanssa sain selkääni aika tavalla, itsepuolustustekniikoita ei paljonkaan tehty ja se mitä tehtiin, niin ne ei toiminut, hapkidosta en tiedä, koska en ole kokeillut, ehkä comabat hapkido voi toimiakin, mutta minä vaihdoin ensin jujutsuun, jossa opin paljonkin(hokuto) ja nyt treenaan Krav magaa, joka on todellista itsepuolustusta.

Älkää uskoko että ne korkeat potkut toimii kadulla, kaveria vastaan, joka osaa torjua ja lyödä ja irtipääsyt on tärkeitä, minä en tiennyt miten päästään kuristuksesta oikeasti, vaikka punainen vyö olikin yllä, nyt olen sen oppinut ja hanaskat kädessä on kiva sparrata, oppii lyämäänkin.

29

6449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kehäshakki

      Samat läpät aina vain, hieman eri kirjoitusasussa vain. Copy-pastella pääsisi helpommalla.

      • sen henkilökohtaisesti

        ja pettynyt taekwondoon kun se ei ollut sitä mitä haki. Alkuun on kuvitellut lajin olevan jotain aivan muuta, sitten kuuden vuoden harjoittelun jälkeen huomannut olevansa väärän lajin parissa. Varmaan otti pannuun. Taisi jäädä traumoja, ne paranee toivottavasti ajan myötä. Ei lajia kannata morkata vaan pitäisi katsoa peiliin. Taekwondo on monelle juuri se oikea hyvä laji, se riippuu ihan siitä mitä hakee.
        Pienemmillä paikkakunnilla tosin mennään sen lajin kursseille mitä on ja kaikki ei sovi kaikille.

        Jos jujutsu ja krav maga ovat antaneet sen mitä on hakenut, niin taekwondo todellakin ollut väärä valinta. Täysin eri maailma. Taekwondo on omassa luokassaan loistava laji jota voi treenata harrastuksena tai ihan tosissaan kilpakentillä.

        Itsepulustusta ajatellen krav maga ja jujutsu yhdessä antavat varmasti hyviä eväitä matkaan.
        Viittauksesi combat hapkidoon voi olla myös hyvä valinta. Muista, että on vielä monia muitakin hyviä vaihtoehtoja ja myös huonoja jos tarkoituksesi on oppia itsepuolustusta.

    • pallopåå

      osa tekstistäsi on totta, osa ei. esimerkiksi se on totta , että korkeat potkut eivät toimi itsepuolustuksessa, mutta vaikka olenkin vasta vihreällä vyöasteella, minulle on taekwondoseurassani opetettu irtautumaan kuristusotteesta ja kaikkia muita vastaavia tärkeitä ominaisuuksia.

      Vaikka olenkin nyt taekwondossa vasta vihreällä, niin en ole saanut krav magaa harrastaessani kertaakaan selkääni. (vaikka olenkin ollut krav magassa ja han moo dossa taekwondoon menoni jälkeen, en ole löytänyt niistä mitään mitä taekwondossa ei olisi opetettu.) No, se riippuu kai seurasta.
      Uskon, että se sinun tkd seurasi oli aika toivoton tapaus.

      • sanat

        minullakin.

        Itse olen harrastanut taekwondoa 5 vuotta ja olen sen aikana joutunu selväpäisenkin hyökkääjän kohteeksi ja taltuttanut sen tkd taidoillani.

        Itse siirryin taekwondosta jujutsun pariin ja ihmetytti se kun sieltä ei löytynyt juuri mitään mitä en jo tkd:ssa oppinut.Joten ihmetyttää vähän tuo kaikkien hokeminen, että "taekwondo ei pärjää kadulla ja jujutsu tai krav maga ovat parempia".

      • vielä se
        sanat kirjoitti:

        että vaikka jotkut väittävät, että taekwondossa opetellaan pelkkiä potkuja eikä ollenkaan mattotekniikkaa, lukkoja ja itsepuolustusta niin tämä ei pidä paikkaansa.

        Jotkut myös väittävät taekwondoa pelkäksi urheilulajiksi, mutta sekään ei ole totta. No ehkä taekwondossa vain on vähän enemmän kuntoilua ja fyysisen vahvuuden tavoittelua(hyvä asia).

        Ehkä tämä pelkkä potkulaji ajatus on tullut siitä kun tkd:ssa on ottelutreenejeä joissa harjoitellaan vain ottelu ja potkutekniikkaa joillekkin ottelun ystäville.

      • Juupas eipäs
        vielä se kirjoitti:

        Taekwondon potkutekniikka ei ole itsepuolustukseen soveltuva, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Se soveltuu hyvin pistepotkuihin jonka tarkoituksena kerätä pisteitä. Ottelutyyli on turvallinen vain tkd säännöillä. Kadulla kyseinen ottelutyyli on todella haavoittuva, eikä sitä ole tarkoitettu kadulle. Joo, kyllä voi käyttää, mutta jos vastustaja on keskitason tappelija niin heikot on sanssit.
        Liikesarjat ja kilpaottelu ovat taekwondon ydin.
        Lajin itsepuolustus treenit ovat lähinnä seurakohtaista puuhastelua. On mattotekniikkaa ja lukottelua yms..mutta minkä tasoista?
        Se on amatöörimäistä puuhastelua. Taekwondo on parhaimmillaan silloin kun treenataan tosissaan kilpa-ottelua ja liikesarjaa.

        ITA taekwondo on poikkeus, mutta se on täysin erillinen järjestö. Kukkiwon ja ITF ovat taekwondoa sellaisena kuin sen on tarkoitettu olevan. ITF on kopio jossa tehdään tahallaan virheellistä tekniikkaa (siniaaltoja yms) jotta erotuttaisiin Kukkiwonista.

        Jos haluaa treenata oikeaa taekwondoa, niin seon Kukki taekwondoa. Jos haluaa treenata Kukkiwonin kopiota jota on muunneltu väärään suuntaan vain erottuakseen alkuperäisestä ja jotta voitaisiin väittää kysesssä olevan eri laji, niin se on sitten ITF. Jos haluaa oppia itsepuolustusta taekwondo nimen alla, niin kannattaa hakeutua ITA seuraan. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että niissä seuroissa pääpaino on itsepuolustuksessa. Mitään virallista taekwondoa se ei ole...tai tavallaan se on virallista ITA taekwondoa jossa on omat certifioinnit.

      • hjj-Jutsuka
        Juupas eipäs kirjoitti:

        Lapsellista näpertelyä se tae Kwon don itsepuolustus, itse kävin Kwondo seurassa opettamassa itsepuolustusta, paljon oli pojilla opittavaa, se mitä seuroissa oli treeanttu oli tehty päin mäntyä, niillä tekniikoilla ei päässyt irti niskalenkistä ja ei osattu torjua astaloa, kovasti kehuivAT oppejani, vaikka en vielä mustaa vyötä omistakaan jujutsussa.

      • raflopikasso
        hjj-Jutsuka kirjoitti:

        paskaa!!!!!!!!

      • Itsepuolustus
        raflopikasso kirjoitti:

        paskaa!!!!!!!!

        Onhan se nähty, mitä tkd porukka osaa muuta kuin otella säännöillä aika vähän ne osaa, Ave ja Kuuno on käynyt vetämässä tkd-seuroissa jujutsua ja ihan alkeista ovat lähteneet, kaveri treenas kwondoa sillä oli matsitaustaa monta vuotta ja musta vyö, koeiltiin sparria ilam sääntöjä ja irroittautumisia, sillä ei ollut mitään jakoo, ja ei se oikeasti niillä jutuilla päässyt irti, nyt se treenaa jujutsua ja sai vihreän vyön kolmen vuoden jälkeen on tunnustanut, että ei paljon kwondo paina ainostaana potkimaan oppi siinä.

        Minäkään en pärjää kwondo säännöillä sitä vastaan, mutta heti kun saa lyödä kuuppaan ,potkia alas ja kaataa, heti pärjään ja vien maahan.

      • raflopikasso
        Itsepuolustus kirjoitti:

        minä sitten pärjään muillekkin kuin tkd harrastajille niiden säännöillä vaikka olen harrastanut vain takea.(kokeillut muita lajeja vertailu mielessä ja kyllä tkd vei voiton ip kannalla)

        Turha jauhaa täällä, että tkd:ssa oppii vain potkimaan.

      • Sen????
        Itsepuolustus kirjoitti:

        Onhan se nähty, mitä tkd porukka osaa muuta kuin otella säännöillä aika vähän ne osaa, Ave ja Kuuno on käynyt vetämässä tkd-seuroissa jujutsua ja ihan alkeista ovat lähteneet, kaveri treenas kwondoa sillä oli matsitaustaa monta vuotta ja musta vyö, koeiltiin sparria ilam sääntöjä ja irroittautumisia, sillä ei ollut mitään jakoo, ja ei se oikeasti niillä jutuilla päässyt irti, nyt se treenaa jujutsua ja sai vihreän vyön kolmen vuoden jälkeen on tunnustanut, että ei paljon kwondo paina ainostaana potkimaan oppi siinä.

        Minäkään en pärjää kwondo säännöillä sitä vastaan, mutta heti kun saa lyödä kuuppaan ,potkia alas ja kaataa, heti pärjään ja vien maahan.

        Aven pois täältä korealaiset lajit foorumilta,mene elvistelemään sen kans sinne japanilaiset lajit osioon kiitos!!!tai jonnekkin muualle,ei taida Ave koreasta olla!!!Ärsyttää toi ainainen Aven tunkeminen joka paikkaan...

      • Pelo
        Itsepuolustus kirjoitti:

        Onhan se nähty, mitä tkd porukka osaa muuta kuin otella säännöillä aika vähän ne osaa, Ave ja Kuuno on käynyt vetämässä tkd-seuroissa jujutsua ja ihan alkeista ovat lähteneet, kaveri treenas kwondoa sillä oli matsitaustaa monta vuotta ja musta vyö, koeiltiin sparria ilam sääntöjä ja irroittautumisia, sillä ei ollut mitään jakoo, ja ei se oikeasti niillä jutuilla päässyt irti, nyt se treenaa jujutsua ja sai vihreän vyön kolmen vuoden jälkeen on tunnustanut, että ei paljon kwondo paina ainostaana potkimaan oppi siinä.

        Minäkään en pärjää kwondo säännöillä sitä vastaan, mutta heti kun saa lyödä kuuppaan ,potkia alas ja kaataa, heti pärjään ja vien maahan.

        nyt kaikki, että jujutsua harrastavilla on niin huono itsetunto, että niiden täytyy tulla heittämään näille palstoille herjaa muiden lajien harrastajista ja niiden taidoista. Tekstissäsi lemusi kerskailu olemattomilla asioilla. Ja olen kyllä takea kauan harrastaneena oppinut taistelemaan ilman ottelusääntöjä ja irtautumaan monestakin otteesta. Ja on aivan turhaa tulla sanomaan, että tkd on vain potkimista, sillä asiahan ei ole näin. Ja lisäksi vielä, että tällä palstalla kekustellaan takesta, eikä mustään Avesta ja Kuunosta. Joten voit mennä vain sinne kaapelitehtaalle jeesustelemaan sitä Aveasi.

    • joopatijookos

      Voi voi voi.. ja minä treenasin 6 vuotta Bjj. Meni kaikki vuodet saakeli hukkaan, eihä ne hitto osaa edes potkia! Jotain saakelin mattopainipellejä äijäseksikkäässä lajissa. Menin paikallisen seuran (kuvittele tähän haluamasi potkulaji) ja selkääni sain ankaralla tavalla. Kyllä pojat kovasti kehuivat mattopainitaitojani. Eihä ne niinku edes kertoneet kuinka kaverilta potkastaan kylkiluu paskaks kiertarilla.. Vaikka oon tosi kauan reenannu Bjj.
      Stiletti hierontaa saa kyllä herkästi vaikka olis reenannu vaikka mitälajia ja montavuotta tahansa, jos lähtee haastaan ilman kättä pidempää.

    • Maitopoika!

      Tae Kwondosta ei ole kokemusta, mutta olen kyllä nähnyt joskus harjoituksia. Totuus on se, että korkeat potkut ja se kädettömyys ei todellakaan ole paras mahdollinen itsepuolustus tarkoitukseen. Kuka tahansa blokkaa sellaiset korkeat potkut tuosta vain ja jos sattuu olemaan vahvempi voimaa harjoittelut kaveri vastassa niin turpaan tulee. Katsos se on voima ja koko yhdistettynä kohtalaiseen tekniikkaan ja rehellisyyteen toimivista tekniikoista mikä ratkaisee kun ollaan oikeassa tilanteessa ja pitäisi selviytyä. Se on ihan eri asia siellä salilla plätkiä menemään kun ei ole vaaraa turpaan saamisesta tai hengen lähdöstä.

    • Oikeaaa peliin

      Comabt Hapkido, Krav maga, defendo, ne ovat lajeja jotka opettavat itsepuolustusta, muu on jotain muuta, Tkd sopii lapsille liikunnaksi ja kilpailuun, tavallinen hapkido sopii näytöksiin.

      • ja mitähän

        niin suurta eroa sinun mielestäsi on"tavallisella" hapkidolla ja combat hapkidolla?? Ensinnäkään en ymmärrä tuota"tavallista" hapkido-käsitettä,koska combat hapkidokin on VAIN tyylisuunta,eli myös"tavallinen" Hapkido eikä mikään grande Hapkido-laji. Sin moo Hapkido ja Kwan Nyom Hapkido on paljon harrastetumpia lajia kuin combat hapkido,eikä varmasti suotta.Ei dissaa combattia,dissaan sinua joka kehtaa sanoa,vielä hapkidon harrastajanako(ja jos et niin suu kiinni suuremmalla syyllä) peräti että joku hapkidon tyylisuunta on ylitse muiden.Häpeä. Kukaan joka omaa budo henkeä ei halvenna lajeja tai tyylisuuntia. Ihan vain neuvoksi kaikille jotka haukkuu kilvan täällä lajeja: MITÄ HAUKUTTE,OLKAA ONNELLISIA ETTÄ TEIDÄN EI TARVITSE HARRASTAA KO. HAUKKUMAANNE LAJIA. JOKAINEN PITÄKÖÖN HUOLEN OMASTA TONTISTAAN.

      • Mitä eroa
        ja mitähän kirjoitti:

        LUKEKAA UUSIN fIGHTSPORT LEHTI ja pellegriinin haastattelu, niin tiedätte mitä eroa on Combat hapkidolla ja tavallisella hapkidolla.

      • XCXCXC

        "Sin moo Hapkido ja Kwan Nyom Hapkido on paljon harrastetumpia lajia kuin combat hapkido,eikä varmasti suotta". Ei muuten pidä paikkaansa alkuunkaan. Combat Hapkidoa harrastetaan huomattavasti laajemmin kuin mainitsemiasi tyylejä. Yhdysvalloissa jokaisessa osavaltiossa harrastetaan Combat Hapkidoa, sitä on jopa armeijan tukikohdissa. Eurooppaan Combat hapkido on alkanut leviämään hitaammin, mutta nykyisin sitä on sieläkin.
        Kwan Nyom Hapido on vähiten näistä kolmesta tyylistä levinnyt tyylisuunta. Tällä kirjoituksella en vertaile lajien paremmuutta. Combat Hapkido on silti täysin erilainen tyylinä kuin Sin Moo. Molemmissa on varmasti hyvät puolensa.
        Kwan Nyom Hapkidosta olen kuullut myös pelkkää hyvää. Erilaisille harrastajille on erilaisia tyylejä ja hyvä niin.

      • XCXCXC
        Mitä eroa kirjoitti:

        LUKEKAA UUSIN fIGHTSPORT LEHTI ja pellegriinin haastattelu, niin tiedätte mitä eroa on Combat hapkidolla ja tavallisella hapkidolla.

        Luettu on. Hyvä juttu Combat hapkidosta.
        En silti pidä Combattia sen ylivertaisempana tyylinä, vaikka hyvä onkin. Kaikissa Hapkidoissa on samaa jopa Combatissa. Se perustuu Hapkidoon josta on karsittu akrobatiaa ja korkeita potkuja, sekä lisätty mattoa ja lähikamppailua. Lajin kehittämistyössä on ollut työtä johon on osallistunut useita alan tekijöitä.
        Hyvä ja harkitsemisen arvoinen laji se on. Sisältöä varmasti paljon enemmän kuin itsepuolustuslajien nimikkeellä markkinoidut nopeasti luodut lajit. Hapkidosta pystyy ammentamaan vaikka mitä.

      • .oko.
        XCXCXC kirjoitti:

        "Sin moo Hapkido ja Kwan Nyom Hapkido on paljon harrastetumpia lajia kuin combat hapkido,eikä varmasti suotta". Ei muuten pidä paikkaansa alkuunkaan. Combat Hapkidoa harrastetaan huomattavasti laajemmin kuin mainitsemiasi tyylejä. Yhdysvalloissa jokaisessa osavaltiossa harrastetaan Combat Hapkidoa, sitä on jopa armeijan tukikohdissa. Eurooppaan Combat hapkido on alkanut leviämään hitaammin, mutta nykyisin sitä on sieläkin.
        Kwan Nyom Hapido on vähiten näistä kolmesta tyylistä levinnyt tyylisuunta. Tällä kirjoituksella en vertaile lajien paremmuutta. Combat Hapkido on silti täysin erilainen tyylinä kuin Sin Moo. Molemmissa on varmasti hyvät puolensa.
        Kwan Nyom Hapkidosta olen kuullut myös pelkkää hyvää. Erilaisille harrastajille on erilaisia tyylejä ja hyvä niin.

        en väittänytkään että jokin tyylisuunta olisi toistaan parempi,etenkään hapkidossa joka on sisällöllisesti kaikissa tyylisuunnissa hyvä laji. Ja mitä tulee tyylisuuntien yleisyyttenn,Australiassa Kwan Nyom Hapkido on kaikkein harrastetuin tyylisuunta hapkidosta, ja samoin Yhdysvalloissa paljon harrastettu. Samoin aasian maissa. Voi käydä vierailemassa www.hapkido.com.au ja katsoa missä Kwan Nyomia harrastetaan. Ja en sano pahalla,ärsyttää kinastella ihmisten kanssa jotka mahdollisesti harrastaa samaa lajia,mutta ei ole TAVALLISTA Hapkidoa,vain sen tyylisuuntia. Ei kannata kusea omaan pesään.

      • tunari72
        ja mitähän kirjoitti:

        niin suurta eroa sinun mielestäsi on"tavallisella" hapkidolla ja combat hapkidolla?? Ensinnäkään en ymmärrä tuota"tavallista" hapkido-käsitettä,koska combat hapkidokin on VAIN tyylisuunta,eli myös"tavallinen" Hapkido eikä mikään grande Hapkido-laji. Sin moo Hapkido ja Kwan Nyom Hapkido on paljon harrastetumpia lajia kuin combat hapkido,eikä varmasti suotta.Ei dissaa combattia,dissaan sinua joka kehtaa sanoa,vielä hapkidon harrastajanako(ja jos et niin suu kiinni suuremmalla syyllä) peräti että joku hapkidon tyylisuunta on ylitse muiden.Häpeä. Kukaan joka omaa budo henkeä ei halvenna lajeja tai tyylisuuntia. Ihan vain neuvoksi kaikille jotka haukkuu kilvan täällä lajeja: MITÄ HAUKUTTE,OLKAA ONNELLISIA ETTÄ TEIDÄN EI TARVITSE HARRASTAA KO. HAUKKUMAANNE LAJIA. JOKAINEN PITÄKÖÖN HUOLEN OMASTA TONTISTAAN.

        >>MITÄ HAUKUTTE,OLKAA ONNELLISIA ETTÄ TEIDÄN EI TARVITSE HARRASTAA KO. HAUKKUMAANNE LAJIA. JOKAINEN PITÄKÖÖN HUOLEN OMASTA TONTISTAAN. >>>

        Ihan oikeessa oot, mitä järkeä haukkua muita lajeja jatkuvasti, kun ei kukaan pakota sellasta harrastamaan mistä ei oo kiinnostunut...

    • tunari72

      Et millään voi kuvitella, että kun vaihdat lajia, pärjäät toista lajia jo kauemmin harrasteneelle. Otteluissakin jo säännöt tekee paljon monimutkaisemmaksi matsaamisen, kun pitää keskittyä siihen minne saa lyödä, onko tapana plokata paljon, potkitaanko enemmän kuin lyödään jne. Taekwondossakin on eri tyylisuuntia, kannattaisi varmaan mainita omasi kun tulet sitä haukkumaan tänne.

      En itse ole mitään taekwondoa harrastanut, mutta olen kyllä kuullut jonkun täällä hehkuttavan omalla tyylisuunnallaan; kuinka hyviä ja toimivia lukkoja ja irrotuksia on, ja kuvitteli pärjäävänsä useammallekkin jätkälle samalla kertaa. Tyttö siis oli joka sanoi näin...

      Taekwondoa ei kuitenkaan usein mielletä niinkään IP lajiksi kuin kilpaurheilulajiksi, eli eipä tuo ihme että hokuto toimii paremmin tältä kannalta ajateltuna. Krav magaa nyt en sanoisi edes kuin juuri ja juuri kamppailulajiksi. En tiedä mihin yleisesti luokitellaan, mutta...Ei mielestäni verrattavissa taekwondoon tai hokutoryu jujutsuun.

      • Pale 51

        Taekwondoa arvioidaan täällä hieman väärin. Se on karatepohjainen laji, jonka omaleimaisuus tulee korkeista potkuista. Kilpailut ovat kehittäneet siitä täysin omanlaisen tyylinsä ja päämääränä silloin on menestyä nimenomaan taekwondo kisoissa. Painotan vielä, että nimenomaan taekwondo kisoissa.
        Perusharrastajalle laji voi antaa paljonkin sisältöä ilman kilpailuakin.
        Itsepuolustuslajiksi sitä ei suoranaisesti ole tarkoitettu, mutta on syytä muistaa muutamia asioita.
        Harvoista lajeista tulee hyviä potkijoita. Hyvä potkija ja asialleen omistautunut taekwondoka kykenee kyllä puolustamaan itseään korkeillakin potkuilla, mutta niitä hyviä potkijoita kun ei kaikista tule. Itsepuolustuksen näkökulmasta katsottuna moni muu itsepuolustukseen painottuva laji antaa paremmat mahdollisuudet puolustautumiseen sellaiselle henkilölle, josta ei koskaan tulisi hyvää potkijaa. Tämän varmasti jokainen ymmärtää. Huomioitavaa on myös se, että kovan luokan taekwondo kisaajalla on hyvä etäisyyden taju, ajoitus, nopeus ja hyökkäävyys omaa luokkaansa. Se voi olla hyvin yllättävä. Sellaista vastaan kadulla ei juurikaan joudu ottamaan, koska tosissaan urheilevat harrastajat eivät kadulla riehu.
        Kysymys on yksilöistä ja lajilleen omistaumisesta. Parin vuoden krav maga harjoittelulla ei vielä päihitetä pitkän linjan taekwondo osaajaa. Tälläinen lajien vastakkain asettelu on silti typerää ja ristiriitaista.
        Jos tarkoitus on oppia itsepuolustusta nopeasti ja on kiire, silloin krav maga on uskoakseni hyvä vaihtoehto. Ei silti pidä aliarvioida muita lajeja, ei varsinkaan pitkään tosissaan harjoitellutta taekwondo kisaajaa. Faktoja on, että itsepuolustus on etäisyyden tajua, nopeutta, ajoitusta, periksiantamattomuutta ja taistelutahtoa. Nämä ominaisuudet kehittyvät takuulla taekwondossa, jos kilpailee paljon.
        Taekwondossa on paljon muutakin. Se voi olla elämäntapa.

        Itsepuolustuslajeista pari sanaa. Välillä tuntuu siltä, että itsepuolustuslajeiksi mielletään vain krav maga ja defendo. Asia ei ole niin. Ju jutsu ja hapkido tyyleissä on paljon erittäin hyviä ja monipuolisia itsepuolustukseen painottuvia tyylejä. Se tie on vain pidempi, mutta lopussa kiitos seisoo.
        Jos tarkoitus on harjoitella itsepuolustusta vain vuoden tai kaksi, silloin se valinta sitten ilmeisesti on dedendo. Kysymys kuuluu. Oppiiko parissa vuodessa edes lyömään kunnolla saati sitten potkimaan?
        Miten lähikamppailu? Entäs etäisyys, ajoitus, nopeus ja taistelutahto? Jos ei ole aikaa ja on kiire, silloin on kiire ja opetellaan muutamia yksinkertaisia juttuja. Yksinkertainen on hyvä asia monesti varsinkin silloin kun on kiire.
        Miksi esim. Hokuto ryussä ei järjestetä parin viikon ohjaajakoulutuksia, joista syntyisi kouluttajia.
        Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, vaikka olisi muutama vuosi jotain kamppailulajia pohjalla.
        Eri tie.

        Tässä mielestäni asiallinen klippi hapkidosta:http://www.youtube.com/watch?v=EMT2X8Rax1U

    • TKD. ..

      Harrastin myös Taekwondoa. Mitä siis opin? Nopeutta ja varmuutta potkuissa. =)
      Sitä lähdin hakemaankin. En lukkopainia tai muut sellasta.
      Totta on että potku taidon saavuttamiseen menee useita vuosia.
      Nyt sulla on potku taito. Kaikilla ei sitä taitoa ole.
      Punainen vyö kertoo jotakin jo tehdystä työstä.
      Jos et kickkei arvosta niin ainakin sulla on jotakin optioita muita enemmän.
      Kickkei on hyvä käyttää viisaasti. Ne toimii jos niiden takana on yllätys.
      Sut yllätti Jujutsu liikkeet koska et ollut niihin perehtynyt. Oma vika =)
      Jos vastapuoli tuntee toisen liikkeet, se tuo toiselle ylilyöntiaseman =)

      Niin jos 6 vuotta taekwondoa ja sparrausta ei saanut sua oppimaan mitään?
      Ite sain taekwondosta hyvät vatsalihakset, selkälihakset, ketteryyttä, nopeutta, vikkelyyttä jalkoihin.
      Koordinaatio ja tasapainoa ja tarkkuutta potkuihin. Potku päähän on kuollettava.
      Todellakaan potkuja ei 'spämmää' kukaan oikeessa itsepuolustustilanteessa mutta
      kriittisellä hetkellä se voi pelastaa henkesi.

      • pluss...

        TaeKwonDo:ssa korkeita potkuja tehdään siksi että harjoitetaan potku taitoa.
        Itsepuolustustilanteessa kenkää polveen, munille, päähän.
        Oliko kysyttäävää? Niin ja liiku ^^ Jujiutsu miäs pyrkii sun takkiin kii

        Kirvespotku on potkimiseen valmistava tekniikka. Potkuja on monenlaisia eritilanteisiin.
        Lakaisu, pyyhkäisy, jalkasakset, työntävät potkut. Kaikki luo jaloille 'nyrkkeilytaitoa'.

    • hmmmmmmm111

      Onko pitkillä miehillä vaikeata treenata tappelua, esim potkut ja lyönnit, oon 190cm, onko mulla ees toivoa? =D

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta

      Olen sama mieltä voin neuvoa kannattaa kokeilla oikeasti Sin Moo Hapkido mulla on itse ruskea vyötä Sin Moo Hapkido saa kuuluu lähes kaikki mitä toivot. Olemme perustamassa Espoo Sin Moo Hapkido alkaa 09.01.2022 Espoo keskus kannusillamäen väestönsuoja H: vain 20 e/ kk tai 90 e/ jakso
      Tervetuloa

    • Anonyymi

      Hokuto ryu jujutsu on yksi parhaista ja toimivimmista ip lajeista,samoin Jyrki Saarion Krav maga network.
      Sin moo hapkido myös monipuolinen ja hyvä.
      Tae kwon do lähinnä kilpaurheilua,jossakin seurassa voi olla hieman itsepuolustustakin toki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3790
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      1997
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      543
      1610
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe