ilkka-lehti

..Ennen Nummirocia Ilkka-lehdessä toimittaja Heli Martikainen kirjoitti otsikolla "Hevi-Ari jakaa mielipiteet" Hän oli haastatellut Nummijärven maamiesseuran puheenjohtajaa Mari Hautaa joka sanoi"Idols-voittaja Ari Koivusen jakavan hevi kansan mielipiteet rajusti.Hän ounastelee tilanteen ratkeavan samoin kuin Teräsbetonilla-ihmiset haukkuvat sen ihan pystyyn,mutta keikan aikana lavan edusta oli ihan tukossa.
Myös joku poika haastattelussa mainitsi,että"onhan se vähän koomista,kun pieni ja luiseva poika on isojen rokkimiesten idoli.

Ja sitten jyrähti Nummirocin jälkeen toimittaja Tuukka Olli näin "Idoli ei vakuuttanut.Laulaja pyrki esiintymään itsevarmasti,mutta hän onnistui silti saamaan laajasta yleisömerestä puolelleen vain eturivin teinitytöistä.Suurin osa yleisöä suhtautui Koivuseen lähinnä ivaavan huvittuneesti.

Se tuntuu oudolta ,koska paljon paikalla olleista ovat aivan erimieltä,ja nämä 16-28vuotiaat,eivät olleet eturivissä!He olivat ihastuneita ja paljon uusia faneja lähti mukaan yllättyneenä.Taas tulemme siihen missä täällä jo aiemmin käytiin keskustelua toimittajan vallasta tuoda oma mielipiteensä esiin.Paikalla oli molempia kuulijoita,mutta vain negatiivisuus tuotiin esiin.Ilmeisesti idols formaatti/Ari Koivunen ei miellytä toimittajaa,joten hän ei maininnut toisesta puolesta mitään.Ehkäpä hänen seurassa oli ystäviään ennakkoluuloineen;idols ei tuota mitään hyvää,unohdetaan se,että nyt pitäisi kuunnella se musiikki, ja ääni millä se lauletaan!Tämä "keisarin uudet vaatteet"ilmiö on vallalla tässäkin (vrt Marimekko ei tee rumaa kangasta,vaikka se olisi kuinka epäesteettinen silmälle,sitä ei uskalleta sanoa,ettei vaan ole huono maku....)
Joten ei kai se idolskaan....
Ristiriita on siinä,kun Hauta sanoo kuitenkin,että Arin mukana olo oli oikea,koska se lisäsi lipun myyntiä ja iso yleisömäärä todistaa ,että ihmiset halusivat Arin.Muilla festareilla on Arista pidetty,voi sitten ajatella tämän pohjanmaan juntti kansan olevan tälläistä toimittaja Ollin kaltaista-ehkä ne jotka pitivät olivat muualta,vaikka omat juureni ovat pohjanmaan lakeuksilla.Kuva oli hieno,mutta Arin kuvat oli tosi upeita kaikki.
141995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hienosti kirjoitit ja täyttä asiaa!( paitsi minä kyllä tykkään Marimekon kankaista, no en kaikista;))

Äänestä

Hieman ihmetyttää tuo Ilkan kirjoitus tosiaan. Olen lähipiiristäni kuullut paikalla olleiden kommentteja, jotka ovat olleen ihan päinvastaisia. Erityisesti Arin varma esiintyminen ja loistava bändin yhteistyö on saanut kehuja. Itsekkin olen e-pohjanmaalta kotoisin ja en kyllä haluaisi, että meitä leimattaisiin junteiksi yhden toimittajan mielipiteen vuoksi. Täytyy myös huomioida, että suuri osa nummeen tulijoista tulee kuitenkin muualtakin Suomesta kuin pohjanmaalta ja ovat mun mitta-asteikolla se hyvin rajattu ns örinähevin kuuntelijakasti...

Jännä juttu muuten... Arilla tuntuu olevan tulevaisuudessa juuri täällä eteläpohjanmaalla keikkoja... Nummirockhan on Kauhajoella... Kauhajoen Kasinolla on keikka elokuussa, Kauhajoen Art rockissa marraskuusa ja kun vielä heitetään keikat elokuussa Lapualla ja syyskuussa Seinäjoella niin on meidän vaan todettava, että hienoa on olla täälläpäin fani:)Kerran kuussa olis mahdollisuus päästä lähelle kuuntelemaan:)

Äänestä
  • että esiintyy tää pohojanmaalla nuan useen!! On mitä orottaa! Mä ainaki meen, tuu säki ;)

    Äänestä

  • nää idolsista tulleet viestit että suurin osa on pohjanmaalta päin:-)

    On tainnu pohjanmaan köörttiläiset vaihtamassa hiiviseerakuntaan.

    Äänestä

  • että ne on kattonu kirjoitti:

    nää idolsista tulleet viestit että suurin osa on pohjanmaalta päin:-)

    On tainnu pohjanmaan köörttiläiset vaihtamassa hiiviseerakuntaan.

    Että erityisesti pohjanmaalla kuunnellaan raskaampaa musaa, mikä pitää täysin paikkansa. Onhan täällä rock festareista suurin Provinssi ja varmasti se Suomen raskaimman musan raskain festari eli nummirock.

    Äänestä

luulee vissiin, et siirtää ihmisiin "pirun elkeitä". No onhan se äänineen kyllä eräänlainen velho, et ei ihan väärässä ole.

Pohjanmaalla vasta Arista tykätäänkin, kun se on tarpeeksi juntti niiden makuun. Mikälie hienosteleva kulttuurilähettiläs tää toimittaja on ollu. Mielipide sallittakoon vaikka se ei olekkaan yleinen vaan vain tän ko. toimittajan.

Äänestä
  • on iskostunut ajatus, että Aria mollaamalla itse olisi elämää suurempikin toimittajanalku. Aikamoista paskaa kirjoittavat ja vielä aika alkeellisestikin, jutut ovat ulkoisesti kuin yläasteen oppilaan kirjoittamia. Toimittajia mukamas nääs, ihan journalisteja.

    Äänestä

  • nyt vain kirjoitti:

    on iskostunut ajatus, että Aria mollaamalla itse olisi elämää suurempikin toimittajanalku. Aikamoista paskaa kirjoittavat ja vielä aika alkeellisestikin, jutut ovat ulkoisesti kuin yläasteen oppilaan kirjoittamia. Toimittajia mukamas nääs, ihan journalisteja.

    sivu on Arin kohdalla jo kääntynyt. Se tais kääntyä just jussina. Ainakin niiden keskuudessa, jotka sitä kuuli. Vaikka ei tontyyppisestä hevistä tykkäiskään niin harva enää tonjälkeen väittää, ettei se osaa laulaa.

    Äänestä

Arin kotisivulls ripittäytymässä otsikon "Arin fanitus hävettää" alla.

Pienten paikkakuntien toimittajia ottaa vain hullu vakavissaan. Ei kannata muuta kuin olla iloinen jos ei kuulu vaikutuspiiriin.

Äänestä
  • jos tulis vaan hyvää palautetta niin tulis äkkiä sellanen fiilis, et sama se mitä teen kehuu ne kuiteskin ja sit herpaantuis eikä yrittäis parastaan.

    Tosin en tiedä käviskö Arin kohdalla silleen, kun sillä on kova itsekritiikki, et pitää yrittää aina parhaansa, mut onhan niitä esimerkkejä miten on pantu lekkeriksi koko homma, kun on liikaa suitsutettu.

    Äänestä

  • pitää artistin valppaana kirjoitti:

    jos tulis vaan hyvää palautetta niin tulis äkkiä sellanen fiilis, et sama se mitä teen kehuu ne kuiteskin ja sit herpaantuis eikä yrittäis parastaan.

    Tosin en tiedä käviskö Arin kohdalla silleen, kun sillä on kova itsekritiikki, et pitää yrittää aina parhaansa, mut onhan niitä esimerkkejä miten on pantu lekkeriksi koko homma, kun on liikaa suitsutettu.

    Eihän tietenkään tarvi kehua,mutta itse olen työni puolesta 4-6 päivää hyvän toimittajan kanssa tekemisessä,hän on oiken kehuttu ja pidetty ammatissaan.Hän sanoo aina ,että hyvä toimittaja tuo jutusta molemmat puolet esiin,tuomatta julki omaa mielipidettään,edes rivien välistä.Kuulija kunta antaa risut ja ruusut artistille,myös toimittaja saa tehdä sen vapaa aikanaan,mutta juttu pitää kirjoittaa tasapuolisesti.Etenkin kun tässä tapauksessa oli nähtävissä erittäin voimakkaasti se myönteinen puoli/ihastuneet fanit

    Äänestä

  • Kai sitä positiivista ilmaisua on aika tavalla vaikeampi ilmaista, jos esim.vaikka tykkäisikin. Uskonpa, että Arin monet ns. epäileväiset-kuuntelijat ovat melko lailla positiivisesti yllättyneet, sen verran hyvin on keikat sujuneet, ja toki paranevat entisestään! Arihan on loistotapaus! Ilmeisesti juurikin miespuolisten kuuntelijoiden on hyvin vaikea kehuskella, tiedä sitten miksi?

    Äänestä

  • ..kiitos kun laitoit linkin,tuo juuri vahvisti sen mitä paikalla olijat kertoivat.Ja kyseinen toimittaja menee kyllä alle arvostelun

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoittaa näin kirjoitti:

..Ennen Nummirocia Ilkka-lehdessä toimittaja Heli Martikainen kirjoitti otsikolla "Hevi-Ari jakaa mielipiteet" Hän oli haastatellut Nummijärven maamiesseuran puheenjohtajaa Mari Hautaa joka sanoi"Idols-voittaja Ari Koivusen jakavan hevi kansan mielipiteet rajusti.Hän ounastelee tilanteen ratkeavan samoin kuin Teräsbetonilla-ihmiset haukkuvat sen ihan pystyyn,mutta keikan aikana lavan edusta oli ihan tukossa.
Myös joku poika haastattelussa mainitsi,että"onhan se vähän koomista,kun pieni ja luiseva poika on isojen rokkimiesten idoli.

Ja sitten jyrähti Nummirocin jälkeen toimittaja Tuukka Olli näin "Idoli ei vakuuttanut.Laulaja pyrki esiintymään itsevarmasti,mutta hän onnistui silti saamaan laajasta yleisömerestä puolelleen vain eturivin teinitytöistä.Suurin osa yleisöä suhtautui Koivuseen lähinnä ivaavan huvittuneesti.

Se tuntuu oudolta ,koska paljon paikalla olleista ovat aivan erimieltä,ja nämä 16-28vuotiaat,eivät olleet eturivissä!He olivat ihastuneita ja paljon uusia faneja lähti mukaan yllättyneenä.Taas tulemme siihen missä täällä jo aiemmin käytiin keskustelua toimittajan vallasta tuoda oma mielipiteensä esiin.Paikalla oli molempia kuulijoita,mutta vain negatiivisuus tuotiin esiin.Ilmeisesti idols formaatti/Ari Koivunen ei miellytä toimittajaa,joten hän ei maininnut toisesta puolesta mitään.Ehkäpä hänen seurassa oli ystäviään ennakkoluuloineen;idols ei tuota mitään hyvää,unohdetaan se,että nyt pitäisi kuunnella se musiikki, ja ääni millä se lauletaan!Tämä "keisarin uudet vaatteet"ilmiö on vallalla tässäkin (vrt Marimekko ei tee rumaa kangasta,vaikka se olisi kuinka epäesteettinen silmälle,sitä ei uskalleta sanoa,ettei vaan ole huono maku....)
Joten ei kai se idolskaan....
Ristiriita on siinä,kun Hauta sanoo kuitenkin,että Arin mukana olo oli oikea,koska se lisäsi lipun myyntiä ja iso yleisömäärä todistaa ,että ihmiset halusivat Arin.Muilla festareilla on Arista pidetty,voi sitten ajatella tämän pohjanmaan juntti kansan olevan tälläistä toimittaja Ollin kaltaista-ehkä ne jotka pitivät olivat muualta,vaikka omat juureni ovat pohjanmaan lakeuksilla.Kuva oli hieno,mutta Arin kuvat oli tosi upeita kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu