Mikä on sinun mielestäsi ankein paikka Tampereella tai sen ympäryskunnissa? Missä on rumaa tai masentavan näköistä? Kerro pahimmat paikat!
Tampereen ankeimmat paikat
ankeakaupunki
143628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Neuvostoliitto
Nekalan kaupunginosa.Nekalassa ei asu kuin suuremmaksi osaksi juoppoja tai vapautuneita vankeja kaikennäköisissä murjuissa.
Nekala on idyllinen OMAKOTIALUE. 90% taloista siis. Kyllä ankeus on katsojan silmissä, mun mielestä kaukajärvi on ankea, samoin jotenkin kaleva
Kaukajärven elementtipytinkeihin ohi ajavat eivät tiedä Nekalasta muuta kuin Nekalantien varren kaksikerroksiset puutalot. Niistäkin suuri osa on omistusasuntoja ja varsin rauhallisia.
Suurin osa Nekalasta on todella oikein nättiä vanhaa omakotialuetta rehevine puutarhapihoineen. Kannattaa vaikka poiketa ns. ruotsalaiskylään - todella nättiä ja idyllistä aluetta.
Nekalantien ja Riihitien varressa on muutama vuokratalo, joiden perusteella tietämättömät leimaavat koko alueen.
Ei tuo Haapalinnakaan kovin kiva paikka ole.
Taloja vieri vieressä, niin että saa naapurille sanoo käsipäivää vaikka oliskin ihan toinen talo.
Kulkuyhteydet nyt oli hyvät.
Joo, niin tiheesti rakennettu, että ikkunasta näkee, mitä naapuri yrittää saada perunoista aikaan. Ja sitten tuo kyräily asumismuodosta: asutko vuokralla vai osaomistusasunnossa vai kuulutko peräti siihen kermaan, jolla on oma osake (vaikka olisi siinä vain pankin talkkarina).
Haapalinnankylästä yritettiin jotain ihmeellisen yhteisöllistä juttua savipajoineen ja kuntosaleineen, kerhoineen, mutta tuohon vanhojen ja uusien kyräilyyn toiminta hiipui.
Onneksi sieltä pääsi heti halutessaan pois, eikä koskaan ole tehnyt mieli takaisin.
Toinen ankea ja pilalle rakennettu paikka on Vihilahti.
kerrostaloja ja iso rauhaton koulu
Tuo on kai vitsi, mutta aika huono sellainen. Joku asiasta tietämätön saattaa vaikka uskoa sinua :D Nurmi ja varsinkin Sorila ovat maaseutua lehmineen ja peltoineen. Tosin ollaanhan alueelle tällä hetkellä kaavoittamassa aikamoisia asuinaluita, joten 15-20 vuoden päästä alue voi kuuluakin sarjaan ankeimmat paikat Trella ja lähikunnissa... Taitaa kuitenkin tulla lama ennen kuin alueelle oikeasti aletaan rakentaa -> siirtyvät rakentamiset taas hamaan tulevaisuuteen.
oli vähän ankee... Etelä-Hervanta ehkä vähän parempi
Linja-autoasema ympäristöineen. Tai ehkä se siitä vähän kohenisi kun se linja-autoasema vaikka räjähtäisi taivaan tuuliin.
Kalevan kerrostalot ei aina oikein silmiä hivele, olkoon vaan vaikka kuinka työläistön paratiisi vuodelta hevonen. Yleensäkin Tampereen rautatieaseman itäpuolelle jäävät alueet eivät ole miun maun mukkaan. Lännessä petraantuu välittömästi.
Oli vissiin Härmälä jossa on rakennettu sellainen kerrostalojen sumppu alueelle missä aiemmin oli vain muutama talo lähellä jotain niemeä. Mahtaa siinä nyt sitten olla kiva katsella ikkunastaan toisen talon ikkunasta sisään?
EN MUUTTAIS MIHINKÄÄN SELLAISEEN EI HYVÄÄN ALUEELLE
Eli pihat on pelkkää kiveä ja talot uutta punatiiltä, aika kolkkoa on. Jonkinnäköinen puistokin muka jossa ei oo kun pari risua ja sitten semmonen iso metallinen potkuri keskellä pihaa.
Kyllä se tori hirveine laatikkotaloineen on karmea, koko Tammela on tuhottu, sääli, että Puu-Tammelaa ei enää ole.
Nekala ja satama alue Laukotorin-Ratinan välillä, missään ei ole noin surkeaa satamaa.