Mitä

kommunistit Vasemmistonuorten julkilausumasta?

"Vasemmistonuoret vaatii, että ”laittomille” maahanmuuttajille tulee myöntää ehdoitta pysyvä oleskelulupa sekä Suomessa että unionin tasolla. ”Laittomien” maahanmuuttajien aseman virallistaminen eli regularisointi ei saa olla riippuvainen työpaikasta, sillä regularisoinnin työskentelyehto pakottaa maahanmuuttajat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä palkalla ja työehdoilla hyvänsä."

Milloin Suomen köyhät huomaavat, että heidän asiansa on jäänyt holtittoman mamu hyysäyksen jalkoihin. Saako Suomen kansalainen asunnon helsingistä helposti ja automaattisesti, kannattaa kokeilla. Saako suomalainen sossusta apua, kun on joutunut äkilliseen hätätilanteeseen? Eipä saa, tällaista pika-apua ei ole kuin mamuille, suomalainen saa ajan viiden viikon päästä. Mielestäni mamun täytyy, tehdä töitä, opiskella, hoitaa perheen lapsia ja/tai vanhuksia. Vuodesta toiseen sosiaalituella eläminen heikentää suomalaista huoltosuhdetta, ja vie rahat suomalaiselta sosiaaliturvalta.
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Että vasurit haluavat keikuttaa tasapainoa yhteis-
kunnassa kaikin mahdollisin tavoin.

Siksi vaativat LAITONTA maahantuloa virallistetta-
vaksi?

Aivan käsittämätöntä. Eivät ymmärrä että siellä
laittomien kulkureiden osastolla ne rikolliset
vasta saisivat välitettyä ihmiskauppaa aivan
uudella tavalla!

Esittävät näille kauppureille liikevaihdon kasvun
mahdollistamista? Haluavat edistää ihmiskaupan
kasvua!!!!!

Täytyy sanoa että suhteellisuuden taju on katoava
luonnonvara.

Kyllä kunnon vasuri on juuri niin tyhmä kuin
miltä näyttääkin!

Olisi kiva saada vasurikeskenkasvuisilta komment-
ti siitä miten kuvittelisivat vaatimuksensa
edistävän orjakauppaa!!!

Perustelunsa ovat sinänsä aivan hanurista verrat-
tuna siihen mitä "vapaa viisumi" aiheuttaisi
lähtömaissa ja kenelle rahat menisivät.

Ottaisivat vähemmän ja ajattelisivat enemmän.

Äänestä
  • Kun pitää vastailla moneen kertaan.

    Täytyy rauhoittua.

    Äänestä

Moisesta hölmöydestä! Kävisi matkat kaupaksi
ihmissalakuljettajilla vähän toiseen malliin.

Voi vittu miten tyhmä voi punikin pentu olla!!!!

Toisaalta tämähän menee punaisen oppikirjan mukaan,
sillä se aiheuttaisi Suomessa paniikkia.

Ja paniikin aiheuttaminen sekä sekasorron on puni-
kin märin päiväuni.

Saahan tyhmä olla mutta että tyhmä KOMMUNISTI.

Loppuosasta en niin hirveästi riemastunut sillä
tulkitsin sen rasistiseksi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mieltä` kirjoitti:

kommunistit Vasemmistonuorten julkilausumasta?

"Vasemmistonuoret vaatii, että ”laittomille” maahanmuuttajille tulee myöntää ehdoitta pysyvä oleskelulupa sekä Suomessa että unionin tasolla. ”Laittomien” maahanmuuttajien aseman virallistaminen eli regularisointi ei saa olla riippuvainen työpaikasta, sillä regularisoinnin työskentelyehto pakottaa maahanmuuttajat ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä palkalla ja työehdoilla hyvänsä."

Milloin Suomen köyhät huomaavat, että heidän asiansa on jäänyt holtittoman mamu hyysäyksen jalkoihin. Saako Suomen kansalainen asunnon helsingistä helposti ja automaattisesti, kannattaa kokeilla. Saako suomalainen sossusta apua, kun on joutunut äkilliseen hätätilanteeseen? Eipä saa, tällaista pika-apua ei ole kuin mamuille, suomalainen saa ajan viiden viikon päästä. Mielestäni mamun täytyy, tehdä töitä, opiskella, hoitaa perheen lapsia ja/tai vanhuksia. Vuodesta toiseen sosiaalituella eläminen heikentää suomalaista huoltosuhdetta, ja vie rahat suomalaiselta sosiaaliturvalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu