Olin viime viikolla inssiajossa ja reputin sen. Myönnän kyllä itsekin, että ajoin inssissä huonosti, mutta mielestäni en tehnyt mitään kohtalokkaita virheitä. Ei yhtään vaaratilannetta. Mutta arvatkaapa vituttaako...
No, ens viikolla on uusi yritys. Yritän silloin olla huolellisempi, mutta jos silloinkin reput tulee niin oon ajatellu jättää koko autokoulun. Harmittaa vaan kun on jo joutunu maksamaan kortista aika paljon. Saiskohan ne rahat takaisin jos sanois ettei haluakaan korttia? Mä pärjäisin kyllä hyvin ilman ajokorttiakin.
Mä luin jostakin, että 75 % selviää inssistä eka yrittämällä. Mäkin olin etukäteen varma, että pääsen läpi. Autokoulun opettajakin sanoi mulle läpimenon olevan käytännössä varma. Niin hyvin olin etukäteisharjoittelussa pärjänny. Tietysti mä hermoilin inssissä ja tein paljon pikkuvirheitä, mutta ei mitään kardinaalimunausta sattunut. Mun mielestä mun olis siis pitäny päästä läpi, mutta inssi-pahalainen oli toista mieltä. Kun inssi jälkeenpäin selosti niitä mun virheitä niin aattelin kyllä, että pikkuasioihin takerrutaan. Olin esimerkiksi tullut risteykseen liian kovaa. Mitä väliä sillä on kun kerran pysähdyin kaikkien sääntöjen mukaisesti? Sitten inssi valitti myös, että vaihdoin kaistaa liian myöhään. Mitä se merkitsee, kun ei ollut muita autoja lähettyvillä eikä mitään vaaratilannetta? Käsittämätöntä niuhotusta. Vituttaa suoraan sanottuna tällainen.
No, ens viikolla on uusi yritys. Yritän silloin olla huolellisempi, mutta jos silloinkin reput tulee niin oon ajatellu jättää koko autokoulun. Harmittaa vaan kun on jo joutunu maksamaan kortista aika paljon. Saiskohan ne rahat takaisin jos sanois ettei haluakaan korttia? Mä pärjäisin kyllä hyvin ilman ajokorttiakin.
Mä luin jostakin, että 75 % selviää inssistä eka yrittämällä. Mäkin olin etukäteen varma, että pääsen läpi. Autokoulun opettajakin sanoi mulle läpimenon olevan käytännössä varma. Niin hyvin olin etukäteisharjoittelussa pärjänny. Tietysti mä hermoilin inssissä ja tein paljon pikkuvirheitä, mutta ei mitään kardinaalimunausta sattunut. Mun mielestä mun olis siis pitäny päästä läpi, mutta inssi-pahalainen oli toista mieltä. Kun inssi jälkeenpäin selosti niitä mun virheitä niin aattelin kyllä, että pikkuasioihin takerrutaan. Olin esimerkiksi tullut risteykseen liian kovaa. Mitä väliä sillä on kun kerran pysähdyin kaikkien sääntöjen mukaisesti? Sitten inssi valitti myös, että vaihdoin kaistaa liian myöhään. Mitä se merkitsee, kun ei ollut muita autoja lähettyvillä eikä mitään vaaratilannetta? Käsittämätöntä niuhotusta. Vituttaa suoraan sanottuna tällainen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sää maksat opetuksesta ja kortista erikseen. Vaikka et saa/ota korttia niin tietenkin maksat opetuksen!
Ja autoahan voi ajaa vaikka pääsiäiskortilla..
Inssissähän kyse on siitä, oletko valmis harjoittelemaan autolla ajoa itsenäisesti. Jos ajoon kasautuu paljon pieniä virheitä, kertovat ne siitä, että kuski on liian epävarma itsestään ja/tai ajostaan.
Rahojasi et varmasti saa takaisin, koska olet kuitenkin käyttänyt autokoulun palveluksia. Et maksa autokoululle ajokortista, vaan ajokokeeseen valmistavasta opetuksesta. Ainakaan minä en ole vielä törmännyt autokouluun, joka antaisin inssistä läpipääsylle rahat-takaisin-takuun...
Mainitsemistasi virheistä:
Risteykseen liian kovaa tuleminen on ainakin minusta aika paha virhe, vaikka juuri sillä kerralla onnistuisitkin pysähtymään. Entä jos tiellä olisi ollut vettä, lunta, öljyä tai soraa, olisiko autosi silloinkin pysähtynyt? Entä jos renkaasi olisivat olleet huonommassa kunnossa? Tai renkaiden ilmanpaine ollut liian kova tai liian alhainen? Pahimmillaan olisit voinut tappaa jonkun ulkopuolisen. Kyse ei ole siitä, että mitään ei tapahtunut, vaan kyse on siitä mitä olisi voinut tapahtua. Reilusti yli puolet onnettomuuksista johtuu tilastojen mukaan liian suuresta tilannenopeudesta, joten kyse ei ole pienestä asiasta. Virheen suuruus riippuu tietenkin siitä kuinka paljon tilannenopeutta on ollut liikaa.
Kaistan vaihtaminen liian myöhään ei mielestäni ole virhe, jos vaihto kuitenkin on tapahtunut sääntöjen mukaan (ei esim. sulkuviivan ylitse tai ryhmitysalueella) ja tilaa vaihdolle on ollut (et joutunut kiilaamaan väkisin liian pieneen väliin). Parempi tietenkin on vaihtaa kaistaa ajoissa - muttei kuitenkaan liian ajoissa.
Kuten sanottu, monet pikkuvirheet voivat aiheuttaa hylkäyksen, jos kuskista tulee epävarma tuntu, vaikka yksikään virhe yksistään ei aiheuttaisi hylkäystä. Eihän yksi pisara lasia täytä, mutta yksi pisara voi loppujen lopuksi saada sen vuotamaan ylitse. Kyse on kokonaisuudesta.
Jos ajo-opettajasi on varma ajostasi ja itsekin tunnet olosi varmaksi, on kyse varmasti vain koejännityksestä, joka saa mokailemaan. Ja kun mokaa ensimmäisen kerran, alkaa jännittämään kahta kauheammin ja mokaa koko ajan helpommin. Yrität vain rentoutua ja luottaa omaan taitoosi! On tosin varmaan helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos on taipuvainen jännittämään.
Itse olen koejännittäjä, jos suoritustani seurataan koko ajan. Jos taas saan tehdä suorituksen rauhassa ja esittää vasta valmiin tuotoksen, en jännitä. Inssissä siis jännitin ihan hirveästi...
Mutta tällainen hölösuu kuin olen, kerroin inssille, että jännitän kokeissa ja että silläkin hetkellä vatsa oli ihan täynnä perhosia ja kädet melkein tärisi. Inssi katsoi mua vähän aikaa ja alkoi nauramaan: "Hitsi, ettei tavattu eilen, mun kun piti vatkata kerma vaimon leipomaan kakkuun, eikä siitä meinannut tulla mitään. Mä olisin voinut antaa sen vispilän sulle ja oltais sitten kermavaahdon valmistuttua kuitattu inssi sillä!". Mä katoin sitä inssiä vähän aikaa ihan hölmönä ja repesin itsekin nauruun. Sen jälkeen ei kauheasti jännittänyt, inssi jutusteli kaikkea mukavaa ja melkein unohdin olevani inssissä.
En tiedä miten joku muu olisi asiaan suhtautunut, mutta ainakin mua helpotti ihan hirveästi, kun kerroin inssille jännittäväni ajoa paljon.
Epäonnistuminen inssissä vituttaa ihan älyttömästi, mutta yritä ajatella positiivisesti: syystä tai toisesta et ollut vielä valmis auton rattiin itsenäisesti ja inssi pelasti mahdollisesti terveytesi tai henkesi. Nyt vain keräät lisää kokemusta ja harjoitusta, seuraavalla kerralla menee varmasti läpi!!
oletko maksanut ajetuista tunneista joten et tietenkään saa niistä rahoja takaisin, sama kuin mä käväsin vuokraan leffan ja seuraavana päivänä sanoisin ärrä tätille etten jaksanutkaan katsoa kok lefaa, saanko puolet rahoista takas:DD
ajokortin ekakerral. B ja C inssit meni molemmat läpi ekal, ei yhtään virheitä!! Täytyy olla aika tomppeli jos ei osaa vaihtaa kaistaa oikeeseen aikaan... ei millään pahalla!!!!!!!!!!
"mielestäni en tehnyt mitään kohtalokkaita virheitä."
Ei se tarvitsekkaan olla mitään yhtä kohtalokasta virhettä, riittää vaikka syynä että siellä oli niin paljon pikkuvirheitä. Eikä se välttämättä edes tarvitse yhtään vaaratilannetta.
"Saiskohan ne rahat takaisin jos sanois ettei haluakaan korttia?"
Se mitä olet jo maksanut kortista, et saa takaisin. Tuskin esimerkiksi itse antaisit palkkaasi takaisin, jos pomosi vain tulisi sanomaan että hän haluaa rahat takasin, että hän ei vain halua maksaa niitä sinulle.
"Kun inssi jälkeenpäin selosti niitä mun virheitä niin aattelin kyllä, että pikkuasioihin takerrutaan. Olin esimerkiksi tullut risteykseen liian kovaa. Mitä väliä sillä on kun kerran pysähdyin kaikkien sääntöjen mukaisesti?"
Kyllä sillä nyt on väliä, että kuinka kovaa tulet risteykseen. Pari kertaa kun oot tullut liian kovaa, ja se onkin ollut tosi jäinen se risteys, niin sitten kyllä alat oppimaan sen, että se ei ole mitään pilkun viilaamista.
Se on aivan totta, että inssistä saa hylätyn, kun tietty määrä virheitä tulee täyteen, se on ihan sama, onko siellä mitään vaaratilannetta tai kohtalokasta virhettä. Johonkin se on se raja vedettävä, ja tietynverran pitää inssissä osata tehdä asioita itse.
Tässä ketjussa on monet muutkin pistäneet ihan järkeviä vastauksia. Sä voisit itse hieman ajatella niitä asioita!
ne naiskuskit voi jos ei osaa ajaa :p !!!
Hyvä ettet saanu korttia ois tullu yks liikenteen vaarantaja lisää muitten naisten joukkoon!!
kyllä ne urpot yllytyshullut (yleensä miespuoliset) kuskit siellä liikennettä vaarantaa..kortti ollut 2 viikkoa ja liikennesäännöt jo unohtuneet..Rattijuopoistakin taitaa suurin olla rumemman sukupuolen edustajia..
kahville?? Minä tarjoan!
Jep, kyllä mulla kortti löytyy, jos yrität väittää sitä ettei muka olisi, taidat vain nyt olla jostakin kateellinen?
luulet, että oon sulle jostain kateellinen!! Taidat olla ittees täynnä oleva akka!!!!!!!!!!!!!!
Mä vihaan naisii ketkä on itteään täynnä!!!
Mistäs sä nyt noin päättelet että oon itteeni täynnä oleva akka? Sukupuoli meni ainakin kerrasta väärin, olen meinaan sitä rumempaa sukupuolta, jota varmasti olet itsekkin!!!!!!
ittu ainaki vaikutat akalta, tekstin perusteella!!
Akkamainen mies sovitaan sit niin!!!!!!!!!!!!!!1
teillä menee teksti jo ihan OT:ksi joten palataamme aiheeseen johon ap tarvitsee vastauksia;)
tais tässä keskustelussa karata mopo käsistä..kävi eilen vain ottamaan vähän päähän tuo kommentti naiskuskeista..kahvit jätän silti väliin..Eikä pitäis yleistää,mutta kyllä just kortin saaneet testosteroniuroot kyllä aika vaarallisia ovat out there..Itte kun oon tottunu ajeleen by the book..
Myönnät, että ajoit huonosti, etkä tehnyt kohtalokkaita virheitä.Ei yhtään vaaratilannetta...
No. Vaaratilanne syntyy jo jos lähestyt risteystä liian kovaa. Vaikka onhan autossa jarrut.
Mutta ajattele itsesi kuljettajaksi, joka tulee risteykseen etuajo-oikeutetulta suunnalta. Hän säikähtää nopeuttasi ja saattaa toimia ihan miten vain.
Risteykseen saapuvan on siis vähennettävä nopeutta, olipa väistämisvelvollinen tai ei. Ja jos on väistämisvelvollinen, niin se TÄYTYY osoittaa nopeutta vähentämällä hyvissä ajoin...
Ajattele vähän myös muita tienkäyttäjiä.
Vanhukset, lapset, liikuntarajoitteiset, näkövammaiset. Jos he odottavat astuakseen suojatielle, niin arvaa vaan uskaltaako he käyttää oikeuttaan, jos auto lähestyy liian kovaa.
Kaistanvaihto riippuu tilanteesta. Sehän täytyy tehdä riittävän ajoissa aina. Jos tiedät kulkusuuntasi jo etukäteen, niin tiedät ehkäpä, että oikeanpuoleiselta kaistalta ei yleensä saa kääntyä vasemmalle ja päinvastoin.
Inssi voi hylätä ajokokeen jopa yhdestä toimintavirheestä. Silloin ei tarvita "kardinaalimunausta". Riittää, että tämä toimintavirhe on toistuva ja silloin arviointitaulukkoon inssi merkitsee esim. riskien tunnistamisen/välttämisen kohtaan YKSI.
Palaute kuitenkin pitää antaa selvästi niin, että oppilas ymmärtää hylkäyksen syyn ja ajattelee sitä oppiakseen paremmaksi kuljettajaksi.
Menisit nyt peiliä kattomaan. Vitutuksen ymmärrän, mutta varmaan ymmärrät pian itsekkin, milloin kortti voidaan myöntää.
Veikkaisin että kyse on aika paljon siitä, millainen yleisilme ajostasi välittyy inssisedälle. Jos hän kokee, että olet sinut auton kanssa, hallitset liikennesäännöt ja hoidat liikennetilanteet, risteykset jne turvallisesti ja itsevarmasti, eivät pikkuvirheet, kuten liian myöhäinen kaistanvaihto paina juuri mitään. Sen sijaan jos ajosi vaikuttaa jokseenkin epävarmalta säheltämiseltä eikä inssisetä oikein tunne oloaan turvalliseksi kyydissäsi (esim. juuri jos köröttelet risteykseen liian kovaa), saattaa faili pätkähtää vaikkei mitään maata kaatavaa mokaa pääsisikään käymään. Eiväthän nuo sun virheet sellaisia ole että niistä yksinään hylätä pitäisi, luulenpa että hermoilit vain inssissä/muuten ajosi vaikutti vähän nihkeältä eikä tämä kunnianarvoisa herra sitten katsonut sinun olevan valmis liikenteessä seikkailemiseen. Vaakakupissa painaa tosiaan aika paljon myös se, millainen tämä herra/neiti/rouva sitten oikeastaan on, on niitä joitain hapanpilluja/kyrpiä jotka vaikuttavat siltä että eivät ole saaneet kahteen vuoteen ja sen takia reputtavat sut vaikka väkisin ja sitten paljon rennompia ja mukavampia tapauksia. Itseni kohdalle sattui jälkimmäinen: inssi oli tänään ja ekalla yrkällähän sen läpi rämmin, vaikka jännitin tilannetta niin maan jumalattomasti ja se kyllä ajostakin näkyi, ajelin huomattavasti huonommin ja epävarmemmin kuin mitä esim. viimeisillä ajotunneilla ja tein pari kujailua, josta joku piponsa vähänkin tiukemmalle säätänyt patu olisi varmana diskannut (en mm. hiljentänyt tarpeeksi ajoissa aikoessani kääntyä vasemmalle ja jouduin pysähtymään lähes keskelle risteystä, onneksi tosin ei sattunut tulemaan silloin kethän).
Mutta tosiaan, ensi kerralla otat vain rennosti ja varman päälle, ajelet vaikka vähän tavallista hitaammin mieluummin kuin teet uhkarohkeita kiihdyttelyjä. Alinopeudesta on turha ressata, kyseistä käsitettä ei oikeastaan ole olemassa kunhan et nyt miksikään hillittömäksi tulpaksi liikenteelle heittäydy, tyyliin ajat kuudenkympin alueella 20 km/h tjsp :-)