Kenelläkään muulla ollut samanlaista ongelmaa?
Eli, kun saimme tietää että olen raskaana keskustelimme mieheni kanssa pidämmekö lapsen vai emme.Päädyimme siihen että pidämme lapsen mutta nyt kun abortti ei enää ole mahdollinen niin mieheni on alkanut hannaamaan.Kiukuttelee jokapäivä päätöksestämme.Ja minä onnellisena odottavana äitinä otan kaiken paskan vastaan.Nuoruutemme menee kuulemma piloille.Olemme molemmat 22vuotiaita ja olen koittanut selitellä että kyllä se on maailman paras ja hienoin kokemus se oma lapsi, tuli se minkä ikäisenä tahansa.Ja itse hän kuitenkin aluksi oli valmis ottamaan vastuun tästä tulevasta yhteisestä onnestamme.
Kiitos kaikille vastaajille, muille myös ja hyvää kesää :)
Eli, kun saimme tietää että olen raskaana keskustelimme mieheni kanssa pidämmekö lapsen vai emme.Päädyimme siihen että pidämme lapsen mutta nyt kun abortti ei enää ole mahdollinen niin mieheni on alkanut hannaamaan.Kiukuttelee jokapäivä päätöksestämme.Ja minä onnellisena odottavana äitinä otan kaiken paskan vastaan.Nuoruutemme menee kuulemma piloille.Olemme molemmat 22vuotiaita ja olen koittanut selitellä että kyllä se on maailman paras ja hienoin kokemus se oma lapsi, tuli se minkä ikäisenä tahansa.Ja itse hän kuitenkin aluksi oli valmis ottamaan vastuun tästä tulevasta yhteisestä onnestamme.
Kiitos kaikille vastaajille, muille myös ja hyvää kesää :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Me oltiin 19 ja 20 vuotiaita kun poika syntyi.
Mulla vielä opiskelutkin kesken..
Kyllä jossai vaiheessa raskautta tuli molemmille aikoja jolloin oli epävarma päätöksestä, ei noin pahasti mutta kuitenkin.
Ja pojan syntymän jälkeen ei ole kyllä kaduttanut ja ei se nuoruus tästä mihkään oo kadonnut.. toki on osa kavereista häipynyt, mutta on niitä uusiakin tullut. Viihteelle ei pääse yhtä usein, mutta mua ei ainakaan haittaa. Oon käynyt ite vasta kerran tuulettumassa vuoden aikana ( raskausaika), mutta sekin ihan omasta päätöksestä, mies on kyllä tarjoutunut olemaan pojun kanssa.
Ja onhan sitä päivät kiinni lapsessa, ei pääse samalla lailla menemään (nukkumiset ja syönnit) mutta kyllä sitä vielä pääse shoppailemaan ja kahveilemaan.
Kyllä sun mieskin varmaan rauhottuu kun lapsi syntyy.
siitä mistä roikkuu.
En suinkaan ole sitä mieltä, että olisitte ikänne puolesta liian nuoria vanhemmiksi. Mutta ikä on suhteellinen käsite, sillä ratkaisevaa on kypsyys, ei vuosien määrä.
On aika normaalia, että raskauden kuluessa tulee kaikenlaista uskonpuutetta, niin tulevalle isälle kuin äidillekin. Eli miehesi tunteet ovat sikäli tavallisia.
Mutta olen osittain samaa mieltä kuin miehesi siinä että "nuoruus menee pilalle" - jos nuoruudella tarkoitetaan sitä, että maistelee elämää ja kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki. Lapsen myötä elämä muuttuu, vastuu kasvaa ja kaikessa täytyy toimia lapsen parasta ajatellen.
Se että nuoruus loppuu ja aikuisuus alkaa ei ole mikään huono asia. Joiltakin se sujuu luonnikkaammin kuin toisilta. Toivottavasti se teiltä sujuu mukavasti.
Onnellista odotusta!
Minä ja mieheni aloimme suunnitellusti yrittämään vauvaa. Sitten kun testi näytti plussaa, meni mieheni paniikkiin. Oli tyly minua kohtaan raskausaikana. Kaikki kuitenkin muuttui kun lapsemme syntyi. Lapsemme on nyt 3 vuotias ja isänsä silmäterä...huomaan joskus puhuessamme että häntä harmittaa käytöksensä raskausaikanani.
En voi ikinä unohtaa, ja anteeksiantaminen on vaikeaa... mieheni halusi lasta, mutta tultuani raskaaksi ei enää halunnutkaan, ja oli todella ilkeä minulle koko raskausajan. Viimeisinä päivinäkin ennen synnytystä kannoin raskaita kauppakasseja, ja pelkäsin että lapsi syntyy siihen kadulle.
Minulle rakas exäni sanoi raskauden ensiviikoilla, ettei ala sitten mitään vammaista lasta elättämään, kun olin käynyt seulonnassa. Ei sellaista todellakaan koskaan unohda, eikä voi antaa anteeksi!
Luulen, että meidän tiemme alkoivat jo siitä kaartua erilleen...
onhan se miehen silloinen käytös mielessä. Nyt on toiveissa uusi lapsi ja olen jo miehelleni sanonut että pelkään hänen käytöksensä olevan samanlaista kun uusi testi näyttää plussaa.
tietäähän se mieskin että nyt se lapsi sitten on todella tulossa ja se alkaa konkretisoitua monin tavoin hänellekin. Pelkkää paniikkia se vain on kun uuden asian edessä josta ei vielä tiedä mitään. Tuon aborttirajan ylitys on samalla se yleisin keskenmenon riskin loppumisen aika joten sikäli homma on sillä puolella että lopputulos alkaa olla todennäköinen kaikilla mittapuilla.
Ei kannata ottaa sitä kaikke avastaan sillä samassa veneessähän te olette. Kyllä miehen pitää lakata kiukuttelemasta sinulle kun kerran päätös on ollut yhteinen eikä sille mitään voi. Nythän tuo asetelma on kuin vanhemmalla ja lapsella joista toinen kiukuttelee ja toinen hoivaa ja selittelee?
Ei vaan, jokuhan saattaa ottaa ja lähteäkin tuossa vaiheessa vielä kun alka aahdistaa joten sikäli asiasta juttelu on kyllä paikallaankin, mutta silloin sen kai pitäisi olla vuoropuhelua eikä kiukuttelua. Kysyppä siltä ukoltasi miksi se halusi sen lapsen ja miksi nyt muutti mieltään kun asialle ei voi mitään ja vielä että annatteko sen vauvan adoptioon kun se syntyy ettei se pila aelämää? Voi ääni muuttua kellossa ja perustelut on aika hataria asiapohjalla.
Ei yksi lapsi sido teitä kokonaan ja ikuisesti kotiin. Ainahan voi hommata lapsenvahdin ja mennä yhdessä jos tekee mieli ja yksin kavereiden kanssa jos tahtoo. Ja vauvan voi ottaa mukaan kaikkialle paitsi kapakkaan illalla, terassilllakin monasti vaunuja on parkissa kunhan toinen ei juo se on aika kornin näköistä muuten.. Ei meillä ole edes neljän kanssa jäänyt mitään tekemättä eikä aikanaan yhden ja kahden kanssa vaan kaikkialle on menty mihin ennenkin. Ravintolat j abaarit väheni, mutta se on aika terve suunta..
Ehkä miehellesi tuli rimakammo.Se on nyt totta,että vauva tulee.Mutta ajatella voi niin monella tavalla.Itselläni oli tuossa iässä kolme lasta.Sitten myöhemmin tuli vielä kaksi lisää.Ja nyt,vasta 45-vuotiaana ne isot on jo maailmalla ja "vauvatkin" murkkuiässä.Olen 3 lapsen mummo.Nyt on teidän perheen vauva-aika,toiset kaverit ovat "kiinni" lapsissaan sitten joskus myöhemmin,kun teillä jo helpottaa.