Vierailin tälläkin palstalla pari kuukautta sitten kertomassa lähinnä omaa elämäni tarinaa. On tullut uutta kerrottavaa, siksi kirjoitan. Rohkaisuksi teille kaikille mielenterveysongelmien kanssa painiskeleville. Aiemmin kerroin lähinnä omasta "helvetistäni" ja siitä selviämisestä.
On olemassa toinenkin rasite elämässäni, vaimoni psyykkinen sairaus. En halua intimiteetti syistä kertoa yksityiskohtia, mitä kaikkea hänen sairautensa on yhteisen elämämme varrella aikaan saanut. Lyhyesti kerron viimeisen psykoosin aikaan saaneen sen, että hän pääsi työkyvyttömyyseläkeputkeen. Mitä sitten oli hänen psykooseissaan olennaista? Ensinnäkin minä, hänen aviomiehensä olin kaiken pahan alku ja juuri. Pettäjä ja vastuuntunnoton perheenpää. Syyttelyä päivästä toiseen, yö yön perään. Hallusinaatiot ja siirtyminen irrationaaliseen maailmaan kuuluivat asiaan. Meni kaksikin kuukautta kesäisin kun elimme vain kahdestaan, hän siellä toisessa olotilassa, minä häntä yrittäen ymmärtää, yrittäen palauttaa takaisin "maanpäälle".
Vuosi sitten päättynyt "viimeinen" (toivottavasti) psykoosi on vieläkin tuoreessa muistissani. Kiitos sen lääkärin, joka ymmärsi tilanteen, kirjoitti B-lausunnon, uudisti uudenajan pysykoosilääkkeen. Kaikki alkoi mennä hyvin. Keväällä tuli takapakkia. Vaimoni alkoi vastoin yleistä käyttäytymistään ahdistua sosiaalisissa tilanteissa. Joutui paniikkiin sukulaisvierailijoidenkin taholta. Napsi Rivatrilia ja Opamaxia useita tabletteja. Mikään ei auttanut. Kun jännitti niin jännitti.
Nyt lopuksi lääkkeisiin. Kuten aiemmin kerroin oman elämäntarinani, siihen tulleen helpotuksen. Ei kaikki selity yksin psykoterapialla. Samaan aikaan kun kävin psykoterapiaa, minulle vaihdettiin Anafranilin tilalle uuden sukupolvanlääke (Seroxat). Olen tähän asti pannut kaiken "parantumisen" psykoterapian piikkiin. Nyt kyseenalaistan sen. Miksikö? Siksi, että vaimolleni psykiatri vaihtoi Rivatrilin ja Opamaxin tilalle aivan saman psyykelääkkeen, jota itsekin olen käyttänyt 10 vuotta. Juuri samaisen Optiparin (ent. Seroxat). Aivan uskomatonta! Meni vain viikko, vaimoni ei enää pelkää mitään, ei jännitä mitään. Sosiaaliset pelkofobiat ovat pois pyyhityt. Tapahtui joko ihme tai sitten lääke auttoi.
JK. Nyt elämme elämämme parasta aikaa. Minä nautin joka hetkestä, kesän lämmöstä, luonnosta, kaikesta. Rakastan itseäni, vaimoani, teitä kaikkia. Soisin, ettei kenenkään olisi paha olla, ei tarvitsisi tuskaa kärsiä ahdistuksistaan. Uskokaa minua, ei teidänkään tarvitse kärsiä, tulette kärsimyksenne voittamaan, olkaa vain kärsivällisiä.
Osoite aiempaan käyntiini täällä:
hthttp://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000025591364tp://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000025591364
On olemassa toinenkin rasite elämässäni, vaimoni psyykkinen sairaus. En halua intimiteetti syistä kertoa yksityiskohtia, mitä kaikkea hänen sairautensa on yhteisen elämämme varrella aikaan saanut. Lyhyesti kerron viimeisen psykoosin aikaan saaneen sen, että hän pääsi työkyvyttömyyseläkeputkeen. Mitä sitten oli hänen psykooseissaan olennaista? Ensinnäkin minä, hänen aviomiehensä olin kaiken pahan alku ja juuri. Pettäjä ja vastuuntunnoton perheenpää. Syyttelyä päivästä toiseen, yö yön perään. Hallusinaatiot ja siirtyminen irrationaaliseen maailmaan kuuluivat asiaan. Meni kaksikin kuukautta kesäisin kun elimme vain kahdestaan, hän siellä toisessa olotilassa, minä häntä yrittäen ymmärtää, yrittäen palauttaa takaisin "maanpäälle".
Vuosi sitten päättynyt "viimeinen" (toivottavasti) psykoosi on vieläkin tuoreessa muistissani. Kiitos sen lääkärin, joka ymmärsi tilanteen, kirjoitti B-lausunnon, uudisti uudenajan pysykoosilääkkeen. Kaikki alkoi mennä hyvin. Keväällä tuli takapakkia. Vaimoni alkoi vastoin yleistä käyttäytymistään ahdistua sosiaalisissa tilanteissa. Joutui paniikkiin sukulaisvierailijoidenkin taholta. Napsi Rivatrilia ja Opamaxia useita tabletteja. Mikään ei auttanut. Kun jännitti niin jännitti.
Nyt lopuksi lääkkeisiin. Kuten aiemmin kerroin oman elämäntarinani, siihen tulleen helpotuksen. Ei kaikki selity yksin psykoterapialla. Samaan aikaan kun kävin psykoterapiaa, minulle vaihdettiin Anafranilin tilalle uuden sukupolvanlääke (Seroxat). Olen tähän asti pannut kaiken "parantumisen" psykoterapian piikkiin. Nyt kyseenalaistan sen. Miksikö? Siksi, että vaimolleni psykiatri vaihtoi Rivatrilin ja Opamaxin tilalle aivan saman psyykelääkkeen, jota itsekin olen käyttänyt 10 vuotta. Juuri samaisen Optiparin (ent. Seroxat). Aivan uskomatonta! Meni vain viikko, vaimoni ei enää pelkää mitään, ei jännitä mitään. Sosiaaliset pelkofobiat ovat pois pyyhityt. Tapahtui joko ihme tai sitten lääke auttoi.
JK. Nyt elämme elämämme parasta aikaa. Minä nautin joka hetkestä, kesän lämmöstä, luonnosta, kaikesta. Rakastan itseäni, vaimoani, teitä kaikkia. Soisin, ettei kenenkään olisi paha olla, ei tarvitsisi tuskaa kärsiä ahdistuksistaan. Uskokaa minua, ei teidänkään tarvitse kärsiä, tulette kärsimyksenne voittamaan, olkaa vain kärsivällisiä.
Osoite aiempaan käyntiini täällä:
hthttp://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000025591364tp://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000405&posting=22000000025591364
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten itse sanoit, elämästä selviää hengissä.
Hienoa, nauti joka hetkestä. Mukavaa, että asiaat ovat järjestyneet ja voitte yhdessä vaimon kanssa nauttia Suomen suvesta.
Mahdollisten takapakkien varalta tieto siitä, että elämä jatkuu ja viime kädessä voittaa, on se punainen lanka, jota kannattaa noudattaa.
Oikein hyvää kesää ja aurinkoista jatkoa.