Palstan kirjoittajista iso osa taitaa olla sinkkuja? Tuskinpa minäkään täällä nysväisin jos mulla olis nuori neito riiattavana. Jos olis seurustelukumppani, tulis varmaan viettettyä paljon aikaa yhdessä. Minulla olisi paljon rakkautta annettavana (ainakin uskoisin). Nyt yksinäisenä joudun vain täyttymään itse omasta rakkaudestani. Mutta yritän jakaa rakkautta ja kohteliaisuutta jokapäiväisessä elämässä. Esim. juuri avaamalla ihmisille ovia ja käyttämällä paljon kiitos-sanaa. Näyttää kuitenkin olevan myös parisuhteessa elävilläkin yksinäisyyttä. Kyllähän se varmasti jossakin vaiheessa alkaa tuntua että kaipaisi muitakin ystäviä kuin kumppanin. Parisuhteessa yksinäiseksi kokeville suosittelisin muodostamaan uusia kaverisuhteita ja harrastuksia. Ajatelkaa vielä sellainen yksinäisyys, että et saa kumppaniisi riittävää yhteyttä ja koet olosi yksinäiseksi ukosta/akasta huolimatta. Voisin olettaa että sehän saattaisi ahdistaa tai v*tuttaa! Suhde ei tyydytä, mutta uudessa suhteessa on aina oma työnsä. Kaikki pitäisi alkaa alusta, mutta sitähän tämä elämä hyvin pitkälti on. Voimme surkutella ja vatvoa ongelmia huonossa suhteessa, vaikka sille pitäisi jotain tehdä. Onhan olemassa parisuhdeterapiaa ja erilaisia valmennusleirejä, esim kirkon piiristä löytyy tuollaisia. Elääköhän kukaan nainen epätyydyttävässä parisuhteessa? Esimerkiksi miehen kanssa, joka ei huomio rakastaan riittävästi. Onkohan olemassa miehiä joiden on vaikea puhua omista tunteistaan ja osoittaa rakkautta ja välittämistä naiselleen? Onkohan ketään miestä joka ei uskalla sanoa ääneen, esim. kavereiden seurassa: "Minun vaimoni on maailman ihanin ja rakkain ihminen? Tai kavereiden kuullen (esim. työmatkalla tai muuten poissa kotoa) puhelimessa: "Minäkin rakastan sinua"? Tai enhän minä tietenkään voi tietää onko sellainen huomioiminen enää naisten mieleen.
Kuinkahan me yksinäiset saisimme itsellemme tyydyttävän sosiaalisen verkoston? Itse olen edistynyt etenkin vuoden aikana kun olen löytänyt uusia kavereita ja tuttavia. Mulle on tosi tärkeää sekin että voin mielellään lähes päivittäin vaihtaa edes pari sanaa jonkun tuttavan kanssa. Esim. kantakahvilan työntekijöiden tai muuten vaan jonkun tuttavan kanssa. Toki on välillä päiviä etten puhu ehkäpä kenenkään kanssa. On tärkeä ominaisuus että kykenee myös olemaan yksin. Yksin oleminen on aika hyvää aikaa, kunhan se ei ahdista. Eli kun on sopivasti sekä yksinoloa, että sosiaalista kanssakäymistä.
Koen että kaipaisin seurustelukumppanin. Mutta toisaalta pelkään, onko minulla riittävästi annettavaa jollekin naiselle. Ajattelen että seurusteleminen on tosi vastuullista, koska eihän siinä enää eletä vain oman navan ympärillä. Jopa kauppareissutkin muuttuisivat parisuhteen myötä. Ainakin olen pannut Prismassa merkille että monasti parit ja perheet tekevät ostoksensa yhdessä. Voishan ne minunkin ostokset muuttua jos yhdessä ostettais. Saattaisi täysmaito mennä pannaan, keksien ja karamellien määrät vähetä ja tilalle tulisi vähärasvaiset ja kasvisten ja hedelmien määrät lisääntyisivät. Toki niitä nytkin syön, mutta runsaasti liikkuvana ja hyvän aineenvaihdunnan omaavana atleetikkona on vara mussutella makeaakin.
Mutta jos haluaisi seurustelukumppanin, miten mieleinen löytyisi? Se ei ole ongelma niille jotka ovat sujut itsensä kanssa ja omaavat terveen itseluottamuksen. Mutta kun on juuri epävarma ja ongelmia minäkuvassa. Melkoisen kasan olen läpikahlannut kaikenlaisia opuksia. Tärkeinä olisi voida muuttaa negatiivinen ajattelu myönteiseksi. Koska jos syötät itsellesi: "Olen täyttä sontaa ja muita huonompi, ikuinen luuseri", niinhän se sitten alkaa siirtyä ajatuksista myös olemukseemme. Koet vastoinkäymisen tai tulet torjutuksi, niin se vain ruokkii itsesääliä. Sitten se kehä alkaa oikein lupaavasti pyöriä mollisoinnuin. Kuinkahan sen kierteen katkaisisi ja alkaisi syöttää positiivista ja toiveikasta käsitystä tulevaisuudesta ja itsestään. Omakohtainen hemmetin tärkeä juttu on ainakin se, että liikun paljon muiden ihmisten seurassa. Pakotat itsesi vaikka kunnan/kaupungin keskustaan, menet kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin missä voit joutua ihmisten keskelle. Jos koet olevasi ruma, läski tai muuten poikkeava, menepä huvikses katselemaan muita. Olin itse ennen oikea arkajalka, sosiaalisesti invalidi, ulkonäkökomplekseista kärsivä. Olen toki edelleenkin, mutta on terapeuttista mennä ja panna itsensä toisten joukkoon. On hyväksi nähdä monenlaisia kulkijoita ja tiedostaa että toisetkin kärsivät peloista ja epävarmuudesta.
Tosin sen mukavan nuoren naisen löytämiseksi minun on vaikea tehdä mitään. Yksi edistysaskel on kuitenkin jo se, että ei ulkonäköni (kuviteltu rumuus) ole este naisen löytämiselle. Luulin pitkään että olen niin saakutin ruma ja lyhyt, ja sen taatta en löydä kivaa naista. Mutta en noita asioita enää pidä esteenä (eivät todellisuudessa ole esteitä). Ongelma on vain se että miten ja missä tutustua luontevasti sopiviin naisiin. Olen saanut osakseni aika voimakasta arvostelua kun en löydä naista. Esim: "Onko niin että maa ei kanna päällänsä riittävän hyvää tyttöä ja siksi et löydä?" Ja itsetunto pitäisi saada normaaliksi, koska tiedän että se on infernaalisen huono. Voimakas arvottomuuden tunne saa minut edelleen ajattelemaan että ei minulla ole saumoja löytää itselleni tasapainoista, ok-näköistä naista. Lapsesta saakka olen pitänyt itseäni rumana ja kuitenkin melko moni nainen kattelee sillä silmällä ja jopa hymyilee (ei ne kaikki voi olla ivallista hymyä). Eli kuinka uskaltaisi elää normaalisti ja vastata katseisiin avoimesti, eikä vetätymällä ja välttelemällä. En tosin voi tietää mitä kukin ajattelee kun huomaan joskus saavani osakseni pitkiä katseita (sukupuolesta riippumatta). Tietenkin itse koen että ne näkee vain ruman, lyhyen ja masentuneen miehen tyngän. "voi reppanaa, liekö kärsinyt ravinnonpuutteesta vai olisiko pitänyt laittaa kasvatuslaitokseen. Tuolla ei kyllä ole naista. Sen näkee naamasta kun ei ole naista". Toisaalta kun osa katseista on kuitenkin hieman flirtahtavia, se pistää ristiriidat pyörimään päässä. Enhän minä voi kuitenkaan kieltää ketään tuntemasta ja makuja on monia. Ehkäpä joku voi ajatellakin: "onpas rehellisennäköinen, hyväihoinen, symmetriset kasvot ja jäntevä ruumiinrakenne. Kyllä tuota kehtaisi esitellä vanhemmille, kavereille, mummolle ja sukulaislle tulevana aviomiehenä". Lopetan tämänkertaisen vuodatuksen erään ulkomaalaisen kaverini kehotukseen: "Don't think much!". Mutta minä poikahan se osaan analysoida, miettiä ja vatvoa. Pitäisi varmaan väitellä tohtoriksi aiheella: Infernaalinen introspektio ja sen aiheuttamat ongelmat.
Kuinkahan me yksinäiset saisimme itsellemme tyydyttävän sosiaalisen verkoston? Itse olen edistynyt etenkin vuoden aikana kun olen löytänyt uusia kavereita ja tuttavia. Mulle on tosi tärkeää sekin että voin mielellään lähes päivittäin vaihtaa edes pari sanaa jonkun tuttavan kanssa. Esim. kantakahvilan työntekijöiden tai muuten vaan jonkun tuttavan kanssa. Toki on välillä päiviä etten puhu ehkäpä kenenkään kanssa. On tärkeä ominaisuus että kykenee myös olemaan yksin. Yksin oleminen on aika hyvää aikaa, kunhan se ei ahdista. Eli kun on sopivasti sekä yksinoloa, että sosiaalista kanssakäymistä.
Koen että kaipaisin seurustelukumppanin. Mutta toisaalta pelkään, onko minulla riittävästi annettavaa jollekin naiselle. Ajattelen että seurusteleminen on tosi vastuullista, koska eihän siinä enää eletä vain oman navan ympärillä. Jopa kauppareissutkin muuttuisivat parisuhteen myötä. Ainakin olen pannut Prismassa merkille että monasti parit ja perheet tekevät ostoksensa yhdessä. Voishan ne minunkin ostokset muuttua jos yhdessä ostettais. Saattaisi täysmaito mennä pannaan, keksien ja karamellien määrät vähetä ja tilalle tulisi vähärasvaiset ja kasvisten ja hedelmien määrät lisääntyisivät. Toki niitä nytkin syön, mutta runsaasti liikkuvana ja hyvän aineenvaihdunnan omaavana atleetikkona on vara mussutella makeaakin.
Mutta jos haluaisi seurustelukumppanin, miten mieleinen löytyisi? Se ei ole ongelma niille jotka ovat sujut itsensä kanssa ja omaavat terveen itseluottamuksen. Mutta kun on juuri epävarma ja ongelmia minäkuvassa. Melkoisen kasan olen läpikahlannut kaikenlaisia opuksia. Tärkeinä olisi voida muuttaa negatiivinen ajattelu myönteiseksi. Koska jos syötät itsellesi: "Olen täyttä sontaa ja muita huonompi, ikuinen luuseri", niinhän se sitten alkaa siirtyä ajatuksista myös olemukseemme. Koet vastoinkäymisen tai tulet torjutuksi, niin se vain ruokkii itsesääliä. Sitten se kehä alkaa oikein lupaavasti pyöriä mollisoinnuin. Kuinkahan sen kierteen katkaisisi ja alkaisi syöttää positiivista ja toiveikasta käsitystä tulevaisuudesta ja itsestään. Omakohtainen hemmetin tärkeä juttu on ainakin se, että liikun paljon muiden ihmisten seurassa. Pakotat itsesi vaikka kunnan/kaupungin keskustaan, menet kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin missä voit joutua ihmisten keskelle. Jos koet olevasi ruma, läski tai muuten poikkeava, menepä huvikses katselemaan muita. Olin itse ennen oikea arkajalka, sosiaalisesti invalidi, ulkonäkökomplekseista kärsivä. Olen toki edelleenkin, mutta on terapeuttista mennä ja panna itsensä toisten joukkoon. On hyväksi nähdä monenlaisia kulkijoita ja tiedostaa että toisetkin kärsivät peloista ja epävarmuudesta.
Tosin sen mukavan nuoren naisen löytämiseksi minun on vaikea tehdä mitään. Yksi edistysaskel on kuitenkin jo se, että ei ulkonäköni (kuviteltu rumuus) ole este naisen löytämiselle. Luulin pitkään että olen niin saakutin ruma ja lyhyt, ja sen taatta en löydä kivaa naista. Mutta en noita asioita enää pidä esteenä (eivät todellisuudessa ole esteitä). Ongelma on vain se että miten ja missä tutustua luontevasti sopiviin naisiin. Olen saanut osakseni aika voimakasta arvostelua kun en löydä naista. Esim: "Onko niin että maa ei kanna päällänsä riittävän hyvää tyttöä ja siksi et löydä?" Ja itsetunto pitäisi saada normaaliksi, koska tiedän että se on infernaalisen huono. Voimakas arvottomuuden tunne saa minut edelleen ajattelemaan että ei minulla ole saumoja löytää itselleni tasapainoista, ok-näköistä naista. Lapsesta saakka olen pitänyt itseäni rumana ja kuitenkin melko moni nainen kattelee sillä silmällä ja jopa hymyilee (ei ne kaikki voi olla ivallista hymyä). Eli kuinka uskaltaisi elää normaalisti ja vastata katseisiin avoimesti, eikä vetätymällä ja välttelemällä. En tosin voi tietää mitä kukin ajattelee kun huomaan joskus saavani osakseni pitkiä katseita (sukupuolesta riippumatta). Tietenkin itse koen että ne näkee vain ruman, lyhyen ja masentuneen miehen tyngän. "voi reppanaa, liekö kärsinyt ravinnonpuutteesta vai olisiko pitänyt laittaa kasvatuslaitokseen. Tuolla ei kyllä ole naista. Sen näkee naamasta kun ei ole naista". Toisaalta kun osa katseista on kuitenkin hieman flirtahtavia, se pistää ristiriidat pyörimään päässä. Enhän minä voi kuitenkaan kieltää ketään tuntemasta ja makuja on monia. Ehkäpä joku voi ajatellakin: "onpas rehellisennäköinen, hyväihoinen, symmetriset kasvot ja jäntevä ruumiinrakenne. Kyllä tuota kehtaisi esitellä vanhemmille, kavereille, mummolle ja sukulaislle tulevana aviomiehenä". Lopetan tämänkertaisen vuodatuksen erään ulkomaalaisen kaverini kehotukseen: "Don't think much!". Mutta minä poikahan se osaan analysoida, miettiä ja vatvoa. Pitäisi varmaan väitellä tohtoriksi aiheella: Infernaalinen introspektio ja sen aiheuttamat ongelmat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirjoitat todella upeasti. En voinut olla nauramatta sille täysmaito -jutulle (jonka suhteen olet oikeassa, se vaihtuisi hetkessä rasvattomaksi jos alkaisit seurustelemaan - tai kun alat).
Ei sinulla ihan infernaalisen huonoa itsetuntoa voi olla, jos kerran koet flirttailevat katseet flirttailevina etkä vääristä niitä ilkkuviksi, ja koska kirjoitit siitä tännekin. Minä hädin tuskin kehtaan kirjoittaa nyt tähän etten itsekään jää niinkään huomaamatta jos kuljeskelen kaupungilla, nytkin mietin, pitäisikö minun pyyhkiä tämä lause pois. Ja viestisi loppuosa meni lähestulkoon itsekehuksi ;)
Oletko yrittänyt löytää jotakuta Suomi24:n tai jonkin toisen paikan "treffeissä"? Entä oletko koskaan miettinyt meneväsi baariin vaikka sitten yksinäsi, ihan vain siltä varalta että jos näkisit jonkun viehättävän naisen niin voisit mennä juttelemaan? Olen usein itse miettinyt, että kun kadulla törmää mielenkiintoiseen ihmiseen, pitäisi ehkä vain mennä juttelemaan. Tuskin siinä mitään häviäisikään.
Turha sitä on pähkäillä, että onko sinulla tarpeeksi jotakin annettavaa naiselle. Ajasta ainakin on hyvä aloittaa. Ja samoin on turha miettiä kuinka elämä muuttuisi seurustelusuhteen myötä. Sen näkee sitten :) mutta älä anna naisystävän löytämisestä tulla elämäsi ainoaa tarkoitusta tai pakkomiellettä.
En ole tietääkseni mikään selvännäkijä, mutta silti aikamoisen varma että löydät vielä jonkun, toivon ainakin niin :)
Hyvä jos sain täysmaito-jutulla jonkun iloiseksi :). Olenhan kuullut aika monesti omaavani hyvän huumorintajun ja tilannekomiikan.
"Oletko yrittänyt löytää jotakuta Suomi24:n tai jonkin toisen paikan "treffeissä"? Entä oletko koskaan miettinyt meneväsi baariin vaikka sitten yksinäsi, ihan vain siltä varalta että jos näkisit jonkun viehättävän naisen niin voisit mennä juttelemaan?"
Pidin kyllä profiilia joskus treffeissä, mutta en jaksa enää kun kiinnostavat naiset tekivät usein sen että lopettivat kirjoittamisen yhtäkkisesti, mitään sanomatta, mutta onhan siihen kaikilla tietysti oikeuskin. Ja periaatteessa sekin kertonee kohtalaisesta itsetunnosta koska menen yleensä aina yksin baariin. Ehkäpä siinäkin on jonkinlaista itseensä luottamista. Mutta nykyisn en hirveästi jaksa lähteä yöjuoksulle. Ja en edes juo ns. pohjia, eli sixpäkkiä kämpillä. Yleensä kun lähden kapakkareissulle, menen ensin Cafe houseen nauttimaan korvapuustikahvit ja selailen uusimman iltapäivälehden. Pupiin lähen siis jo ennen yhdeksää kun kahvila suljetaan. Baarissa sitten juon muutaman lonkeron ja Karhua. Toisinaan menen vielä yökerhoon. Siinähän se vaikeus taas on että EN MINÄ USKALLA mennä juttelemaan mukavalta näyttäville nuorille naisille. Aika säälittävää kun on jo aikuinen mies.. Tiedän että saisin naisia jos tekisin hieman enemmän sen eteen itsekin. Haluaisin löytää suht rauhallisen, mukavan tavallisen ns. naapurin tytön, mutta useinhan hekin ovat ujoja ja eivät tule juttelemaan ainakaan mulle. Mutta joskus mua ovat lähestyneet aivan vääränlaiset naiset. Esim. kerran yökerhossa kikattava tyttöporukka oli menossa vessaan ja kattelin yksin ohilipuvia ihmisiä nojaten pöytään. Äkillisesti eräs kaunis blondi otti valtaisan pyrähdyksen ja hyppäsi kaulaani, muiskautti pusun poskelle ja kirkui: "Oot ihana!" Minä otin tilanteen kylmänviileästi, kuivasin poskeni ja sanoin "Kiitos!". Sitten se likka juoksi kiiresti takaisin ystävättäriensä luo ja seurasi valtaisa kikatus.. Sitten on taas näitä yli nelikymppisiä naisia roikkunut baarissa. Eräskin täti hoki tukevasti humaltuneena kolme kertaa: "En minä yritä sinua iskeä, mutta jos voin olla seurassasi". Ja yksin sanoi, "voitko olla mun kans loppuillan, mä von tarjota?". Mutta kaikki eivät kertakaikkiaan saa tuntemaan mitään. Eli ei minussa ole miestä ottaa ja mennä panemaan näitä tuntemattomia naisia. Enkä oikeastaan edes haluaisi löytää ehkäpä tulevaa elämänkumppania baarista. Kuitenkin nämäkin positiiviset kommentit ja tilanteet hieman kohottavat itsetuntoa. Tahtoisin löytää herkän ja rauhallisen neidon, joka tykkäis olla kotosalla. Voisin näppäillä akustisella Yamahalla jotain hempeää sävelmää ja kuiskia korvaan kauniita sanoja. Avaudun seksuaalisesti vasta kun koen kiintymystä ja voimakkaita tunteita.
"Pidin kyllä profiilia joskus treffeissä, mutta en jaksa enää kun kiinnostavat naiset tekivät usein sen että lopettivat kirjoittamisen yhtäkkisesti, mitään sanomatta, mutta onhan siihen kaikilla tietysti oikeuskin."
Mielestäni ihmisillä ei todellakaan ole oikeutta lopettaa kirjoittelua yhtäkkiä mitään sanomatta! Pitäisi vähintään sanoa että ei siitä tai tästä syystä jaksa enää kirjoittaa. AINA pitää ilmoittaa jos ei enää kirjoita.
"infernaalinen introspektio" :D
tämä on juuri, siis juuuuuuuri tätä. kuulostat aarteelta, mutta tuntuu ettei kaltaisiasi ritareita ikinä tapaa(TAPAA!) tosielämässä. kävelen tietämättäni Sellaisten ohi kadulla, istun ratikassa Sellaisen vieressä tai seisoskelen kassajonossa takanani juuri Sellainen. tietämättäni. ikävää.
Itsetuntoni kasvaa ja koen eheytymistä tuollaisesta palautteesta! KIITOS! =).
Joo, täällä kaapunissa voipi ratikkaa saada jonkun tovin odotella.. :).
Muillekin itsetunto-ongelmista kärsiville suosittelisin alkaa huolehtia enemmän omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Harrastan säännöllistä kävelylenkkeilyä, joka lisää itsevarmuutta ja pitää kropan kiinteänä. Maaliskuusta saakka olen lisäksi tehnyt vaihtelevalla innostuksella erilaisia yläkroppaa vahvistavia liikkeitä. Salilla olen käynyt viimeksi vuonna 2004 yhden kerran ja sitä ennen lukion pakollisilla liikkatunneilla muutaman kerran. Eli ostin maaliskussa Prismasta 2 x 10 kg:n käsipainot. Ei niillä itestä mitään muskelimiestä tehdä, mutta ainakin itse koen kiinteän kropan terveyden ja hyvinvoinnin merkkinä. Mulla on mäntylautanen saunanpenkki, jonka päälle laitan viistoon semmosen kirjahyllyn kolmirimaisen tason ja se tulee tätä minun mäntyistä ruokailupöytää vasten. Eli olen siis väsännyt itselleni viistopenkin, jossa voi punnertaa käsipainoilla ylöspäin (tai perhosliikettä) ja liike kohdistuu juuri käsivarsiin ja rintalihasten yläosaan. Tuo käsipaino koostuu tangosta jossa on kierre mutterit ja irrotettavat levyt. Tankoa jää töröttämään painon molemmista päistä n. 7 cm:n verran. Ottamalla tangon päistä kiinni molemmin käsin ja ojentamalla kädet suoraksi ja tekemällä ranteella kääntöliikettä, se kohdistuu kyynärtaipeen alapuolella oleviin lihaksiin. Laitan painon sängyn päälle ja seison sänkyä vasten, jotta se paino on aina helppo laskea välillä sängyn päälle. Liike nimittäin on todella tehokas ja kehittävä. Liikettä voi tehdä sekä kämmenpuoli alaspäin, että kämmenpuoli ylöspäin. Pitää vain muistaa laittaa asunnon verhot kiinni, ettei naapuritalon asukkaat luule minun olevan puuhastelemassa jotakin "sellaista". Pidän omista käsivarsistani, koska ohuen ranteen jälkeen alkaa kiinteä ja napakka lihas.. Ja olen kuullut että moni nainenkin pitää siitä että mies ei ole ihan kukkakeppi. Edelleen pitää korostaa että en harrasta voimailua, vaan pidän yllä lihaskuntoa ja terveyttä. Ja yläkroppaani olen oikein tyytyväinen. Pikeepaita päällä kun kävelee, kiinteät rintalihakset ihan kivasti "näkyy" paidan läpi. En ole narsisti, eikä minusta sellaista tule, mutta kerrankin alan pitää omasta kropastani ja kohdella sitä kuin rakkainta. Ensi viikolla menen taas luovuttamaan verta SPR:lle. Siitä tulee niin hyvä mieli kun saa jutella kivojen naisten kanssa ja vetää lopuksi mahan täyteen voileipää, kahvia, pullaa ja keksejä.. Ja onpahan ainakin antanut itsestään jotain apua. Kannan myös lompakossani elinluovutustestamenttia. Eli jos kuolen siististi, voitte ottaa minulta verkkokalvot silmistä ja kaikki sisäelimet ja vaikka ihoakin. En niitä mullan alla enää tarvitse. Mutta toivottavasti ei ole pitkään aikaan vielä ajankohtaista menehtyä.
Koetan nauttia tästä yksinelon ajasta, vaikka se välillä onkin tosi surkeaa ja masentavaa. Lohdutan itseäni suunnattomassa rakkaudenkaipuussani ajattelemalla, miten monin tavoin voisinkaan osoittaa välittämiseni ja rakkauteni sille Yhdelle. Varmaan kuullostaa tosi säälittävältä, mutta teen mielikuvaharjoituksia tunteenosoituksista ja välittämisestä. Onneksi saan olla kummi/eno kahdelle sisaren lapselle. Tykkään tenavista, mutta en tiedä olisiko minusta koskaan vastuulliseksi isäksi. Onpahan ainakin lähipiirissä pieniä joiden kujeilua ja leikkiä voi seurata. Ja kunhan hieman kasvavat, saavat halutessaan lähteä mukaan onkireissuille tai mustikkametsään. (sotkemaan kädet ja naamansa mustikalla ja tökkimään kepillä hirvenpaskaa ja kyselemään älyttömiä ja hassuja asioita) :).
Tuosta prinssiaineksesta uskaltaisin olla aikamoisen eri mieltä juuri lyhyyteni takia. Eivät prinssit ole pieniä, paitsi tietysti Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi :). Suositeltavaa luettavaa kaikille lapsenmielisille vaikkapa näin sateisille päiville.
Terveisiä vaan tutuille jos joku sattuisi tunnistamaan. Mutta ei nimiä kiitos.. :).
Hei!
Tuntuu siltä että sua ei ole vanhemmat kovasti kehuneet kun olet ollut pieni?! Itseään täytyy oppia rakastamaan vikoineen ennen kuin on kypsä seurusteluun! Ainakin näin oli mun kohdalla:)
Sitten sitä rakkautta riittää toisillekin ... ja muista että kukaan meistä ei ole täydellinen!
Menehän tanssikurssille ja kokeile elävää musiikkia , tanssilavoja...Siinä pääsee juttuun vastakkaisen sukupuolen kanssa helposti ja voi "hioa" taitojaan. Ja lähtee asenteella että menee pitää hauskaa ja tutustumaan ihmisiin - naistkin on vain ihmisiä :) ...ja toisilla niistäkin on kusta enemmän päässä kuin toisilla!!
Kyllä se siitä kun uskot itseesi ja muistat olla kiinnostunut toisesta ( ettet itse vain ole äänessä koko ajan) ja mietit hauskoja asioita ; kylä se siitä lähtee - että menoks vaan!!!