Suviseurateema väärin käännetty

rauhansanalainen

Valkealan suviseurojen aihe: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne on väärin käännetty. Alkutekstin mukaan oikea käännös pitäisi olla Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Emme voi piirtää tai vetää rajoja Jumalan valtakunnalle. Kyllä uskovia löytyy eri seurakunnista ja herätysliikkeistä. Itse koen että minun teologinen näkemykseni on lähempänä evankelisen liikkeen kuin vanhoillislestadiolaisten. Siksipä menen mieluummin tulevana viikonloppuna Ylistaron evankeliumijuhlille. Siellä saan luterilaista oikeaa oppia mm. kasteen ja ehtoollisen sakramentista. Meidäthän on jo Pyhässä Kasteessa otettu Jumalan lapsiksi.

23

1107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opetetaan eteenpäin

      Vl-opissa on näitä käännösvirheitä paljon opetettu totena kun selaa viestejä alaspäin esim. siellä on henki lepää pohjan maalla -oppi, joka on käännösvirhe eikä tarkoita Suomea vaan Irakia!!!

      • tulkitsevat!!

        Menepäs sanomaan se vl-uskoiselle. Ei anna periksi erehdyksiä, joita SRK-uskonnossa on. Ei ikinä myönnä, että "herran henki pohjan maalla" on opillinen harha, opillinen erityiskorostus.
        Merkillisestä Sakarja 6:8 -tulkinnasta saa kuvan esim.puhujainkokousptk. 1960-61 Heikki Saaren tulkinoista.
        SRK-uskonnossa maanviljelijät ovat hyviä eksegeettejä. Heillä riittää mielikuvitusta.

        Muuten.... Oikea käännös olisi "Jumalan valtakunta on sisäisesti teidän keskellänne"

        Jumalan valtakunta ei siis ole myöskään missään joukossa(vl-liike) niinkuin se ei ole fariseuksissakaan.


      • Anonyymi
        UUSI

        Ortodoksikirkon käännösvirheet mutta nykyään myös helluntailaisten.


      • Anonyymi
        UUSI
        tulkitsevat!! kirjoitti:

        Menepäs sanomaan se vl-uskoiselle. Ei anna periksi erehdyksiä, joita SRK-uskonnossa on. Ei ikinä myönnä, että "herran henki pohjan maalla" on opillinen harha, opillinen erityiskorostus.
        Merkillisestä Sakarja 6:8 -tulkinnasta saa kuvan esim.puhujainkokousptk. 1960-61 Heikki Saaren tulkinoista.
        SRK-uskonnossa maanviljelijät ovat hyviä eksegeettejä. Heillä riittää mielikuvitusta.

        Muuten.... Oikea käännös olisi "Jumalan valtakunta on sisäisesti teidän keskellänne"

        Jumalan valtakunta ei siis ole myöskään missään joukossa(vl-liike) niinkuin se ei ole fariseuksissakaan.

        Pohjoinen on eri asia kuin suomen pohjan maa. Maapallon pohjoinen yksin oli 2000 vuotta sitten Suomi .


      • Anonyymi
        UUSI
        tulkitsevat!! kirjoitti:

        Menepäs sanomaan se vl-uskoiselle. Ei anna periksi erehdyksiä, joita SRK-uskonnossa on. Ei ikinä myönnä, että "herran henki pohjan maalla" on opillinen harha, opillinen erityiskorostus.
        Merkillisestä Sakarja 6:8 -tulkinnasta saa kuvan esim.puhujainkokousptk. 1960-61 Heikki Saaren tulkinoista.
        SRK-uskonnossa maanviljelijät ovat hyviä eksegeettejä. Heillä riittää mielikuvitusta.

        Muuten.... Oikea käännös olisi "Jumalan valtakunta on sisäisesti teidän keskellänne"

        Jumalan valtakunta ei siis ole myöskään missään joukossa(vl-liike) niinkuin se ei ole fariseuksissakaan.

        Ei vaan tuli ikäänkuin vanhan liitonhengistä vapaus . Lähdettiin pois vanhasta . Siirryttiin uuden liiton vapauteen. Sehän oli projekti mikä kesti jonkun aikaa . Katsokaas kun profeetat ennusti Jeesuksen joka sitten tuli . Ja sen jälkeen kaikki muuttui.


      • UUSI

        Kirkkohistoria on teologian runko. Vl- oppi on pielessä ja kierossa, koska pannaan eisegeettisesti omiaan Raamattuun ja allegorisella tulkinnalla vahvistetaan ihmisten keksimää uskonnollista oppia. Sanan valossa tarkasteltuna vl- opit eivät kestä rehellistä tutkimista. On peloteltu, että vastustaa "Pyhää Henkeä", jos kyseenalaistaa vl-puhujien mielivaltaisen raamatuntulkinnan. (Muissakin kulteissa on vastaavaa pelolla hallitsevaa vallankäyttöä!) 📖⏳️⌛️☠️


    • niinkö tosiaan

      Jeesushan puhuu tuossa Raamatun kohdassa fariseuksille, jotka kyselivät, missä Jumalan valtakunta on. Ei se tosiaankaan ole sisällisesti fariseuksissa,

      Missään kohdassa Raamatussa ei opeteta, että uskovia löytyy joka seurakunnasta. Kun Paavali kirjoitti seitsemälle Aasian seurakunnalle, hän takoitti eri paikkakunnalla olevia seurakuntia. Ei hän tarkoittanut eri tavalla uskovia, sanoipa vielä, että jos joku tuo toista evankeliumia, olkoon kirottu.

      Monessa kohtaa Raamatussa sanotaan, että on vain yhdenkaltainen usko, jolla tullaan autuaaksi.

      Ei lasta oteta kasteessa Jumalan lapseksi, sillä hän on Jumalan lapsi jo ennen syntymäänsä. Kaste on hyvän omantunnon liitto josta Pietari kirjoittaa: "Ei että lihan saastaisuudet siinä otettaisiin pois vaan se on hyvän omantunnon liitto"

      • Anonyymi
        UUSI

        Hellareilla on eri näkemyksiä. Jos tutkii karttaa huomaa ettei alku seurakunnat ollut Aasiassa . Turkin alueella Kreikan. Nykyäänkin. Eikä Paulus mennyt Aasiaan vaan ARABIAAN . Karttakirjan esiin . Aasian näkee kartassa . Sittemmin kaikki levisi kun lisääntyi. Osa apostoleista lähti Aasiaan jotkut Etiopiaan jotkut Afrikkaan toiset Espanjaan. Mutta kaikille kielille on julistettu. Taivasten valtakunta on taivaassa ihan selvä osoite siinä samassa taivas.


    • Tutkija.

      pikkusen otdisteita, ettet ihan kuulopuheiden varassa esittäisi väittämiä.

    • rauhansanalaisen

      Raamatun tulkinnassa suuria puutteita! Ei Jumalanvaltakunta ole Fariseuksissa kuten tuolla jo joku mainitsi, ei tosiaankaan. Jumalanvaltakunta on näkymättömällä tavalla eli uskovaisissa ihmisissä maailman ihmisten keskellä.

      Tule vain Valkealaan, siellä on koolla Jumalanvaltakunnan kansalaisia, siellä saarnataan Jumalan sanaa. Avaa korvasi ja kuuntele. Jospa sinäkin löytäisit sen valtakunnan jonka muurit ei sorru.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jerikossa ajalta ennen Jeesusta. Jerikossa on muurit edelleen . No kartta ja aika ymmärrys tärkeää historian tutkimuksessa . Ennen Jeesuksen syntymää . Entä sen jälkeen.


    • on Jumalan valtakunta

      Rauhanyhdistys on Jumalan valtakunta maan päällä.

      • voi aiheuttaa

        ylimääräistä päänvaivaa =(
        Ei yhdistys ole valtakunta eikä Jumala ole (Raamatun mukaan) kotoisin maan päältä =(


      • ulkopuolisten

        pienet lapset Jumalan valtakuntaan? Siis Rauhanyhdistykseen?


      • potkupuvun taskussa
        ulkopuolisten kirjoitti:

        pienet lapset Jumalan valtakuntaan? Siis Rauhanyhdistykseen?

        Ei ainakaan meidän vauvalla ole potkuhousujen taskussa minkään lafkan jäsenkirjaa. Vauva on poliittisesti sitoutumaton myös. ;D


      • Anonyymi
        UUSI

        Rauhanyhdistys on täynnä tyhmiä siinä kuin muissakin eriseuroissa on . Esikoiset . Esikoinen on Jeesus ennen muita eikä lestadius. Vanhoilliset Omavanhurskaus . Omat yritykset pelastaa itseään jättää muut ulos on vähintään myllynkiven joukko.


      • UUSI

        Ja lehmät lentää.🐮🍀


      • Anonyymi
        UUSI

        Juu niin on SYNAGOGAT moskeijat budhat kuin håjehovat hellarit vaparit ortodoksit filosofit noidat velhot hindut wiccat adventistit aina itsestään kuvitellut metodistit mormonit KABBALAH kuin muut . Me vaan me vaan pelastutasn meillä on uusi tieto viimeinen ja vain meillä on oikea oppi ja säännöt . Totuus on ettei kukaan pelastu .


    • Lars-Gunnar

      .. että Jumalan valtakunta on fariseustenkin keskellä, sisällisesti heissä. Sen voi löytää fariseuskin sieltä. Jeesushan kehottaa opetuslapsiaankin kääntymään ja tulemaan kuin lapset päästääkseen sisälle Jumalan valtakuntaan. Tuo keskellä käsittääkseni takoittaa Kristusta. Kristushan oli ristiinnaulittuna Golgatalla keskimmäisellä ristillä. Kristus on Jumala ihmisessä, kuten Jeesuksessa ja Paavalissa. Ja, Jumala on ykseys, jossa on vastakohdat yhdityneenä yhdeksi.

      Jumalan valtakunnasta Tuomaan evankeliumin mukaan:

      "Jeesus näki lapsia, joita imetettiin. Hän sanoi opetuslapsilleen, "Nämä imevät lapset ovat kuin ne, jotka astuvat sisälle valtakuntaan." He sanoivat hänelle, "Astummeko siis valtakuntaan sisälle lapsina?" Jeesus sanoi heille, "Kun teette kahdesta yhden, ja kun teette ulkopuolen sisäpuoleksi ja sisäpuolen ulkopuoleksi, ja yläpuolen kuin alapuoli, ja kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole mies eikä nainen nainen.. ..silloin te astutte sisälle [valtakuntaan]."

      Tässäkään Jeesus ei pitänyt opetuslapsiaan vielä valtakunnassa!

      • yhdistä

        Syntiähän on Raamatun mukaan, se mikä erottaa Jumalasta. Jumala on siis ykseys, jossa kaikki ovat eriämättömästi yhtä. Hyvän- ja pahantiedon puussa on erottelu ja jaottelu. Siitä syöminen on Jumalaa, ykseyttä vastaan. Se siis erottaa Jumalasta, ja on syntiä. Kun kuitenkin jokainen on siitä syönyt, sillä jokaisessa meissä on Aatami, täytyy Jumala saavuttaa ja valtakuntaan palata yhdistämällä vastakohdat yhdeksi, kuten Jeesus sanoo.


    • teretere..

      Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" sanoo Raamatun(38) käännös: entos hymoon ei mitenkään voi merkitä "teidän keskellänne". Se ei ole ulkopuolella meitä vaan ihmisessä itsessään. Sen voi Jeesuksen mukaan löytää..

      • UUSI

        Voidaan kyllä kreikasta kääntää kahdella tavalla.📖 Näin minua viisaammat teologit opettivat Raamattuopistolla.😇👍


      • Anonyymi
        UUSI

        Useimmin Jeesus puhuu itsestään . Niinku.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3347
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      242
      2173
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      93
      1929
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1883
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1658
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1321
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1242
    Aihe