Jos sinulla on hyvä- , tai vaikka hullukin idea, mutta puuttuu rahat, tilat, uskallus tms. Aloitetaan keskustelu siitä miten voisin olla avuksi. Itselläni on joitain ajatuksia, katsotaan löytyykö saman suuntaisia. Rahoitus ei ole minulle ongelma, tarvisen vain hyvän ja innostavan liikekumppanin.
Onko sinulla hyvä idea ?
Yhtiökumppaniksi
3665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen valmistumassa kohta tuotantotalouden di:ksi ja oman firman perustaminen kiinnostaisii.
Mistäpäin olet ja millaista firmaa suunnittelet?
Hei!
Olen DI ja oon tällä hetkellä mielenkiintoisessa hommassa asiantuntijana aliarvostetulla palkalla, siksi mieli tekisi irtaantua ja aloittaa oma juttu. Minulla on ideoita liittyen komposiitteihin. Tarkoitus olisi olla myös omistajana, koska firmalla olisi todella hyvät kasvunäkymät ja myyntiarvoa myöhemmin. Tietotaitoa ja realistisia ideoita löytyy, mutta rahoitus puuttuu.
Pystyisin tekemään jo olemassa olevia tuotteita halvemmalla ja laadukkaammin. Parin tuotteen vuosimyynti olisi 1 milj euroa hyvällä katteella.
Jos kiinnostaa jatkaa keskustelua aiheesta, ota yhteyttä.
toiminimellä teen jo sitä sun tätä, mutta se suuri liikeidea puuttuu. koulutusta, työkokemusta ja viestintäosaamista löytyy. helsingissä on toimistokin jo valmiina.