mikä elokuva?

Meillä oli vuosikausia sitten videonauhalla sellainen toimintaleffa. Kasetti tuhoitui, enkä ollut silloin tuskin 10-vuotias, enkä tajunnut lukea kasettia, jos siinä olisi ollut leffan nimi.
Elokuva alkaa, kun joku mies on kasinolla, siellä on sitten jonkun miljonäärin(?) poika, joka suuttuu tälle alussa mainitulle miehelle, kun tämä voittaa pelin (heittää kortit pitkin pöytää). Tämä "vihainen mies" on valkopaitainen (muistaakseni) ja lihava. No, "vihainen mies" ja "voittaja" muodostavat tappelun. "voittaja" juoksee nurkkaan, kaataen samalla viherkasvin maahan. "vihainen mies" juoksee "voittajaa" kohti, mutta kompastuu maassa makaavaan viherkasviin sillä seurauksella, että lyö päänsä edessä olevan pöydän kulmaan. "vihainen mies" kuolee heti, ja joku nainen sanoo "voittajalle": 'sinun olisi paras lähteä ja pian!'.
Sitten alkaa kauhea takaa-ajo, jonka aikana "voittaja" saa jonkun naisenkin mukaansa (pakenevat poliisia naisen autolla huvipuistoon ym.), taitaa "voittaja" mennä jossain keilailuhallissakin yhdessä vaiheessa. Lopussa "voittaja" on kuolleen "vihaisen miehen" isän luona, isä alkaa kesken keskustelun potkia "voittajaa". Lopuksi isä käskee palvelijoidensa raahata potkittu "voittaja" katolle ja pudottaa sieltä alas. No, siinä käy niin, että molemmat kaksi palvelijaa lentävät katolta alas, "voittaja" jää katolle. Lopulta isä jää johonkin koneeseen puristuksiin jne.
Leffa oli muistikuvieni perusteella hyvin jännittävä, mutta kun en tiedä nimeä. Elokuva on valmistunut luultavimmin vuosien 1980-1995 välillä, ainakin tunnelma on ihan kasarileffasta!
Mahtaisiko joku tietää leffan nimen?
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Kiitos! se se on! Kun vaan löytäisi jostakin suomitekstein dvd:n...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselen kirjoitti:

Meillä oli vuosikausia sitten videonauhalla sellainen toimintaleffa. Kasetti tuhoitui, enkä ollut silloin tuskin 10-vuotias, enkä tajunnut lukea kasettia, jos siinä olisi ollut leffan nimi.
Elokuva alkaa, kun joku mies on kasinolla, siellä on sitten jonkun miljonäärin(?) poika, joka suuttuu tälle alussa mainitulle miehelle, kun tämä voittaa pelin (heittää kortit pitkin pöytää). Tämä "vihainen mies" on valkopaitainen (muistaakseni) ja lihava. No, "vihainen mies" ja "voittaja" muodostavat tappelun. "voittaja" juoksee nurkkaan, kaataen samalla viherkasvin maahan. "vihainen mies" juoksee "voittajaa" kohti, mutta kompastuu maassa makaavaan viherkasviin sillä seurauksella, että lyö päänsä edessä olevan pöydän kulmaan. "vihainen mies" kuolee heti, ja joku nainen sanoo "voittajalle": 'sinun olisi paras lähteä ja pian!'.
Sitten alkaa kauhea takaa-ajo, jonka aikana "voittaja" saa jonkun naisenkin mukaansa (pakenevat poliisia naisen autolla huvipuistoon ym.), taitaa "voittaja" mennä jossain keilailuhallissakin yhdessä vaiheessa. Lopussa "voittaja" on kuolleen "vihaisen miehen" isän luona, isä alkaa kesken keskustelun potkia "voittajaa". Lopuksi isä käskee palvelijoidensa raahata potkittu "voittaja" katolle ja pudottaa sieltä alas. No, siinä käy niin, että molemmat kaksi palvelijaa lentävät katolta alas, "voittaja" jää katolle. Lopulta isä jää johonkin koneeseen puristuksiin jne.
Leffa oli muistikuvieni perusteella hyvin jännittävä, mutta kun en tiedä nimeä. Elokuva on valmistunut luultavimmin vuosien 1980-1995 välillä, ainakin tunnelma on ihan kasarileffasta!
Mahtaisiko joku tietää leffan nimen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu