Olen tällä hetkellä sihteerinä ja olen toiminut sellaisena jo 15 vuotta. Nyt tuntuu että alkaa oleen "kuppi" täysi enkä saa työstä sitä mitä haluan.
Olen aina ollut kiinnostunut terveydenhoitoalasta, joko kätilönä, ensihoitajana tai fysioterapeuttina. Mietin juuri että millaiset palkat yms niillä aloilla on?
Lisäksi mietityttää että olenko aivan hullu jos teen tällaisen radikaalin ratkaisin 34 vuotiaana? Kotona kaksi pientä lasta ja mies joka tekee aika pitkää päivää.
Kertokaa ko. aloista jotain jos tiedätte ja iskekään päähäni uskoa että minusta ehkä voisi olla siihen.
Olen aina ollut kiinnostunut terveydenhoitoalasta, joko kätilönä, ensihoitajana tai fysioterapeuttina. Mietin juuri että millaiset palkat yms niillä aloilla on?
Lisäksi mietityttää että olenko aivan hullu jos teen tällaisen radikaalin ratkaisin 34 vuotiaana? Kotona kaksi pientä lasta ja mies joka tekee aika pitkää päivää.
Kertokaa ko. aloista jotain jos tiedätte ja iskekään päähäni uskoa että minusta ehkä voisi olla siihen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Työ on hyvin palkitsevaa, mutta toisaalta täytyy kohdata myös elämän kaikkein suurimpia suruja.
3-vuorotyötä enimmäkseen ja se täytyy ymmärtää, että kätilön työ ei ole vaan sitä lastenpäästöä, vaan se on hyvin monialainen työ. Toki päivätyötäkin löytyy joistain paikoista (ja ihan vuor
Omat henk.koht. mielipiteet ei saa näkyä työssä. Esim. abortin suhteen, vaikka oma käsityksesi olisi, että abortti on murha, niin se ei saa näkyä työssäsi.
Voit törmätä päihdeäiteihin, joille tosiaan on ne päihteet tärkeämpiä kuin se oma vauva. Heidätkin täytyy hoitaa, ammattitaidolla.
Mutta paljon tulee ihanaakin työssä vastaan. Syntymän ihme, vanhempien ilo. Jokaisessa työssähän on ne varjopuolet, kyllä nämä kestää kun on motivoitunut alalle.
Ja sinä et ole vielä edes puolivälissä omaa työikääsi, sinullahan on vielä 30v. jäljellä. Joten alanvaihdosta vain suunnittelemaan...
Hoitoala suorastaan huutaa uutta väkeä, pula on aivan hirvittävä, joten tee toki yhteiskunnalle suuri palvelus ja valitse hoitoala. Se on rankka mutta palkitseva. Palkka ei ole ihan ajan tasalla, mutta sekin ilmeisesti on paranemassa.
Itse olen kanssa alanvaihtajana liikenteessä ja pyrin nyt keväällä sairaanhoitajaksi opiskelemaan. Saas nähdä miten käy, jos en pääse, niin pyrin syksyllä uudelleen - ehkä sitten useampaankin kaupunkiin ja myös kätilöksi.
Meillä on (mitä luultavammin) vai tämä yksi elämä aikaa toteuttaa haaveitamme, miksi siis emme vaihtaisi alaa kun kerran siltä tuntuu?!? Työtähän se teettää tietenkin ja taloudellisesti olisi toki kannattavampaa olla töissä kuin opiskella, mutta ... kuten joku tuossa sanoikin, siihen eläkeikään on vielä aikaa, eli töissä kerkiää olla ja eihän sitä positiivisten muutosten ja uusien tuulien tuomaa elämänsisältöä voi välttämättä rahallakaan mitata.
Tsemppiä! :)
Enpä ko.alasta osaa sanoa mitään, mutta yleistä.
Itse olen lähemmäs nelikymppinen ja kanssa hakeutumassa uudestaan opiskelemaan. Odottelen pääsykokeitten tuloksia.Takana on yks korkeakoulututkintó ja 15 vuotta työssä, joka ei ole koskaan oikein kiinnostanut.Nyt hoitovapaalla (kolme pientä lasta ja mies aina töissä)olen päättänyt pyrkiä itseäni kiinnostavaan koulutukseen ja töihin.Mielestäni nyt se päätös oli tehtävä tai muuten sama vanha työ odottaa.Kovia aikoja sekä henkisesti ja rahallisesti ja varmaan myös fyysisesti tulossa.
Tosiaan työelämää paljon jäljellä ja on mukavampi tehdä työtä, joka oikeasti kiinnostaa.Rohkeutta vaan !
Jos motivaatiota riittää niin todellakin,
go for it!!
Opiskelu voi tuntua monen työssä olo vuoden jälkeen vapauttavalta:)
Rytmi elämässä muuttuu mutta sekin on vain hyvä asia!
Mieti,mikä sinua oikeasti estää??
Todennäköisesti vain sinä itse....
Ja hoitoalalta jos jostain töitä löytyy!
Minäkin, yli 15v työelämässä 40 ja risat suunnittelen alanvaihtoa, sairaanhoitajaksi. Haen kevään koulutukseen, jos en pääse, haen syksyllä uudelleen. Hullujahan ne ovat jos eivät ota minua! Olen energinen ja nopea oppimaan enkä vieroksu fyysistä työtä. Kielitaitoinen ja kokemusta asiakaspalvelusta. ; ) Olen nuorempana tehnyt hoitajan sijaisuuksia ja tiedän että työ on rankkaa joten harhakuvitelmia ei ole.
Sisäänpääsyyn tarvitaan vaan vähän muutakin kuin kokemusta jostain 15 vuoden takaa ja jonkunlainen kielipää. Suurin osa hakijoista kun kuitenkin on jotenkin kielitaitoisia, nuoria ja myöskin motivoituneita. Ne psykologiset testit niissä määrää, ja niiden tulokseen nyt ei itse oikein voi vaikuttaa.
Itse kävin kokeissa nyt keväällä, ja kielitaitoa siellä tosiaan testattiin - kaikki psykologiset testit sen sijaan loistivat poissaolollaan... Ihmettelen tätä, ei ole mielestäni hyvä asia, mutta näin näkyi olevan. Saas nähdä miten kävi, ei se auta kun odotella niitä tuloksia...
Hain viime kevään haussa Stadiaan kätilöksi opiskelemaan ja paikka napsahti!! Aloitan opiskelut nyt syksyllä. Ja mulla 3 lasta ja mies asuu töitten takia toisessa maassa ja meinaan silti selvitä! Hae ihmeessä ettet kadu myöhemmin!!
Nyppii aivan täysillä oma työni, ei kroppa ja pää kestä meikäläisellä terveydenhuoltoalaa.
Mikä on sun koulutuksesi? Olen itsekin jo pitkään pohtinut alan vaihtoa ja voisin kuvitella itseni mieluummin sihteerinä :)
2 lasta minullakin eikä alan vaihto ole niin helppo päätös kuin miltä kuulostaa. Lähteä nyt kävelemään vakituisesta työstä...