Pelkään että minulta menneet hermot. Taustaa tälle olettamukselle kyllä löytyy..7 vuotta tapellut eri valitusasteissa naapurifirman laittomien toimintojen takia, sitten viereinen naapuri rupesi autotrokariksi ja pilasi talomme seinän autonpesujen yhteydessä, kuten myös aika-ajoin pyykkimme ja pilasi autoni maalipinnat kun painepesurilla pesi pihaansa ja kivet lenteli autooni päin. Tämän jälkeen välit oli poikki. Töissäkään ei mene hyvin kun omistaja muuttui.Saattaa olla kuukausikaupalla vain istumista ja yhtäkkiä kamala kiire eikä työtehtäville anneta selvää ohjetta elikkä kaikki on erittäin sekavaa mutta valmista täytyisi kuitenkin hetkessä tulla. Vanhempanikin aina vain valittaa asiasta kuin asiasta enkä tästäkään syystä viitsisi millään mennä heidän luonaan käymään. Ja jos olen heidän luonaan käynyt ja kuunnellut tätä valitusta muutaman tunnin niin kotiin päästyni olen aivan väsynyt ja masentunut.
Itse jos yritän omista asioistani kertoa niin heti kyllä annetaan naamailmeellä selväksi ettei kiinnosta. Itselläni on perhe, mies ja poika.
Miehelleni en omista asioistani kerro koska olen sen huomannut etteivät nämä asiat häntä kiinnosta.
Nyt pelkään että minulta on mennyt hermot totaalisesti. En kerta kaikkiaan enää kestä oikeastaan mitään ja pelkään että asia kuin asia menee kuitenkin taas pahemmaksi ja taas hermoilen uuden asian takia. Eipä ihme että ihan hirveitä ajatuksia on tullut välillä mieleen. Miten päästä tästä hirveästä ahdistuksen tunteesta ja vihasta. Voiko näin elää lopun elämän.
Itse jos yritän omista asioistani kertoa niin heti kyllä annetaan naamailmeellä selväksi ettei kiinnosta. Itselläni on perhe, mies ja poika.
Miehelleni en omista asioistani kerro koska olen sen huomannut etteivät nämä asiat häntä kiinnosta.
Nyt pelkään että minulta on mennyt hermot totaalisesti. En kerta kaikkiaan enää kestä oikeastaan mitään ja pelkään että asia kuin asia menee kuitenkin taas pahemmaksi ja taas hermoilen uuden asian takia. Eipä ihme että ihan hirveitä ajatuksia on tullut välillä mieleen. Miten päästä tästä hirveästä ahdistuksen tunteesta ja vihasta. Voiko näin elää lopun elämän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Itse jos yritän omista asioistani kertoa niin heti kyllä annetaan naamailmeellä selväksi ettei kiinnosta. Itselläni on perhe, mies ja poika."
NIIN EIKÖ OLEKIN SAATANAN ÄRSYTTÄVÄÄ!?!? Itse saa olla milloin kenkäkin "psykologi", mutta OMISTA STRESSEISTÄ EI MUKA SAISI PIHAHTAA INAHDUSTAKAAN!?!?!?!?!??!!?!?!?!?
samanlainen tilanne!olen väsynyt ja masentunut.."poislähtö" ajatukset pyörii mielessä.Työni on raskasta ja kotona murrosikäisiä sekä mies, joka haluaa määrätä joka asiasta....!!!!
Et ole kenenkään roskakori, johon kaikki paha kaadetaan! Kukaan ei halua kuunnella, mutta ovat kyllä kärkkäitä vuodattamaan omat murheensa toisten niskaan. Se on ihan kuin kilpailua, kun toisen vielä puhuessa mietitään jo valmiiksi miten voisi pistää paremmaksi. "Eihän toi mitään, mulla on paljon karmeempaa..." ja siihen malliin. Sehän on oikea kurjuuden syöksykierre!
Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, ettei maailman murheet ikinä murehtimalla lopu. Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa. Kun ei enää jaksa murehtia, niin mikäs estää tekemästä sellaista ratkaisua, että vain lakkaa murehtimasta. Se on iso päätös, mutta voihan sitä vaihteeksi kokeilla sellaistakin, kun muut konstit on jo käytetty.
Itsellänikin on nyt hyvä tilaisuus harjoitella murehtimatta jättämistä: työpaikka pahasti vaakalaudalla firman vaikeuksien takia, mutta en ole vielä suostunut ottamaan sen takia isompaa murhetta. Ehkä se ei ole vielä "uponnut kaaliin", että nyt on tosi kyseessä, mutta elämä vaan on liian lyhyt murehtimiseen. Ja aurinko paistaa ja linnut laulavat Suomen suvessa.