….toivottaa hyvää kesänjatkoa kaikille saittilaisille, kun lähden huomenna laajalle Suomen kiertueelle. Kiva päästä lähtiäisikseni kiittelemään keskustan politiikkaa! Harvinaista herkkuahan se on, mutta viime aikoina siihen kuitenkin on tarjoutunut jokunen tilaisuus. Niin nytkin.
Sipoon kysymyksessä kepuministereistä vain ikuinen vastarannankiiski Väyrynen ja ilmeisesti tulevaisuuttaan ajatellen hänen vanaveteensä nyt uinut Pekkarinen olivat liitosta vastaan, puoluejohtaja (ainakin toistaiseksi) Vanhanen ja muut kepuministerit sen puolesta. Oikea politiikka siis voitti kepussa. Joutuivatkohan nuo liitoksen kannattajat nyt uhraamaan poliittisen tulevaisuutensa Helsingin ja maan parhaaksi?
Puolustusministeri Häkämies näkyy olevan sitä mieltä, että Suomen on saatava johtoonsa oma lohko Afganistanissa, hallituksen on myönnettävä lisää rahaa siviilikriisinhallintaan siellä ja Afganistanin on saatava meiltä lahjoituksena presidentti Karzain pyytämät aseet. Tuollaiset 100 000 Kalašnikov-rynkkyä ovat pieni uhraus hyvässä asiassa, olisiko arvoltaan n. 100 miljoonaa euroa. Varmaankin kepuministerit ja kepukansanedustajat kannattavat hyvää asiaa, kun ei ole poikittaista sanaa sieltä kuultu.
Kepu on antanut ymmärtää myös antavansa täyden tukensa osallistumisellemme Naton nopean toiminnan joukkoihin. Kaikessa muussakin keskusta yhä useammin yllättää minut myönteisesti. Kepujohtoinen hallitushan noudattaa Lipposen politiikkaa kohta paremmin kuin Lipposen omat hallitukset!
Hyvä, Keskusta! Tai ei hyvä; jos tuota vielä jatkuu, minähän menetän kultakaivoksen! Mitä tekemistä minulla sitten enää tällä saitilla olisi, jos en saa kepua kaunata! ;-))
Mutta nyt siis joksikin aikaa politiikka väistyy elämästäni tavallistakin vähäisemmälle sijalle. Kepu-Suomea kierrellessäni arvatenkin tapaan myös kepun kannattajia, mutta ainakaan itse en tuolla reissulla ota mitään poliittista asiaa puheeksi ja tuskinpa niin tekevät muutkaan minun kanssani.
”Kiertueellani” käyn eräissä tapahtumissa, tapaan sukulaisiani, edesmenneen vaimoni sukulaisia ja monia ystäviämme. Syntymäpitäjässäni Rautavaaralla minulla ei ole enää lähisukulaisia, joten täytyi varata huone kahdeksi yöksi Hotelli Tiilikasta. Haluan seurata 6.-7. 7. pidettäviä Rautavaara-päiviä; jospa niillä tapaisin jonkun lapsuuteni kaverin. Sikäli, kuin enää tunnistaisimme toisemme.
Ja matkani aikana tapaan Oulussa nimim. Uusi-Ukin. Mielenkiinnolla odotan tapaamistamme!
Matkallani sunnuntaina 1.7. tulee minulle 72 vuotta mittariin! Varmaan sitä vähän juhlimme.
Elämä on kulkenut kovin nopeasti tänne asti. Vasta äskenhän olin nuoruudenkujeissani! Mutta kun katselen elämääni taaksepäin, niin ihmettelen, että kuinka noin lyhyeen aikaan on mahtunutkaan niin paljon! En voi Tapio Rautavaaran lailla laulaa, että ”en päivääkään vaihtaisi pois”, mutta elämää se kaikki on ollut, eikä vain hengissä pysyttelemistä.
Syntymäpäivästäni johtuen pääsenkin puhumaan horoskoopeista. Minua ne ovat aina enemmän huvittaneet kuin kiinnostaneet – siis hieman samoin kuin politiikkakin – mutta kun satun niistä(kin) jotain tietämään, niin tulkoon tässä pieni tietoisku asiasta:
Minä olen länsimaisen horoskoopin mukaan rapu. Mutta kiinalaisessa horoskoopissa vuosi on se perustekijä, ja on 12 eläintä, joilla kullakin on oma vuotensa. Syntymävuoteni 1935 oli sian vuosi, kuten on jokainen joka kahdestoista vuosi, siis tämäkin vuosi. Kiinalaisen horoskoopin mukaan minä olen siis sika, oikeammin villisika.
Kiinalainen horoskooppi jakautuu kahteentoista eri eläimeen, jotka ovat apina, hevonen, jänis, koira, kukko, käärme, lammas, lohikäärme, puhveli, rotta, tiikeri ja villisika. Tarun mukaan rotta sai tehtäväkseen kutsua eri eläimiä Jade-keisarin luokse niiden valitsemiseksi tähtimerkeiksi. Kissa oli rotan hyvä ystävä, mutta rotta unohti kutsua hänet, jolloin kissasta tuli rotan pahin vihollinen.
Syntymävuoden lisäksi myös kiinalaisen horoskoopin mukaan jokaiseen vaikuttaa hänen syntymähetkensä hallitseva planeetta. Venus on metalli, Jupiter puu, Merkurius vesi, Mars tuli ja Saturnus Maa. Näiden planeettojen sijaintien, sekä kuun, auringon ja komeettojen sijainti syntymähetkellä määrittelee ihmisen kohtalon ja elämän.
Noiden linkkien takaa löytyy tietoa kiinalaisesta horoskoopista, joka ei kovin mielenkiintoinen asia ole, mutta on sentään mielenkiintoisempi kuin kepun politiikka:
http://www.varjojenkirja.com/kiinalainenhoroskooppi.htm l
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi
http://www.dlc.fi/~riksu/horosko.htm
Edellisistäkin selviävän kuvauksen mukaan sian vuonna syntynyt on miellyttävä, vieraanvarainen ja antelias. Sika on ahkera ja väsymätön asioidentoimittaja ja hänellä on rutkasti maalaisjärkeä. Hän pelaa aina reilua peliä, on uskollinen ystävä ja luotettava liikekumppani. Sikaa on välillä helppo huiputtaa ja ihmiset kertovat hänelle helposti omia huoliaan. Sika ei loukkaannu helposti ja siksi häntä pidetään omahyväisenä. Sika kuitenkin vain haluaa miellyttää kaikkia.
Kyllä tuo kaikki muu minuun sopii, paitsi että minua ei ole helppo huiputtaa; eihän minusta ole tullut kepulaista! ;)
Siskoni, jonka luona myös kohta vierailen heidän kesämökillään, uskoo astrologiaan ja on innokas horoskooppien tutkija. Hän on joskus laatinut minulle sekä tavallisen horoskooppimerkkini ravun että tuon kiinalaisen horoskooppimerkkini sian perusteella täydelliset horoskoopit. Rapuhan tunnetaan myös lämpimänä tunneihmisenä, hieman varovaisena ja mieluummin perääntyvänä kuin hyökkäävänä, mutta kuitenkin itsetietoisena. Siis samoja piirteitä kuin siassakin.
Mutta siskoni mukaan kiinalaisessa horoskoopissa syntymäpäiväni perusteella planeettani on Mars ja elementtini siis tuli, ja se vaikuttaa minussa siten, että olen myös varsin impulsiivinen, aktiivinen, energinen ja itsekäskin. Ja kun olen kuulemma syntynyt n. klo 08 aamulla, minussa vaikuttaa vähän myös pelottava, tulta syöksevä lohikäärme – siis niin kuin se Hagiksen punakone!
Kun olin juuri tutustunut edesmenneeseen vaimooni, siskoni halusi tietää hänen ikänsä syntymäpäivän ja tunninajan tarkkuudella. Muutaman päivän kuluttua siskoni soitti minulle ja sanoi ”pidä lujasti kiinni siitä ihmisestä, sillä häntä itsellesi sopivampaa et voisi löytää”. En tiedä, vaikuttiko tuo minuun, sillä olinhan jo rakastunut, mutta oikeassa siskoni oli: häntä parempaa ihmistä en todellakaan olisi voinut mistään löytää!
Siis näissä merkeissä – rapuna ja sikana ja vähän lohikäärmeenäkin – toivottelen kaikille hyvää kesän jatkoa! ;))
Sipoon kysymyksessä kepuministereistä vain ikuinen vastarannankiiski Väyrynen ja ilmeisesti tulevaisuuttaan ajatellen hänen vanaveteensä nyt uinut Pekkarinen olivat liitosta vastaan, puoluejohtaja (ainakin toistaiseksi) Vanhanen ja muut kepuministerit sen puolesta. Oikea politiikka siis voitti kepussa. Joutuivatkohan nuo liitoksen kannattajat nyt uhraamaan poliittisen tulevaisuutensa Helsingin ja maan parhaaksi?
Puolustusministeri Häkämies näkyy olevan sitä mieltä, että Suomen on saatava johtoonsa oma lohko Afganistanissa, hallituksen on myönnettävä lisää rahaa siviilikriisinhallintaan siellä ja Afganistanin on saatava meiltä lahjoituksena presidentti Karzain pyytämät aseet. Tuollaiset 100 000 Kalašnikov-rynkkyä ovat pieni uhraus hyvässä asiassa, olisiko arvoltaan n. 100 miljoonaa euroa. Varmaankin kepuministerit ja kepukansanedustajat kannattavat hyvää asiaa, kun ei ole poikittaista sanaa sieltä kuultu.
Kepu on antanut ymmärtää myös antavansa täyden tukensa osallistumisellemme Naton nopean toiminnan joukkoihin. Kaikessa muussakin keskusta yhä useammin yllättää minut myönteisesti. Kepujohtoinen hallitushan noudattaa Lipposen politiikkaa kohta paremmin kuin Lipposen omat hallitukset!
Hyvä, Keskusta! Tai ei hyvä; jos tuota vielä jatkuu, minähän menetän kultakaivoksen! Mitä tekemistä minulla sitten enää tällä saitilla olisi, jos en saa kepua kaunata! ;-))
Mutta nyt siis joksikin aikaa politiikka väistyy elämästäni tavallistakin vähäisemmälle sijalle. Kepu-Suomea kierrellessäni arvatenkin tapaan myös kepun kannattajia, mutta ainakaan itse en tuolla reissulla ota mitään poliittista asiaa puheeksi ja tuskinpa niin tekevät muutkaan minun kanssani.
”Kiertueellani” käyn eräissä tapahtumissa, tapaan sukulaisiani, edesmenneen vaimoni sukulaisia ja monia ystäviämme. Syntymäpitäjässäni Rautavaaralla minulla ei ole enää lähisukulaisia, joten täytyi varata huone kahdeksi yöksi Hotelli Tiilikasta. Haluan seurata 6.-7. 7. pidettäviä Rautavaara-päiviä; jospa niillä tapaisin jonkun lapsuuteni kaverin. Sikäli, kuin enää tunnistaisimme toisemme.
Ja matkani aikana tapaan Oulussa nimim. Uusi-Ukin. Mielenkiinnolla odotan tapaamistamme!
Matkallani sunnuntaina 1.7. tulee minulle 72 vuotta mittariin! Varmaan sitä vähän juhlimme.
Elämä on kulkenut kovin nopeasti tänne asti. Vasta äskenhän olin nuoruudenkujeissani! Mutta kun katselen elämääni taaksepäin, niin ihmettelen, että kuinka noin lyhyeen aikaan on mahtunutkaan niin paljon! En voi Tapio Rautavaaran lailla laulaa, että ”en päivääkään vaihtaisi pois”, mutta elämää se kaikki on ollut, eikä vain hengissä pysyttelemistä.
Syntymäpäivästäni johtuen pääsenkin puhumaan horoskoopeista. Minua ne ovat aina enemmän huvittaneet kuin kiinnostaneet – siis hieman samoin kuin politiikkakin – mutta kun satun niistä(kin) jotain tietämään, niin tulkoon tässä pieni tietoisku asiasta:
Minä olen länsimaisen horoskoopin mukaan rapu. Mutta kiinalaisessa horoskoopissa vuosi on se perustekijä, ja on 12 eläintä, joilla kullakin on oma vuotensa. Syntymävuoteni 1935 oli sian vuosi, kuten on jokainen joka kahdestoista vuosi, siis tämäkin vuosi. Kiinalaisen horoskoopin mukaan minä olen siis sika, oikeammin villisika.
Kiinalainen horoskooppi jakautuu kahteentoista eri eläimeen, jotka ovat apina, hevonen, jänis, koira, kukko, käärme, lammas, lohikäärme, puhveli, rotta, tiikeri ja villisika. Tarun mukaan rotta sai tehtäväkseen kutsua eri eläimiä Jade-keisarin luokse niiden valitsemiseksi tähtimerkeiksi. Kissa oli rotan hyvä ystävä, mutta rotta unohti kutsua hänet, jolloin kissasta tuli rotan pahin vihollinen.
Syntymävuoden lisäksi myös kiinalaisen horoskoopin mukaan jokaiseen vaikuttaa hänen syntymähetkensä hallitseva planeetta. Venus on metalli, Jupiter puu, Merkurius vesi, Mars tuli ja Saturnus Maa. Näiden planeettojen sijaintien, sekä kuun, auringon ja komeettojen sijainti syntymähetkellä määrittelee ihmisen kohtalon ja elämän.
Noiden linkkien takaa löytyy tietoa kiinalaisesta horoskoopista, joka ei kovin mielenkiintoinen asia ole, mutta on sentään mielenkiintoisempi kuin kepun politiikka:
http://www.varjojenkirja.com/kiinalainenhoroskooppi.htm l
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi
http://www.dlc.fi/~riksu/horosko.htm
Edellisistäkin selviävän kuvauksen mukaan sian vuonna syntynyt on miellyttävä, vieraanvarainen ja antelias. Sika on ahkera ja väsymätön asioidentoimittaja ja hänellä on rutkasti maalaisjärkeä. Hän pelaa aina reilua peliä, on uskollinen ystävä ja luotettava liikekumppani. Sikaa on välillä helppo huiputtaa ja ihmiset kertovat hänelle helposti omia huoliaan. Sika ei loukkaannu helposti ja siksi häntä pidetään omahyväisenä. Sika kuitenkin vain haluaa miellyttää kaikkia.
Kyllä tuo kaikki muu minuun sopii, paitsi että minua ei ole helppo huiputtaa; eihän minusta ole tullut kepulaista! ;)
Siskoni, jonka luona myös kohta vierailen heidän kesämökillään, uskoo astrologiaan ja on innokas horoskooppien tutkija. Hän on joskus laatinut minulle sekä tavallisen horoskooppimerkkini ravun että tuon kiinalaisen horoskooppimerkkini sian perusteella täydelliset horoskoopit. Rapuhan tunnetaan myös lämpimänä tunneihmisenä, hieman varovaisena ja mieluummin perääntyvänä kuin hyökkäävänä, mutta kuitenkin itsetietoisena. Siis samoja piirteitä kuin siassakin.
Mutta siskoni mukaan kiinalaisessa horoskoopissa syntymäpäiväni perusteella planeettani on Mars ja elementtini siis tuli, ja se vaikuttaa minussa siten, että olen myös varsin impulsiivinen, aktiivinen, energinen ja itsekäskin. Ja kun olen kuulemma syntynyt n. klo 08 aamulla, minussa vaikuttaa vähän myös pelottava, tulta syöksevä lohikäärme – siis niin kuin se Hagiksen punakone!
Kun olin juuri tutustunut edesmenneeseen vaimooni, siskoni halusi tietää hänen ikänsä syntymäpäivän ja tunninajan tarkkuudella. Muutaman päivän kuluttua siskoni soitti minulle ja sanoi ”pidä lujasti kiinni siitä ihmisestä, sillä häntä itsellesi sopivampaa et voisi löytää”. En tiedä, vaikuttiko tuo minuun, sillä olinhan jo rakastunut, mutta oikeassa siskoni oli: häntä parempaa ihmistä en todellakaan olisi voinut mistään löytää!
Siis näissä merkeissä – rapuna ja sikana ja vähän lohikäärmeenäkin – toivottelen kaikille hyvää kesän jatkoa! ;))
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sorry, en taaskaan lukenut loppuun juttuasi. :(
Muistaakseni itse olen kiinalaisessa vuohi. Kääk! Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Jotenka en sitten kai avioidu enää koskaan. =)
Mutta oleppa varovainen liikenteessä.
Mukavaa reissua.
Mutta minun juttuni kannattaa aina lukea loppuun asti! Et kai jätä kesken hyvää dekkariakaan, sillä lopussahan vasta paljastuu, kuka oli murhaaja! ;)
Olisit voinut samalla toivotella minulle onnittelut muutaman päivän päästä olevien synttäreitteni johdosta! Vai etkö lukenut mainitaani siitäkään?
Huomasin kyllä onnittelusi nimppareitteni johdosta, ja kiitinkin niistä, mutta pian poistui koko avaus, niin en tiedä, huomasitko kiitokseni. Tässä se on uusintana:
- - -
Kiitos, Salon flicka...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 26.6.2007 klo 22.44
Poista oma viesti
....nimpparionnitteluista! Mieluista sellaisia on saada näteiltä blondeilta. Harmi, etten ole ollut saitilla vähään aikaan, joten en huomannut tuota ennenkuin häippäsit siis nukkumaan, joten et ehtinyt nähdä näitä kiitoksiani!
On nimpparionneitteluja tullutkin melkoisesti, sekä puhelinsoittoina että tekstiviestinä ja pari vanhanaikaisesti postikortillakin. Hauska oli erään tekstiviestin onnitteluteksti: "On nimesi kaunis, kun sillä on kasvot Sinun". Vihjanneeko tuon lähettänyt - blondi hänkin - tuolla siihen toiseen jormaan, joka jokaisella kundilla on? No, on hän joskus - vuosikymmenet sitten - tutustunut siihen "pikkujormaanikin", eikä tutustuminen liene ollut epämieluista, koskapa minut vielä muistaa! ;-))
Hyi, iso Jorma; sinähän puhut kuin Sonnimies! Eikä sovi puolustautua silläkään, että näin nimipäiväni kunniaksi olen ottanut pari tuplaviskiä. Nyt on minunkin korkea aika häippästä nukkumaan.
Ps.
Miten niin ärsytän tahallani? Miten niin ärsytän ollenkaan, edes tahattomasti? Minkä sille mahdan, että monet ovat niin kovin ärsyyntyneitä itseensä, että rupeavat törkyilemään, kun huomaavat minun olevan niin tyytyväinen itseeni!
niin taikauskoinen että en onnittele etukäteen?
Oikeasti erästä onnittelin, mutta hän ei sitä päivää enää nähnytkään. :( Oli mulle rakas ihminen.
Kun tuossa tuli kepupolitiikan ohessa puheeksi ehkä mielenkiintoisempikin alue eli astrologia ja kerroin myös vaimostani, niin todettakoon, että hän oli länsimaiselta horoskoopiltaan vaaka ja kiinalaisen horoskoopin mukaan jänis. Jatkan aiheesta:
Joissakin noista linkeistä vaa´asta sanotaan mm:
Vaaka on hyvin sopeutuvainen erilaisiin olosuhteisiin ja pystyy tasapainoilemaan kiistatilanteissa puolelta toiselle kunnes taistelevat osapuolet eivät enää itsekään tiedä mistä kaikki sai alkunsa.
Rakkauden Jumalatar Venus hallitsee Vaa'an merkkiä ja tämän planeettaenergian mukaisesti Vaaka-ihmisen voi tunnistaa hänen tavastaan hymyillä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ikään kuin kaunis hymy voisi hälventää kaikki häiritsevät tekijät siitä paikasta. Yllättävää kyllä juuri näin usein tapahtuu kun Vaaka joutuu johonkin ristiriitatilanteeseen. Pelkällä hymyllään hän sulattaa jään ja asiasta voidaan jälleen keskustella.
Vaakaan on hyvin helppo ihastua, sillä hän tuntuu puhuvan ja hymyilevän juuri sinulle vaikka ei itse olisi sinua edes havainnut yleisön joukosta. Vaaka on ihana ja huomaavainen ihminen ollessaan tekemisissä ystäviensä ja tuttujensa kanssa, mutta parisuhteessa hänestä paljastuu kokonaan uudenlainen piirre: Alitajuinen tarve määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään.
Seksuaalisesti Vaaka on viileä tyyppi, joka kyllä osaa saada toisen ihastumaan itseensä lumoavalla flirtillään, mutta ei vahingossakaan päästä ohjia käsistään ennen kuin on varma vastapuolen sopivuudesta omaan elämäänsä tai sen hetkiseen tilanteeseensa. Rakastunut ja valinnastaan varma Vaaka täyttää kumppaninsa hurjimmatkin odotukset ja johdattaa tämän sellaiseen nautintojen keitaaseen, jonne toinen on varmasti valmis jäämään loppuiäkseen!
Vaaka on yhdistävä symboli, joka tuo ihmisiä yhteen, vertailee ilmiöitä ja pyrkii puolueettomaan harkintaan. Hänen näköalansa ovat laajat ja hän yhdistää ristiriitaisia näkemyksiä yhteen, silottelee ja sovittaa. Vaaka on mestari sopeutumaan ja tekemään kompromisseja etsiessään rauhaa, sopusointua, kauneutta ja kauniita muotoja. Hän on idealisti, joka tähtää yksilöiden ja ryhmien vuorovaikutuksen lisäämiseen. Vaa'alla on halu antaa itsestään jotain arvokasta muillekin vaikkapa esiintymisen kautta.
Ja jäniksestä todetaan mm. seuraavaa:
Jäniksen merkissä syntynyt on huumorintajuinen, älykäs, järjestelykykyinen ja mukavuudenhaluinen. Jänis on jonkin verran epäluuloinen, mutta tunteikas rakastettu. Hän myös kehittää itseään mielellään, pitää järjestyksen kodissa ja tuhlaa melkoisesti rahaa huolehtiakseen ulkonäöstään. Jänis onkin ulkoiselta olemukseltaan sievä, tyylikäs ja harmoninen. Jänis ei pidä äkkinäisistä elämänmuutoksista eikä koskaan halua riidellä.
Hän asettelee sanansa varovasti ja antaa helposti periksi. Ainoastaan jos hänen kotiaan tai perhettään uhataan, hän saattaa menettää malttinsa. Jänis on hyvä diplomaatti ja hän pärjää hyvin liike-elämässä. Jänis on sulavakäytöksinen ja hallitsee hyvät tavat ja hienostuneen puhetyylin.
Minähän alan kohta uskoa horoskooppeihin! Kyllä rakkaassa vaimossani oli kaikkea tuota sanottua!
Niin, tämä vuosi tai tarkemmin sanoen ajanjakso 17.2.2007 - 5.2.2008 on siis sian vuosi. Tälle vuodelle yleensä kiinalainen horoskooppi ennustaa seuraavaa:
Sian vuonna perheen ja lasten merkitys korostuu selvästi. Niinpä tämä vuosi onkin loistavaa aikaa laittaa perheasioita parempaan järjestykseen. Myös sukulaisten ja muiden läheisten ihmisten kohtaaminen on tavallista antoisampaa esimerkiksi sukujuhlissa, häissä tai hautajaisissa. Asumiseen liittyvissä asioissa tämä on aloilleen asettumisen ja juuri sen oikea kodin löytämisen aika. Asuntomarkkinoilla on tavallista enemmän säpinää Sian vuonna. Hyvä aika ostaa ja hyvä aika myydä.
Sian vuosi päättää kiinalaisen eläinradan ja siksi se merkitsee myös asioiden loppuunsaattamista ja valmiiksi tulemista. Jos joku asia elämässäsi on nyt muutosvaiheessa, niin hoida se Sian vuoden aikana. Muuten siitä saattaa tulla sinulle loppuelämän kestävä taakka.
Sian merkki on päivän viimeinen kaksoistunti ja sellaisena levon ja palautumisen aikaa, joka on viisasta pyhittää alitajuisille virtauksille. Liian tietoinen ja konkreettinen tekeminen saattaa törmätä väsymyksen ja jaksamattomuuden muuriin. Eteneminen henkilökohtaisessa elämässä on mahdollista vain intuition välityksellä ja se tarkoittaa monien piilevien kykyjen käyttöön ottoa.
Kansainvälisessä politiikassa Sian vuosi on myös asettumisen aikaa, jolloin valtioiden olisi syytä keskittyä omien asioidensa hoitamiseen, eli sisäpolitiikkaan. Amerikkalaisille ja muille vierailla mailla oleville joukoille tämä on paras mahdollinen vuosi rauhalliseen vetäytymiseen miehitetyltä alueelta. Sopimukset ja neuvottelut johtavat yleensä rauhanomaiseen ja kestävään ratkaisuun. Ellei tällaisia asioita sitten saada päätökseen Sian vuonna, saattaa seurauksena olla suurvallalle tuhoisa pitkittynyt ja sitkeä vastarinta, joka johtaa jatkossa dramaattisesti heikentyvään talouteen miehitystä jatkavalla valtiolla.
http://www.vaahtokylpy.net/horoskooppi/kiinalainen.shtml
https://www.astro.fi/index.php?p=2&up=10
Sandran tavoin toivota hyvää lomamatkaa tänne Pohjois Suomen takamaille. Minäkin odotan kiinnostuneena tapaamistamme, älkää nyt Homostelijat nousko kuitenkaan riemuun, vedätte taas vesiperän kuten aina ennenkin.
Tuollainen lomakiertely on varmaankin monen pojan toiveajatus, niin myöskin minun, jostain syystä se aina siirtyy ja siirtyy. Vaatii todellista järjestelmällisyttä, että saa sen toteutettua, tulihan sitä takavuosina aina kesäisin käytyä syntymäkodissa, mutta siihen se kiertely yleensä jäi.
Se vaatii jo mieheltä jonkinlaista tarmoa tehdä parinviikon matkasuunnitelmat, no onhan Jomppe entinen rutinoitu upseeri joka nämäkin hommat hallitsee, tarkoitan vain sitä, että ei nekään hommat ihan nyynä nyynä mieheltä kävisi, tapaamisiin Jomppe, Uusi-Ukki Oulusta ja tohtii kans.??
Olen jo nuoresta pojasta lähtien ollut aina valmis erilaisiin lähtöihin, ja paljonhan niitä elämässäni on ollutkin. Ja kun veri vetää edelleen tien päälle, niin miksipä en menisi niin kauan kuin vielä jaksan! Ovathan tuollaiset matkat hieman rasittaviakin, kun ajokilometrejä nytkin kertynee yhteensä pari tuhatta, mutta myös mielenkiintoisia, kun maisemat ja ihmiset ympärillä vaihtuvat.
Aikatauluttanut kyllä olen päivän tarkkuudella, mutta en sentään kelloaikojen tarkkuudella, ja pisinkin päivämatkani jäänee n. 400 kilometriin ja taukoja voi pitää välillä, niin ei pitäisi olla vaikeuksia jaksamisen puolesta. Ehkä rankempia ovat nuo pitkät ulkomaiden kiertomatkat, joita olen leskeysaikanani tehnyt 3-4 vuodessa. Varsinkin pitkät lentomatkat ovat ikäviä.
Joo, kiva on tavata ja jutella maailmanmenosta nokikkainkin! Ainakaan minä en välitä himpun vertaa noiden tiettyjen tyyppien - sanonko tyyppinimeltä? - riekunnasta, sillä kateuttaan ja pahaa oloaan he vain purkavat. Olen tässäkin avauksessa ja muutamassa lisäosassa antanut heille siihen lisää mahdollisuuksia, jotta saavat itsensä tyhjennetyksi nyt niin, ettei tarvitse poissaoloni aikana ummetukseen haljeta! ;)
edes juhlia, sitten kun Jomppe täyttää 75-vuotta, tulemma Sandran kanssa juomaan peräti maljat, se on jo sellainen elämän tasausvuosi, jota jo kannattaa juhliakin. Minä itse olen tuolloin saavuttanut miehen iän kirjoitusvirheeni ovat yleistyneet, ja kaikki on veltompaa, se on elämän laki.
Sanra tyttö on silloin täyttänyt35-vuotta, tasan eivät mene onnen lahjat, valitettavasti.
...eli muunettua totuutta! Kirjoitusvirheesi eivät suinkaan ole yleistyneet, vaan lähes tyystin poistuneet, kun olet tottunut tämän vempaimen käyttöön. Ja sisällöt ovat aina vain terästyneet.
Siksi en usko Sinun puhuvan totta siinäkään, että olisi jotain velttoa muuallakaan. No, onhan se tietysti niin, että nuorena oli selkä aina notkea ja se yksi aina jäykkä, ja nyt joskus voi olla toisinpäin, mutta ei meidän kuitenkaan tarvitse sanoa, ettei meissä ole enää muuta jäykkää kuin tukka ja käytös! ;))
Ei näitä vuosia todellakaan kannata kovin juhlia, ei kai edes "pyöreämpiä" vuosia, kun tuntuu, että vuodet ovat kokoneet inflaation. Jokainen vuosi on aina edellistä lyhyempi!
ei edes matkalle ole lähtemää. os unapäällä ei ole varaa,ma epäilen. Juonut kaikki rahansa.
45 vuotta, eikä päivääkään vähempää. Olet paskanpuhuja n:1
asian. Olen 40 vuotta. Tuli täyteen 20.02.2007.
Horoskoopissa Kalat. :)
Kunnon stadilainen ei landelle mene. Ai niin. Sähän et olekaan stadilainen vaan sieltä kehän takaa perämetsistä.
...menee mielellään kauemmaskin maailmalle kuin vain Härmlandian takamaille. Olen ollut vuosia elämästäni poissa Suomesta eikä ole käymättömiä mantereita muita kuin Australia ja Antarktis. viimeisen kahden vuoden aikana olen kolunnut kiertomatkoilla Kreikan, Baltian, Luoteis-Venäjän, Intian, Ranskan, Thaimaan ja Kiinan, ollut 6 viikkoa Kanarialla ja tehnyt useita matkoja Tukholmaan ja Tallinnaan.
Kyllä noilla matkoilla on ollut mukana myös muita stadilaisia, siis oikeita stadilaisia, joilla on muutakin syytä olla ylpeitä stadilaisuudestaan kuin se, että on sattunut syntymään täällä. Se kun ei näy paljon stadilaisuudesta takeita antavan. Keriskin on kuulemma syntynyt Stadissa. Voisiko siihen ukoa?
Maaseudun Tulevaisuuden levikkialue alkaa Töölöntullin ja Pitkänsillan pohjoispuolelta!
Olen vielä aidompi stadilainen (paljasjalkainen) kuin Korhonen. Silti olen jo pojannulikasta asti viihtynyt kesäisin myös landella. Poliitikan harrastajalle on myös tärkeää saada omakohtaisia ruohonjuuritason havaintoja Kepulandian kehityksestä ja ihmisten ajattelusta siellä. Tätä varten suoritan Korhosen tavoin perinteisin maakuntakierroksen ainakin kerran pari vuodessa.
Pitäähän sen kaupunkilaisdemarin käydä hakemassa kateudensiemenet aidoilta ihmisiltä, jotta jaksaa taas talvet töröttää Tenkassa maalaisia haukkumassa.
...kotimaan rengasmatkoille sinullakin. Ja saatanhan minäkin hieman kepulandian kehitystä tarkkailla, mutta en viitsi sillä mieltäni pahoittaa, kun olen lomalla. Sehän ei ole minun murheeni, vaan niiden asukkaiden, ja itseään he saavat siitä eniten syyttää. Mutta en viitsi pahoittaa heidänkään mieltään ottamalla esille sitäkään enempää kuin muutakaan poliittista!
Joo - vanhana valiolaisena voisin rallatella aikoinaan Valion mainoksessa tv:ssa soinutta biisiä "maalla on mukavaa", ja ihan oikeastikin viihdyn siellä aina paremmin ja kauemmin kuin tamperelaistunut Juankosken (Rautavaara´n naapuripitäjän) poika Juice Leskinen, joka rallatteli,että "mennään maalle, kun vain pääsen yöksi takaisin" ;))
Kun nyt olen jonkin aikaa täältä poissa, niin arvatenkin teille avauksiini aina tuleville tietynlaisille tyypeille tulee nyt minua kova ikävä. Pitäisiköhän minun ilmoittaa reittini ja aikatauluni, jotta voisitte tulla tien varteen ja nähdä minusta vilahduksen ihan livenä, kun ohitsenne ajan?
Vai haluaisiko joku teistä ryhtyä impressaarikseni ja myydä pääsylippuja tienvarsikatsomoihin kepulandiassa? Varmasti olisi halukkaita tulijoita niin, että jos impressaari saisi vaikkapa 20 % lipun hinnasta (80 % tulouttaisi tietysti minulle), niin hän pääsisi paremmille palkoille kuin ehkä koskaan elämässään on päässyt! ;-))
Uusi-ukki onkin ostanut jo purkin tummelia osuuskaupan maatalousosastolta.
mun varsinaissuomalaiset vanhempani. Itse toivottelen Sinulle oikein paljon onnea myös synttäreiden johdosta. Perässä tullaan.
"En voi Tapio Rautavaaran lailla laulaa, että ”en päivääkään vaihtaisi pois"
Noin voi laulaa, vaikka ei pitäisikään sitä totena. Ummärtääkseni Tapio Rautavaara olisi vaihtanut monet päivät pois, mutta lauloi silti toisin. Tapio Rautavaara totesi: "minun siipeni eivät ole puhtaat".
...olen tuon kipaleen useinkin laulanut, ihan julkisestikin esittänyt, oli aikoinaan yksi bravuureistani. Ajoin tänään Oulunkylän Teinitietä, Rautavaarojen monikymmenvuotista kotikatua, ja tuli mieleeni muutama tilaisuus, jossa tapasin Tapsan ihan "pöydän ääressäkin".
Aikoinaan oli monikin Tapsan laulamana tunnetuksi tullut kilape suosikkejani, kuten esim. "Joutsen", "Päivänsäde ja menninkäinen" ja eritoten "Lauluni aiheet", joita kaikkia olen eräissä tilaisuuksissa esittänytkin.
Kyllä tuossa "En päivääkään vaihtaisi pois" on ihan sanomaa, sen lisäksi, että on hyvä valssimelodia. Mutta sittenkin sisällöllisesti pidän eräitä Juha Vainion biisejä vielä parempina. Kuten esim. "Kotkan poikii ilman siipii" ja "Albatrossi". Ja hyvin koskettavia sanoituksia on myös Veikko Lavin lauluissa, samoin eräissä Gösta Sundqvistin eli Leeni and the Leavingsin, joskin toisentyyppisiä. Olisikohan nyt paikallaan vetäistä "minä laähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farmarit verkkarihousuun"? Toivottavasti ei kuitenkaan tunnuslaulukseni sopisi nyt "Teuvo, maanteiden kuningas", ei siksikään että minuun ei sopisi
"tässä naamassa arpikin kaunistus olisi,
ja hampaat voi uusiksi laittaa,
mut ajokortin ja Anglian kilvet vei poliisi,
se harrastustoimintaa haittaa". ;))
ja pirun kauan. sua ei kaipaa kuin homoukko.
...ja turhaan kaipaisivat, sillä vaikka minusta moneen on, ei sellaiseen. Minun miespuoliset kaverinin elämässäni yleensäkin ja niin myös täällä ovat hyvin perusheteroja, niin Istvan, guess who kuin vanha rakuunakin (Uusi-Ukki).
Sinunlaisesi seksuali-identistään epävarmat meistä tosin kai uneksuvat, kun aina mielessänne näymme olevan, mutta turhaan uneksutte. Menkää vaikka Ullavalle, siellähän ne kuuluisuuttakin saaneet kepulaiset gay-cowboyt asuvat!
Joo - et kai silti minun tänne saitilleni tuloa kaipaa eivätkä muutkaan kaltaisesi kaipaa, mutta kaikki sitä kauheasti pelkäätte, josta tuokin viestisi kertoo. Ettekä turhaan pelkääkkään - kyllä minä taas tulen, kun aika on! ;))
että, sinun ei kannattaisi lähteä mihinkään maakuntamatkoille humputtelemaan.
Sillä keskustan kannatus on nyt niin voimakkaassa myötätuulessa, että kaikkien kepuvastaiten voimien pitäisi pysyä "sorvin ääressä"!
Tuskinpa huomisaamuna täällä enää viitsin pistäytyä, vaan kevyen aamiaisen nautittuani starttaan autoni ja suuntaan sen nokan ensin itäänpäin ja nyt aktuellin Sipoon läpi ajettuani kohden mielenkiintoisempia paikkakuntia… no, niistä sitten matkakertomuksessani!
Kun tuossa olen tullut puhuneeksi ihan pian jo 72 vuotta jatkuneesta elämästäni, jossa on ollut varsin monenlaista, ja vaikka avauksessani annoin ymmärtää, että jotakin siitä olisin valmis vaihtamaan pois johonkin toisenlaiseen, niin...
Ehkäpä näissä merkeissä (rapuna, sikana ja vähän lohikäärmeenäkin) matkalle lähtiessäni sittenkin on lähtölaulukseni sopiva tuo, joka aukeaa tästä linkistä (vain se laulu, ei se kuvallinen rekvisiitta):
http://video-tr.com/youtube.izlesene.my-way-tribute-to-tun-mahathir-65128.html
Ja laitetaan tähän vielä tuon vanhan sinisilmän ikimuistoisesti esittämän laulun teksti kolmannella kotimaisella – sen toisen kotimaisen jätän pois halveksuntani osoituksena Sipoon ruåtsalaisille – ja sen jälkeen vielä suomennoksena:
MY WAY
Claude Francois, written by Paul Anka and Frank Sinatra
And now, the end is near, and so I face, the final curtain.
My friend, I'll say it clear, I'll state my case, of which I'm certain.
I've lived, a life that's full, I've traveled each and every highway.
And more, much more than this, I did it my way.
Regrets, I've had a few, but then again, too few to mention.
I did, what I had to do, and saw it through, without exemption.
I planned, each charted course, each careful step, along the byway,
and more, much more than this, I did it my way.
Yes, there were times, I'm sure you knew,
When I bit off, more than I could chew.
But through it all, when there was doubt,
I ate it up, and spit it out.
I faced it all, and I stood tall,
and did it my way.
I've loved, I've laughed and cried, I've had my fill; my share of losing.
And now, as tears subside, I find it all so amusing.
To think, I did all that, and may I say --- not in a shy way,
"Oh no, oh no not me, I did it my way".
For what is a man, what has he got?
If not himself, then he has naught.
To say the things, he truly feels,
And not the words, of one who kneels.
The record shows, I took the blows ---
And did it my way!
Yes – it was my way.
MINUN TIENI
Ja näin, kun katseen luon nyt taaksepäin, on kuva toinen
Ja näin, jos aika suo, niin paikalleen sen panna voinen.
Kun sain mä elämän, niin läpi sen, mä omin päin vein.
Nyt oon vain iloinen, kun tieni näin tein.
Mä käy en katumaan, jos tartuinkin mä neuvoon väärään.
Kun tien taas oikeaan, mä löytää sain, nyt suunnan määrään.
Ja näin kun katselen, mä tieni tään nyt minne päin vein,
mä oon vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Myös aikanaan, sen tunnustan,
mä maistoin vain, maun hunajan
Mä ahnehdin, mut kuitenkin
taas teoistain mä vastasin.
Nyt pystypäin oon varma näin,
tein viimein oikein!
Mä sain ja menetin ja rakastin ja vihaa kannoin,
Ja sen kun oivalsin, mä elää sain, jos elää annoin!
Nyt voin vain naurahtaa, kun joskus tien mä puuta päin vein,
ja oon vain iloinen, kun kaiken näin tein.
Kun elää mies näin omillaan,
myös vastuuseen hän käy sanoistaan.
Ja sydäntäin on teot nää:
Kun aika on, ne jälkeen jää,
ja jokainen voi nähdä sen,
mä teinkö oikein.
Itse olen lähes parikymmentä vuotta sinua nuorempi, suuntaan autoni huomenna länteenpäin ja Sipoon suuntaan en edes sylkäise. Horoskooppi-innostuksellesi tarjoan vaihtoehdon entiseltä fiksulta (RKp) matkallesi (Hyvää matkaa ja vuotispäivää):
-----------
Sporalogia
(engl. sporalogy). Sporalogia on uusi, mutta silti melko tutulta kuulostava ennustamismenetelmä. Leikkimielisen sporalogian kehittäjä fyysikko Nils Mustelin kirjoittaa teoksessa Paholaisen asianajaja: ”Olen joskus leikitellyt sillä ajatuksella, että voisin perustaa aivan uuden astrologiaa muistuttavan ennustamisjärjestelmän, jonka lähtökohtana olisivat Helsingin kaupungin raitiovaunujen liikkeet. Järjestelmää voisimme kutsua raitiovaunulogiaksi tai sporalogiaksi.”
”Voisin aloittaa tämän profeettatehtäväni huomauttamalla, että Helsingin kaupunki on sopusointuinen kokonaisuus, jonka kaikki osaset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Sitten valitsisin raitiovaunut säännöllisesti toistuvinen liikkeineen edustaman tätä toimivaa kokonaisuutta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tietysti muistuttaisin tässä yhteydessä, että jokainen raitiovaunu vaikuttaa jokaiseen kaupungin asukkaaseen vetovoimalla, joka on huomattavasti suurempi kuin kaukaisten planeettojen aiheuttamat voimat, ja että raitiovaunujen sähkömoottorit lisäksi tuottavat kaikenlaisia äärimmäisen monimutkaisia sähkömagneettisia värähtelyjä ja aaltoja.”
”Siltä varalta, että joku tiedemies alkaisi tutkia näiden voimien ja värähtelyjen vaikutuksia tieteellisin menetelmin, voisin varmuuden vuoksi väittää, että raitiovaunuihin liittyy myös erityisiä henkisiä ominaisuuksia, joiden aiheuttamia voimia ja värähtelyjä ei materialistis-mekanistiseen maailmankuvaan lukkiutunut tiedemies pysty edes tajuamaan.”
”Astronomisten ratalaskelmien asemasta käyttäisin tietysti liikennelaitoksen julkaisemia aikatauluja ja tekisin tietokoneohjelman, joka antaisi täsmälliset tiedot kunkin raitiovaunun sijainnista mielivaltaisina ajankohtina. Se pieni ongelma, että raitiovaunut saattavat ruuhka-aikoina myöhästyä ja muutoinkin liikkuvat epäsäännöllisesti, ei huolestuttaisi minua ollenkaan; aivan kuten astrologit ovat korvanneet kolmiulotteisessa avaruudessa liikkuvat taivaankappaleet jonkinlaisilla eläinradalla sijaitsevilla symboleilla, minä voisin korvata fyysiset raitiovaunut vaikkapa niiden metafyysisillä olemuksilla, jotka kulkevat reittejään tasaisella vauhdilla Helsingin kaupungin liikennelaitoksen aikataulujen mukaan.”
”Sitten väittäisin tietysti, että vastasyntyneen lapsen tärkeimmät ja syvimmät ominaisuudet riippuvat siitä, missä suunnassa eri raitiovaunut sijaitsevat hänen syntymähetkellään (yksikään lapsi ei synny ennen kuin hänen raitiovaunukarttansa on täydessä sopusoinnussa hänen luonteenpiirteidensä kanssa).”
”Koska sporalogian pitäisi olla täsmällinen tiede, täydentäisin tietokoneohjelmani siten, että se antaisi kaikkien raitiovaunujen (tai pikemminkin niiden metafyysisten olemusten) tarkat sijainnit Helsingin horisontissa, kun tietokoneeseen syötetään lapsen syntymäaika (sekunnin tarkkuudella) ja syntymäpaikka (metrin tarkkuudella).”
”Helsingin horisontin, joka toimisi sporalogian yksiulotteisena maailmankaikkeutena, jakaisin sopivaksi katsomallani tavalla eri osiin — mieluimmin kahdella tai kolmella eri tavalla. Siihen voisin myös projisoida muutamia tärkeitä rakennuksia, syntymäpaikalta katsottuina, kuten Tuomiokirkon (joka voisi symbolisoida uskonnollisia taipumuksia), Stadionin tornin (urheilullisia kykyjä), Suomen Pankin (menestystä raha-asioissa) ja Finlandia-talon (musikaalista lahjakkuutta).”
”Horisonttiin pitäisi myös projisoida hieman kaukaisempia, Helsingin ulkopuolella sijaitsevia kohteita. Onhan kysymys mahtavasta kosmisesta systeemistä, vaikka se käytännön syistä soveltuu vain Helsingin kaupunkiin. En ole kuitenkaan vielä päättänyt, valitsisinko suunnat maailman suurimpiin kaupunkeihin vai olisinko suurpiirteinen ja ottaisin vaikkapa Linnunradan keskustan ja muutamia tunnettuja galakseja, kuten Magellanin pilvet ja Andromedan galaksin. Taikka — miksen valitsisi molempia, saadakseni riittävän paljon erilaisia sporalogisia tekijöitä?”
”Raitiovaunuihin olisi helppo liittää pitkälle menevää symboliikkaa… Puhumattakaan reittinumeroista: ykkönen ja kymppi olisivat tietysti hyvin myönteisiä, voiton ja menestyksen numeroita, kun taas nelonen liittyisi heikkoihin suorituksiin ja kuutonen vaikkapa rakkauselämään (onhan kuusi ruotsiksi sex — eli seksi).”
”Yhdistämällä raitiovaunujen ja horisontin eri alueiden ja herkkien pisteiden ominaisuuksia lukemattomilla eri tavoilla kehittäisin sitten mahtavan tulkintasäännöstön ja siihen liittyvää sopivan tieteelliseltä kuulostavaa liturgiaa. Erityisesti huolehtisin siitä, että kukin raitiovaunukartta mahdollistaisi suuren määrän keskenään ristiriitaisia johtopäätöksiä, ja lisäksi varustaisin tulkintakoneistoni mahdollisimman monenlaisilla turvaverkoilla (ihmisen vapaa tahto, piilevät ja tiedostamattomat luonteenpiirteet, henkisen kehityksen merkitys jne.), niin että sporalogia takuulla aina ’toimisi’”.
”Jos joku ennakkoluuloinen ja suvaitsematon skeptikko yrittäisi osoittaa, että koko sporalogia on humpuukia ja silkkaa puppua, voisin aina väittää, ettei hän ole kompetentti arvostelemaan sitä — vain minä pystyisin syvällä viisaudellani ja monivuotisella kokemuksellani täysin ymmärtämään, että sporalogia heijastaa metafyysisellä tasolla sekä Helsingin kaupungin dynaamisia tajunta-aspekteja että Kosmoksen universaalista energiaa!”
”Taitavien mainosmiesten avulla alkaisin sitten markkinoimaan henkilökohtaisia ja luotettavia raitiovaunuhoroskooppeja, jotka saisivat asiakkaat tuntemaan olevansa korkeampien voimien hyväntahtoisen mielenkiinnon kohteina. Liikevaihdon kasvaessa perustaisin vaikkapa osakeyhtiön — eikö Oy Sporatulkinta Ab istuisi hyvin kaupparekisterissä? Ehkä menestyisin niin hyvin, että tasavallan presidentti — tai ainakin Helsingin pormestari — haluaisi aina konsultoida minua ennen tärkeämpien päätösten tekemistä?”
”Mieletöntä ja järkyttävää? Ehkä niin — mutta voidaanko sporalogiaa kohtaan esittää mitään asiallista kritiikkiä, joka ei kohdistuisi samalla myös astrologiaan?”
”Omasta puolestani näen vain yhden olennaisen eron sporalogian ja astrologian välillä. Sporalogia olisi alusta alkaen tahallista huijausta, kun taas astrologia sai luultavasti alkunsa vilpittömänä mutta hedelmättömänä yrityksenä tunkeutua arvoituksellisen maailmankaikkeuden salaisuuksiin. Olen jopa valmis uskomaan, että useimmat astrologit ovat vielä tänään vakuuttuneita astrologian totuudenmukaisuudesta.”
”Mutta — ehkä minäkin sporalogian perustajana ja menestyksellisenä harjoittajana alkaisin vuosien kuluessa uskoa oppirakennelmani paikkansapätevyyteen.”
...ja sen vielä poimin tässä melkein jo lähtiessäni, kiitos!
Tulostin tuon "sporalogi" Mustelinin mainion esityksen ja vien sen horoskooppeja harrastavalle siskolleni. Vaikka hänelle astrologia taitaa olla ihan vakava asia, luotan hänen huumorintajuunsa!
Minä siis lähden itää kohden, mutta aikanaan palaan lännestä päin, kun tarkoitukseni on tehdä todellakin rengasmatka.
Laitoin tuossa illalla lähtölaulukseni niissä tunnelmissa (parin gin-tömpsyn herkistämänä)mielestäni sopivan, mutta nyt se tuntuu vähän liian pönäkältä. Tässä sopivampi; ei se mitenkään teemaan liity, mutta on hauska ja hellyttävä, vaikken juurikaan osaa saksaa: Der klaine Eisbär Knut in Berlin:
http://www.youtube.com/watch?v=tBQRfKeIYZc
sinua tule päivääkään toimeen,vai mistä kiikastaa?
Olet jo monet lähtöitkut itkenyt,alahan mennä jo että päästään asiaan.
Etkö voisi mitenkään venyttää tuota lomaasi vaikka kuukautta pidemmäksi?
Ukkiki odottaa jo niinkuin joulupukkia,että käännähän keula sinulle niin rakkaaseen kepulandiaan päin.
-
Tähdet eivät nyt lupaa oikein hyvää ravulle
Rapu
Merkurius matelee merkissäsi ja ryhtyy vielä perääntymään heti puolenkuun jälkeen. Monenlaista sähläystä on luvassa aurinkoisen taivaan alla, eikä sinulla ole muuta selviämiskeinoa kuin luottaa herkkään vaistoosi ja tehdä välittömiä, täysin itsenäisiä päätöksiä. Maailman paineet tuntuvat takuulla niskassasi ja tekemistä riittää liiankin kanssa. Uskalla irrottautua päivittäisistä rutiineistasi niin paljon kuin mahdollista. Rentoudu kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja uskalla ottaa elämä vähän kuin loman kannalta. Tämä ei ole sinun superkuukautesi ja teet viisaasti, jos maltat säästellä voimiasi loppukesään ja etenkin tulevaan syksyyn.
https://www.astro.fi/index.php?p=2&up=2&sign=can
Mielenkiintoista kyllä saattaa olla. Jotta vireää lomaa vain!
_________________________________
"Puolustusministeri Häkämies näkyy olevan sitä mieltä, että Suomen on saatava johtoonsa oma lohko Afganistanissa, hallituksen on myönnettävä lisää rahaa siviilikriisinhallintaan siellä ja Afganistanin on saatava meiltä lahjoituksena presidentti Karzain pyytämät aseet. Tuollaiset 100 000 Kalašnikov-rynkkyä ovat pieni uhraus hyvässä asiassa, olisiko arvoltaan n. 100 miljoonaa euroa. Varmaankin kepuministerit ja kepukansanedustajat kannattavat hyvää asiaa, kun ei ole poikittaista sanaa sieltä kuultu."
_______________________________
Aamun uutiset kertovat, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk) suosittaa 100 000:n rynnäkkökiväärin lahjoittamista Afganistanille.