Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Klamydiasta.

Kävin pari vuotta sitten klamydiatestissä, negatiivinen. Ok, kaikki siis pitäisi olla hyvin, mutta minulla on koko tämän parin vuoden ajan kytenyt takaraivossa pieni ajatus, että oliko testi sittenkään onnistunut. Pissanäytteestä siis otettiin, mutta olin ollut virtsaamatta vain puolisen tuntia sen parin tunnin sijaan mitä labratäti sanoi että pitäisi olla väliä edellisestä vessakäynnistä. Kerroin sen kyllä hänelle, mutta silti sain purkin saman tien käteeni.

Kysyisinkin nyt siis teiltä, josko joku tietäisi että mikä merkitys tuolla parin tunnin virtsaamattomuudella on, onko kyse vain näytteen määrästä vai näkyykö klamydia vasta jonkin aikaa rakossa olleesta virtsasta? Olenko voinut tietämättäni epäonnistuneen testin seurauksena kantaa tautia vuosia? Testin jälkeen en tartuntaa ole voinut saada.

Oireita en ole havainnut sen enempää itselläni kuin miehellänikään, mutta klamydian mahdollinen oireettomuus ja moniin muihinkin vaivoihin sopivat oireet tässä niin salakavalia ovatkin.

Tiedän, että lääkärikäynnillä tai soitolla terveyskeskukseen ja mahdollisesti uudella testillä asia selviäisi, mutta jotenkin tuntuu typerältä soitella ja kysellä parin vuoden takaisesta testistä. Eli, rakkaat ihmiset, mikäli jollakin on tietoa asiasta, kertoisitko ja päästäisit minut vuosien pähkäilystä.
Kiitos!
1368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Teetätin itsellenikin testin ja se oli negatiivinen. Itse kyllä olin pidätellyt yli 2 tuntia virtsaa, joten siitä ei ainakaan voisi olla kiinni.
Nyt jos minua epälyttäisi testin tulos, niin menisin kyllä lääkärille. Testihän voidaan tehdä myös muulla tavalla, jolloin ilmeisesti testin luotettavuus paranee.

Lääkärille vain, et ehkä varmasti saa muuten mielenrauhaa asiasta. Itse veikkaisin sinulla olevan vain pieni pakkomielle asiasta;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ri. kirjoitti:

Kävin pari vuotta sitten klamydiatestissä, negatiivinen. Ok, kaikki siis pitäisi olla hyvin, mutta minulla on koko tämän parin vuoden ajan kytenyt takaraivossa pieni ajatus, että oliko testi sittenkään onnistunut. Pissanäytteestä siis otettiin, mutta olin ollut virtsaamatta vain puolisen tuntia sen parin tunnin sijaan mitä labratäti sanoi että pitäisi olla väliä edellisestä vessakäynnistä. Kerroin sen kyllä hänelle, mutta silti sain purkin saman tien käteeni.

Kysyisinkin nyt siis teiltä, josko joku tietäisi että mikä merkitys tuolla parin tunnin virtsaamattomuudella on, onko kyse vain näytteen määrästä vai näkyykö klamydia vasta jonkin aikaa rakossa olleesta virtsasta? Olenko voinut tietämättäni epäonnistuneen testin seurauksena kantaa tautia vuosia? Testin jälkeen en tartuntaa ole voinut saada.

Oireita en ole havainnut sen enempää itselläni kuin miehellänikään, mutta klamydian mahdollinen oireettomuus ja moniin muihinkin vaivoihin sopivat oireet tässä niin salakavalia ovatkin.

Tiedän, että lääkärikäynnillä tai soitolla terveyskeskukseen ja mahdollisesti uudella testillä asia selviäisi, mutta jotenkin tuntuu typerältä soitella ja kysellä parin vuoden takaisesta testistä. Eli, rakkaat ihmiset, mikäli jollakin on tietoa asiasta, kertoisitko ja päästäisit minut vuosien pähkäilystä.
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu