Masennus ja syömishäiriö

Välillä mä ahmin ja sitten oksennan jos muita ei oo kotona.Joskus mulla on niin kova ahdistuas,että oksennan.Sen oksennuksen jälkeen helpottaa.

Mulla on kolkytkiloo liikaa.Luin eilen lääkkeitteni sivuvaikutuksia,niissä on painonnousu ja turvotus.

Saan joskus parikolme kiloo pois,mut siihen se sit jää. Olen ajatellut,että kerran mieheni hyväksyy minut,niin en kokoajan ajattele sitä laihduttamista,kun siitä tulee vaan ahdistus.

Kun olois lenkkeilykaveri tai uintikaveri niin sais liikuttua ja sillai.

Kyllä masennuksen eräänä oireena on joko painonnousu tai lasku.

Semmottii.

sairastui ylä-aste-ikäisenä syömishäiriöön.
Kun vein lääkärille, siellä paljastui masennus.
Ja saattoi tosiaan olla, että syömisongelmat johtuivatkin masennuksesta.
Masennuksen olemassa olo oli minullekkin äitinä yllätys.

Tyttärelläni alkoi sitten hoito, alkuun oli hyvinkin vaihtelevaa, mutta kyllä sitten alkoi helpottua.

Todella paljon on kiinni omasta halusta parantua.
Ja lääkkeet auttavat.

Mulla aika samanlainen ongelma.. Mua on pienestä asti kiusattu ja haukuttu läskiks.

Yläasteella olin kauan aikaa normaalipainonen kunnes aloitin pitkän seurustelusuhteen. Poikaystäväni hakkasi mut lähes joka viikonloppu sellaseen kuntoon ettei tarvinnut paljon naamaa julkisesti näytellä, ja sen kolmevuotisen seurustelun aikana lihoin yli 20kg..

Seurustelun loputtuakaan en pariin vuoteen kuitenkaan sanois olleeni painosta niin hirveän huolissani vaikka itsetunto onkin sen suhteen aina ollut järkyttävän huono. Esim. oon pienestä asti pelännyt liikkua julkisilla paikoilla yksin, kaupassakin käyn kaikki lihakset jännittyneinä, pulssi hakaten ja loppuviimein en sieltä kaupasta saa ostettua puoliakaan siitä mitä piti.

Viime syksynä sitten vanhempani erosivat ja minä jäin yksin asumaan isäni kanssa joka aloitti ryyppäämisen ja uhkaili itsemurhalla. Silloin aloin laihduttamaan hullun lailla, päässäni ei pyöriny enää mitään muuta kuin kalorit ja hiilihydraatit ja proteiinit, liikunta. En halunnut olla enää kenenkään kanssa missään tekemisissä, erakoiduin kaikista ystävistäni koska halusin vaan olla yksin ja laihduttaa. Laihduin 20kg.

Viimein hermot petti ja ruokien ahmiminen ja oksentelu alkoi viattomana, satunnaisena "rentoutumis-hetkenä". Nyt sitä on jatkunut puoli vuotta ihan jokapäiväisenä ja useamman kerran päivässä, välillä olen yrittänyt päästä siitä esim. olemalla viikon kokonaan syömättä mutta tiedän jo etten pysty omin voimin lopettaa. Alkoholinkäyttö alkaa olla jo todella runsasta nuorelle naiselle. Lisäksi olen taas lihonut viisi kiloa ja nyt en tohdi enää poistua asunnostani edes roskia viemään. Kai mä vieläkin ootan että ne lapsuuden kiusaajat tulee ja huutelee läskipersettä.. Enpä siis muuta tee kuin makaan sängyssäni ja puristelen inhon vallassa läskejäni, mietin voisko ne leikata puukolla irti. Itken jatkuvasti ilman tarkkaa syytä, on vaan niin yleisesti paha olo. Ahmin ja oksennan vähän väliä ja päätän huomenna laihduttaa.

Mitään muuta en enää haluaisi kuin että voisin syödä niin kuin normaalit ihmiset ja olla miettimättä jatkuvasti sitä ruokaa ja syömistä :( Mitä syön, syönkö ollenkaan, kuinka paljon siitä lihoo, jos syön niin oksennanko, oksentaisinko vielä tänään niin huomenna sitten alan laihduttamaan, paljonko kaloreita olen jo saanut tänään, jne jne jne. Nää jutut raksuttaa päässä ihan jatkuvasti. Ennemmin vaikka painaisin sen 15kg enemmän kunhan pääsisin vuoden taaksepäin kun ruoka ei näin paljon elämääni hallinnut. En kovin helposti hae apua, mutta ehdottomasti teen sen jos lääkäri tosiaan voi parantaa tällaiset traumat jotka on olleet niin pienestä asti tuolla pääkopassa. Senpä takia tänne masennus-palstalle eksyinkin.