Ismo olisi voinut lähteä jo vuosia sitten...siis mitä Poko tekee artistiensa hyväksi? Julkaisee levyn, sen ilmestyttyä mainos Soundissa ja siinä se. Toivoen yllätysmenestystä ja raivokkaasti odottaen Epuilta tai Yöltä uutta materiaalia. Julkaisten joltain Nerdeeltä KOKOELMAN! Julkaisten Limonadi Elohopealta KOKOELMAN! Kaivelee laarinpohjalta jotain Siekkareiden vanhaa kamaa, jota joudutaan studiossa uudelleensoittamaan. Ihmettelee mitä vittua tekisi sellaisilla artisteilla kuin Il Vaselino, Mia Darling, Seppo Alvari & Mamboo Kings, Feiled(mikä vitun Feiled? Meinaako Failed?), Maybee jne.
Pokon ongelma on se että siellä ei kukaan osaa erottaa lupaavaa bändiä mitäänsanomattomasta bändistä, lisäksi jo sainattuja bändejä ei promotoida, jonka vuoksi Pokolle ajautuvat vain ne bändit jotka eivät sopimusta muualta saa.
Toivottavasti Ismo saa potkua tästä vaihdosta, musiikkihan sillä on aina ollut hyvää mutta ehkä nyt on jonkin loistavan aika.
OIKEA RATKAISU
11
591
Vastaukset
- ...
nuiha se menee. odottelevat ihmettä ja mikäs siinä ku rahaa löytyy kuitenki, ni turha hötkyillä. pari hyvää bändiä ovat vaan pilanneet prkl.
- irstas häiriintynyt
Mut onhan juuri Ismolla ainakin ollut ihan vapaat kädet tehdä mitä haluaa kenenkään levy-yhtiön tyypin puuttumatta siihen. Muut artistithan pokolla on kai ihan perseestä, en oo kauheemmin perehtyny. Ismo sano ite, et levytyssopimuksen päättymisen vuoksi halus lähtee myös muita vaihtoehtoja kahtoo ja parhaimmalta tuntu Fullsteam. Miksköhän ismo ei voi tehä veljien omalle Seal On Velvet levymerkille levyä? Eikö fyrkkaa tuu vai. No, kylläpä se ismo tietää mitä tekee ja luultavasti tämä on hyvä vaihtoehto tässä vaiheessa. Tuntuu, että nyt ismo olisi menossa nyt taas kunnolla eteenpäin musiikissaan. Jotain hyvin erikoista on varmasti luvassa. Mielenkiintoista myös nähdä, julkaiseeko Ismo sen millä Bändi-nimellä vai ihan Ismo Alanko nimellä. Vai onko hänellä nyt ylipäätänsä taustabändiä lainkaan. Vai soittaako hän kaikki soittimet itse. Vai saammeko nyt sitä ismon harakan haastattelussa mainitsemaa instrumentaalista sellomusaa? En tiedä mitä vittua tulee tapahtumaan, mutta mielenkiinnolla odotan.
- ...
irstas häiriintynyt kirjoitti:

kyllä se ismo parhaan mahdollisen yhtiön valitsi. veikkaan (tai tiedän), että eipä siellä fullsteamillakaan paljo ismoa aleta rajottamaan. saapi tehä just sitä mitä haluaa.
- f.Hsd
... kirjoitti:
kyllä se ismo parhaan mahdollisen yhtiön valitsi. veikkaan (tai tiedän), että eipä siellä fullsteamillakaan paljo ismoa aleta rajottamaan. saapi tehä just sitä mitä haluaa.
IFPI:n listojen mukaan yksikään Ismon viime vuosien levyistä ei ole noussut maamme top-50:n myydyimmissä levyissä.
Kai sitä tulee mieleen että noinkin hyvällä musiikilla olisi myytävä enemmän, mutta kun tosiaan on vaan se 1 mainos Soundissa niin myy siinä sitten. - Tumpelo
f.Hsd kirjoitti:
IFPI:n listojen mukaan yksikään Ismon viime vuosien levyistä ei ole noussut maamme top-50:n myydyimmissä levyissä.
Kai sitä tulee mieleen että noinkin hyvällä musiikilla olisi myytävä enemmän, mutta kun tosiaan on vaan se 1 mainos Soundissa niin myy siinä sitten.Ismohan tekee ihan omaa herkullista musaansa, eikä levyjen kaupallisuus merkitse hänelle paskaakaan. Me Ismo-fanit yleensä kuitenkin ostamme kaikki Ismon levyt, ja ne ei olekkaan kaikkien korville mieluisaa musaa. Jopa Neljän Baritonin Popmusiikkia-kappale oli Ismon mielestä liian kevyt rallatus, siis kaupallinen. Ja onhan Ismon levyt myyneet hyvin. On tullut platinaa ym.
Ja yksi asia vielä: Helmikuun RYTMIssä oli mielestäni kirjoitettu mukavasti Ismon taiteilijaelämästä. Käykää lukemassa tai lainaamassa kirjastosta. Kannessa kuva Ismosta karvalakki korvilla ja sikari suussa. Jee! - ei kaupallista
f.Hsd kirjoitti:
IFPI:n listojen mukaan yksikään Ismon viime vuosien levyistä ei ole noussut maamme top-50:n myydyimmissä levyissä.
Kai sitä tulee mieleen että noinkin hyvällä musiikilla olisi myytävä enemmän, mutta kun tosiaan on vaan se 1 mainos Soundissa niin myy siinä sitten.Ei Ismo tee mitään kaupallista musiikkia, niinkuin monet muut laulajat. Ismo Alanko ei ajattele että myykö levy, tai että mitä ihmiset ovat siitä mieltä. Ismo Alanko on taiteilija! Suomen ainoa taiteilija.
- se äijä on nero
ei kaupallista kirjoitti:
Ei Ismo tee mitään kaupallista musiikkia, niinkuin monet muut laulajat. Ismo Alanko ei ajattele että myykö levy, tai että mitä ihmiset ovat siitä mieltä. Ismo Alanko on taiteilija! Suomen ainoa taiteilija.
On olemassa pieni joukko suomalaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät Alangon musaa (joihin kuuluu moni täällä palstailijoista) ja sitten on olemassa ihmisiä, jotka luulevat ymmärtävänsä Alangon musiikkia koska ovat kuulleet että se äijä on nero.
Ja ne jotka tykkää siitä tosissaan ovatkin sitten ihan täydellä antaumuksella ismon messissä, ja se on kaunista katseltavaa. - koko ajan jano
ei kaupallista kirjoitti:
Ei Ismo tee mitään kaupallista musiikkia, niinkuin monet muut laulajat. Ismo Alanko ei ajattele että myykö levy, tai että mitä ihmiset ovat siitä mieltä. Ismo Alanko on taiteilija! Suomen ainoa taiteilija.
Se, että on 'Suomen ainoa taiteilija' tms ei helpota pätkääkään kun pitäisi saada voita leivän päälle. Kuka luulee Ismonkaan tekevän näitä hommia vain taiteen palosta on ihan pihalla. Hassisen Koneen comeback Juhannuksena 2000, yksityiskeikka joensuulaisen suurliikemiehen häissä toissa kesänä...eikä siinä mitään pahaa ole. Samaa ne tekee Eputkin, ja joka sentti joka näille konkareille tulee on täysin ansiosta koskapa kiersivät silloin 70 -80 luvuilla likaisilla busseilla maamme kusisia latoja.
- noin hyvää musaa
koko ajan jano kirjoitti:

ku ismo, olis erittäin väärin ettei artisti saisi siitä ansaittua rahaa. Tämän tietää itse alankokin.
- Tumpelo
noin hyvää musaa kirjoitti:
ku ismo, olis erittäin väärin ettei artisti saisi siitä ansaittua rahaa. Tämän tietää itse alankokin.
Hän voi sitä halutessaan harrastaa. Musiikin tekeminen on Ismolle yhtä luonnollista ja tarpeellista kuin hengittäminen ja syöminen. Levyjen lisäksi Ismo on tehnyt upeeta musiikkia mm. elokuviin, televisiosarjoihin ja kirjoittanut ja säveltänyt teatterinäytelmiä sekä näytellyt itsekin. Ja paljon muuta.
- F.Hidf
Tumpelo kirjoitti:

ISMO on varmaankin myös Jumala ja Jeesus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758