Hei kaikille!
Ajattelin välissä kirjoittaa tänne omasta tilanteestani ja siitä, kuinka asiat ovat jo paremmin kuin talvella, jolloin sairastuin vaikeaan masennukseen ja vakavaan ahdistushäiriöön. Tällöin tipahdin aivan pohjalle, itkin vuorokaudet ympäriinsä ja en jaksanut tehdä itkemisen lisäksi mitään muuta. Olen puhunut tilanteestani avoimesti läheisilleni (miehelle, sisaruksille ja muutamille ystäville) ja saanut heiltä tukea ja ymmärrystä. Olen myös käynyt purkamassa tilannettani ja tunteitani mielenterveyshoitajalle. Syön cipralex-lääkettä 20 mg:n päiväannoksena. Näiden kaikkien avulla olen purkanut omia ongelmiani ja tilannettani.
En ole vielä mielestäni työkykyinen, mutta töihin menen syyskuun alussa. Kastotaan sitte kuinka käy, jaksanko tehdä töitä vai en. Nyt kuitenkin on tilanne mielestäni menossa parempaan suuntaan. Jaksan jo hymyillä ja nauttia niistä hyvistä hetkistä joita vastaan tulee. Toki ahdistuneisuudestani en ole päässyt vielä täysin yli, mutta osaan jo nauttia tästäkin tilanteesta, sillä talvi oli aivan hirveä..
Olen tiedostanut ongelmani ja yritän selvittää sitä.. En kuitenkaan jaksa alkaa sitä nyt tähän selvittämään, koska siihen menisi monta tuntia :)
Mutta tämän viestin tarkoituksena on sanoa, että älkää hävetkö sairastumistanne ja kertokaa siitä läheisillenne. He kyllä auttavat sinua ja ota itse myös itseäsi niskasta kiinni (Näinhän ei saa masentuneelle sanoa, mutta siis sitten kun saat itsellesi hieman voimia) ja patista itsesi liikkeelle. Ihmeitä tapahtuu, mutta se vaatii aikaa, voimia ja pakollista positiivista asennetta, vaikka se olisi kuinka hukassa.
Jaksakaa uskoa että joskus se aurinko pilkistää tummimmankin pilven takaa!
Ajattelin välissä kirjoittaa tänne omasta tilanteestani ja siitä, kuinka asiat ovat jo paremmin kuin talvella, jolloin sairastuin vaikeaan masennukseen ja vakavaan ahdistushäiriöön. Tällöin tipahdin aivan pohjalle, itkin vuorokaudet ympäriinsä ja en jaksanut tehdä itkemisen lisäksi mitään muuta. Olen puhunut tilanteestani avoimesti läheisilleni (miehelle, sisaruksille ja muutamille ystäville) ja saanut heiltä tukea ja ymmärrystä. Olen myös käynyt purkamassa tilannettani ja tunteitani mielenterveyshoitajalle. Syön cipralex-lääkettä 20 mg:n päiväannoksena. Näiden kaikkien avulla olen purkanut omia ongelmiani ja tilannettani.
En ole vielä mielestäni työkykyinen, mutta töihin menen syyskuun alussa. Kastotaan sitte kuinka käy, jaksanko tehdä töitä vai en. Nyt kuitenkin on tilanne mielestäni menossa parempaan suuntaan. Jaksan jo hymyillä ja nauttia niistä hyvistä hetkistä joita vastaan tulee. Toki ahdistuneisuudestani en ole päässyt vielä täysin yli, mutta osaan jo nauttia tästäkin tilanteesta, sillä talvi oli aivan hirveä..
Olen tiedostanut ongelmani ja yritän selvittää sitä.. En kuitenkaan jaksa alkaa sitä nyt tähän selvittämään, koska siihen menisi monta tuntia :)
Mutta tämän viestin tarkoituksena on sanoa, että älkää hävetkö sairastumistanne ja kertokaa siitä läheisillenne. He kyllä auttavat sinua ja ota itse myös itseäsi niskasta kiinni (Näinhän ei saa masentuneelle sanoa, mutta siis sitten kun saat itsellesi hieman voimia) ja patista itsesi liikkeelle. Ihmeitä tapahtuu, mutta se vaatii aikaa, voimia ja pakollista positiivista asennetta, vaikka se olisi kuinka hukassa.
Jaksakaa uskoa että joskus se aurinko pilkistää tummimmankin pilven takaa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Todellakin, minulla kanssa samanlainen tilannen, syksyllä jatketaan ja katsotaan miten alkaa sujua, minulle sanottiin että olon mukaan, ettei tarvitse pakottaa itseään onnistumaan vaan ei elämä kaadu vaikka ei onnistuisikaan, eli on hyväksyttävää "epäonnistua".
Minulle joka talvi on aina ihan kauhea, masennuksesta kärsinyt yli 5 vuotta, talvet ovat aina vaikeimpia, kesät helpompia, on varmaan kaamosmasennuksen kaltaista, myös epävakaa persoonallisuus ja lievä paniikkihäiriö.
Nauti niistä elämän asioista joista saat mielihyvää.