Mitä mieltä olette kyseisestä Tapani Kansan ja Arja Korisevan duetto-levystä ? Se levyhän ilmestyi joskus v. 1997-1998.
Tykkään kaikista muista Tapsan levyistä tosi paljon, mutta tuon "Yö on hellä" sekä " Moment musical"- levyjen biisit ovat hieman liian "erikoisia" ts. taiteellisia minun makuuni.
Yö on hellä
11
641
Vastaukset
- Tuula**
En ole kuunnellut, johtunee siitä etten voi sietää Arja Korisevaa.
- Niin niin
Tapani Kansan tuotannossa hyvää on vain ne 1980-luvun joululaulut joita penskana kuunneltiin.
Ei tuo YÖ ON HELLÄ- levy ihan niitä mun suosikkejani ole, mutta ei se huonokaan ole. En vaan kauheesti tykkään tollasesta gabaree-tyylisestä musiikista tms. " Dick ja Nicole" on kyllä hyvä.
kyllä mä oon sitä mieltä kansan ja korisevan levy on tosi hyvä.se on nimittäin niin että se on niin erilaista kansaa johon olemme tottuneet,sitäpaitsi arjakin on hyvä ja osaa myös laulaa.
Yö on hellä kappaleesta olen pitänyt siitä saakka, kun sen ensimmäsitä kertaa kuulin, se on loistava tulkinta Tapsalta ja Arjalta.
- OK.
Arjan ja Tapanin äänet sopivat hyvin yhteen. Myös duetto :Se on rakkautta oikeaa, on ihan hieno.
- H.Seikinheimo
Siihen aikaan molemmat olivat kovia nimiä, joten heidän yhteen laittamisensa oli hyvä markkinointiratkaisu levy-yhtiöltä. Äänellisesti ei niinkään. Kansalla on jylyä äänessään, Koriseva on jokaisen ylimenoalueen jälkeen tulevalla korkealla äänellä pulassa. Olisi kannattanut laittaa puhdas sopraano Tapanin kanssa. Minun mielestäni.
- elekeepojjat
olet täysin oikeassa seikinheimo. onneksi meillä on täällä tuollaisia asiantuntioita niin jokainen tietää mistä puhutaan!!!
- Ughughugh
Ketään ei tuommoisen uppaajan mielipiteet kiinnosta. Olisit vain pysynyt siellä laitoshoidossa.
- elekeepojjat
oli se hyvä levy kuitenkin?!?
- HuonoLaulajaHänOn
Aivan hirveä horror-levy. Kaksi niin tyhjänpäiväistä riekkujaa että!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15013271Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729671Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969138Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207856Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396760Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486168Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri193205Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy101298En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3951252Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71174