Seuraava Albumi

Ismolta

No niin, nyt on meedia tiedottanut, että uutta Ismoa olisi luvassa ensi vuoden alussa. Levy-yhtiötäkin ollaan vaihdettu. Tänne voisi nyt alkaa kirjoittelemaan ja spekuloimaan, että minkälaista Alankoa luulisitte/haluaisitte olevan tällä kertaa tulossa. Ismon musiikillisia ideoitahan nyt ei voi koskaan ennalta arvata, mutta ainahan voi spekuloida. Olisi mukava kuulla mielipiteitä ja saada avattua keskustelua tätä uutta tulevaa albumia koskien.

7

753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lokaajakuita

      kuullaan Ismon omien sivujen mukaan jo tällä kesäkiertueella, joten jotain viitettä saamme pian koko tulevasta julkaisusta.

      • laulajan paras ystävä

        -kappale, jota ismo veteli maaliskuun kiertueella, tulevalla julkaisulla? Ainakin se kuulosti noin kerran kuultuna taatulta Ismolta. Vaikee sanoo minkälainen levy tulossa, tai minkälainen kokoonpano soittamassa. Vai onko kokoonpanona Ismo Alanko Yksin..

      • Tumpelo
        laulajan paras ystävä kirjoitti:

        -kappale, jota ismo veteli maaliskuun kiertueella, tulevalla julkaisulla? Ainakin se kuulosti noin kerran kuultuna taatulta Ismolta. Vaikee sanoo minkälainen levy tulossa, tai minkälainen kokoonpano soittamassa. Vai onko kokoonpanona Ismo Alanko Yksin..

        Hän on mukana seuraavalla levyllä, mutta vaikeni salaperäisesti hymyillen muista muusikoista. Hmm, sen näkee sitten.
        Luultavasti levylle tulee nämä uudet kappaleet: "Räkäistä ja tarttuvaa" ja "Päästänko irti(vai pidänkö kiinni).

      • Jukka Orma
        Tumpelo kirjoitti:

        soittamaan tälle seuraavalle levylle,huh!
        Saitkos Tumpelo kuulla nuo kyseiset uudet kipaleet Porvoossa?

      • Tumpelo
        Jukka Orma kirjoitti:

        soittamaan tälle seuraavalle levylle,huh!
        Saitkos Tumpelo kuulla nuo kyseiset uudet kipaleet Porvoossa?

        ...Ismon, Tehon ja muut "mekaanikot" sekä nämä pari uutta (ja monta vanhaa tuttua) kappaletta, koska olin syömässä Seurahovissa alkuillasta sound checkin aikana. Hienolta kuulosti heti ja opin ainakin nopeasti helpon kertsin "Päästänkö irti vai pidänkö kiinni?"

        ...levyttävät kaksistaan uutta albumia, kertoili Ismo YLE Extralla Ilosaarirockin haastattelussa. Extralla näytettiin myös Teholla keikalta pari ensimmäistä biisiä eli Räkäistä ja tarttuvaa Rakkaus on ruma sana. Ohjelma tulee luultavasti uusintana myöhemminkin lähi päivinä.

      • alanko ja majamäki

        Vai kahestaan tekevät pojat levyn. Kuulostaa hyvältä, niin kuin on kuulostanut keikoillakin. Hehän taitavatkin aikamoisen läjän instrumentteja kumpainenkin. Luultavasti vähän taiteellisempaa matskua tulossa. Ehkä kuullaan taas Ismoa sellon äärellä? Jännä nähdä myös miten levy-yhtiön vaihto vaikuttaa musiikkiin, jos vaikuttaa. Mutta hyvää se tulee toki olemaan, sitä en epäile.
        Mut kertokaa te, jotka olette päässeet keikoilla kuulemaan näitä uusia biisejä, et minkälaisia/minkätyylisiä biisejä nämä on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ihan kauhistuin kun sain tietää

      ett joku atn kaipailee! 🤷🏻‍♂️🤣
      Ikävä
      34
      4459
    2. Arki on paljon tylsempää

      kun en voi enää ihaillen seurata työntekoasi. Hyvä puoli on se että saan nukuttua ja syötyä, ei ollut kivaa olla jatkuva
      Ikävä
      38
      3814
    3. Kylämme taas kartalla

      Kuka se tappaja on Suomussalmelta? Onkohan taas eroperheen vesa? Turvaton lapsuus jne? Näitä huonot kortit saaneita on n
      Suomussalmi
      22
      3092
    4. Mikä tarve Kontulalla on paljastaa seksityötaustansa

      Anna Kontula on koettu totiseksi kansanedustajaksi. Joka tosin on puolustanut aina seksityöläisiä. Mutta nyt Kontula ava
      Maailman menoa
      500
      2466
    5. Sen pienen ohimenevän hetken tänään sain ihailla sua

      ehkä taas joskus. Taitaa aina vuosi mennä, kun eteen ilmaannut. Mieheltä naiselle.
      Ikävä
      19
      2343
    6. Kansanedustaja Anna Kontulan historia seksityöläisenä

      Siis mitä, mitä, mitä. Jo pitkään vasurissa istunut Anna Kontula on toiminut seksityöläisenä. Kenen äänillä tämä muija o
      Kotimaiset julkkisjuorut
      194
      1716
    7. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      20
      1356
    8. Jännitätkö tai pelkäät

      Jännitätkö tai pelkäät ihastustasi? Jos, niin miksi?
      Ikävä
      107
      1326
    9. Miten Pohjois-Savossa??

      Miten Pohjois-Savossa sanotaan minä? Koneman kun arvioi kommentoijia tai haukkuu heitä uudella videollaan niin itsestään
      Tuusniemi
      40
      1256
    10. Rajuja paljastuksia Anna Kotulasta

      Hesarissa: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011410909.html
      Maailman menoa
      71
      1129
    Aihe