Eli Tortai 5.7. ja 12.7. voitaisiin kokeilla saadaanko työttömiä liikkeelle.
Eli ylimääräinen TUKKO työvoimatoimistoihin, kelan toimistoihin ja kuntien sosiaalitoimistoihin.
Siis asia 1. LAPUTUS.
Jokaiseen työvoimatoimistoon varoitus: Työvoimatoimisto vaarantaa perusoikeutesi.
Varoituslapun voi tulostaa työkkärin koneella.
Malli:
http://kuvat.mun.fi/?id=tytn123UUBV.jpg
Malli on provokatiivinen joten jokainen miettii itse käyttääkö.
Myös Sosiaalityöntekijä vaarantaa Perusoikeutesi
Ja luonollisesti: KELA vaarantaa Perusoikeutesi.
ja tiytysti oveen voi laittaa myös tekstin:
KEN TÄSTÄ KÄY VOI KAIKEN TOIVON HEITTÄÄ
Työttömän on hyvä olla sivistynyt, Danten jumalainen näytelmä. Kun matka helvettiin alkoi...
2. TUKKO
Tukitaan toimistot yhdeksi päiväksi.
Mahdollisimman moni menee kyselemään asiakirjatietojaan tai etuuksiaan.
Sosiaalitoimistoonkaan ei tarvitse varata aikaa vaan menee toimistoon ja tietenkin tukkii palveluluukun niin pitkäksi aikaa, että asia selviää.
Ja kun luukku on tukossa ei virkailijat voi odotusaikana palvella muita.
Asiakirjoihin täytyy aina olla oikeus, ja jos virkailija ei löydä niin esimies löytää... ja joku hakee esimiestä ja luukku pysyy kiinni.
Vahtimestareita täytyy totella jos antavat nimenomaisen käskyn... mutta käskyn peruste kannattaa kysyä... syytä poistamiseen ei ole ja vahtimestari/vartija syyllistyy rikokseen jos edes koskee asiakkaaseen ilman syytä.
Työtön ei ole rikollinen; sosiaalityöntekijä tai vahtimestari ovat; ainakin heidät voi provosoida rikokseeen.
Ja sitten taas esimeistä paikalle.
Jo muutama sata työtöntä saa aikaan huomiota.
3. Tiedottaminen.
Jokaiseen paikalliseen lehteen valitusta pienimmistäkin palveluvirheistä.
Ja tietenkin oikein huonosta palvelusta tulee informoida ministeriötä... sosiaali ja terveysministerit ja työministeri tuskin lukee valituksia, mutta poliittiset sihteerit lukee...
Ja sähköpostilla saman viestin voi välittää helposti myös tiedotusvälineille.
Ja lisää voi ehdottaa.
Kaksi kokeilukertaa kertoo jo saadaanko porukkaa liikkeelle.
Jos saadaan niiin sitten kannattaa suunnitella lisää: vaikkapa työvoimatoimiston "valtausta".
Jaska
Eli ylimääräinen TUKKO työvoimatoimistoihin, kelan toimistoihin ja kuntien sosiaalitoimistoihin.
Siis asia 1. LAPUTUS.
Jokaiseen työvoimatoimistoon varoitus: Työvoimatoimisto vaarantaa perusoikeutesi.
Varoituslapun voi tulostaa työkkärin koneella.
Malli:
http://kuvat.mun.fi/?id=tytn123UUBV.jpg
Malli on provokatiivinen joten jokainen miettii itse käyttääkö.
Myös Sosiaalityöntekijä vaarantaa Perusoikeutesi
Ja luonollisesti: KELA vaarantaa Perusoikeutesi.
ja tiytysti oveen voi laittaa myös tekstin:
KEN TÄSTÄ KÄY VOI KAIKEN TOIVON HEITTÄÄ
Työttömän on hyvä olla sivistynyt, Danten jumalainen näytelmä. Kun matka helvettiin alkoi...
2. TUKKO
Tukitaan toimistot yhdeksi päiväksi.
Mahdollisimman moni menee kyselemään asiakirjatietojaan tai etuuksiaan.
Sosiaalitoimistoonkaan ei tarvitse varata aikaa vaan menee toimistoon ja tietenkin tukkii palveluluukun niin pitkäksi aikaa, että asia selviää.
Ja kun luukku on tukossa ei virkailijat voi odotusaikana palvella muita.
Asiakirjoihin täytyy aina olla oikeus, ja jos virkailija ei löydä niin esimies löytää... ja joku hakee esimiestä ja luukku pysyy kiinni.
Vahtimestareita täytyy totella jos antavat nimenomaisen käskyn... mutta käskyn peruste kannattaa kysyä... syytä poistamiseen ei ole ja vahtimestari/vartija syyllistyy rikokseen jos edes koskee asiakkaaseen ilman syytä.
Työtön ei ole rikollinen; sosiaalityöntekijä tai vahtimestari ovat; ainakin heidät voi provosoida rikokseeen.
Ja sitten taas esimeistä paikalle.
Jo muutama sata työtöntä saa aikaan huomiota.
3. Tiedottaminen.
Jokaiseen paikalliseen lehteen valitusta pienimmistäkin palveluvirheistä.
Ja tietenkin oikein huonosta palvelusta tulee informoida ministeriötä... sosiaali ja terveysministerit ja työministeri tuskin lukee valituksia, mutta poliittiset sihteerit lukee...
Ja sähköpostilla saman viestin voi välittää helposti myös tiedotusvälineille.
Ja lisää voi ehdottaa.
Kaksi kokeilukertaa kertoo jo saadaanko porukkaa liikkeelle.
Jos saadaan niiin sitten kannattaa suunnitella lisää: vaikkapa työvoimatoimiston "valtausta".
Jaska
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kannattaisiko sopia vielä kellonaika. Esim. tunti ennen sulkemisaikaa.
...Eli ylimääräinen TUKKO työvoimatoimistoihin, kelan toimistoihin ja kuntien sosiaalitoimistoihin...
Hajautuukohan liikaa ja ei näy siksi missään. Kannattaisiko yhtenä päivänä ottaa yksi kohde. Siis yhtenä päivänä työkkärit, sitten toisena Kelat, sitten toimeentulotuki.
porukkaa lähtee liikkeelle.
Mutta voihan se aloittaa ensin työvoimatoimistoista jne.
Mutta ajattelin vaan, että miten tuo lienee jossain pikkupaikkakunnilla... jos työkkäri on turhan kaukana ei sinne kannata mennä... mutta sossu voi olla lähempänä.
kaupungeissa on toki järkevää ottaa jokainen toimisto erikseen.
Ekat kaks ketaa on harjoittelua. Se varsinainen TUKKO tulee sitten kun porukka hallitsee hommansa.
Ei rehelliselle ihmiselle ole helppoa mennä ja "häiritä" viranomaisia, vaikka oikeutus omien oikeuksien puoluetamiseen on.
Mutta voisi ajatella että Torstaina Kello 2 iltapäivällä... ja jos samaan aikaan tapahtuu koko suomessa niin eiköhän siitä viesti kulje ministeriöön asti.
Nyt vaan sanaa liikkeelle ja porukka vois kertoa missäpäin aikoo vaikuttaa.
Jaska
Tuo tukko-juttu voisi jotain tuottaakin, jos se jatkuisi pitkään ja olisi säännönmukaista. Se kyllä edellyttää tarkkoja päivämääriä ja kellonaikoja sekä keskittämistä ja hyvää tiedottamista.
Oletko ajatellut, miten tieto asiasta kulkeutuu mahdollisimman monelle???
Noin viisas mies on vapaaehtoisesti työtön.
Tuolla älyykkydellä löytyis töitä viikossa, jos
samalla innolla niitä kyselis.
Hyvä idea, tukkikaa vaan kaikki luukut.
Mutta oikeesti luukut ei ole syynä nykytilaan.
Luukkujen määräykset tulee eduskunnasta.
Menkää sinne tukkoilemaan. Olis oikea kohde.
Työkkärin jne byrokraatit ei mahda säännöilleen vitunkaan vertaa. Jos byrokraatti käyttää järkeä, on itsekin kortistossa saman tien.
Niinhän kaikkien määräyksien pitäisi olla yhteneväiset joka kunnassa, koska määräykset tulevat ylempää eli eduskunnasta, ja päätöksien pitäisi olla siten valtakunnallisesti samanlaiset ympäri maan.
Toisin on kokemuksen ja kuuleman perusteella. Eli kyllä eri kunnissa eri virkailijat käyttävät näissä omaakin päätösvaltaa ohi eduskunnan määräyksien eli tulkitsee niitä määräyksiä omavaltaisesti.
ministeriöstä.
Työttömyysturvalaissa ei ole mitään vikaa; vika on siinä, että Tarja Filatov ei halunnut noudattaa sitä.
Hän turvaa oikeuslaitoksessa olevaan virheeseen.
Eli kun asia käsitellään työvoimatoimikunnissa, muutoksenhakulautakunnassa niin päätöksen tekee työvoimahallinnon "asiantuntijat".
Ja kun työkkäri voi vaikuttaa siihen mitä tietoja päätöksen tekoon annetaan niin aina tulee "lainvoimanen" päätös.
Jokainen juristi, kansanedustaja ja työkkärin työntekijä tietää laittomuuden, mutta sitä ei ole helppo näyttää kiistatta toteen.
Se kun on maantapa.
Mutta kun suomi samaan aikaan on monessa ihmisoikeus projektissa mm. Darfurissa vaatimassa YKta puuttumaan väärinkäytöksiin täytyy tämä meidän oma roskaläjä saada riittävän näkyväksi.
Ja TUKKO voi saada riittävästi julkisuutta.
jaska
...Työttömyysturvalaissa ei ole mitään vikaa...
Työttömyysturvalaissa on paljonkin vikaa, koska se mahdollistaa hyvinkin mielivaltaisia soveltamistapoja. Sen lisäksi se jo sinällään tekee työttömän elämästä kohtuuttoman vaikeaa ja jakaa työttömät eri kasteihin.
Työkkäreiden, Kelan ja kassojen toimintaa ohjaavat sekä työministeriön että sosiaali- ja terveysministeriön antamat lain soveltamisohjeet, jotka vielä huonontavat tilannetta. Lisäksi Kela tekee vielä omia soveltamissäännöksiään omaa toimintaansa varten.
Kirjoitin kerran Kelaan parista epäkohdasta. Sain vastauksen, jossa useammassa kappaleessa oli asiavirhe kuin mitä oli virheettömiä kappaleita. Ja kuitenkin vastauksen laatijana oli henkilö, joka oli päättävässä asemassa.
...Eli kyllä eri kunnissa eri virkailijat käyttävät näissä omaakin päätösvaltaa ohi eduskunnan määräyksien eli tulkitsee niitä määräyksiä omavaltaisesti...
Ei ehkä tulkitse määräyksiä omavaltaisesti, vaan käyttävät sitä harkintavaltaa, joka on heille jätetty laissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä. Kyllä monessa asiassa virkailijalla on mahdollista harkita toisinkin kuin mitä käytännössä tekee. Ja kun mennään päällikkötasolle, harkintavalta vain laajenee.
...Työkkärin jne byrokraatit ei mahda säännöilleen vitunkaan vertaa. Jos byrokraatti käyttää järkeä, on itsekin kortistossa saman tien...
Ei se ihan noinkaan ole. Kyllä monessa asiassa olisi järjenkäyttökin sallittu, vaan sitä ei käytetä. Joko ei ole ymmärretty työtehtäviä taikka pikkuhitler nostaa päätään tai ollaan muuten vain viitsimättömiä.
En nyt viittaa edellä kirjoittamallani seuraavassa esittämiini esimerkkeihin. En sattuneesta syystä anna tarkempia esimerkkejä yllä olevasta, mutta on monenlaisia lain puitteissa pysyviä toimintatapoja, jotka eivät edellytä edes suurempaa järjenkäyttöä.
Omalta uralta: Minulle soitettiin ns. ilmiantopuhelu. Minulla olisi ollut mahdollista kirjata asia ja viedä se eteenpäin, jolloin työttömän asia olisi saattanut tulla ratkaistuksi toisin. Mitä tein? 'Unohdin' koko puhelun.
Tiedän toisenlaisiakin toimintatapoja: Ilmiantopuhelun perusteella on lähdetty tekemään työttömälle ansaa.
On rajatapauksia, joissa virkailija voi jättää tekemättä tietyn ratkaisun ja toimia toisella tavalla syyllistymättä mitenkään virassaan väärinkäytökseen. Hän on vain arvioinut asian toisin kuin mitä joku muu olisi tehnyt. Tällaista eroavaisuutta on myös työkkäreiden välillä.
Sosiaalitoimen virkailijathan joutuvat jatkuvasti harkitsemaan sitä, miten suhtautuvat toimeentulotukihakemukseen. Kyllä siinä omaa harkintaa täytyy käyttää monessa ratkaisussa.
Samoin työvoimatoimikuntien ratkaisut ovat monesti pelkkää harkintaa. Esim. harkitsevatko ne siten, että uskovat työtöntä vaiko päinvastoin, niin kuin yleensä toimivat. Samoin jo työkkärivaiheessa voidaan joko uskoa tai olla uskomatta työttömän selvitys. Jatkotoimet riippuvat tästä.
Jos työttömän kohtalo ratkaistaan esim. perustelemalla karenssia sillä, että vaikka työtön tuntuukin uskottavalta, niin koska tämäntyyppiset asiat on totuttu ratkaisemaan näin, niin..., on työttömän oikeusturva halpaa kamaa. (Edellä kerrottu perustelu on ihan aito perustelu elävästä elämästä, jonka teki kokenut virkamies, mutta joka tyyliltään on varsinainen pilkunnussija...)
Jokainen työtön voisi olla työssä viikon kuluttua. Mutta jos työn kriteeriksi otettaisiin se, että se mahdollistaa edes jonkinlaisen toimeentulon, moni nyt työtä paiskiva olisi viikon kuluttua työtön.
Joo, on totta etteivät ne luukut ole pääsyyllisiä asiain hirvittävään tilaan. Mutta toisaalta ne ovat erittäin tehokas viestinviejä, jota voidaan käyttää myös kaksisuuntaisesti.
Tähän astihan luukut ovat välittäneet viestejä vain maamme "yläkerroksista" alaspäin. Oikeilla, väkivallattomilla yhteistoimintatavoilla voidaan välittää viestejä "alhaalta ylöspäinkin".
Väkivaltaiset viestit tietysti kantautuvat vielä paremmin ja helpommin ylittävät uutiskynnyksen - mutta kun ne kansalaiset naamasta naamaan kohtaamaan joutuvat virkailijat ovat täysin syyttömiä poliitikkojen rikollisiin päätöksiin, eivät he ole oikea rankan koston kohde.
...Työttömyysturvalaissa ei ole mitään vikaa...
Minä en ole tuota väittänytkään, vaan Jaska2.
Kohdistaisitko viestisi siis oikealle henkilölle.
Kyllähän viesti olikin liitetty Jaskan viestiin.
mutta ei sen ohittava tulkinta johdu laista.
Laissa määritellään mm. paivärahan katkaisulle ehdot. Maksu voidaan katkaista jos on ilmeinen syy...
Filatov on vain sallinut että tätä syytä ei tarvitse kertoa tai perustella.
Näin ollen maksu katkaistaan lain vastaisesti ja sitten kerrotaan Asiantuntijoiden kesken mikä on se peruste...
Eli vaikkapa työvoimakoulutuksesta kieltäytymisen yhteydessä kaikki tietää että työnhakukurssi ei työttömää velvoittavan koulutuksen määritelmää... ei ketään voi virkavastuullisesti osittaa sellaiseen roskaan...
Mutta asintuntija työvoimatoimistosta kertoo asintuntijalle muutoksenhakulautakunnassa, että jos oikeus kieltäytyä lain perusteella myönnettäisiin, niin puolet kursseista peruuntuisi.
Ja kun työvoimahallinto on typeryydessään sitoutunut maksamaan tilatut kurssit niin valtion tilintarkastajat nostaa metelin valtion varojen haaskuusta.
Joten on helpompaa sopia asiantuntijoiden kesken että lakia ei tarvitse tässä kohtaa noudattaa vaan tehdään lainvoimanen päätös... työtön ei voi sille mitään.
Mutta vika ei ole laissa vaan siinä että korruptoituneet virkamiehet voivat toimia laittomasti pelkäämättä joutuvansa vastuuseen.
Sellasita lakia ei olekaan mitä ei korruptoitunut tuomari voisi vääristää.
Jaska2
"korruptoitunut virkamies" tarkotaks ny työkärintätii ja sossuntätii HAHAHAHAHAHAAAAAAA.
tietoisesti väärin on korruptiota...
Ei sitä muksikaan voi sanoa... No, ne tantat nyt saa sangen pienen hyödyn siitä... mutta heidän pomonsa saa hyviä bonuksia kun tuottavat "säästöjä" ja pitävät huolen että kunnan Hallitus ei ole mistään laittomasta vastuussa.
ne tantat saa muutaman ylimääräisen viinerin lautakunnan kokouksen jälkeen kahvipöytäänsä... mutta tietävät mitä tekevät.
Joten miksi niitä muuksi haukkumaan; tyhmiähän ne ovat, sen tietää jokainen... mutta korruptoitunut voi saada kotona seliettävää.
Jaska
sää alat olee jo kännis, ooks juonu jo koko potun.
En oikeasti voi kannattaa toimintaa joka kohdistuu työntekijöihin, jos mielenilmausta halutaan osoittaa se pitää kohdistaa järjestelmän heikkouteen ja työntekijöiden rajattuun oikeuteen toteuttaa lain suomia mahdollisuuksia. Esimerkisi ns. työvoimatoimikunnat ovat äärettömän vanhanaikainen ja byrokraattinen täysin ammattitaidoton toimielin.
oikeus ja mahdollisuus myös noudattaa lakia.
Laiton ja puutteelliseen selvitykseen perustuva lausunto on mahdollista poistaa... eli virkailija voi poistaa lakiinperustumattoman karenssipäätöksen... 99% karenssipäätöksistä on lakiinperustumattomia.
Toki on inhimillistä, että virkailijat ovat mukan laittomuuksissa... ja ei heitä toki jokaista kannata panna vastuuseen... Työttömät voivat olla oikeudenmukaisia vaikka virkailijat eivät sitä olisikaan.
Mutta toimistojen johtajilla on jo kyse törkeästä uralla kiipeämisestä muiden vahingon turvin... heidät jos saa kiinni rysän päältä niin ei ole mitään omantunnon tuskia jos joutuu pois virastaan.
Jaska
...jaska... mää ainaki lähren kotii ku mun virka-aika päättyy. Sää voit jäärä kavereittes kans laputteleen koko yäks sin toimistol. Kattelleen sit aamusti mitä ootte saanu aikaseks, mää keitän teil kyl kahvit.
Sain idean tuolta Laki-ryhmästä :D
"tai muuhun lakiasiatapaamiseen ja epäilet hänen olevan humalassa, on oikeutesi soittaa poliisi paikalle puhalluttamaan hänet.
Samoin on myös lääkärin ja yleensäkin virkamiesten kanssa!"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000027366088
Jälkeenpäinhän voi sanoa: "luulin että se työkkärintäti/setä oli kännissä kun puhu ihan sekoja ja haiskahtikin hajuvedelle". Voihan työtönkin erehtyä. HAHAHAHAAAA
"luulin että se työkkärintäti/setä oli kännissä kun puhu ihan sekoja ja haiskahtikin hajuvedelle"
Sekojahan ne aina puhuu ...
Samanlaista "harkintaa" hekin käyttävät. Normaalin työkkärikäynnin jälkeen vain soitto poliisille. Saattas joku oikeesti kärähtää ainakin aamuisin ja lomien jälkeen.