kirjaesitelmä ongelmat :(

Kysyit että "mitä teen?" Voin vastata ainoastaan, että pidät sen esitelmän vaikka sitten punaisena, täristen ja änkyttäen. Esiintymisjännitystä on ollut niin kauan kuin muistan, niin itselläni kuin suurella osalla luokkatovereistani. Olin yläasteella (ja vielä nyt yliopistoelämässäkin) samanlainen jännittäjä kuin sinäkin. Ei voi mitään. Olen pahimmillaan joutunut pitämään esitelmän yli satapäiselle kuulijakunnalle luentosalin edessä. Silloin jännitti melkoisesti, oli kamala tunne kävellä takarivistä kymmeniä metrejä salin eteen ja aloittaa puhe. Siitäkin selvittiin, kaikesta huolimatta :)

Veikkaan että sulla on se äikänryhmä (tai vastaava) kuulemassa esitystä. Itse sinuna ajattelisin ennen esitystä, että ne kuulijat on ihan kunnon tyyppejä eikä niiden edessä tarvi jännittää. Varmaan yrittäisin keskittyä mahdollisimman paljon siihen sanottavaani enkä omien oireideni seuraamiseen, puhuisin riittävän selkeällä ja kuuluvalla äänellä ettei se "värinä" saisi sijaa puheestani, puristaisin toisessa kädessäni lyijykynää, pitäisin selkeitä ja riittävän lyhyitä lauseita etten menisi sekaisin sanoissa...

Pääasia että aloitat sen esitelmän rohkeasti, et piipittämällä koska siitä seuraa vain se että muut hiljenevät kuuntelemaan mitä puhut ja keskittyvät ainoastaan siihen puheeseen. Puhu normaalisti, laita pieni esiintymisrooli päälle eli ajattelet ettei toiset arvostele sinua vaan sitä "roolihahmoa" joka esitelmää pitää. Ja jos se roolihahmo vetää pisteet kotiin, se on sinun ansiotasi :) Kirjaesitelmässä nyt ei ole oikein mitään menetettävää, kertoo vaan kuka sen kirjoitti ja mistä kertoo yms...

Ei tarvi "ottaa rauhallisesti" sitä esiintymistilannetta jos ei siltä tunnu, teet vaan parhaasi pysyäksesi koossa ja pidät sen esitelmän. Ei siihen kuole ja onhan ne luokkatoverit nähneet sinut aiemminkin, tietävät millainen olet ja varmaan eivät ihmettele jos jännitätkin. Voit tietysti yllättää ja harjoitella esitelmän hyvin ja olla kuin vanha konkari sitten luokan edessä ;) Älä tee siitä esitelmästä mitään noin isoa juttua, sun elämä tai tämän universumin tulevaisuus ei siitä ole kiinni. Vietä vaan kesä murehtimatta turhia, sitten syksyllä vedät ne esitelmät niin hyvin kuin pystyt.

Paikkansa pitäviä ohjeita molemmissa vastauksissa. Jännitys kuuluu asiaan kun ollaan esiintymässä. Se on normaalia ja lähtee varmasti ihan ns. ytimestä eli selkärangasta. Tietysti on oltava valpas silloin kun tietää olevansa huomion kohteena.

Väittäisin että kyse on ihan sellaisesta perusasiasta joka on ollut ihmisellä jo silloinkin kun se eli vielä puussa. No tää pohdinta jääköön tähän tällä kertaa...

Niin siittä esitelmänpitämisestä. Tee esitelmästä lyhyt. Sellainen että siinä on kaikki tarpeellinen oleellinen ja helposti ymmärrettävä, muut tiedot hakekoot kuulijat itse jos asia alkaa kiinnostaa.

Oikeastaanhan tuossa kirjallisuusesitelmässähän ei ole kyse siitä oletko joku asiantuntija juuri tällä alalla, vaan siitä osaatko koota olennaisimman ymmärrettäväksi ja kertoa asian suullisesti.

Vältä tarkkoja vuosilukuja ja luetteloita. Korvaa ne kuvailuilla, kuten neljäkymmenluvulla, viisikymmenluvun lopulla, nuoruudessa, vanhemmiten yms. Esitelmässä voit käyttää yleiskieltä luovasti. Tee lauseista lyhyitä, ei mitään monipolvisia, sivulauseen päälauseita sisältäväviä, puolensivun kokoisilla lauseita, niillä ei tässä yhteydessä kannata brassailla.

Ja yks juttu vielä, lue esitelmää monta kertaa ja useasti, peilin edessä, ja perheen jäsenille, pakota ne kuunteleen, pakota ne kritisoimaan ja tee korjauksia ja vaadi niitä taas kuuntelemaan. Pidä esitelmä koiralle ja kissalle ja vaikka akvaario kaloille. Ja jos Sulla ei oo koiraa, kissaa tai kaloja, niin lue esitelmä naapurin kissalle, koiralle jne. Lue esitelmä mummulle ja vaarille. Lue esitelmä niin, että osaat sen ulkoo vaikka yöllä herätettäis. Niin siinä lopulta käy, että oikein odotat, että pääsisit pitämään esitelmää...

Älä nyt kuitenkaan koko kesälomaa tähän asiaan haaskaa.

Olen jo aikuinen, mutta aina jännittänyt tuollaisia tilanteita. Tässä joku aika sitten minulla oli esitelmän pito vähän suuremmalle yleisölle. Sehän oli kauheaa, etukäteen. Mutta se tilanne, kun sinne lavalle käveli, oli jo omiaan helpottamaan, kohta tämä stressi on ohi :) Aluksi sanoin suoraan, että kylläpäs tämä onkin jännittävää jne.. Itse asiassa minä nautin siitä jutustani sen jälkeen, koska tiesin, että se oli hyvä sisällöltään. Sain positiivista palautetta ja olin voittanut pelkoni :)

Niin siinä käy, usko pois !

Jos toi sun ongelmas ei hävii mihinkää ja on oikeesti tosi paha, nii varaa aika vaan lääkärille niin saisit lääkkeet :) sanot vaan ongelmas niin varmasti kirjottaa reseptin. Eikä sun tartte vanhemmilles mitää sanoo jos se häiritsee. Ja niistä lääkkeistä on ihan oikeesti tosi paljon apua! Voin sanoo et ei kannata pilata koko koulunkäyntii hirveeseen stressaamiseen :)

Hei!
Olen nyt 18-vuotias tyttö ja et todellakaan ole ainut joka kärsii esiintymisjännityksestä. Minulla jäi kammo 6 luokalta kun pidin luokan edessä esitelmän. Kädet tärisi ja hikoili, silmissä sumeni ja olin pyörtyä. 7 luokalla oli taas kirjaesitelmä edessä. Jännitin sitä monta kuukautta aiemmin ja kun sain valmiiksi yritin esittää sen ensin äidilleni edellisenä iltana. Ensimmäisen lauseen jälkeen sanoin vaan äidille että en pysty ja juoksin pois itkemään... Koko yläasteen sitten parhaani mukaan välttelin esiintymistä, lintasin tunteja, väitin aina ettei esitelmä ole valmis ja otin suoraan hylätyt numerot koska en esiintynyt ollenkaan. Kammo meni niin pahaksi etten voinut edes kaupassa käydä jännittämättä oliko rahaa varmasti tarpeeksi etten vain nolaisi itseäni, näytinkö todella tyhmältä, oliko vääränlaiset vaatteet jne.. Ei mitään järkeä! Onneksi äitini passitti minut terapiaan kun näki että tilanne tosiaan riistäytyy käsistä. Siellä pala palalta purettiin jännitystä ja alettiin korjata tilannetta pienin askelin. Nyt opiskelen hotellivirkailijaksi ja esiintyminen sujuu melkein ongelmitta! Odotan melkein innolla että tulisi esitelmiä jotta pääsen kehittymään lisää ja saan aina enemmän jännitystäni pois.

Kyllä se siitä, pelot paranee vaan katsomalla niitä suoraan silmiin! Ei muuta kun luokan eteen rohkeasti pää pystyssä! Tsemppiä!