Poliitikoiden ja valtamedian hurskasteluista huolimatta tosiasiaksi jää, että Sipoon koko valtuuston ja lähes kaikkien sipoolaisten vastustuksesta huolimatta hallinnollisella päätöksellä tapahtunut Sipoon pakkoliittäminen Helsinkiin on vaarallinen ennakkotapaus.
Missä kulkee tällaisten pakkotoimien raja? Seuraavaksi varmaan Espoo, Vantaa ja ties vaikka Porvookin liitetään Helsinkiin. Ainakin se on periaatteessa tasan yhtä mahdollista kuin nyt tehty päätös.
Asialla on demokratian kroonisen taantumisen kannalta tärkeä periatteellinen merkitys. Pienissä kunnissa asukkailla on ollut todellista päätösvaltaa valtuutettujensa kautta. Mitä suurempi kunta, sitä kauemmaksi hallinto etääntyy demokratiasta yleensä ja erityisesti paikallisten demokratian elinten toiminnasta.
Yhden pakkoliitoksen toteuttaminen oikeuttaa varmasti vastaavat toimet muuallakin.
Tällaisten toimien lainmukaisuus tai perustuslainmukaisuus on lähinnä tyhjänpäiväinen kahvipöytäkeskustelun asia. Jos tulkinnanvaraa on, takaavat hallituspuolueiden edustajat sekä lakivaliokunnassa että perustuslakivaliokunnassa sen, ettei koira perään hauku.
Euroopan unionin jäsenmaissa paikallisdemokratian taantumisen tai kehittymisen kannalta eliittien poliittiset tarkoitusperät lienevät samanlaiset. Kansalaisten vaikutusmahdolisuuksia halutaan kaventaa kaikilla tasoilla ja kaikilla keinoilla.
Kaiken demokratian perusta on juuri paikallisdemokratia. Ilman paikallisdemokratiaa ja sen edelleen kehittämistä puheet demokratiasta ovat lähinnä pelkkää juhlapuheiden sanahelinää.
Mitä eroa on asua sipoossa tai helsingissä!
Miksi alueliitos????

Vastaukset 15
Vanhimmat
http://hellsinkirockcity.skyrock.com/pics/1031921288.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=Qcjk0_wj7Do
Sipoo pois Helsingille että Suomi saadaan vapaasti kehittymään että ei käy niinkuin länsirannikolle jossa pitäisi kehittää infraa mutta Rkp on jarruna joka paikassa. Hemmettin koko RKP.
muutaman esimerkin miten
A: Suomen tila kohentuu Sipoon ryöstöstä (prosentteina tai konkreettisina parannuksina)?
B kuinka paljon Helsingin asuntojen hinta halpenee varastetun alueen ansiosta ( voit antaa arviosi joko prosentteina tai euroina )?
C: millä tavalla Kontula on esteettisesti kauniimpi kuin tämän hetkinen Sipoo? Kummassako maisemassa itse mielummin asuisit?
On se hyvä, että joku kokoomuslainenkin saa kokea, mitä on vahvemman valta. Tämä Sipoon asia on pieni juttu suurempien asioiden yhteydessä. Olette silti terveitä ja asianne ovat hyvin,mutta mitään ette tehneet, kun vammautuneet yrittivät saada asioitaan eduskunnassa lainmuutoksella läpi. Nauroivat ne, jotka sipoolaisia kansanedustajia ovat. Nyt on osat vaihttuneet. Menkää koteihinne, filtti päälle ja käreet nyrkkiin taskuun. Niin ne muutkin suomalaiset vahvemmahn ryöstäoikeuren eres ovat joutuneet tekemään. Narinat pois ja ny nukkumaan kakarat.
kas kun RKP ja ruotsinkileiset ovat osa Suomea, jos et kestä niin ei voi auttaa.
Ei ne mihinkään häviä.
Sun vöyhkäämises joka osastolla jostain jarrusta on köyhää.
Ota edes selkoa asioista, ennen kuin mesot mielettömiä.
alkaa olla jo täynnä.
paskin puolue koko Suomen historiassa.
Miksi Helsinki hakee lisää maata kun ylöspäin on tilaa vaikka kuinka. Keskustasta vanhoja taloja pois ja uusia korkeempia tilalle. Vai että vanhat talot on arvokkaita. Eikö Sipoon maaseutu ole arvokkaampaa kuin joku vanha rakennus.
ylensäkään kasvaa, mihinkään ilman suuntaan?
Miksi ei kelpaa muualta muuttaville osoitteeksi jokin ympäristökunnista?
Stadi ei lisää tilaa tarvii, stadilaiset esittää haisevan vastalauseen Sipoon ryöstäjille.
"Yhden pakkoliitoksen toteuttaminen oikeuttaa varmasti vastaavat toimet muuallakin."
Kyllä pitää saada järkevät liitokset läpi.
Tämä kyllä poikii satoja poliittisia suojatyöpaikoilla lujujia kortistoon. Silti!
järkeä ehkä joidenkin grynderien lompakkoa ajatellen, mutta muuten tämä kyllä ihmetyttää.
Sipoon ehkä parhaiden alueiden pakkoliittäminen helsingin hallinnon alle on sen verran röyhkeä temppu, että ihan ilmaiseksi se ei tule käymään.
Mutta kun nyt käytetään tällaista "öövervaltaa", niin huomaa kuinka ihmiset ovat vahingoniloisia. "Saa ne rantaruottalaiset mitä tilaa" jne.
Eivät taatusti yhtään ymmärrä edes ajatellaa mitään, mutta joku sanoo että sitten helsinkin asunnot halpenee.
Paskat sanon minä, ne mitään halpene, ainakaan tämän takia.
Miten
A: Suomen tila kohentuu Sipoon ryöstöstä (prosentteina tai konkreettisina parannuksina)?
B kuinka paljon Helsingin asuntojen hinta halpenee varastetun alueen ansiosta ( voit antaa arviosi joko prosentteina tai euroina )?
C: millä tavalla Kontula on esteettisesti kauniimpi kuin tämän hetkinen Sipoo? Kummassako maisemassa itse mielummin asuisit?
Kaksi ensimmäistä kohtaa olivat ainoat asiat jolla ryöstöä perusteltiin. Kaikkee paskaa täällä jauhetaan isomman ja voiman oikeudesta ( entäs se vastuu ?) mutta ketään ei tunnu kiinnostavat esim. tuleva elinympäristö.
Helsinkiläisille luvattiin halpoja asuntoja, työpaikkoja ja elintason nousua. Eikö kukaan oikeasti ole kiinnostunut siitä mitä nämä lupaukset tarkoittavat konkreettisesti euroina ja prosentteina? Luuletteko oikeasti että tänne muuttavat viihtyvät alueella joka ennakkotietojen mukaan rakennetaan YLI 0,25 tiheydellä ( siis tiheämmin kuin esimerkiksi Vuosaari ).
päättää mihin parhaimmat alueet käytetään
vastustaa ryöstöretkiä naapurikuntaan böndelle.
Stadilainen asuu stadissa, ei missään sibbossa.
Taidat olla aika juntti. Junantuomat pilaa stadin, niinkun tämä Marineiti pohjanmaalta, voi tsiisus.
Touhua koko Sipoo olisi pitänyt liittää kerralla Helsinkiin.Sen jälkeen Vantaa,Espoo,Kauniainen ja muutama pikku kunta ympäriltä myös.
Salon seutu ainoa järkevä kuntaliitos tähänmennessä kun 10 kuntaa yhdistyy puolentoista vuoden päästä.
Samoin Tampereeseen pitää liittää,Ylöjärvi,Nokia,Pirkkala,Lempäälä ja Kangasala. Jees