Hormoonitko jo jyllää?

Mistä johtuu 8 vuotiaan tytön karvankasvu kainaloissa, eihän näin pienenä vielä voi olla hormoonit noin aktiivisia. Jos joku tietää asiasta olisin kiitollinen vastauksista. Olen jo tilannut ajan pediatrilta, mutta olisi hyvä tietää vähän etukäteen, kun aika on vasta ensiviikon torstaina.
3445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi murrosikä ei voisi alkaa jo 8-vuotiaana? Itselläni oli vähän ennen kuin täytin 9 jonkinlaista rintojen- ja karvojenkasvua sekä vähän finnejä. Enkä tosiaankaan ollut ainoa kehittynyt/kehittynein luokallamme.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että olet huolissasi. Kyllä minäkin olisin halunnut olla kauemmin lapsi. Muutokset kehossa tuntuivat aika ällöttäviltä, kun kuitenkin vielä leikin tuon ikäisenä.

Äänestä
  • Nykylapset painavat monin verroin enemmän kuin esimerkiksi suurien ikäluokkien lapset samassa iässä. Yleensä murrosikä aktivoituu painon nousun myötä. Kuukautiset alkavat kun painoa on se 45 kg. 8-vuotiaan kainalokarvat ovat vain hiukkasen etuajassa. Muista, että lapsesi on karvoistaan huolimatta vielä lapsi! Älä vaan hänen kuulleen kauhistele alkanutta murrosikää.

    Äänestä

  • biologi kirjoitti:

    Nykylapset painavat monin verroin enemmän kuin esimerkiksi suurien ikäluokkien lapset samassa iässä. Yleensä murrosikä aktivoituu painon nousun myötä. Kuukautiset alkavat kun painoa on se 45 kg. 8-vuotiaan kainalokarvat ovat vain hiukkasen etuajassa. Muista, että lapsesi on karvoistaan huolimatta vielä lapsi! Älä vaan hänen kuulleen kauhistele alkanutta murrosikää.

    Kiitos vastauksista. On paljon rauhallisempi mieli kun tietää että noinkin nuorena voi tosiaan olla normaalia jonkinlainen murrosiän alku. Ën tietenkään millään tavalla ole tytön nähden noteerannut asiaa¨. Haluan hänen olevan lapsi niin kauan kuin vain mahdollista.

    Hyvää kesää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ariel merenneito kirjoitti:

Mistä johtuu 8 vuotiaan tytön karvankasvu kainaloissa, eihän näin pienenä vielä voi olla hormoonit noin aktiivisia. Jos joku tietää asiasta olisin kiitollinen vastauksista. Olen jo tilannut ajan pediatrilta, mutta olisi hyvä tietää vähän etukäteen, kun aika on vasta ensiviikon torstaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu